Kuukausi: heinäkuu 2018

Matka Uumajaan täyttää ulkomaanmatkan minimivaatimukset. Lähtö kotimaasta alkaa Vaasan satamasta parhaat päivänsä nähneellä laivalla, ja ennen määränpäätä tai perillä kelloa siirretään tunti taaksepäin. Viimeistään kielen ja valuutan vaihtuminen venyttävät hajurakoa kotimaahan. Vaikka Suomi on nöyrästi palvellut vuosisatoja Ruotsia sen itäisenä lääninä, tekee käynti monarkiassa vaikutuksen tasavaltalaiseen.

Tie Holmsundin satamasta koivujen kaupunkiin on leveä, eikä maisemissakaan ole valittamista. Näköalat muistuttavat suomalaisia maisemia, joihin on lisätty ruotsalaista sinikeltaisia hyvinvointia.

Tämä kesä jää molemmin puolin Pohjanlahtea aikakirjoihin kaikkien aikojen kuumimpana. Kesään kun vielä kuuluvat ympäri Ruotsia raivoavat metsäpalot ja niistä leviävä savun haju, ilmassa leijuvat nokihiukkaset ja sammutustehtävissä pörräävät helikopterit, on Ruotsin suvi hyvin synkkä. Ikivihreän iskelmän Jag tror på sommaren riemukasta rallatusta on lähes mahdoton kuunnella.

Asiat ovat vakavalla mallilla, kun tuli nielee valtoimenaan tuhansia hehtaareja ihmisten omistamia metsiä, maita ja mantuja hätistäen kansalaisia kodeistaan. Tosiasia on, että Ruotsi ei ole varautunut tällaiseen katastrofiin, ja niinpä vastuu siitä on pantava tietysti hallitukselle. Ei Ruotsilla eikä juuri millään muullakaan maalla ole resursseja taltuttaa näin mittavia metsäpaloja. Hätä on huomattu ja ulkomailta on lähetetty apuvoimia ja lähdetty apuun.

Uumaja elää keskikesää. Keskustan terassit ovat täynnä huolettomia ihmisiä, kaduilla liikkuu entisöityjä, leveitä dollarihymyjä ja kaupungin lävistävän Umeåälv-joen varressa ulkoilmakonserttia keskiviikkoiltana on kuuntelemassa satamäärin ihmisiä. Muutaman kymmenen kilometrin päässä Lyckselessä maasto muistuttaa kaiken tuhoavan tulen voimasta. Niin lähekkäin ovat ikiaikaiset alkuaineet, tuli ja vesi.

Vanhojen satamamakasiinien edustalla autoharrastajat esittelevät ajopelejään. Kahden matalan maantiekiitäjän sivuovet avautuvat ylöspäin ja saavat autot muistuttamaan lentoon lähteviä otuksia. Pian huomion kuitenkin vie paikalle ilmestynyt – olisiko ihan itse Ferrari tai sen jäljitelmä – punainen kirppumainen avoauto. Isä istuu ratin takana ja poika vieressä. Ettei vain olisi polkuauto.

Auto kuin lelu, jolla ainakin mielikuvituksessa taitaa päästä tuhatta ja sataa!

(840.)

Viilennystä, sitä ihmiset nyt tarvitsevat sisätiloissa. Helpoin ratkaisu on pöytätuuletin. Sellainen kun möyhentää huoneessa ilmaa, alkaa elämä sisäoloissa sujua.

Kysynnän äkillinen lisäys on yllättänyt kauppiaat eikä hyvin varustettujen markettien hyllyiltä eikä varastoista löydy pöytätuulettimia. Näin on käynyt ennenkin. Onneksi Ilmajoelta löytyi K-rauta Ketoselta Merox- merkkisiä tuulettimia, eivätkä maksaneet paljoa, noin 30 euroa.

Amerikkalaiset, ainakin Kaliforniassa, ovat tässä asiassa meitä viisaampia. Heidän makuu- ja muidenkin kammareidensa kattovalaisimien yhteyteen on asennettu isoroottorinen potkuri eli propelli. Sen kun nykäisee langasta käyntiin, niin jo alkaa kaksilapainen vatkata ilmaa ja verhot hulmuta ja kevyt irtotavara lennellä.

Toinen hyvä viilennys- ja virkistyskeino tällaisessa paahteessa on perinteinen pulahtaminen luonnonveteen. Luonnonvesiin pitää kuitenkin suhtautua hieman varauksin, sillä lämmenneet järvivedet alkavat olla yhtä leväpuuroa, eikä sinilevän seassa uiskentelua suositella. Toki suihkukin käy viilentävästä vaihtoehdosta.

Maauimala tarjoa kokonaisvaltaista virkistystä ja ne ovat kesäisin avoinna toisin kuin uimahallit. Perjantaina kävin Porin maauimalassa, enkä vain viilentymässä, sillä tarkoitukseni on harrastaa uintia ympäri vuoden ja se onnistuu parhaiten altaassa. Porin maauimala sopii tyylikkäästi maisemaan ja se on toimiva liikuntapaikka, vaikka se on rakennettu jo yli 60 vuotta sitten.

Olympiamittaisen altaan toisessa päässä on hyppytorni ja sen alla neljä metriä vettä. Kymmenestä metristä voi huoletta hypätä tai tulla alas kuin putoava säkki. Uimalan alueella on lastenallas kiemuraisine liukumäkineen, ja muut fasiliteetit kuten kioski, pukeutumistilat suihkuineen ja saunoineen ovat toimivia. Miesten puolen vanhan ajan koliseva tavaravaaka on kovassa käytössä. Muuan mies astuu vaa`alta ja sanoo, ettei paino saa ylittää 90:ää kiloa. Vakuuttaakseen kavereita, hän kysyy että näyttääkö hän lihavalta. ”Et sinä lihavalta näytä, mutta saisit olla metrin pidempi”, kannustaa kaveri.

Seinäjoelta Poriin on 170 kilometriä Karvian persoonallisen kirkonkylän kautta. Karvialaiset ovat loihtineet talojen pihateiden päihin ja pihamaille moninaisia ihmishahmoja, ukkoja ja aikoja tykötarpeineen. Ne elävöittävät tienvartta ja muistuttavat yhteisen ympäristön merkityksestä.

Toinen maauimala, jonne Seinäjoelta on myös 170 kilometriä, valmistuu lähiaikoina Tampereelle Kalevan uintikeskuksen yhteyteen. Siellä jo altaita täytetään lämmitetyllä vedellä. Kuinka ollakaan, tänään (21.7.) lauantaina HS:n ansiokas artikkeli (kuvakaappaus HS:n vinkistä) esittelee Tampereen viittä vaille valmiin maauimalan ja muistuttaa, että ”maauimaloista on tullut olennainen osa kaupunkikulttuuria”. Eikä siitä kulttuuriannista nauttiminen tee pahaa maalaiskulttuurinkaan edustajalle.

Maauimalassa on mukava leppostella, mutta myös tosissaan harrastaa. Kehno ilma ei ulkoaltaassa uiskentelevalle ole mikään kynnyskysymys verrattuna vaikka avoautolla kruisailevaaan, jolle tulee hätä käteen kun taivaalta putoaa kylmää vettä ja tuuli taivuttaa koivun larvoja. Uidessa ei kastumatta selviä.

Vesisade ei tosi harrastajia haittaa, sillä 26-asteinen vesi käsittelee kroppaa lempeästi – ja tiukan paikan tullen uimalakkia voi vetää syvemmälle. Hyvä on myös muistaa pitää suunsa kiinni niin kuin sorsaemo opasti poikasiaan sukellettaessa.

(839.)

Katsoa, tuijottaa ja vahdata.

Ne ovat inhimillisiä piirteitä sovinnaisuuden rajoissa toteutettuina. Katsomisen muututtua tuijottamiseksi ollaan ylittämässä hyvän maun rajaa. Tuijottaja ei itse sitä aina huomaa, sen sijaan tuijotettava huomaa sen aika pian. Tuijottaa voi ainakin kahdella tavalla: yksipuolisesti eli avoimesti katseen värähtämättä tai jaksoittain eli katsetta siirtelemällä.

Pysähdyn polkupyörällä jalkakäytävän varteen kun tunnistan jo kaukaa lähestyvän tuttavan, joka kävelee sipsuttamalla. Hänen hiuksensa ovat huolella leikatut ja suitut, viikset tasattu ja laadukkaan paidan ylänappi auki. Tervehdimme, mutta sipsuttelemalla kävelevä tyyppi jatkaa muutaman askeleen, kunnes pysähtyy.

Jutellessamme tyyppi siirtää painoa jalalta toiselle eikä osaa päättää, mihin katselisi. Niinpä hän antaa katseensa vilkuilla tai luimistella kehostani jalkakäytävän reunakiveykseen ja polkupyörääni. Niissä ei ole mitään katsomisen arvoista.

Tyypin lyhytlauseista puhetta sävyttää hentonuottinen loppua kohden kohoava poljento. Hänen vaivihkainen katseensa ja katseen siirrot, pälyily, etsivät jotakin, mikä on unohtunut. Tekeekö hän havaintoja rikastuttaakseen kokemusmaailmaansa vai tyydyttääkseen uteliaisuuttaan. Hän on lähtöisin syvältä maaseudulta ja on siitä ylpeä ja muistaa aina sopivan tilaisuuden tullen vähätellä kaupunkia. Ajattelen tuijottamisen olevan hänelle myötäsyntyistä, jota maaseutuympäristö on vahvistanut kun uuden arvioiminen ja omaksuminen on alkanut tuijottamisesta.

Kuvittelen, että hänen kotipuolessaan tuijottaminen on tervehenkinen tapa lähestyä asioita, eikä siihen kukaan puutu. Vahtaaminen sen sijaan on tarkoitushakuista ja ilkeämielistä ja sitä verrataan sanomalla, että vahtaa kuin sonni uutta porttia. Tyypin livahteleva katse tuntuu pistävältä, jopa röyhkeältä, ja se alkaa kiusata.

Hän kertoo, kuinka taannoin oli poikennut kaupungin uudessa kauppakeskuksessa, jossa häntä katsottiin pitkään hänen laahustaessaan kauppakeskuksen käytäviä likaisilla kumiteräsaappailla.

”Samoin toimin kaupunginkirjaston avajaisissa, tulin suoraan perunapellolta. Minua tuijotettiin”, hän jupiseeja lisää, että on noloa ja moukkamaista tuijottaa ihmisiä.

Hän sanoo, että palaa kotipuoleen auttaakseen vanhempiaan, kun piika lähtee synnyttämään. Sitä hän ihmettelee, ettei äiti eikä isä ole huomannut, että piika on odottanut lasta.

(838.)

Helsingissä vallitsi maailmoja syleilevä harmonia kun suurvaltajohtajat tapasivat toisensa. Pienen särön aiheutti amerikkalaistoimittaja Sam Husseinin poistaminen voimakeinoin lehdistötilaisuudesta ennen sen alkamista. Tosin television katsojalle ei oikein selvinnyt, miksi hänet poistettiin, mutta sellaista sattuu ja virhearviointeja tapahtuu.

Harmonia vaihtui melkoiseksi riitasoinnuksi, kun USA:n presidentti Dolnald Trump oli hädin tuskin laskeutunut kotimaansa kamaralle. Häntä syytettiin liian pitkälle menneestä myötäilystä perivihollisena pidetyn Vladimir Putinin kanssa. Trumpilla oli kuitenkin hyvä selitys. Hän oli unohtanut puheenvuorostaan yhden ei-sanan.

Lauseeen ”Miksi Venäjä olisi sekaantunut meidän presidentinvaaleihimme” olisi pitänyt kuulua ”Miksi Venäjä ei olisi sekaantunut presidentinvaaleihimme”. Yhden pienen sanan [would> wouldn`t] unohduksesta syntyi lähes maanpetosta lähentelevä meteli, eivätkä sen nostattamat laineet näytä ihan nopeasti tasaantuvan. Puoluetoverit ja muut tukijat haukkuvat maan isää jopa isänmaanpetturiksi ja valehtelijaksi.

Ei ole harvinaista, että sisälukutaitoiselle saattaa sattua virhe, luki-virhe. Sellainen kävi kaveruksille, jotka huomasivat eräässä lehdessä rivi-ilmoituksen lämminverivarsan myymisestä. Hevosmiehiä kun olivat, soittivat oitis ilmoituksessa olleeseen puhelinnumeroon, sillä ei lämminverivarsaa yleensä muutamalla sadalla eurolla myydä. Kysyivät myyjältä, että voiko sen tulla heti hakemaan. Heillä on tarkoitukseen sopiva peräkärry. Myyjä sanoi, ettei niin pienen lämminvesivaraajan kuljettamiseen peräkärryä tarvitse, se menee takakontissa.

Kauppaa ei syntynyt, mutta syntyi opettavainen vitsi.

Olin joutua melkein metsään kun jokin amerikkalainen lehti kirjoitti Trumpin saaneen kongressissa senaattoreilta ”friendly fire”, ystävällistä tulta. Se ei kuitenkaan asiasisältöön sopinut. Friendly fire on näet tulitusta, joka kohdistuu oman armeijan joukkoihin. Siis pahempaa kuin perinteinen tulitus, eli vähän sama jos potkaisee pallon omaan maaliinsa.

Trumpia purevat nyt omat koirat. Helsingin hyminä on muuttunut mollisoinnuksi. Mutta mitä mies ei kestäisi

(837.)

”Putin oli tapansa mukaan myöhässä.” Sitä lausetta toistettiin maanantain huippukokouksen aikana monta kertaa. Ja totta se oli.

Tosin tällä kertaa Putinin myöhästyminen oli vajaan tunnin mittainen. Pahempaakin on koettu.

Vladimir Putin on hankkinut kansainvälisen myöhästyjän maineen.  Ennätys eli yli neljä tuntia koitui Angela Merkelin kärsittäväksi, kun hän vuonna 2014 joutui odottamaan Putinia. Lähes samassa tilanteessa on peukaloitaan pyöritellyt Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš.

Tarja Halosen 40 minuutin odottelu oli kymmenen minuuttia vähemmän kuin paavi Franciscuksen 50 minuuttia. Oheisesta tilastosta ilmenee, että hallitsijoista kuninkaalliset ovat säästyneet Putinin ylipitkiltä odotuksilta: Englannin kuningatar Elisabet II on päässyt aika vähällä vartoillessaan Venäjän päämiestä vain 14 minuuttia. Espanjan Juan Carlosin norkoilu on jäänyt siedettäväksi kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Sen sijaan Ruotsin kuninkaan Kaarle Kustaa XVI:n odottelu on ollut jo 40 minuuttia eli sama kuin tasavallan presidentti Tarja Halosella.

Yleensä myöhästelyä – ja varsinkin toistuvaa myöhästelyä – pidetään huonotapaisena, mutta se voi olla myös vallankäyttöä, ja sitä kai se on Putinilla. Hän ottaa ohjat itselleen.

Mitä sitä hötkyilemään valmiissa maailmassa. Käy pian kuin entisen miehen. Hän hosui ja hoppuili ja jäi auton alle!

Televisio näytti maanantaina puoliltapäivin, kuinka Putin laskeuduttuaan lentokoneesta ja nakatessaan pikkutakkinsa autoon viestitti ilmeellään: ”Se, joka tulee ensin, se saa odottaa.” Nyt se oli Donald Trump.

***

Tilastografiikan olen kaapannut The statistics Portal -sivulta, jonne sen on tuottanut Statista. Sen pääotsikko, jonka olen rajannut pois, kuuluu ”Putin likes to keep other world leaders waiting”, eli Putin pitää siitä kun saa odotuttaa maailman johtajia. Taulukon aineisto on sen verran pieni, ettei se anna aineksia johtopäätöksille.

(836.)

Trooppisen yön jälkeen lähdin lauantaina juna-asemalle. Juna Vaasasta tuli äänettömästi ja jämptisti ja niin se myös lähti. Aikataulun mukaisesti se saapui Pasilaan. Pasilan asema ei ollut niin kuin ennen, se toimii tilapäisjärjestelyin lukuisten viittojen ja opasteiden sekä oppaiden neuvoessa oikeita reittejä kun alue on muuttunut valtavaksi rakennustyömaaksi.

Jonkin matkaa käveltyäni minua alkoi vaivata, että onko suuntani Uimastadionille oikea. Ennen kuin ehdin kysyä hikeä valuvalta hölkkääjältä, näin Olympiastadionin tornin, jonka lähellä on uimastadion. Hölkkääjä neuvoi, että eteenpäin ja rautatiesiltojen alitse ja huoltamon kohdalta vasemmalle mäkeä ylös ja olet ”stadikalla”. Niin myös olin.

Uimastadionin joka radalla oli runsaasti uimareita ja vesijuoksijoita. Valitsin nopeille kuntouimareille varatuista radoista sen, jossa uimareita näytti olevan vähiten. Polar 360:n mukaan aloitin kolmen kilometrin kroolaamisen kello 10.14. Uinti tuntui kulkevan, vaikka kaikki muut uimarit vaikuttivat sangen nopeilta kuntouimareilta. He kauhoivat mennen tullen ohitseni, ja meni siinä joku rintauimarikin. Jouduin pari kertaa käännöksessä hapuilemaan kun jotkut päädyssä roikkuvat estivät sujuvan käännöksen.

Puutteena pidin myös sitä, etten uidessani nähnyt missään kelloa, sellaista perinteistä. Vaikka aika on sivuseikka, on tällaisen ”matkauimarin” hyvä tietää ajankulu ollakseen selvillä, mihin junaan ehtii. Onneksi Helsingistä pääsee kotipuoleen lähes tunnin välein.

Uinnin jälkeen päätin kävellä Pasilan sijasta Helsingin rautatieasemalle, jonne matkaa on kaksin verroin. Ohitin rakennustyömaaksi muuttuneen Olympiastadionin, jonka kimpussa tehtiin töitä täyttä päätä lauantaista huolimatta. Ketterästi tellingeillä liikkuvat miehet kuuluivat olevan virolaisia ja Dag Hammarskjöldin kadun varteen tiheästi pysäköidyt autot olivat EST-tunnuksin varustettuja.

Töölönlahdella suppailijat viettivät helteistä päivää kiireettömästi meloen ja joidenkin loikoillessa suppilaudalla. Eräässä rannan pienessä kioskiravintolassa join Kukko-oluen. Repussani oli myös urheilujuomapullo ja siinä haalentunutta Hartsport-juomaseosta, mutta uintisuoritus ja kuuma päivä vaativat juhlavamman palautusjuoman. Ohitin Finlandia-talon, jonka takapihalle oli noussut monenlaisia rakennelmia ja ajettu rekkoja ja muita isoja autoja, jotka kuuluvat tiedonvälitykseen kun maanantaina alkaa maailman mahtimiesten tapaaminen.

Kuvan kaltaisia tarroja oli liimattu lähes joka roskikseen. Niillä mielenosoittajat viestittävät Trumpin ja Putinin kuuluvan Haagin ihmisoikeustuomioistuimen kuultaviksi rikoksistaan ihmisyyttä vastaan. Vähän ennen juna-asemaa kokeilin erästä katukaivoa ja sen kantta, että onko se hitsattu lujasti kiinni. Vaikutti olevan.

***

Juna kiiti pitkin päärataa läpi vehmaan Suomen ja saapui Seinäjoelle kello 17.17 kuten aikataulu lupasi. Kotiin pyöräillessäni ajattelin, että näillä ilmoilla voisin vielä käydä ainakin Porin maauimalassa. Eikä se ilmoistakaan kiinni olisi, sillä eivät säät pahemmin haittaisi eivätkä sateet kastelisi.

Muuan tuttu, joka tietää uintiprojektini, kysyi, että käynkö Suomen pohjoisimmassa maauimalassa Kajaanin Otamäessä? Lupasin harkita, vaikka se on vain 25-metrinen allas.

Uiminen ei kallista ole, mutta ne sivukustannukset!

(835.)

Kesästä on ison osan siepannut jalkapallon ja Thaimaan luolapelastuksen seuraaminen sekä kesähelteiden ihmettely. Thaimaassa operaatio päättyi onnellisesti ja kaiketi niin käy jalkapallon MM-kisoissa, eivätkä helteet loputtomiin jatku. 

Murto-osa kesästä on kulunut erään kinkkiseksi osoittautuneen tehtävän parissa. Ratkaisu vielä sujui, mutta sen perusteluiden etsiminen vei aikaa. Piti näet selvittää, kuinka monella nuolella kuvan ampumataulun pisteistä saa tasan sata. Oletuksena on, että nuoli osuu sille kehälle, johon se on tähdätty. Uloin kehä antaa 16, seuraava 17, sitten 23, 24 ja 30 ja napakymppi 40, kuten kuva kertoo,

Ratkaisuun ei aikaa kauan haaskaantunut: tasan sata tulee kuudella nuolella kun 4 nuolta osuu 17:ään ja kaksi 16:een eli 4×17+2×16 = 100. Mutta kuinka tähän on päädytty? Pitää sulkea eri vaihtoehtoja pois, ja se on ollut työlästä.

Lyhyesti. Jos osuma on 39 tai 40 tai molemmat edes kerran, niin sataa ei saavuteta. Samoin käy, jos osumat ovat 23 ja 24, joten ratkaisu on mahdollinen vain 16:lla ja 17:llä.

Tarkastellaan ensin lukuja 39 ja 40. Jos kolme nuolta osuu 39 :ään, ylittyy 100 (3×39 =117). Ei siis onnistu. Kokeillaan osumilla 2×39, 39+40 ja 2×40, jolloin sadasta jää uupumaan 22, 21 tai 20, mutta kun tarjolla on 16, 17, 23 ja 24, ei täyty tavoite.

Miten käy jos vain toinen, 39 tai 40, on osumana? Silloin 100:sta uupuu 61 tai 60 pistettä, ja maalitaulu tarjoaa pisteet 16, 17, 23, 24. Sekin käy heti ilmi, että 23 ja 24 voivat esiintyä korkeintaan kerran. Jos kyseiset luvut (osumat) esiintyisivät kahdesti eli 2×23, 23+24 tai 2×24 jäisi sadasta uupumaan 15, 14, 13, ja ne ovat pienempiä kuin maalitaulun pienin luku eli 16. 

Miten käy 23:lla tai 24:llä, jolloin erotuksiksi jää 61-23, 61-24, 60-23, 60-24 eli luvut 38, 37,  36. Näiden kolme luvun tekijöinä täytyy vielä olla 16 ja 17, mutta näin ei ole, sillä 2×17 = 34 ja 3×16 = 48. Nyt on käynyt selväksi, ettei 39 ja/tai 40 voi olla mukana ratkaisussa. Näin tekijöiden, joilla tasan 100 pistettä saavutetaan, ovat 16, 17, 23, 24.

Samalla tavalla, jolla osoitettiin 39:n ja 40:n kelvottomuus, käy myös 23:n ja 24:n kanssa. Niinpä 16 ja 17 ovat ratkaisun avaimet eli 4×17 + 2×16 = 100

Tasan 100 pistettä on saavutetaan vain kuudella nuolella, sillä minimissään 7 nuolta toisi 7×16 = 112.

M.O.T. eli mikä oli todistettava.

(834.)

Ajattelen, siis olen. Modernin filosofian isän ja matemaatikko Rene Descartesin (1596-1650) lauseen muokkaaminen päivän uutisen mukaiseksi voisi kuulua: Käytän Polar Flowta, siis minua valvotaan!

Maanantain HS kertoo suomalaisen Polarin Flow-sovelluksen vuotaneen käyttäjiensä arkaluontoisia sijaintitietoja. Kyse on näistä nykyajan kuntoilijan aktiivisuutta, urheilusuorituksia ja myös lepoaikoja mittaavasta laitteesta. Kuulun kyseisen sovelluksen käyttäjiin; sen orjana olen ollut reilut kaksi vuotta. Orjana siinä mielessä, että kun lähden uimaan, pyöräilemään, kuntosalille tai hiihtämään vasemmassa ranteessani pitää olla Polar 360. Joskus kun olen sen unohtanut, tulee tunne, että kannattaako ruveta ponnistelemaan kun siitä ei jää mitään jälkeä eli dataa.

Ylhäällä on Polar Flown tallettamaa jälkeä viime lauantailta kun uin Ahveniston maauimalassa kolme kilometriä. Siitä ei muuta voi päätellä, kuin että pari spurttia olen ottanut. Voin sanoa, että elämä ja kuntoilu ilman Polar Flow`ta sujuu ihan mainiosti eikä kuntoileminenkaan maistu pakkopullalta.

Muiden muassa tutkivan journalismin julkaisu Long Play on syynännyt Flow-sovelluksen urheilusuoritusten dataa. On ilmennyt, että kerättyjen tietojen avulla on mahdollista selvittää satojen sotilaiden ja tiedustelupalveluissa työskentelevien nimet ja kotiosoitteet. Mikä pahinta, sovelluksen käyttäjinä on ollut suomalaisia, jotka ovat käyttäneet sovellusta sotilasoperaatioiden keskuksissa. Ovatko ne sotilaskoteja?

Osoitteiden ja nimitietojen paljastuminen ei mikään ihme ole, sillä ne löytyvät Flow-sovelluksen julkisesta kartasta. Niitä joskus katseltuani ja olen pannut merkille, että jaaha tuo tuttu on hakenut Prismasta Kulta Katriinaa ja joku on pyöräillyt Kyrkösjärven ympäri, on pelattu tennistä ja golfia ja pian aletaan porukalla ravata portaita pitkin Joupiskan laelle..

Vakavaksi asian tekee se, että pääsy sellaisten käyttäjien tietoihin, joiden käyttäjäprofiilit eivät ole julkisia, on ihan laillista. Eikä ole estettä sillekään, että kuka tahansa voi koota sovelluksen avulla tiedot lukuisten valtioiden sotilassalaisuuksista. Herää kysymys, että mitä niillä salaisuuksilla tekee kun diktaattori Enver Hoxhan Albaniasta tiedettiin kauan ennen PolarFlo`ta, että maassa on satojatuhansia bunkkereita.

***

René Descartes kuoli Tukholmassa, jonne hänet silloinen Ruotsin ja Suomen hallitsija Kristiina oli houkutellut. Tietäähän sen, ettei filosofiaan ja matematiikkaan uppoutunut viisaustieteilijä, joka ei uskonut auktoriteetteihin, vaan luotti yksilön ajattelukykyyn ja kiistämättömiin tosiseikkoihin. siedä vetoisia, kylmiä ja kolkkoja oloja. Ja kun kuningaskunnassa vielä rehotti taikausko, noidat ja kummitukset, ei sellainen takapajula kovin helposti omaksu kartesiolaisuutta.

(833,)

Siitä on aikaa kun viimeksi olen uinut maauimalassa. Tänään lauantaina 7.7. päivitin asian legendaarisen Ahveniston uima-altaassa, joka valmistui 1952 Helsingin olympialaisten nykyaikaisen 5-ottelun kilpailupaikaksi. Maauimala kuitenkin rapistui ja se suljettiin 1980-luvun alussa, eikä ollut kaukana, ettei sitä täytetty maalla ja hyppytornia purettu.

Ahveniston maauimalaa ei niin vain romutettu. Se julistettiin 1995 suojelukohteeksi ja remontti alkoi 2013 ja uusittu Ahvenisto avattiin 2014. Siinä mainio uintiretken kohde.

Aamujuna oli täynnä Tampereen Herättäjäjuhlille menijöitä. Hämeenlinnassa nousin paikallisbussiin, joka vei aika lähelle Ahvenistoa. Kuski neuvoi, että tuosta kilometri suoraan, niin siellä se on, ja aika tasan yhdeltätoista hyppäsin altaaseen. 

Vesi tuntui lämpimältä ja kirkkaalta. Harmi vain, että meidän kuntouimareiden käytössä oli vain kaksi rataa, joista toista käytti leveällä räpylällä harjoitellut naisuimari. Hän oli kahden isokokoisen miehen silmälläpidon alaisena kun he altaan reunalla sekunttareineen valvoivat harjoitusta. Kuulin kuinka toinen huomautti vauhdikkaasti liukuvalle uimarille, että tämän pää alkaa näillä kohdin nyökkiä.

Altaan alasta vei huomattavan osan jokin ilmalla täytetty muovihökötys. Samanlainen lasten peuhaviritys on joskus ollut Seinäjoen uimahallissa, mutta ei se siellä tuollaista alaa vienyt.

En osaa sanoa, mitä sellaista lisäarvoa ulkoaltaalla on että se tekee siitä paremman kuin uimahallin. Kroolatessa ja vielä vähemmän selkää uidessa ei juuri maisemia katsella.

Kai maauimalan vetovoima perustuu siihen, että sen tuntumassa voi oleilla ja aistia veden läheisyyttä ja lyhyttä kesää. Niin ja pulahtaa hetkeksi 26-asteiseen veteen. Näin se on etelänmatkoillakin, oleilua, vilvoitelua ja virkistymistä ja taas sama uudestaan.

Uin kolme kilometriä omaan tahtiin ohittaen hitaampia ja nopeampien ohitellessa minut. Viisi uimaria mahtuu – vauhdista riippuen – uimaan sujuvasti samalla radalla 50 metrin altaassa. 

Olympiatiellä sijaitsevassa Ahveniston maauimalassa on tiettyä vanhahtavaa, kuten karut pukukopit. Nostalgiaa herätti se, että olympialaisten 5-ottelun 200 metrin uinnin voitti 66 vuotta sitten ruotsalainen Hall ajalla 4:05:4. Olavi Mannonen oli paras suomalainen, viides, Lauri Vilkko, 7:s, ja Olavi Rokka, 13:s. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa kolmanneksi Unkarin ja Ruotsin jälkeen.

Helsingin olympialaiset 1956 -kirja mainitsee, että 5-ottelu on epäilemättä urheilijan kunnon – henkisen ja fyysisen – monipuolinen mittapuu. ”Yleisesti on tunnettua, että ritariottelun miehet ovat fiksua joukkoa.” Vaatii tinkimätöntä asennetta harjoitella miekkailua, ammuntaa, vapaauintia, esteratsastusta ja maastojuoksua. 5-ottelu on kokenut olympialaisten lisääntyneen lajikirjon, eikä otteluun enää käytetä viittä päivää ja muutenkin lajia on tiivistetty ja modernisoitu.

***

Tein mukavan, päivänmittaisen uintiretken Hämeeseen. Paluumatkalla totesin, että auringosta huolimatta paras uintikeli on vesikeli. Totesin myös, että tällaisena päivänä taivaalta paistava aurinko ehtii reilun tunnin aikana tarttua ulkoaltaassa kroolavan käsivarsiin ja niskaan.

***

Viimeviikkoinen uintimatka Tampereen uintikeskukseen ei mennnyt ihan niin kuin olin ajatellut. Siellä kun 50 metrin allas oli jaettu kahdeksi 25 metrin tilaksi. Noh, menetteli sekin.

Tampereen uintikeskuksen yhteyteen valmistuu ensi kuussa maauimala hyppy- ja lastenaltaineen sekä 50 metrin allas. Sinne pitää ehtiä ennen kuin lehdet kellastuvat.

(832.)

Muutaman pitkäveteisen taukopäivän jälkeen Venäjällä ruvetaan taas tositoimiin ja ratkotaan jalkapallon MM-kisoissa jyviä akanoista. Pian selviää, ketkä neljä taistelevat mitaleista.

Vaikka millään muulla kuin silmällä ei näe yhtä hyvin, ovat MM-kisoissa ensimmäistä kertaa käytetyt videotarkistukset tuoneet epäselviin rikkeisiin ja rangaistuksiin selkeyttä ja tyrehdyttäneet jälkipuheet.

Kun pelaaja kaadetaan ns. boksissa hieman kiistanalaisesti, ja puolustava joukkue protestoi rangaistuspotkua, jota vastapuoli pitää ainoana oikeana tuomiona, piirtää erotuomari ilmaan kuvaruudun ja kipaisee katsomaan videonauhoituksen. Tilanne ratkeaa kun tuomari näkee tapahtuman hidastettuna. Vieläpä useita kertoja. Pulinat pois!

***

Jouduin ammoin eräästä hotellista aamulla lähtiessäni seuraamaan, kuinka respan virkailija yövartijan kanssa yritti tunnistaa videotallenteelta hotellin käytävillä yöllä harhaillutta ukkoa. Näyttivät  pysäytyskuvaa ja kysyivät, että kuuluiko punakka ja pönäkkä herra samaan ryhmään kuin minä. Kielsin, vaikka tunnistin unissakävelijän Illikaiseksi.

Hotellissa oli yöpynyt erään yrityksen hengennostatustiimi, johon eksynyt Illikainen kuului. Ajattelin, että asia selviää kun tyyppi ilmestyy aamiaiselle. Näin valvontakamera oli tehnyt tehtävänsä, mutta kauan meni ennen kuin se saatiin jalkapallokentille.

***

Kisoissa on jaettu muitakin rangaistuksia kuin perinteisiä rankkareita. Sellaisia, jotka eivät suoranaisesti vaikuta pelin kulkuun. Kroatialle FIFA määräsi 60 000 euron sakot, kun sen pelaaja Tanska-ottelun lisäajalla ryyppäsi juomaa, ja vieläpä esitteli pulloaan, jossa oli väärän sponsorin etiketti. Kallis ryyppy!

Isäntämaalle puolestaan koitui 8000 euroa maksettavaa, kun eräs sen fani liehutti syrjivää plakaattia, jossa oli luku 88.  Se kun tarkoittaa ”Heil Hitler”. Ohhoh!

Varoituksella ojennettiin Kroatian maalivahti Danijd Subasicia, joka esitti pelin jälkeen T-paidassaan henkilökohtaisen viestin. Paidassa luki Forever 24 ja siinä oli kuva hänen vuonna 2008 kuolleesta toveristaan. Puolustuksekseen Subasic sanoi pitäneensä edustuspaidan alla muistopaitaa jokaisessa matsissa jo kymmenen vuotta.

Yli 4000 euron rangaistus rapsahti Serbian päävalmentaja Mladen Krstajicille. Hän kehotti erotuomari Felix Brychiä lähtemään Haagiin YK:n sotarikostuomioistuimeen. Ilkeästi sanottu.

(831.)