Kuukausi: heinäkuu 2021

Kävin 70-luvun lopulla ensimmäisen kerran Budapestissa. Ilmapiiri oli kaksitahtisten Wartburgien pakokaasun ja ummehtuneen Moskovan hengen kyllästämä. Siltä reissulta jäi mieleeni myös Unkarin kansannousun ja sen verinen tukahduttaminen 1956.

Kolmas muistikuva matkalta oli se, kun piti mennä taksilla eläintarhaan, mutta taksikuski ei ymmärtänyt millään hänelle tarjotuilla kielellä, mitä tarkoittaa Zoo, Tierpark, Djurgården. Niinpä matkin jalkakäytävällä apinaa välillä taputtaen ja roikuttaen velttoja käsiäni, kunnes kuski oivalsi ja huudahti állatkert, ja hän kyyditsi turistit Warrella eläintarhaan.

Seuraava Unkarin-matka oli vuonna 1991 ja Budapest oli muuttunut hyvin länsimaiseksi  suurkaupuungiksi. Unkari oli avannut rajansa luhistuvasta Itä-Saksasta pakeneville kansalaisille.

Muutama vuosi sitten Tonavan risteily päättyi Budapestiin, jonka itäisen rautatieaseman ympärillä kohtasin unohtumattoman näyn tuhansie Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisten teltat.

Unkarin kehityksen voi tiivistää: Diktatuurista liberaaliin demokratiaan ja nykyiseen tyranniaan.

Tyranni on Viktor Orban, joka vahtii, valvoo ja kyttää kansaa ikään kuin omistaisi sen. Luulisi, ettei Unkari halua enää muistella aikoja, jolloin iso veli valvoi ja kylvi pelkoa. Nyt sananvapautta, kansalaisia ja varsinkin vaarallisiksi leimattuja vähemmistöjä valvotaan ja nuuskitaan huipputekniikalla kuten puhelimiin ja muihin digitaalisiin laitteisiin huomaamatta ujutetulla Pegasuksella. haittaohjelmalla. Se jatkaa Unkarin kommunistihallinnon aikaisen salaisen poliisin AVO:n perinnettä.

Tyranni on tyranni vaikka voissa poistettaisiin

Puhelin hälytti pitkästä aikaa keskiviikkona eli 21. heinäkuuta kello 11.07. Tulisiko nyt ilmoitus voitosta osallistuttuani johonkin kyselyyn tai arvontaan, mutta ei: ”Terve, täällä Jomppe ja tarjoan…”

Keskeytän saman tien, että olen ongella, enkä voi keskustella. Jomppe kysyy, voiko hän soittaa myöhemmin, olisi hyvä tarjous…

Et, sanon ja kerron, kuinka hän tai joku hänen kollegansa kerran soitti ollessani pilkillä aavalla järvenselällä purevassa pakkasessa ja kun sain kintaat käsistäni ja kaivoin puhelimen alettiin minulle kaupata tätä samaa lehteä 28 eurolla puoleksi vuodeksi.

Siinä muuttui onkireissu kärsimykseksi, kun sormia alkoi paleltaa. Päätin, etten osta puhelinmyyjältä ikinä mitään.

Jomppe sanoi, ettei hän se ollut, sillä hän on aloittanut alalla vasta keväällä jäiden sulettua. Sitä ennen Jomppe työskenteli mara-alalla. Ja sitä, jos mitä alaa korona koetteli, kun tartunnat ja rajoitukset yltyivät. Lopulta tuli lomautus ja piti vaihtaa alaa, kun on perheellinen.

Jomppe kysyi, olenko käynyt pilkillä koskaan merenjäällä, kun siinä aika lähellä asut?

Nyt siima kiristyy ja korkkia viedään pinnan alle niin, että kyseessä on isompi saalis.

Klik. Tuut, tuut.

Tilasto on nykytilanteen numeerinen kuvaus. Vanha karvalakkiosaston loru: vale, emävale, tilasto on vaille mitään totuutta. Se on varmaankin syntynyt sen ikiteekkarin kokemuksesta, joka aina herätessään kengät jalassa poti päänsärkyä. Jo herääminen ensimmäinen kerta ilman kenkiä kumosi pitkän tilaston totuuden.

Tilastot pitävät paikkansa, sen huomaamme taas, ku uutisia (ovat kertoneet (miesten) hukkumisista. Olemme saavuttaneet jo viime kesä ennätyksen, vaikka kesä vielä jatkuu.

En ala koskaan luonnonvesissä esittää hyvää uimataitoani. Uimahallin tai maauimalan 10 metrisen hyppytornista saatttaisin vielä joskus rohkeuteni kerättyäni hypätä korkeintaan jaloilleni en päälleni. Viimeksi sellaiseen urotekoon yllyin 47 vuotta sitte Porin funkistyylisessä maauimalassa, kun henkilökunta tyhjensi alastulon muista uimareista. Se oli kohtalokas hyppy. Sen seurauksena vierelläni, kannoillani ja edelläni on kulkenut muusa estäen rohkeat tempaukset.

Vettä pitää kunnioittaa, ei varoa tai pelätä. Tuttavan uimataidoton isoisä vei varotoimet keskikesän peilityynellä järvellä soudellessaan niin pitkälle, että teki veneen laitaan puukolla kolon siihen kohtaa, jossa heitti vettä.Eli kusi.

Perikunta laittoi veneen seuraava kesänä juhannuskokkoon..

Urheilussa eikä varsinkaan jalkapallossa mikään epäinhimillinen ja epäreilu ole vierasta naapurimaiden välillä. Siinä ei ole hitustakaan jaloa urheiluhenkeä. Skottien ja englantilaisten välit eivät ole niitä ystävällisempiä.

Sen tietävät muutkin kuin elokuvafanit, jotka ovat nähneet Mel Gibsonin ohjaaman ja tähdittämän elokuvan Braveheart (Taipumaton). Se kertoo skottien vapaustaistelija William Wallacesta (1270-1305).

Lauantaina glascowilainen National-lehti, joka on itsenäisen Skotlannin äänitorvi, aiheutti sensaation etusivun jutullaan vetoamalla Italian päävalmentajaan Roberto Manciniin ja vertaamalla tätä William Wallaceen pyynnöllä, että Italia voittaisi Englannin. ”Pelasta meidät, Roberto”, lehti otsikoi, ”sinä olet viimeinen toivomme. Emme jaksaa sietää toista 55 vuotta englantilaisten kerskailua.” Englannin edellinen arvokisavoitto tuli 1966, jolloin tuli maailmanmestaruus.

Monet englantilaiset ottivat asian futispiikittelynä, mutta jotkut leimasivatle Nationalin heiton englanninvastaisuuden lietsomisena Skotlannissa ja kovin surullisena. Italiassa valmentajaa Mancinia puolestaan huvitti Braveheart-vertaus.

Ostaisitko häneltä käytetyn auton?

Käteiselläkö?

Autokauppa, varsinkin käytetyn, on luottamuskauppaa. Siinä on sana kovassa arvossa.

Kuvan mies on 36-vuotias Giorgio Chellini, jalkapalloilija ja Italian maajoukkueen luottopelaaja. Puolustaja.

Chellin oli yksi niistä yhdestätoista italialaisesta, jotka lopulta voittivat Espanjan Wembleyllä rangaistuspotkukisassa. Siihen ei Chellin osallistunut, mutta piti sitä ennen Italiaa pystyssä 120 minuuttia. Kyseessä oli Etelä-Euroopan klassikko, kun vastakkain olivat nelinkertainen maailmanmestari ja yksinkertainen Euroopan mestari sekä kolminkertainen Euroopan mestari ja yksinkertainen maailmanmestari. Italian supertähti Spinozzola puuttui joukkueesta, mutta yhteen hitsautunut Italian joukkue ei yhtä miestä kaivannut. Sunnuntaina se pelaa Wembleyllä Euroopan mestaruudesta.

Chellinin näköisiä miehiä on viljalti Välimeren maissa. On heitä Suomessakin.

En mahda mitään, mutta mieleeni tulee tuttavan ammoin kertoma juttu pariskunnan autokaupasta, joka oli käsirahaa vaille päätöksessä. Pariskunta kävi noutamassa 19 000 euroa, ja autokauppias teki sillä aikaa paperit valmiiksi. Kauppias huomasi, että rahaa olikin vain 17 000 euroa.

Vaimo alkoi äkseerata ja moittia miestä, että kuinka sinä noin olet laskenut ja minä vielä kehotin laskemaan tarkasti. Voi, voi tähänkö tämä kaatuu!

Autokauppias halusi viedä kaupan loppuun ja sanoi, että tuotte puuttuvan erän ensi tilassa ja ojensi mersun avaimet.

Käsirahaa ei ole kuulunut.

Uimahallin altaan toiselta puolelta lähtee valmentajan näköinen mies, jolla on ohut sininen asiakirjasalkku kainalossa, kiertämään altaan sen pään kautta, josta uimarit starttaavat ja jossa valmentajat sekunttareineen seuraavat uimareita. Mies harppoo kohti minua.

Radoilla käy pärske ja molske, kun kroolaajat kahmivat käsilleen vettä, jolla kehittää ja ylläpitää vauhtia. Perhostelijat taivuttavat kehoaan ja vauhdittavat menoaan rytmikkäillä delfiinipotkuilla. Selkäuimarit keikuttavat kehoaan käsivetojen tahtiin saaden uinnin näyttämän kevyeltä liukumiselta..

Herra kysyy saksaksi, mitä asiaa minulla on Saksan uintimaajoukkueen harjoituksissa. Sanon, etten riennnyr, että täällä harjoittelee maajoukkue. Olen Suomesta ja ajattelin, että tyttäreni voisi tehdä joitakin harjoituksia, kun olemme ajaneet kuusi tuntia Hampurista tänne ja sellaisen automatkan jälkeen uinti palauttaisi ja vireyttäisi kehoa.

Genau, mies sanoo ja lisää, että puhun hyvää saksaa.

Kiitän kohteliaisuudesta.

Sanon, että olen vanhan koulukunnan suomalaisia, jotka opiskelivat useita vuosia koulussa sen ajan menetelmillä saksan kieliopin ja runsaan passiivisen sanavarasto, mutta joilta ei puhuminen eikä kuullun ymmärtäminen sujunut.

Kiinnitin huomiota tyttärenne uintiin, hän toteaa, joka on tehokasta ja tekniikaltaan taloudellliselta. Kerron että olen valmentanut häntä ja vieläpä saksalaisilla opeilla, kuten Klaus Reischlen kirjoittaman Uinnin biomekaniikan avulla.

Ehrlich? mies kysyy saaden yhteen sanaan lauseen verran lisäpainotusta.

Vastaan samalla sanalla.

Herra irrottaa kätensä ohuen salkun ympäriltä ja ojentaa käden:

Minä olen Klaus Reischle.

Tunnen kylmänväreiden lävistävän kehoni.

Olette ensimmäinen suomalainen, joka sanoo lukeneensa kirjani Uinnin Biomekaniikka…tai toinen. Tunnetteko professori Kalevi Heinilän? Hän ääntää Heinilän nimen saksalaiseksi ymmärrettävästi.

En tunne, mutta tiedän, maailman kuulu liikuntatieteilijä, sanon.

Reischl kysyy kauanko viivymme Heidelbergissa ja käy toimistossa ja palattuaan hän kirjoittaa nimemme kaavakseen, joka oikeuttaa harjoittelemaan iltapäivisin kaksi tuntia yhdessä Saksan uintimaajoukkueen kanssa.

Dr. Klaus Reischle Fachleiter Schwimmen am Institut für Sport und Sportwissenschaft der Universität Heidelberg.

Der Text auf Deutsch

Ich habe zufällig Dr Klaus Reischle getroffen

Auf der anderen Seite des Schwimmbeckens geht ein nach Trainer aussehender Mann mit einer dünnen blauen Aktentasche in der Achselhöhle los, um durch das Ende des Beckens zu kreisen, wo die Schwimmer starten und die Trainer den Schwimmern mit ihren Sekundanten folgen.  Der Mann springt auf mich zu.

Die Bahnen werden bespritzt und gemästet, während Schwimmer mit den Händen Wasser greifen, um Schwung zu entwickeln und aufrechtzuerhalten.  Schmetterlingschwimmer beigen ihre Körper und beschleunigen ihren Gang mit rhythmischen Delfintritten.  Rückenschwimmer schwingen ihren Körper im Tempo von Handzügen, wodurch das Schwimmen wie ein leichtes Gleiten aussieht.

Der Herr fragt auf Deutsch, was ich mit den Übungen der deutschen Schwimmmannschaft zu tun habe. Ich muss sagen, dass ich nicht wusste, dass die Nationalmannschaft hier trainiert.  Ich komme aus Finnland und dachte, dass meine Tochter, nachdem wir sechs Stunden von Hamburg hierher gefahren sind, ein paar Übungen machen könnte und nach einer solchen Autofahrt Schwimmen würde den Körper regenerieren und anregen.

Genau, sagt der Mann und fügt hinzu, dass ich gut deutsch spreche.

Ich danke Ihnen für das Kompliment.

Ich sage, dass ich ein Finne alter Schule bin, der damals mehrere Jahre in der Schule mit den Methoden der deutschen Grammatik und einem reichen passiven Wortschatz gelernt hat, aber das Gehörte nicht sprach oder verstand.  Deutsch ist für mich zu einem Hobby geworden.

Ich habe auf das Schwimmen Ihrer Tochter geachtet, sagt sie, das ist effizient und technisch wirtschaftlich.  Ich werde sagen, dass ich ihn trainiert habe und sogar mit deutschen Lehren, wie zB Biomechanic des Schwimmens von Klaus Reischle.

Ehrlich?  fragt der Mann und gewinnt einen Satz mehr Betonung in einem Wort.

Ich antworte mit demselben Wort.

Der Herr nimmt seine Hand um die dünne Mappe und streckt die Hand aus:

Ich bin Klaus Reischle.

Ich spüre, wie kalte Farben meinen Körper durchdringen.

Sie sind der erste Finne, der sagt, dass er mein Buch Biomechanik des Schwimmens gelesen hat… oder das zweite.  Kennen Sie Professor Kalevi Heinilä?  Er spricht Heiniläs Namen verständlich auf Deutsch aus.

Ich weiß es nicht, aber ich weiß, ein weltbekannter Sportwissenschaftler, sage ich.

Reischl fragt, wie lange wir in Heidelberg bleiben und besucht das Büro und schreibt bei seiner Rückkehr unseren Namen auf eine Formel, die ihn berechtigt, nachmittags zwei Stunden mit der deutschen Schwimmmannschaft zu trainieren.

”Dr. Klaus Reischle Fachleiter Schwimmen am Institut für Sport und Sportwissenschaft der Universität Heidelberg.”