Kuukausi: heinäkuu 2019

Vaikka omista kasvien keruvuosista on liki 60 vuotta, muistuivat ne mieleeni kun tyttärenpoika Eino ryhtyi ensimmäisen kerran samaan tehtävään. Tarjouduin avuksi, sillä silloinen kolmen kuukauden kesäloma tuppasi aina loppua kesken. Halusin säästää Einon kiireeltä.

Taisin ottaa asian turhan vakavasti, sillä kauppareissulla piti hypätä pyörältä kun tien ohessa kukki päivänkakkaroita, siitä loikka ojan yli ja kourassa oli nippu puna- ja valkoapiloita ja vainun saaneen koiran tavoin säntäsin pitkin pellonpiennarta kauppakassin täyttyessä monenvärisistä kasveista. Vielä piipahdus metsään toi kanervan, mustikan ja puolukan.

30 kasvin kerääminen kahteen pekkaan tuntui helpolta. Tosin se on vasta ensimmäinen vaihe, kasvit kun vielä pitää asetella siististi sanomalehden sivuille ja prässätä kuiviksi, minkä jälkeen ne on tunnistettava ja liimattava alustalleen. Kasvimuistini on  hapertunut, jopa taantunut. Nelivärisistä kasvikirjoistakaan ei juuri ollut avuksi.

 Kasvien tunnistamisen hoitaa tämän päivän oppijan verraton apuri, kännykkä. Siitä Luontoportti.fi -sivulle ja sieltä parilla klikkauksella tulee vaihtoehtoja – kukan väristä, lehtien muodosta ja niiden asennosta varressa sekä muista ominaisuuksista – joiden perusteella kasvin tunnistaminen sujuu.

Kasvien kerääminen voi olla hauskaa, hyödyllistä ja moniosaamista vaativaa, digitaalista. Ohi ovat ajat,  jolloin kasvien kerääminen tuotti enemmän vastenmielisyyttä kuin iloisen oppimisen elämyksiä.  Latinankielisistä nimistä muistiin on jäänyt vain voikukka eli Taraxaxum officinale. Se ei paljon ole.

Sen verran kasveista innostuin, kun silmiini sattui, kuinka ollakaan, saksalaisesta  Zeit.de –lehdestä kuva ja teksti unikkokasveihin kuuluvasta keltamosta (Schöllkraut saks.) Se on erittäin myrkyllinen kasvi, hyvin myrkyllistä on sen punaisenkeltainen maitiaisneste, jota vuotaa katkaistun kasvin varren murtumapinnoista.

                                                   ***

Euroopassa tunnetaan tarina, jonka mukaan pääskynen saatuaan sokeita poikasia katkaisee keltamon varren ja puristaa siitä maitiaisnestettä, jota voitele poikasten silmiin ja saavat näkönsä takaisin. Tähän kauniiseen myyttiin viittaa esimerkiksi lajin tieteellinen nimi Chelidonium majus eli ”isompi pääskyn kasvi”, tai lajin vanha ruotsinkielinen nimi, svalört. Vanhaan ruotsinkieliseen nimeen perustunee myös lajin vanha suomenkielinen nimi pääskyisen ruoho, jolla keltamoa kutsuttiin Turun tienoon kasviluettelossa vuodelta 1683.

Zeit-lehden artikkeli muistutti, ettei luonto aina takaa lääkkeenä käytetyn kasvin terveellisyyttä. Keltamosta saatava neste on yksi monista kasvisperäisistä ainesosista, joita käytetään suositussa Iberogast-nimisessä vatsaa rauhoittavassa lääkkeessä. Lääke on vapaasti saatavilla. Saksassa on huolestuttu siitä, että keltamon eli Schöllkrautin ominaisuuksissa on tekijöitä, jotka ovat vaarallisia odottaville äideille ja heidän vauvoillekin. On myös väitetty, että se vahingoittaa maksaa aiheuttaen peräti syöpää. Lääkettä valmistaa Bayern.

(934.)

Jokainen tietää, kuka on Viktor Orban. Hän on Unkarin äärioikeistolainen ärhäkkä pääministeri, joka johtaa maataan itsevaltaisesti. Suomea hän ryöpytti jokin aika sitten oikeusjärjestelmän puutteista. Aiemmin Orban on tehnyt selväksi maansa tiukan linjan pakolaisiin.

 Mutta kuka tuntee tai edes tietää, kuka oli Àgnes Heller? Hän oli yksi Orbanin väsymätön kritisoija. Kansainvälisesti tunnettu filosofi Àgnes Heller kuoli viime viikolla 90-vuotiaana. Heller kirjoitti viimeisessä kirjassaan 2015 Euroopan paradoksi Unkarin hapuilevasta kehityksestä vuoden 1989 jälkeen. Ensin siirryttiin diktatuurista liberaaliin demokratiaan ja sitten nykyiseen tyranniaan. Kirja ilmaisee syvän huolen maanosan poliittisesta kehityksestä. Kirjasta on tullut Hellerin testamentti.

Jos Àgnes Heller eli rohkeasti ja itsenäisesti, sillä tavalla hän myös kuoli. Hän hukkui Balatoniin. Innokkaan uimarin ystävät kehottivat Àgnesta ottamaan huomioon korkean ikänsä ja vähentämään uintimatkaa. Niinpä hän ui kolmen tunnin sijasta vain kaksi tuntia!

Heller oli juutalaista syntyperää ja hän vältti äitinsä kanssa juuri ja juuri tuhoamisleirin. Isän natsit tappoivat. Sodan jälkeen hän liittyi kommunistiseen puolueeseen kokien sen oikeudenmukaiseksi. Pian hän kuitenkin joutui puoluejohdon kanssa ristiriitaan ja hänet erotettiin puolueesta kahdesti.

 ”Me haluamme ratkaisun sotaan. Kaikki filosofit haluavat ratkaisun, mutta vähitellen tulimme tietoisiksi, että halusimme väärän ratkaisun, koska meillä oli väärä usko”, Heller kirjoitti sodan päätyttyä.

Àgnes Heller ymmärsi sosialismin radikaalina demokratiana, ei diktatuurina. Vaikka hän etääntyi tästä sosialismin positiivisesta utopiasta, hänen ajattelunsa ei taipunut muutoksiin, vaan aina hän sanoi haluavansa korvata filosofia-aluksensa vettyneet laudat.

Käänteentekevänä hetkenä hän pitää sitä, kun hän huomasi, ettei luottanut enää universaalin edistyksen ideaan ja ihmisen vallankumoukselliseen muuttumiseen ja ettei maanpäällistä paratiisia koskaan olisi olemassa. Niinpä Ágnes Heller luopui historianfilosofian suurista kertomuksista eikä se merkinnyt vain Karl Marxin hylkäämistä, vaan myös Hegelin edistysajattelua. Jopa rakastamalleen Kantille hän sanoo hyvästit, koska hän torjui Kantin luonnon ja vapauden erottelun metafyysisenä. 

Myös moraalifilofian alalta Àgnes Heller on kirjoittanut laajoja teoksia. Niissäkin hän on pysynyt lujana: ”Kukaan ei ole tullut moraaliseksi sen vuoksi, että hän on ymmärtänyt kategorisen imperatiivin.” Moraalifilosofia koskettaa vain niitä, jotka jo ovat kohdanneet ratkaisun haluta olla moraalisia. Hänen isoäitinsä oli sanonut, ettei moraalisesti hyvän elämän täydy olla ristiriidassa kauniin elämän kanssa.

Àgnes Heller oli kansainvälisesti tunnustettu filosofi. Elämäntyönsä hän teki vuodesta 1977 Australiassa ja sen jälkeen 25 vuotta New Yorkissa Hannah Arendtin seuraajana. Eläköidyttyään hän muutti Budapestiin. 

(933.)

Perjantai 75 vuotta sitten– tänä vuonna se oli lauantai– eli 20.7. 1944 oli pientä vaille, ettei Euroopan ja kenties koko maailman asento ja elämänmeno ottanut uutta suuntaa. Mutta se jäi kuitenkin vähää vaille, mutta se jätti ainakin pienen toiveen paremmasta.

Toinen maailmansota eteni kohti väjäämätöntä loppua. Puna-armeija oli edennyt sadan kilometrin päähän Itä-Preussin rajasta. Liittoutuneet valmistelivat maihinnousua Normandiaan. Saksalaisia vaivasi paniikkimieliala.

Tapaan kirjailijan hänen kotonaan. Siitä on seitsemäntoista vuotta. Hänen novellinsa ovat tehneet minuun vaikutuksen. Ei sen puoleen, hänet on niistä palkittu kotimaassa ja ulkomailla. Istumme ja juttelemme ja juomme rouvan tarjoamat kahvit mustikkapiirakan kera.

Kerroin 20.6., että olen tarttunut Vasili Grossmanin yli 800- sivuiseen järkäleeseen Elämä ja kohtalo. Juhannuksen jälkeisellä viikolla se tuli päätökseen. Vihjeen kirjasta sain Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehniltä. Hän mainitsi Hesarin haastattelussa kesään kuuluvan kyseisen romaanin. Tarvitseeko lukuvalinta sen kummempia perusteluja?

Ruohonleikkuu, siis kotipihoissa, on motorisoitunut muutamassa vuosikymmenessä: lihasvoimasta on siirrytty päältäajettaviin nurmikon leikkaajiin ja nyt nurmikoita leikkaavat robottileikkurit. Niille kun syöttää ohjelman, niin jo tapahtuu. Mutta silloin tällöin tulee yllätyksiä. Jokin aika sitten kerrottiin, kuinka tuollainen robottileikkuri oli yöllä kähvelletty ja kuljetettu sadan kilometrin päähän uuden nurmikon äärelle.

Älykkään leikkurin jäljille päästiin lähes saman tien. Viisas omistaja oli ladannut siihen sirun, joka mahdollisti GPS-seurannan. Kun poliisi oli seuraavana päivänä ilmestynyt sen talon pihaan, jonka nurmikolla alettiin kokeilla vieraslajina tuotua ruohikon syöjää, laskeutui pihaan käsinkosketeltava hiljaisuus. Ensi järkytyksen mentyä, joku tietysti on koettanut vanhanaikaista: Se on yötä myöden huomaamatta seurannut perässä.

Omistaja on saanut laitteensa takaisin ja kähveltäjä saanut nuhteet.

Helppo tuollainen ruohonleikkuri on yön hiljaisuudessa nostaa auton peräkonttiin ja ajella tiehensä. Wisconsilaisen, maailman suurimman maatalouskonevalmistajan Case IH:n huippuunsa kehiteltyä traktoria ei noin vain vohkita. Ei, vaikka sekin kulkee ja tekee monituisia maataloustöitä, kuten lanaamista, kylvämistä, lainoittamista, korjuuta ilman kuskia.

Traktoriin ohjelmoidaan työtehtävät ja syötetään alue, missä se hoitaa tehtävät. Ohjauksesta huolehtii tutka, joka haistaa esteet. Tällainen huippuinnovaatio on tehokkaimmillaan laajoilla alueilla, joilla se toimii vuorokaudet läpeensä. Ehdittyään sarjatuotantoon kyse ei ole ihan halvasta laitteesta, mutta eipä siitä juuri kerry työvoimakustannuksiakaan.

Olisi tuollaisen jättiläisen uurastusta mukava katsella kun se menee Kyrönmaan tai Kokemäen viljapelloilla. Tai kunhan niitä nyt saadaan ensin Ukrainan vilja-aittoja huoltamaan. Niin ja Amerikan rannattomille aroille. Tuskin tuollaista vielä nähdään vuosiin Seinäjoella maatalousnäyttelyssä

(929.)

Nopeasti kotiuttavat, Tourunen ajattelee makaillessaan tekonivelsairaalan vuoteessa. Tosin hänelle ei ole ilmoitettu kotiuttamisen ajankohtaa, mutta sairaalassa koti on jokaisen mielessä.

Epiduraalissa tehty polven tekoniveloperaatio meni hyvin. Leikkaussalista hänet siirrettiin heräämöön, ja kun tunto jalkoihin alkoi palata hoitaja veti sängyn hissiin ja kerrosta alempana työnsi mutkikasta käytävää pitkin potilashuoneeseen. Sinne ei vielä ollut tuotu huonekaveria. Tulee kun tulee, hän tuumaa.

Hoitaja kysyy vointia, ja ennen kuin Tourunen vastaa, hoitaja jatkaa, että kahvin jälkeen teet jumpparin kanssa harjoituksen, sellaisen lyhyen, ettei mene aivan makailuksi. Tourunen pitää sitä huumoripuheena.

Tällä liikkuu vuode

Hoitaja huomaa Tourusen etsivän kapinetta, jolla vuodetta saa säädettyä eri asentoihin, ja sanoo sen olevan sängyn metallisessa laidassa kiinni. Tourunen painaa symboleja ja vuode nousee ja laskee tasaisesti ja lopulta hän säätää sen loivaan istuma-asentoon. Huoneeseen tuodaan potilas ja näin täyttyy tyhjä tila. Ennen kuin hoitaja saa vedettyä kiskoa pitkin liikuteltavan verhon näkösuojaksi, ehtii Tourunen sanoa tervetuloa. Vuoteella makaavasta miehestä hän erottaa tämä olevan kaitakasvoinen ja päälaeltaan kalju ja joka vaikuttaa Tourusen ikäiseltä. Tyypillinen tekonivelpotilas: aika kuluttaa meitä sisältä ja ulkoa.

Osastoavustaja, keski-ikäinen nainen kokoaa tarjottimelle tyhjän kahvikupin ja nisulautasen, jonka päällä on rypistetty servieti, toisella kädellä hän pyyhkii tason vilkaisten Tourusta. Huoneeseen ilmestynyt nuori, urheilullinen jumppari kysyy, kumpi on Tourunen, jota hän kehottaa valmistautumaan liikuntaharjoitukseen. Jumpparin ohjeet tuntuvat vaikeasti toteutettavilta, eikä Tourunen saa tönkköä jalkaansa sellaiseen asentoon kuin jumppari neuvoo.

Näin liikkuu koipi

Tourunen yllättyy kun hän saa hivutettua vasemman jalkansa ukkovarpaan ja sen viereisen varpaan muodostaman pihtiotteen oikean jalan akillesjäänteeseen ja liuutettua leikattua jalkaa lähemmäksi vuoteen reunaa. Tourunen pääsee istuma-asentoon ja siitä kainalosauvoilla tukeutuen lattialle.

Se meni hienosti, hoitaja kannustaa ja sanoo, ettei tarvitse arkailla. Jalka kyllä kestää. Tourunen seisoo avuttomana, ja jumpparin kehotus liikuttaa jalkaa edestakaisin lattiaa pitkin tuntuu mahdottomalta. Jaksaako noin hento naisihminen tukea minua, jos alan horjua? Liike onnistuu ja jumppari yltyy kehumaan häntä. Illalla jatkamme lyhyellä kävelylenkillä.

Lääkettä pitää pyytää jo ennen kuin särky äityy pahaksi. Minulla on tämän talon taivasten valtakunnan avaimet, sanoo kierroksellaan huoneeseen tullut kookas hoitaja kilistellen kaulalla hihnasta roikkuvaa avainnippua. Tourunen on asettunut peiton alle ja löytänyt hyvän asennon.

Ajankulua

Iltapäivä on edennyt torkahdellen, lyhyiden unien ja heräämisten vaihdellessa, osastoavustajien tuodessa ruokaa ja kootessa astioita ja hoitajien kysellessä vointia ja sekalaisten ohjelmien vilistäessä televisiossa. Tourusen jalkojen voimaa hoitaja arvioi painamalla jalkapohjista vastaan kun Tourunen yrittää jalkavoimilla kukistaa vastustuksen.

Viereisen sängyn tyyppi on Virroilta. Hän on päässyt  leikkaukseen nopeasti kun joku ennen häntä oli perunut tulonsa. Hänen toinen polvensa on operoitu jo vuosia sitten ja hän muistelee, että tunto palasi silloin nopeammin kuin nyt. Sitä hän sanoo hoitajalle joka kerta kun tämä tulee paikalle ja joka kerta hoitaja sanoo, että kyllä se siitä elpyy ennen kuin lähdet kotiin. Hoitaja ei kuitenkaan sano milloin kotiuttaminen tapahtuu.

Tourunen toteaa, että kuluvat ne noinkin hoikan miehen polvet. Hän olettaa miehen maanviljelijäksi, vaikka ei nivelten kuluminen ole kiinni ammatista.

Virtain mies sanoo painavansa saman kuin häntä päätänsä lyhyempi maailmanmestari Petra Olli. Ja siinä 69 kilossa hänen painonsa on pysynyt.

Tourunen jatkaa keskustelua kunnes huomaa, että virtolainen nukkuu. Tourunen ottaa Panadolin ja nukahtaa.

Herättyään hän ihmettelee kun kello on tasan 11. En kai minä kellonympärystä ole nukkunut ja tarkistaa kännykästään kellonajan: 23:00. Parin tunnin tehokas nukkuminen antoi vaikutelman pidemmästäkin levosta. Hän sulkee television ja huoneeseen tulee kierroksellaan isokokoinen yöhoitaja, joka kysyy Virtain mieheltä, onko tunto koipiin palannut? Jonkin verran, hän mutisee.

Untenmaille

Tourunen epäilee, että riittääkö unta yöksi, mutta tehokkaat kipulääkkeet herpaannuttavat ja etäännyttävät valppautta ympäristöstä. Tajunta alkaa asteittainen siirtyä muille maille. Tourusen ollessa juuri nukahtamaisillaan kysyy Virtain mies, että tunteeko Tourunen seinäjokelaista sotilaspastoria, joka oli Hämeenlinnan Hennalassa kun hän oli siellä armeijassa. 

Tourunen ei tunne sellaista sotilaspastoria. Mutta kun Virtain mies kertoo tapahtuman, joka jäi tämän sotilaspastorin ansiosta mieleen, valkenee Touruselle kenestä on kysymys. Seppo Viitamäki se on.

Varuskunnan läheiseltä golfkentältä löytyi vielä myöhään syksyllä golfpalloja, joita me varusmiehet keräilimme. Eräänä iltana joku laittoi pallon vinhasti pomppimaan pitkin kasarmin käytävää, ja sellaisesta alustasta se saa kunnon kimmokkeita. Hyvä, ettei kattovalaisimia putoillut. Pallo räsähti käytävän perällä ikkunasta läpi synkkään yöhön. Lasinsirpaleet helisivät ja ulkoa puski sisään kylmää. Siinä kun ikkunaa peitettiin filteillä, ettei kasarmi jäähdy säntäsi päivystävä upseeri komppaniaan ja karjaisi: Riviin järjesty! asento! Katse oikeaan päin! Lepo! 

Juuri kun tanakan haara-asennon ottanut pystynenäinen upseeri aloitti pauhun ja vaati rivistä astumaan sen, joka oli syyllinen…  Komppanian käytävällä oli vaivihkaan poikien touhuja seurannut iltahartautta pitämään tullut sotilaspastori.

Pastori pelasti pälkähästä

Kukaan ei ehtinyt ottaa rivistä ratkaisevaa askelta, kun sotilaspastori sanoi rauhallisesti ottavansa syyn niskoilleen. Entisenä Nurmon Jymyn pesäpalloilijana hän oli käsitellyt taitamattomasti pientä, vikkelää palloa tunnetuin seurauksin. Koetetaan selviytyä tämä yö näin ja korjataan ikkuna huomenna. Minun laskuuni.

Päivystävä upseeri napsautti kantapäät yhteen ja toivotti komppanialle hyvää yötä. Poistuessaan hän harmitteli tilanteen saamaa käännettä. Hänen valtansa ei riittänyt nuhtelemaan sotilaspastoria.

Virtain mies sanoo, että yllättävintä oli sotilaspastorin pitämän iltahartauden teema: Moraali. Täyttä asiaa.

Sanoin, että tunsinhan minä tämän sotilaspastorin. Näkyvä hahmo Seinäjoella. Varsinainen persoona, joka kuoli vuonna 2007.

***

Kuva esittää polveani ja leikkaushaava. Nyt siitä on otettu pois ompeleet ja kuntoutus jatkuu.

(928.)

On tyyppejä ja sitten stereotyyppejä. Jälkimmäiset eivät vie maailmaa eteenpäin, korkeintaan pitävät sitä paikoillaan. Stereotyypit eivät ole ruudinkeksijöitä, mutta he voivat tehdä sitä lisää. Sekin on ansiokasta.

Viime päivinä olen kohdannut yhden liikuttavan kaavamaisuuden, stereotypian, hapertumisen, joka koituu aikaa myöden hyödylliseksi. Merikapteeni tuo mieleen harmaapartaisen, ahavoituneen tyypin, jonka suupielessä roikkuu piippu ja käsivarsia koristavat tatuoinnit. Omissa oloissaan salaviisas merikarhu tiirailee horisonttiin. Siis Kippari-Kalle. Vaan eivät ole merikapteenit enää miehiä niin kuin eivät ole rekkakuskitkaan.

Välimerellä on saksalainen Carola Rockete, 31, murentanut käsitystä merikapteenista. Rockete, 31, toi Libyan rannikolta useita kymmeniä pelastamiaan ihmisiä Sea Watch3: lla Italian Lampedusaan, mutta niin ei kai olisi saanut tehdä! Merenkäynniltään matka ei ollut myrskyisä, myrskyn nosti lähempänä päämäärää Italian populistinen ja maahanmuuttovastainen sisäministeri Matteo Salvini. Hän teki hengenheimolaisineen kaikkensa estääkseen, ettei laivaa päästetä pelastettujen kanssa Italiaan. Kapteeni oli toista mieltä ja tuli satamaan, josta heikkokuntoisia saatiin toimitettua sairaanhoitoon.

Carola Rockete teki jokaisen merenkävijän velvollisuuden eli  auttoi hätään joutuneita. Ministeri Salvini edustaa maaravun viisautta, joka kukoistaa silloin kun merellä tapahtuu vahinko ja maalla ollaan viisaita. Viranomaisten estely-yrityksistä huolimatta kapteeni ohjasi laivan satamaan ja pelastetuille saatiin apua. Aluksen toisella puolella taputeltiin ja osoitettiin suosiota kapteenilla. Toisella puolella heristettiin nyrkkiä ja haukuttiin häntä luvattomien maahantulijoiden hyysäämisestä. Kaikki ei tainnut mennä lain kirjaimen mukaan ja poliisi pidätti Rocketen ja passitti hänet kotiarestiin odottamaan merioikeuden päätöstä. No, oikeus kuitenkin katsoi ettei Rockete ollut syyllistynyt mihinkään ja vapautti hänet. ”Hän pelasti ihmishenkiä, eli noudatti velvollisuuttaan”, kuului päätös. Sen sijaan Salvini jatkaa uhkailujaan, ja niinpä Rockete pääsee turvalliseen paikkaan Salvini ulottumattomiin.

Carola Rockete on kohonnut Välimeren alueella väärinkäsitysten symbolihahmoksi, joka edustaa toisille sankaria ja toisille rikollista. Pelastaja hän joka tapauksessa on. Kapteeni Rackete vastaan ”Capitano” Salvini on herättänyt laajaa huomiota. Rocketelle on virrannut myötätuntoa ja jo parissa päivässä hänelle on kertynyt lahjoituksina miljoona euroa mahdollisiin vahingonkorvauksiin.

Vaatimattoman merikapteenin inhimillinen toiminta on tuonut maahanmuuttopolitiikkaan uuden sävyn. Apua tarvitseva on ihminen olipa hän sitten kuka hyvänsä ja hänellä on ihmisarvo. Jakamaton ihmisarvo.

(927.)