Lyhytkin matka opettaa

Hyvä reissu, vaikka vain nelipäiväinen ja matkaa taitettiin polkupyörällä ja nukuttiin lakanoiden välissä. Lisäarvoa toi joustava ja koko lailla ympäri maan koostunut seura. Jo murteiden synnyttämä sekaannus antoi aihetta huumoriin ja jatkokeskusteluihin eivätkä minimaaliset väärinkäsitykset aiheuttaneet hankaluuksia.

Viime viikonvaihde ja siihen vielä maanantai mukaan lukien kului pyöräillessä lähes 400 kilometriä maanteillä ja myös kevyen liikenteen väylillä ja lopuksi pyyhälsimme stadissa pitkin Baanaa.

Reissusta jää aina jotakin pysyvää, sellaista kokemusta, jonka toisen ääripään kansanviisaus on tiivistänyt paskareissuksi, mutta tulipa tehtyä. Meidän matkaamme se ei sopinut. Koko elämä on kuin matka,  on alku, keskivaihe ja päätepiste eli viimeinen matka. Mikään ihme se ei ole, että matka on hyvin viljelty alue kirjallisuudessa. Matkalla näkee, kuulee ja kokee eli se avartaa.

Äskeiseltä matkalta jäi mieleeni kaksi viisasta opetusta, tai toinen on niksi, jolla haapajärveläinen Matti säätää oikeanmittaisen ruokalevon. ”Emännän kanssa kun on nautittu ateria ja ennen paluuta työrintamaan pitää hetki huilata eli palautua. Siitä tuvan penkille kahareisin ja otsa nyrkeistä pinotun tornin päälle, eikä tarvitse kauan odotella kun uni jo tulee. Unen ottaessa liian suuren vallan luiskahtaa nukkujan otsa ylimmän nyrkin päältä ja nukkuja herää. Siinä se ruokalepo”, Matti toteaa ja lisää, ettei koskaan ole mennyt liian pitkäksi.

Toinen oli Pentin kertoma viisaus. Se sopii hyvin kiireiseen ja hosuvaan ja aikataulutettuun elämään:

”Korkeita herroja, ministereitä ja kansanedustajia, oppineita yliopistosta ja virkamiehiä metsähallituksesta oli perehtymässä Lapin metsiin. Paikallisen metsänhoitajan oli määrä olla tasan aamuyhdeksältä tapaamispaikassa, mutta metsänhoitajaa ei näkynyt. Korkea-arvoinen valtuuskunta alkoi hermoilla. Vihdoin kun metsänhoitaja saapui reippaasti myöhässä, moitti yksi jos toinenkin häntä myöhästymisestä, jolloin metsänhoitaja puolustautui etevästi, te ette taida noudattaa sitä käytäntöä, jonka mukaan ensiksi tullut odottaa!”

***

Paluumatkalle Helsingistä lähdimme maanantaina alkuillasta. Suurin osa suuntasi bussilla Keski-Suomen kautta Ouluun, minä ja muuan toinen matkasimme Tampereen kautta Jyväskylään koukanneella huoltoautolla. Alkuperäinen tarkoitus oli hypätä loppumatkaksi junaan ja sillä Seinäjoelle, mutta junalakko hiljensi kiskot lukuun ottamatta liikennettä Venäjälle. Kotiin päästiin alkuyöstä vaimon noudettua meidät ja polkupyörät Tampereelta.

Bussista Jyväskylässä jäänyt ja siellä yöpynyt kannonkoskelaispari Jaana ja Asko olivat jatkaneeet aamulla pyöräillen kotiin. Matkaa heille kertyi vähän päälle sata kilometriä. Näin maitotilalliset ehtivät kotiin iltalypsylle.

Opettavainen matka, kuten sekin, kuinka keitetyn kananmunan saa sitä kuorimatta pullautettua lautaselle: molemmista päistä vähän kuorta pois, ja sitten puhallus. Johan irtoaa.

***

Kuvan herrat Kannonkoskelta ja Hyrynsalmelta. Mitä oivallisinta matkaseuraa.

(719.)

Lotta,Teodor ja Jyrkin appiukko

Lotta Lepistön loppukiri maantiepyöräilyn World Tourilla Ruotsissa hyydytti moninkertaisen maailmanmestari Marianne Vossin. Meitä puolestaan yrittivät ylämäet hyydyttää sunnuntaina Karjalohjan ja Vihdin välillä. Viimeinen etappi sentään Vihdistä Nummelaan muistutti jonkin verran kotipuolen tasaista maastoa. Meille pyörienpyörittäjille kilometrejä kertyi 76. Lotta Lepistö sai polkea 152 kilometriä irrottaakseen tuhoisan kirin.

Sen tästä sunnuntaista opin, ettei pyöräilemään pidä lähteä olemattomasti valmistautuneena, enkä tarkoita kuntoa. Tarkoitan perehtymistä pinnanmuodostukseen, jossa reitti kulkee. Ennakkoluulot ovat vaaraksi, jos niiden varassa lähtee, kuten minä, polkemaan Länsi-Uudenmaan maisemiin. Oli jyrkkiä, lyhyitä, loputtoman tuntuisia sekä kaikkia mahdollisia mäkiä. Sekään tieto, että ylämäkeä seuraa alamäki, ei menoa palkinnut. Alamäissä piti jarrutella, ettei vauhti yltynyt aivan huimaksi. Erään laskun loppuvaiheessa nopeusmittarin lukema 52 km/h alkoi kylmätä.

Nousuista pahin, vaikka ei pisin, vei päätieltä Jokikunnan koululle. Koulun pihassa muuan paikallinen sanoi, että ennen lasten kunto kehittyi luonnollisesti eikä tuollainen nousu ollut ylivoimainen. Nyt siitä tullaan koulutaksilla. Kertoipa hän vielä, että näistä maisemista lähtenyt Teodor Koskenniemi juoksi Antwerpenin olympialaisissa 1920 ja Pariisissa 1924 maastojuoksun joukkuekultaa Paavo Nurmen kanssa.

Sekin siinä tuli esiin, että edellisen viikonvaihteen hölkkään Jokikunnassa oli osallistunut muiden muassa komissaari Jyrki Katainen. Sitä tietoa ei kertonut ihan kuka tahansa, vaan Kataisen ylpeä appiukko. (Kuvan oikeanpuoleinen mies.) Ajasta tai sijoituksesta ei ollut puhetta. Ehkä ne ovat olosuhteisiin nähden olleet fantastiset.

Me lähdimme jatkamaan matkaa, ja lasku koulun pihasta oli niinkin päin vaativa. Ajelin pusulalaisen pariskunnan seurassa, ja heidän kuntansa nimi kuuluu liitoksen jälkeen kömpelösti Nummi-Pusula. Rouva sanoo esillä olleen myös nimiehdotuksen Pusunummi.

Se olisi ollut Suomen kuumin kunnan nimi.
(718.)

Pastanttia ja sata täynnä

Lauantain aamuyhdeksältä tehdessämme lähtöä Salon torilla en voinut kuin ihailla siellä aamua viettävän väen paljoutta. Kahviloiden kymmenet, elleivät peräti sadat tuolit olivat varattuina. Myyntikojut muistuttivat, että ollaan markkinapaikalla.

Väistämättä mieleeni tuli, että jotakin oman kotikaupungin torielämästä puuttuu ja sen mukana paljon. Kun pääministeri Juha Sipilä sai sanottavansa sanottua, mikrofoni, ämyrit ja muu rekvisiitta kerättiin kampanjabussin uumeniin.

Pyörän selkään noustiin monella tyylillä. Tiukka ote sarvista ja jalka reippaasti satulan yli, joku otti pyöränsä hallintaan kallistamalla sitä tarpeeksi, myös alkuvauhti parilla ponnautuksella helpotti lähtöä. Yksin tein muodostimme vihreäpaitaisten polkupyöräilijöiden jonon.

Aivan ajolinjamme vieressä puutarhatuotteita järjestelevä naiskauppias suuntasi viestinsä meille kun ei muitakaan kuulijoita näkynyt: ”Menkää ja häipykää kauaksi.” Mieleni olisi tehnyt huomauttaa, että ei me tänne millään viekkaudella ole tultu, mutta hyvää lauantaita joka tapauksessa. Harmi jos hänen lauantainsa meni pilalle.

Perniössä meidät otettiin sydämellisesti vastaan niin kuin muillakin pysähdyspaikoilla. Perniö on entinen kunta, joka nyt kuuluu Saloon. Pyöräilijöille tarjottiin salaattia, kukkakaalia, tomaatteja, kalkkunaa ja mitä kaikkia herkkuja niitä olikaan. Myös paikallishistoriaa saimme roppakaupalla, kuten kuvauksen kirkoista.

Odotellessani kahvilan toilettiin pääsyä kysyn paikan isännältä, että mistä omaperäinen nimi Pastantti tulee. Hän aloittaa siihen tapaan, että asia on tullut selvitetyksi monelle muulle ennen minua.

Kyse on paikallisesta perinneruoasta eli perunapuurosta. Se syntyy seuraavasti: Muutaman kuutioidun perunan keitinvesi otetaan talteen. Survotut perunat sekoitetaan takaisin keitinveteen, johon lisätään suola ja annetaan kiehahtaa. Sitten ripotellaan ruisjauhoa varoen, ettei se paakkuunnu. Puuroa haudutetaan tunti välillä sekoittaen. Lautasvalmiiseen annokseen lisätään voisilmä tai puolukkasurvosta ja päälle lorautetaan maitoa, ja siinä on valmista pastanttia.

Paikkansa piti kulunut sanonta: matkailu avartaa. Samaa voi sanoa saksalaispariskunta, kun he saapuivat Tenholassa taukopaikalle pyöriään taluttaen. Heitä piti mennä ottamaan vastaan, ja kas kättelemään tuli myös pääministeri Sipilä. Kuva heistä täytyi ottaa rouvan ja oman valokuvaajamme kameralla. (So posiert  Premierminister Juha Sipilä zwischen deutscher Freundin und Freund.)

On siinä mukava muisto viedä Berliiniin ja kertoa, kuinka Suomen pääministeri pyöräilee kauniin maansa maanteillä ja on valmis asettumaan kuvattavaksi. In Deutschland geht es nicht an! Ei kävisi Saksassa.

Sipilän turvamiehille pitää antaa tunnustus joustavuudesta. He eivät rynnänneet estämään valokuvaamista, joka huokui käsittämätöntä ystävyyttä. Sellaista esiintyy vain jossakin Tenholassa tai sitten Kaurismäen elokuvassa.

***

Lauantain pyöräilymme oli kunnianteko Suomen itsenäisyyden 100 vuodelle. Taipaleemme oli erikoisen mäkistä ja vaativaa, mutta pääsimme myös nauttimaan vauhdikkaista laskuista. Juhlallinen kuva otettiin siinä paikassa, jossa matkamittariin lauantaina tuli 100 kilometriä.

Seistessämme tienreunassa pilkotti valokuvaajan takana ison talon julkisivussa kirjaimet KTY. Kyse oli Karjalohjan työväentalosta. Joku siinä totesi, että viisas kansa muistaa historiansa.

Majapaikkaan pääsimme taivaan revetessä salamointiin ja tummien pilvien tyhjentäessä kuormansa.
(717.)

 

Taas erilaista Suomea

Nyt kun ensimmäinen päivä, noin 100 kilometriä, on pyöräilty Naantalista Saloon, tuntuu Suomi entistä monimuotoisemmalta. Ensimmäisellä Pyörät pyörii -reissulla neljä vuotta sitten  laskettelin ryhmän kanssa Rovaniemeltä Hyvinkäälle, seuraavaksi tulimme pitkin Itä-Suomea Lahteen ja viime kesänä Lappeenrannasta Rauman mukulakiviselle torille. Nyt matka tehdään Naantalista Espooseen.

Suomi on laaja, pitkä ja leveä maa. Rikaskin se on. Meillä on metsiä, osaamista ja koulutusta. Tänään alkumatka pitkin kevyen liikenteen väyliä Raision, Turun ja Kaarinan kautta Piikkiöön oli yhtä tiheää kaupunkimaisemaa. Vieressä valtatiellä suhahtelee loputon liikenne edestakaisin. Jossakin syöksyy juna, ja telakalla rakennetaan suurta risteilyalusta.

Pysähdyspaikoilla varsinaissuomalaiset kansanedustajat Esko Kiviranta ja Olavi Ala-Nissilä vakuuttelevat, että Suomen pyörät on monen sutimisvuoden jälkeen saatu pyörimään, ja erityisen tehokkaasti ne pyörivät Varsinais-Suomessa. Telakoilla, autotehtaalla ja it- sekä lääketeollisuudessa käy melkoista pöhinää. Kansanedustajat sanoivat pölinän alullepanijaksi Sipilän hallituksen kikyineen. Toki paljon hallituksella on vielä tekemistä ennen kuin isänmaan asiat ovat sillä mallilla, että jokainen suomalainen pääsee hyvinvoinnista osalliseksi.

Pyöräilijä unohti pitkien, raatelevien nousujen tuskan, kun mäen päältä avautui huikea viljelysmaisema ja vauhdikas alamäki. Parhaimmillaan meno hipoi 50 km/h. Paimion pysähdykselle saapui suoraan presidentinesittelystä uunituore hyvinvointiministeri Annika Saarikko. Pöytyältä pyöräilemään lähti pääministeri Juha Sipilä kohti Kokkilan lossirantaa, jonne muuten lasketeltiin ja josta noustiin päivän kovinta mäkeä. Päivä päättyi Saloon. Saarikkoa kutsuivat perheenäidin tehtävät.

***

Yllättävä tapaaminen Piikkiössä: koulukaveri vuosikymmenten takaa tähtitieteilijä Aimo Sillanpää ilmestyi vesikanisterin kanssa levähdyspaikalle. Hän on tehnyt mittavan tiedemiehen uran Tuorlan observatoriossa. Sen lisäksi hän on hyödyntänyt osaamistaan yrittäjänä valmistamalla kollegoidensa kanssa avaruuspeilejä ympäri maailmaa.

Hän kertoi ulottaneensa yrittäjyyttä myös pienpanimoalalle. Kuvassa kanssani dosentti Aimo Sillanpää ja Peetu-poika, yrittäjä hänkin.

(717.)

Se pyörii- taas!

Matkaan. Reppu selkään, polkaisu juna-asemalle ja Tampereella linja-autoon ja muun porukan kanssa Naantaliin. Nådendal (ruots.) ja Vallis Gratiae (lat.) kuuluvat armonlaakson vieraskieliset nimet. Naantalista yhtäkkiä ei muuta tule mieleen kuin presidentin Kultaranta, Nesteen öljynjalostamo ja tietysti Naantalin Löyly, joka on yksi osuvimpia urheiluseurojen nimiä Reisjärven Pilkkeen kanssa.

Siitä perjantaina aamulla aloitetaan kesän Pyörät pyörimään -tapahtuma. Luvassa on lämmintä säätä, hienoja maisemia Suomen vanhimmilla asutuilla seuduilla sekä merituulta. Ensimmäinen etappi tällä pääministeri Juha Sipilän ideoimalla ja viidettä kertaa ajettavalla retkellä päättyy Saloon. Sieltä jatketaan seuraavasti:

Lauantai 12.8.

Salo-Perniö, Perniö-Tenhola, Tenhola-Tammisaari,Tammisaari-Karjaa, Karjaa-Fiskars, Fiskars-Karjalohja

Sunnuntai 13.8.

Karjalohja-Sammatti, Sammatti-Pusula, Pusula-Jokikunta, Jokikunta-Vihti, Vihti-Nummela

Maanantai 14.8.

Nummela-Perttula, Perttula-Nurmijärvi, Nurmijärvi-Klaukkala, Klaukkala-Espoo

Päivämatkat ovat sadan kilometrin pituisia, ja matkan varrella pysähdytään useasti, jotta ihmiset pääsevät tapaamaan kansanedustajia ja tietysti Juha Sipilää. Tosin hän ehtii budjettikiireiden ja muiden isänmaan asioiden hoidon takia vain päiväksi pyöräilemään.

Jos teillä arvoisat lukijat on tuon reitin varrella tuttuja, niin kehottakaa heitä mukaan lyhyemmän tai pidemmän matkan ajaksi. Vauhti on räätälöity kaikille sopivaksi.

Kuvassa kulkuvälineeni, jolla osallistun ensimmäistä kertaa Pyörät pyörimään -tapahtumaan. Hyvin se on tämän kesän pelannut eikä kai tässä nytkään mitään hätää ole. Mukana seuraa osaava huoltoporukka.

Menoksi.

(716.)

Outoja nimiä, kovia tuloksia

Mikään, ei sitten yhtään mikään ole niin kuin ennen. Ei tarvitse katsoa kuin illan yleisurheilun MM-kisoja, niin asia jo käy selväksi: urheilijoiden nimet ovat outoja, eikä niitä noin vain pysty yhdistämään oikeisiin lajeihin. Mikä on miehiään Sam Kendrics.

Jos hieman autan, hän ja Renaud Lavillenie ovat saman lajin hyppääjiä. Siis seiväsmiehiä. Toivottavasti Kendrics pystyy kauan ylittämään huippukorkeuksia ja jättämään nimensä urheilua seuraavien muistiin. Vähän niin kuin Jelena Isinbajeva ja Sergei Bubka.

Aamun Hesari kysyy miesten kiekonheiton voittajaa ja antaa vaihtoehdoiksi Daniel Ståhlin, Andrius Gudžiuksen, Mason Finleyn ja Robert Hartingin. Ei muuta aavistusta kuin vain se, ettei kai voittaja vain ollut ruotsalaisella å:lla kirjoitettu Ståhl. Ei onneksemme. Oikea vastaus: Andrius Gudžius. Samaa sarjaa noudattaa pituushypyn voittajan nimi, joka kuuluu Rushwahl Samaai! Jos naisten 3-loikan mestarin Yulinair Rojasin kansallisuutta olisi johdateltu sillä, että hänen maansa presidentti, jonka nimi näkyy toistuvasti julkisuudessa, on Nicolás Maduro. Siis venezuelalainen. No, Keniasta tulee Rutto, siis isolla ärrällä. Hän juoksee viittätonnia, mutta ei niissä piireissä suomea ymmärretä.

Berliinin olympialaisista vuodelta 1936, jotka pidettiin kaksitoista vuotta ennen syntymääni, iskostui suomalaisten tajuntaan kolmikko Salminen, Askola ja Iso-Hollo. He ottivat 10 000 metrin kolmoisvoiton jättäen Japanin Kohei Murakoson neljänneksi. Usein mitalien ulkopolelle jäänyt painuu unholaan, mutta myös Murakoson nimi on painunut Martti Jukolan radioselostuksen ansiosta aikalaisten muistiin, ja ”Murakoso jää, Murakoso jää” merkitsee jotain samaa, kuin Anssi Kukkosen hurmioituminen Lasse Virenin voittaessa Münchenin olympialaisten kymppitonnin.

Outoja nimiä, kovia tuloksia. Maraton taitetaan jo sellaista vauhtia, että meikäläisen kaltaisella pyöräilijällä on täysi työ pysyä kenialaisen Geoffrey Kipkorir Kiruin vauhdissa. Onneksi sentään Kuninkuusraveissa Saga S ja Köppinen huolehtivat pysyvyydestä. Niin ja suuhun sopivista nimistä.

***

Aamuinen koiralenkki tarjoaa harvoin muuta vaihtelua kuin tyhjien tölkkien noukkimista. Usein ei sitäkään. Tämä aamu tuotti kolme oluttölkkiä. Jonkinlainen yllätys on tuossa lähipuistossa jo jonkin aikaa lojunut sohvan rohjake. Siinä tämä vettynyt ja pehmeytensä menettänyt huonekalu odottaa tšehovilaisessa ympäristössä istujaa.

(715.)

Ravihenkeä kiskoilla

Helposti nämä Kuninkuusravimatkat ynnäisi, mutta joka tapauksessa niitä on kertynyt lukuisia. Ehkä noin 20, ja aina on aurinko paistanut paitsi 2010 Oulussa. Siellä tihuutti kaksi päivää. Tosin ravikaverit muistavat senkin aurinkoisena. Niin, ja joka kerta paikalla on ollut satoi tai paistoi 50 000 katsojaa.

Nousin aamulla 8.53 Helsinkiin menevään junaan, vaikka säästösyistä olin varannut lipun vasta myöhemmin lähtevään junaan. Lyhytnäköisyyttä varmaankin joudun pulittamaan lisähinnan. Osaltaan tähän myös vaikuttaa Kainuun ravimiehen into osallistua tänään perjantaina Vermossa varsahuutokauppaan. Hän saapuu pääkaupunkiin 11.30. Oikeastaan se on hyvä aloitus Kuninkuusraveille tai Kunkkareille kuten termi kuuluu.

Vailla istumapaikkaa lähdön odottelu tuntuu jotenkin kuin olisi istahtanut väärään pöytään ja odottaa jonkun seurueesta huomauttavan, että kuka te? Niinpä yläkerran vaunuun nousee ruotsia puhuva nuorisoryhmä, joka ilmoittaa edessäni istuvalle paikan kuuluvan heille, ja niin käy myös minulle. Otan reppuni hyllyltä. Vaunun perällä on yhden istuttava paikka. Asetun siihen ja odottelen konduktööriä.

Seinäjoella alkoi torstaina Vauhtiajot-tapahtuma. Autoilla päristetään teollisuusalueella ja moottorin ärhennys kantautuu kauaksi. Illalla väelle esiintyvät maan johtavat artistit keskellä kaupunkia, ja kauaksi kuuluu sekin räime. Eilen yksi alkuillan esiintyjä oli J.Karjalainen.

Edellisenä viikonvaihteena kaupungissa juhli Solar Sound, jonka liepeillä hillui havaintojen mukaan, ei minun, runsaasti humalaisia nuoria. Kauheaa. 

Tämän ja edellisen viikonlopun yhteinen tekijä rockin lisäksi on korkeuksiin kohoava nostoraana juhla-alueella. Sieltä rohkeimmat suorittavat benjihyppyjä. Kyseinen laji on jostain syystä säilyttänyt suosionsa vuosikausia. Taitavat Kunkkarit, Herättäjäjuhlat ja puoluekokoukset olla niitä ainoita kesäjuhlia, joissa ei noita uhmapäisiä hyppyjä tarjota. Hyvä niin, sillä joka kerta kun korkeuksista joku rojahtaa kumiköyden varaan, käy mielessäni, että kunpa köysi ei katkeaisi.

Matkan tässä vaiheessa konduktöörin, viehättän naisen, tarkistettua lippuni hän ilmoittaa, että hyväksyy sen. Ei siis mitään ekstramaksua. Onnitteli jopa siitä, että olin löytänyt istumapaikan.

Matka alkoi hyvin, kuten aina Kunkkareihin. Mitä nyt kerran vuonna 2015 Joensuuhun matkustin päivän vanhalla lipulla. Silloinkin konduktööri hyväksyi sen, vaikka olin valmis maksamaan uuden.

VR:llä on kunkkarihenkeä, ajaahan se rautahevoilla.

(714.)

 

  1. Lähetetty iPadista

Mittarinlukijan kauhut

Tänään aamulenkillä koiran kanssa kuulin ääntä, jota luulin palokärjen takomiseksi. Se alkoi ensin tiheänä täristyksenä ja sitten se taukosi ja sama uudestaan. Luuloni ei kuitenkaan ollut tiedon väärtti. Leikkikentällä kaupungin korjausmies oranssissa liiveissä kiristi painelaitteellaan rakennelmien muttereita ja pultteja. Siitä ääni.

Jostain kauempaa kuului tavarajunan kolina ja puistokäytävällä lähestyi nainen mustan, pienen koiran kanssa. Kun hän näki minut ja koirani kiihdytti  hän vauhtiaan kiertääkseen ja ohittaakseen minut nurmikon kautta. Koira kuitenkin vastusteli ja rouva joutui komentamaan ja kiskomaan sitä. Koira alkoi kimakasti hakkua ja vaatia minun koirani luokse, joka puolestaan katseli ihmeissään. Sanoin naiselle, että haukkuminen kuuluu koiralle. Hän huomautti tiukasti: Haukkuminen ei kuulu koulutukseen. Ja varmistaakseen koirankasvattajana olemisensa hän toisti, ettei haukkuminen tosiaankaan kuulun koiran koulutukseen.

Olin sanoa, että rouva voisi itse päivittää koirankoulutustaan. En kuitenkaan sanonut mitään, sillä fiksu, vastuullisesti hoidettu koira ei rupea haukkumaan. Räksyttäminen samoin kuin reviirinsä jääräpäinen vahtiminen kuuluvat suomenpystykorvan luovuttamattomiin oikeuksiin. Salomaiden ja muiden erillisalueiden äänimaailmaan kuuluu pystykorvan haukkuminen. Opin sen ensimmäisessä palkallisessa kesätyössäni sähköyhtiön mittarinlukijana joskus 60-luvun puolivälissä.

Arvonnassa minulle sattuivat etäisimmän kolkan talot. Kulkuvälineenä oli polkupyörä, jolla piti ensin ajaa pölyäviä ja mäkisiä hiekkateitä reilu peninkulma ennen kuin varsinainen työ pääsi alkamaan.

Sain alkajaisiksi ankaran opetuksen kun kaarsin pihkantuoksuista metsätietä erään talon pihaan ja yhtäkkiä talon alustasta säntää pahaa aavistamatta ärhäkästi räksyttävä pystykorva. Survoin pyöräni uuteen vauhtiin ja kaarsin takaisin metsätielle. Koira jätti minut, niin jäi myös talon mittari lukematta. Ei rynnäten, vaan talojen pihapiiriä pitää lähestyä hyvissä ajoin itsensä kuultavaksi tehden kuten pyörää rämistäen, kelloa klinautellen, yskähdellen, vislaten…

Ensimmäisen hukkareissun jälkeen en kuitenkaan jättänyt hoitamatta tehtävääni yhden rakin takia. Laitoin pyörän puuta vasten nojalleen ja läksin jalkaisin pihamaalle ajattelen, että se on inhimillisin tapa kohdata talonvahti. Talon emäntä oli ehtinyt jo portaille rauhoittelemaan valpasta Hallia. Hivuttauduin sisälle ja luin porstuan seinällä mittarin, merkitsin kulutuslukeman ylös ja poistuin. Pelkäsin, että kippurahäntä vaanii minua ja tarraa heti sopivan tilaisuuden tullen punttiini. Seuraavaa taloa ja sen vahtia osasin lähestyä jo taitavammin.

Tämän jälkeen varasin taskuuni sokerinpaloja, joilla lahjoin pahimmatkin hurtat ja sain työrauhan ja kesätyön kunnialla päätökseen.

PS/ Voin vakuuttaa, ettei mittarinlukijan tehtävä ole ollenkaan niin seksikästä kuin vihjaillaan.

(713.)

 

Suolla suksittua

Kun valokuvaajan ajoitus osuu nappiin, niin tulos on oheisen kuvan kaltainen. Kyse on Paukaneva Night Trial -tapahtuman aloittajasta ja hänen tukijoukoistaan. Kuva henkii jonkinlaista levollisuutta, keskittymistä tulevaan suoritukseen. Ei siis mikään läpihuutojuttu.

Perusteltua on ainakin kansanperinteen valossa lähteä Paukanevalle sukset jalassa. Toki siellä pääsee helposti pitkin pitkospuita. Ennen vanhaan upottavalla suolla on heinänkorjuussa – enää ei aikoihin heinää niistä maastoista ole korjattu – liikuttaessa käytetty suosuksea. Oivallinen keksintö, joka on valmistettu kahdesta kuoritusta rinnakkain asetetusta näreestä kiinnittämällä ne latvuksistaan yhteen ja sovittamalla keskikohtaan laudankappale jalansijaksi. Kulkuväline tunnetaan myös nevasuksena, sivakkana ja lotakkoina. Karpponen on sen kevyempi versio.

Kuvaa tarkasteltaessa huomaamme, että jalkineet on kiinnitetty suksiin monikäyttöisellä jesariteipillä ja sukset ovat vanhanmaaliset Lampiset. Suoritukseen valmistautuvan hiihtäjän tamineet ovat tutut pesäpallokentältä kypärää myöten. Kuvan ottanut Pena epäilee kyseessä olevan polttariporukan huumoria, mikä tuntuu pätevältä selitykseltä. Sitä vahvisti myös se, että suksittelija ei palannut lähtöpaikalle eli maaliin tunnin kuluttua eli sinä aikana, jonka Pena paikalla viipyi.

Jos joku on tänään nähnyt tai lähipäivinä näkee Paukanevalla kuvatun tyypin viuhtovan, ei kannat pelästyä, sillä saattaahan kyse olla jostakin ennätyksen rikkomisesta ja pyrkimyksestä päästä aikakirjoihin suohiihdossa. Kunnioitettava tavoite.

Huumorista huolimatta valokuva tuo mielleyhtymän siitä, kuinka suo, Tervaneva, oli mestarihiihtäjä Mika Myllylän harjoitusmaastona. Olympiavoittaja Jouko Salomäki otti Paukanevasta mittaa 20-kiloinen lyijyliivi selässään.

Paukanevalle kannattaa mennä ilman sen kummempia tavoitteita ja painolasteja, mitä nyt ämpäri riittää, jos sattuu löytämään kypsiä lakkoja. Väiski, Paukanevan rämpijä, muistutti valokuvan kanssa jo heinäkuun kymmenes päivä, että lakkoja tulee pitkospuiden viereen, vaan ei ensimmäistäkään avosuolle.

Joten sukset voi huoletta jättää kotiin.

(712.)

Kauppareissu ja herkkua

Kaupassa käynti, pikainenkin, tuottaa kosolti havaintoja, hankintoja ja elämyksiä. Lähdin taas kerran ilman sen kummempia odotuksia hakemaan tomaatteja. Niitä myös hankin samoin kuin kohdalleni sattuneen  800 gramman lohkon edamia.

Solmiessani tomaattipussin suuta kiinni tapaan erään tuttavan värikkäässä urheilupusakassa, siis urheilumiehiä. Se näkyy jäntevänä olemuksena ja koholla olevina poskipäinä. Hänen lempilajinsa on hiihto ja myös ampuminen. Tosin muutama talvi sitten hän joutui sydänvaivojen takia suoraan hiihtoladulta suurehkoon operaatioon. Siitä hän toipui ennalleen.

Talviaikaan hänen paikkansa jumpparyhmässä on salin samalla kulmalla kuin minun ja parin muun tuttavan. Siinä veistelemme kokkapuheita. Kysäisen tältä tuttavalta kesän urheiluharrastuksista. Hän sanoo käyskennelleensä nevalla karhunpaskoja seurailemassa. Ajattelen, ettei tuon miehen alla neva juuri hytky. Eipä neva juuri haittaa karhuakaan. Ketterästi se kulkee tassujaan vetiseen mulloskerrokseen läsäytellen. Joskus olen seurannut piilokojusta usean karhuen teutarointia kuhmolaisella nevalla, ja ihmeen kevyesti se tapahtuu.

Tuttava jää vaimonsa kanssa hyllyjen väliin, minä jatkan kassoille. Vaihdan kuitenkin toiselle kassalle, kun edessäni nainen kasaa kärryistään hihnalle ison kuorman, jonka läpimenon arvelen vievän rutkasti aikaa, vaikka ei minulla mihinkään kiire ole. Seuraavalla kassalla edelläni on kaksi asiakasta, joista toinen, nuori mies, ostoksista päätellen isä, suoriutuu jo pakkaamaan. Muutama purkki Pilttiä, vaippapaketti ja kukkamultaa. Saattoi olla muutakin mutta ne eivät jääneet mieleeni.

Edelläni ollut nainen on ostanut kaksi purkkia sinistä maitoa, broilerin ja jotain pientä siinä hihnalla mene. Maksaessaan pankkikortti ei heti toimi. Painelin väärän tunnusnumeron, hän sanoo ja toteaa naureskellen, että taisi olla puhelinnumero, kun maksupääte reagoi ja kassa tarjoaa kuittia.

Tomaatit ja kaksi purkkia maitorahkaa tekevät 2,13 euroa. Maksan tasarahalla enkä huoli kuittia. Jatkan peliautomaattien ohitse, ja siinä istuu korkealla jakkaralla sama tyyppi, jonka näen usein pelaavan automaatteja milloin missäkin marketissa. Keskittyneesti hän pelaa Kulta-Jaskaa. Tyyppi on käynyt parturissa, koska hiukset on kynitty lyhyiksi. Mikä siinä pelatessa kun omiansa pelaa eikä – toivottavasti – pelaaminen ole vielä yltynyt riippuvuudeksi.

Ostan marketin ulkopuolella myyntikojusta mansikoita. Varmistan puolentoista litran riittävän parin päivän herkkuun eli kerta-annoksina muutamaan kulholliseen lohkottuja mansikoita ja kyytipojaksi maitorahkaa. Heti kotona teen annoksen herkkua.

Ja jopa taas maistui!

(711.)