Kuukausi: joulukuu 2017

Vuoden viimeinen päivä

Seuraan hotellihuoneen parvekkeelta laajan uima-altaan ja sen ympäristön heräämistä. Aistiärsykkeet syntyvät tässä vaiheessa käristyvän pekonin hajusta, joka leyhähtelee villisti aamiaisravintolasta. Sieltä kuuluu myös astioiden kalahtelua, ruokailuvälineiden metallista kilahtelua ja tarjottimien pinoamisesta syntyvää pehmeää ääntä. Pian alkaa purjekankaisen katon alta kuuluu puhetta, naurua ja lasten itkua. Joku lähtee ravittuna pois ja menee hyvissä ajoin varaamalleen rantatuolille.

Laaja, sinivetinen uima-allas muodostaa hotellirakennusten ympäröimän ytimen. Pienet tekosaaret elävöittävät näkymää palmuineen ja vihreine suurilehtisine kasveineen tai matalana varpumaisena mattona. Altaassa on hiljaista ja vain huoltomies kahlaa verkkaisesti puhdistusvälineiden kanssa. Yhtäkkiä kuuluu voimakas lässähdys ja sukelluksista nousee paksu, kalju mies Adidas-paidassa ja polvihousuissa.

Altaan toisella puolella pikkulapsi vaatii äitiä ottamaan hänet syliin ja kahlaamaan veteen. Rantatuoleille ilmestyy vähitellen väkeä, mutta suurin osa niistä on vielä tyhjillään, joskin niille on levitetty sininen pyyhe varauksen merkiksi.

Lässähtäen molskahtanut mies palaa lyhyen uinnin jälkeen altaan reunalle ja puhelee varjon alla istuvalle naiselle. Erotan sen venäjäksi, jota aikoinaan eräs työkaverini osasi matkia ymmärtämättä kielestä mitään, samoin huomaan, että hänen käsivartensa ovat ympäriinsä tatuoidut. Hieman tuo karhumainen köriläs on aiheuttanut vastenmielisyyttä sukeltamalla yhteisesti käyttämämme altaan veteen yllään vaatteet, joissa hän lienee kulkenut ties kuinka kauan. Nimitän hänet tee-se-itse -pyykkäriksi. Onneksi muut vaalivat vastuullisesti vettä, vaikka ei tuota yhtäkään pitäisi sietää.

Ymmärtäisin vaatteet päällä uimisen jossakin Baikalissa tai Araljärvessä ja miksei Kyrkösjärvessäkin, eikä se olisi herättänyt pahennusta, jos tyyppi olisi mulinut muoviroinan seassa tuossa Andamaanienmeressä. Tähdillä luokitellun hotellin uima-altaassa se on törkeää.

Toivon, että olisin tunnistanut miehen käyttämän kielen virheellisesti, eikä hän olisikaan venäläinen. Pitää näet varoa synnyttämästä käsitystä, että aina venäläisiä moititaan. Jospa hän osoittautuu lähemmässä tarkastelussa jenkiksi? Heillä kun on myös suurvallan iskostamaa painolastia ja muiden kunnioittamisen vajetta!

***

Vuoden viimeinen päivä. Ehdotan eläköötä sille niin kuin Leppäsen Preeti räätäli Halmeelle, joka torjui kunnian. Eläköön ajan kuluminen. Vai kuluuko aika, vai minäkö vain kulun?

Mutta olen iloinen kun täällä kaukanakin voin seurata Ylen laatuohjelmia, kuten Tervon Kekkos-dokumenttia Areenan välittäminä. Sitä minä harmittelen, ettei Aki Kaurismäen leffoja voi Areenassa vielä katsella ulkomailla. Kaurismäki on eittämättä kansainvälisin elokuvaohjaajamme. Niistä ajoista, jolloin eräänkin lehden elokuvakriitikko luokitteli Aki Kaurismäkeä ”puolipäivätaiteilijaksi”, on ymmärrys levinnyt. Itse muistan kaksi tilannetta, kun Kaurismäki niin sanotusti ”ilmeni” minulle.

Joskus 90-luvun alussa Hampurissa istuin iltaa tuttavani ja hänen elokuvaharrastajaystäviensä kanssa, ja keskustelu meni Kaurismäkeen. Saksalaiset ymmärsivät kaurismäkeläisyyttä perin juurin. Olivat hänen filmografiastaan innostuneita. Siitä sikisi myös oma innostukseni ja kiinnostukseni Kaurismäkeen.

Toisen kerran, 2000-luvun alussa, satuin olemaan Reykjavikissa kun siellä elokuvafestivaaleilla palkittiin postuumisti Rainer Werner Fassbinder ja livenä Aki Kaurismäki. Eivät kovin puolipäivätaiteilijoita. Fassbinderin Alexander Platz kestää tuntikausia. Kaurismäki taas hallitsee pienimuotoisen ilmaisun.

***

Kuvan mustaverhoillusta portista käymme illalla juhlistamaan uutta vuotta, joka täällä vaihtuu viisi tuntia aikaisemmin kuin kotimaassa.

(769.)

Sadettakin saatiin

Päästyämme joulusta, jota ei tällä maailmankulmalla juuri vietetä, alkaa valmistautuminen uudenvuodenaaton juhlintaan. Se on ihan oma lukunsa.

Tosin hotellin aulaan on joulumielen nostattamiseksi sijoitettu joulusta muistuttavaa rekvisiittaa: pari kimaltelevaa kuusipuuta, röykkiö paketteja, poroeläimen näköinen nelijalkainen sekä massiivinen joulupukki. Siinä ihmiset kuvauttavat itseään jouluisessa ympäristössä.

Vuodentakainen uudenvuoden party muistuu mieleen, kun rantanurmikolle nousee monenlaista rakennelmaa. Pitkällä esiintymislavalla mahtuvat voimistelijat, akrobaatit, huuliveikot, jonglöörit, tanssijat ja muut taitojensa esittelijät temppuilemaan. Hieman huolestuin kun nuorukaiset näennäisen rennosti pystyttivät raskaan näköisiä valopaalurakennelmia, joiden alitse juhlakansa hakeuutuu pöytiin. Ne pöydät ovat pyöreitä ja niihin mahtuu väkeä paljon. Viimeksi pöytämme jakoi aussiperhe Adelinesta. Pitää uskoa ja toivoa, että rakennelmien lujuuslakelmat ova toista luokkaa kuin ne, joilla Vaasan jäähallin ilmastointiputket oli kiinnitetty.

Uudenvuodenaaton aattona kuumuus jatkuu trooppisena tai ainakin helteisenä, vaikka alkuiltapäivästä satoi. Se sade ei juuri kastellut, tosin taivaankansi sen jälkeen jäi tummaksi ja tuuli heiluttaa palmuja. Ja oikeastaan sateella on puhdistava vaikutus ja se armahtaisi minut lasten kanssa vesileikeiltä. Tosin on ihan sama, kasteleeko sade vai uima-altaan vesi.

Piipahdus aamupäivällä Patongissa osoittautui lieväksi virhearvioksi ja muistutti siitä, että turistirysistä kannattaa pysyä kaukana. Kaupustelijat ja muut tavarantarjoajat tarttuivat oitis tilaisuuteen päästyämme ilmastoidusta taksista kadun hautovaan kuumuuteen ja hermostuttavaan melskeeseen. Emme sortuneet houkutuksiin, ja ainoaksi hankinnaksi jäi tuubi desinfiointiainetta. Se siltä varalta, jotta välttäisimme superbakteerit.

Patongin rantabulevardilla viereeni ajoi moottoripyörä, jonka ohjastaja kysyi puhunko englantia. Jonkin verran, sanoin. Ennen kuin hän tarjosi prosyyria thai- tai kickboxing-näytöksestä tiedusteli toinen, että mistä olen. Sanoin, että Euroopasta. Missä se on, hän uteli. Monella taholla ja monella ilmansuunnalla, vastasin. Ärhäkällä kaasutuksella moottoripyörä katosi liikenteen sekaan.

Taksi toi meidät residenssiimme. Huone oli siistitty ja sängylle oli pyyheliinoista taas taituroitu jokin elävä, lienee rapu. Lounaalla tilasin salaatin, joka sisälsi taas maustetta, joka ensimmäisen suupalan jälkeen – siltä se vaikutti – purkautui sieraimistani sinisenä savuna. Henkeä haukkoen haarukoin annoksen lähes loppuun.

Tässä vaiheessa lepo on paikallaan, sillä kolmen kilometrin aamu-uinnin rasitus alkaa tehdä eläkeläiselle tehtävänsä. En kuitenkaan voi vastustaa Annin ja Einon vaatimusta lähteä vesileikkeihin. Kun ovelle koputetaan silloin on mentävä.

Kuvan opasteita evakuointireiteille, jollaisia on ilmestynyt Patongin kaduille vuoden 2004 tsunamin jälkeen.

(768.)

Kylki, kroolia ja kirja

Ennen matkaa ajattelin, ettei kahden viikon hiihtelemättömyys tuota minkäänlaista vaikeutta, kärsimyksestä puhumatta. Suksille toki pääsin pari viikkoa ennen lähtöä, tosin en täysitehoisesti,  sillä koiran kanssa taannoin aamulenkillä rusikoimani kylkiluu muistutti ikävästi. Uintiakaan kylki ei sietänyt, joten ajattelin, että kaksi viikkoa lämmössä palmujen juurella tekee raihnaiselle eetvarttia.

Kuitenkin torstaiaamuna seitsemältä päätin kaiken uhalla mennä hotellimme siihen uima-altaaseen, jossa yhdensuuntainen 50 metrin uiminen sujuu ja volttikäännökset päädyissä. Allas oli vapaa, mitä nyt muutama varhainen auringonpalvoja voiteli itseään. Lasit silmille ja matkaan! Jo ensimmäisten kauhaisujen jälkeen kylki ei antanut merkkejä kivusta tai särystä.

Viidenkymmenen metrin allas on lyhyeen altaaseen tottuneelle hieman haastava. Lyhyessä altaassa uiminen on yhtä kääntymistä. Kolmen kilometrin uintiin käännöksiä tarvitsin 60 eli puolet siitä, mitä niitä olisin joutunut tekemään lyhyessä altaassa. Pitää sanoa sekin, etteivät nämä hotellien altaat ole tarkoitettu matkauimareille, paremminkin pulikoijille ja kylpyurheilijoille ja kahlaajille.

Sinänsä uiminen ulko-oloissa ei tuota sisätiloihin verrattaessa mitään lisäarvoa. On aivan sama, missä se sopivan lämmin väliaine eli vesi on, ulkona tai sisällä, siinä on aina tehtävä sama työ, jos aikoo kroolata kolme kilometriä noin 800 kcal:n kulutuksella noin tuntiin.

Ajattelin uidessani, pääseekö näillä hiihtokeleillä (siellä hiihto-olot kai mitä parhaimmat) kotipuolessa samassa ajassa samaan kulutukseen kuin uimalla? Ja jos pääsee, on uinnin hyvitykseksi kuitenkin luettava se, että se tapahtuu aina armottomassa vesikelissä.  Hiihtäjän etuihin voidaan lukea alamäet, onnistunut voitelu sekä suopea keli.

Aamu-uinti täydentyi aamiaisella eksoottisten thaiherkkujen korventaessa suuta. Edes vesi, kotoinen kananmuna, pekoni tai homejuusto ei sammuttanut poltetta. Totu tai noudata maksimia: maassa maan tavalla tai pois. Opin, että täkäläisen ruoan voi niellä purematta.

***

Markkasen Laurin innoittamana kokeilin hotellin pelihuoneessa, muiden pelien seassa, heittokäden tarkkuutta Basketball-laitteella. Vaikka siinä etäisyys koriin on vajaat kaksi metriä, menivät heitot enimmäkseen korirenkaan ohitse. Hieman suomalaista helpotti se, että pelihuoneen kirjahyllystä löytyi myös suomalaisten turistien jättämää kirjallisuutta.

Tarjolla oli mm.Laila Hirvisaarta, jännitystä edustivat  Kuoleman ruhtinas ja Kuolleiden satama sekä Camilla Läckbergin Majakanvartija. Oman ryhmänsä muodostivat Phuketin kotikirkon tarroilla varustetut kirjat. Pikaselauksen perusteella mielenkiintoiselta vaikutti Kohti kirkkaampaa kruunua eli Kruunukalusteen perustajan ja sillä vaurastuneen Kauko Salmelan (1933-2009) tarina.

Tekstin se kohta, jossa hänen kodikseen mainitaan liike Ylöjärvellä ja helluntaiseurakunta Nokialla, valaisee Salmelan menestyksen polkua. Varsinainen koti, palatsi, sijaitsi Pispalassa Pyhäjärven tuntumassa, ja sitä perikunta joutui myymään kauan.

Siivoojan jälkeen vuoteelle on ilmestynyt monenlaisia olentoja. Taitavia luomuksia niukoista aineksista.

(767.)

 

Kiurun tuntee jokainen

Heräsin hyvissä ajoin, ehkä liiankin hyvissä. Tai miten sen ottaa, täällä kello silloin oli noin kaksi yöllä ja siellä kotopuolessa television iltauutiset ja urheiluruutu olivat juuri päättyneet. Voimia ja suunnitelmia tulevan päivän varalle voi kerätä ihan lepoasennossakin.

Päivän valjetessa alkoi alhaalta kantautua, niin asumme neljännessä kerroksessa, toiminnan ääniä. Silmäiltyäni ulos, havaitsin turistien varaavan täyttä päätä uima-altaan äärellä rantatuoleja levittämällä niille sinisiä pyyhkeitä. Päätin, että en jää ilman loikoilupaikkaa ja menin hakemaan seitsemän nätisti rullattua hantuukia ja levitin ne rantatuoleille. Otin varauksistani todisteeksi valokuvan, ettei kukaan voi väittää omivansa niitä.

Aamu ei ala pariin viikkoon Capun kanssa lenkillä ja liukastelulla. Capu on erään koiraystävällisen rouvan hoidossa Nurmossa nämä pari viikkoa. Koiralle, ihmisen parhaalle ystävälle tekee hyvää tutustua nurmolaisuuteen.

Koska aamu ilman lyhyttä lenkkiä tuntuisi onnettomalta menin kuntosaliin tai oikeastaan se on pienehkö huone, josta peilit tekevät tilavan. Tarjolla on monenlaisia kuntoilulaitteita. Pitää mainita, että kuntoilulle antoi lisäpotkua kun näin aamiaisella Pauli Kiurun, teräsmiehen ja kansanedustajan. Sanoin, että Valkeakosken mies se siinä. Kiuru kysyi, että mistä hänet tunnistin, johon minä, että kyllä kaikki sinut tuntevat. Lisäsin vielä, että Valkeakosken kolme maailmanluokan urheilijaa ovat Veikko Hakulinen, Juhani Peltonen ja sinä. Ja onhan sieltä Mika Kallio, pärinäpoika.

Kuntoilu sujui tämän tapaamisen jälkeen innostuneesti. Ensin kuntopyöräilyä sitten stepperillä polkemista ja lopuksi askellusta juoksumatolla. Kaiken aikaa kuntoilija saattoi seurata edessään kuvaruudulta tämän maailmankolkan uutisia. Kiinasta näytettiin jalkapalloa ja Uudesta Seelannista rugbya ja välillä kerrottiin kuinka minkäkin alan pörssikurssit kehittyivät. Indonesiasta raportoitiin, kuinka vapaaehtoiset rakentavat jollekin festivaalille bambusta rakennuksia. Näyttää bambu olevan käyttökelpoinen materiaali. Muistui mieleeni seinäjokelainen arkkitehti Teemu Hirvilammi, joka on perehtynyt siinä määrin bambun käyttöön, että käy opettamassa bambuosaamista Kiinassa.

Kuntosalissa tuli hiki samoin hyvä fiilis sekä sopiva annos uutisia, enimmäkseen hyviä. Aamiaisen jälkeen kun vilkaisin netistä Ylen uutisia, huomasin, että Finnairin lento Krabille joutui palaamaan Venäjän ilmatilasta Velikie Lukin paikkeilta Helsinkiin. Syynä oli jokin pikkuvika.

Joulupäivänä näimme Helsinki-Vantaalla oppositiojohtaja Antti Rinteen. Niihin aikoihin Finnairin kone näkyi lähtevän tälle suunnalle eli kauko-Itään. Toivottavasti hän ei ole ollut sillä lennolla, joka joutui palaamaan Seinäjoen Venäjän ystävyyskaupungin päältä.

Sellainenkin kävi mielessä, että ammattilentäjän pätevyyden omaava pääministeri Juha Sipilä olisi voinut lennättää Rinteen vaikka minne.

Kuvassa hotellin uima-allas silloin kun päivä ei vielä ole voittanut yötä. Aika eksoottinen! Pauli Kiurun mukaan allas päästä päähän on 50 m, joten tavoitteellinen kuntoilu tapahtuu siinä.

(766.)

Pitkän matkan alku

Seinäjoen asemalle juna numero 24 Rovaniemeltä saapuu puoli tuntia myöhässä, mutta se ei mitään haittaa. Kiirettä kun meillä ei ole, ja varsinainen matka alkaa seuraavana päivänä eli joulupäivänä lennolla Thaimaahan.

IC:tä odotellut väki nousee pakaaseineen ripeästi junaan päästäkseen kalseasta ilmasta lämpimään. Juna ei aikaile, vaan kiihdyttää vauhtinsa niin, että Peräseinäjoen paikkeilla saamme ihastella lyhyen päivän upeaa auringonlaskua.

Matkalippujen kanssa meille on sattunut pientä sählinkiä, mutta konnari on vanhan liiton miehiä, joka ei ole digipiljettien ystävä. Niinpä hän sallii meidän matkustaa hieman vajavaisilla dokumenteilla eikä vaadi meitä kaivelemaan tiedostojen uumenista lisänäyttöjä. Joulumieli on käsinkosketeltavaa.

Junassa on muitakin jotka matkustavat kauaksi. Thaimaahan menee eräs pariskunta jo viidettätoista kertaa ja vaasalaisrouva lentää Kanarialle. Hän kertoo käyneensä useasti Kampodzassa, jossa hänen poikansa elää. Poika oli äidin kertoman mukaan lähtenyt joskus vuosia sitten reppureissulle aikomuksenaan viipyä kahdeksan kuukautta. Kaukaa löytyi kuitenkin satumainen onni, jonka kanssa poika asettui pari sataa kilometriä Phnom Penhistä pohjoiseen. Rouva kuvailee poikansa perheen elämää ja mieleeni jää se kun hän mainitsee heidän rakentaneen omakotitalon sinne jonkin riisipellon äärelle. Mainitsee ohi mennen maata muutama vuosikymmen sitten kurittaneen diktaattori Pol Potin. Hirmuvaltiaasta muistuttavat museot, joissa on miljoonia pääkalloja.

Tikkurilaa lähestyessämme vieressäni istunut bangladeshilainen nuorimies huolestuu, miten hän pääsee lentokentälle, kun myöhästymisemme takia tekee tiukkaa ehtiä Helsinki-Vantaalle menevälle jatkoyhteydelle. Hyväntuulinen konnari ilmoittaa ilosanoman, että Tikkurilan asemalla meitä odottaa varta vasten tilattu bussi. Kehotan bangladeshilaista ystävineen seuraamaan minua.

Matkustajat sulkevat älypuhelimensa ja alkavat vetristellä itseään hankalista asennoista ja sovitella ulkovaatteita ja nostella laukkuja alas. Huomaan käytävän toisella puolella älylaitettaan kuulokkeet korvilla käsittelevän aasialaisen neitosen, jonka suuta ja nenää peittää hengityssuojain. Ajattelen hänen pelkäävän kanssamatkustajien tartuttava häneen jouluflunssan. Tai peräti aasialaisen.

Lentokentän hotellin huone on tilava ja sopiva nukkumiseen. Sängyn voi säätää mieleiseen asentoon. Illan viimeisten saapuvien lentojen matkustajat vaeltavat yläpuolellamme tuloaulojen kautta takseille, busseille ja vastaanottajien kyyteihin. Kymmeniä miljoonia matkustajia vuodessa välittävä lentokenttä hiljenee hetkeksi.

Satavuotiaan Suomen kohtalonhetkistä kertova elokuva Täällä Pohjantähden alla pitkittää iltaa puoliyöhön. Vaikka elokuva on tuttu, muistuttaa se, ettei demokratiamme ja hyvinvointimme
ole syntynyt helpoimman kautta.

Joulupäivänä laskeudumme maahan, jonka yhteiskuntasovun takaa sotilasvalta.
(765.)

Sellaista sattuu…

Äskettäin nousi puheenaiheeksi suutelu. Sen aiheutti kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen riehaantuminen pikkujoulun jälkitunnelmissa ja yrityksestä suudella naiskollegaa eduskunnan kahviossa. Välikohtaus ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen. Hakkarainen on osoittanut suurta katumusta ja pyytänyt käytöstään anteeksi. Äiti, Hilja-Kyllikki Hakkarainen puolustaa poikaansa niin kuin vain äiti voi puolustaa.

Näin suutelu ja synti yhdistyivät vuosikymmenten takaisen muistikuvan mukaisesti. Silloin muuan työkaveri kertoi eräästä kotipuolensa miehestä, jolla oli kahdeksan lasta ja joka määritteli hyveellisen elämänsä niin, että oli monenmoista syntiä tehnyt, vaan ei koskaan ollut suistunut suutelonsyntiin.

Syntiin liitetään jotakin väärää tai valitettavaa, usein kyse on jumalanvastaisesta teosta. Maallistuminen on kuitenkin karsinut synnistä ylimääräistä hohtoa, kuten kärsimystä ja syyllisyyttä. Niinpä synti toimii arkikäytössä ja hyvänä ja neutraalina ilmaisuna. Sen merkitys on yhdenmukainen säälin tai vahingon kanssa, kuten sanakirjan esimerkki osoittaa: ”Näin hyvää tavaraa olisi synti [= sääli, vahinko] heittää pois.”

Syntiin liitettäviä arvo- ja arvostussävyjä voidaan yhdistää myös suuteluun. Asia voidaan nähdä opettavaisesti eli niin kuin saksan kielioppi joskus opetti saksan sijamuotoja lauseella: Sie gab einen kurzen Kuss ihm auf die Wangen.[Nainen suuteli – tai antoi pusun– miehen poskille.] Lauseessa käy selville akkusatiivin sijamuodon, adjektiivin taivutuksen, datiivin sekä auf-preposition käyttö. Englanniksi asia sanottaisiin yksinkertaisemmin ilman saksan vivahteita.

Englanniksi kyseinen toiminta on Kiss ja sen toteuttaminen to kiss, saksaksi der Kuss ja küssen, ruotsiksi Kyss ja kyssa ja myös puss eli pussata.

Nykysuomen sanakirja määrittelee asiaa näin: huulien painamisesta jotakin vasten sen suutelemiseksi, suukko(nen), ”pusu”, suutelo. Intohimoinen, pitkä, kevyt suudelma. Käsi-, poskisuudelma. Jäähyväissuudelma. Antaa jokaiselle suudelma. Painaa suudelma jonkun otsalle. Vastata suudelmaan.

Jotta tämä kirjoitus saa säädyllisen ja asiallisen sävyn sekä oikeat mittasuhteet, lainaan Anton Tsehovin novellista Nainen ja sylikoira sopivan sitaatin:

Ylhäällä tasanteella oli kaksi lukiolaista tupakoimassa ja katselemassa alas , mutta Gurovista se oli samantekevää, hän veti Anna Sergejevnan  syliinsä ja suuteli hänen kasvojaan, poskiaan ja käsiään.

–Mitä te teette, mitä te teette! virkkoi nainen kauhuissaan työntäen häntä luotaan. –Olemme järjiltämme. Matkustakaa pois jo tänään, matkustakaa heti paikalla… Vannotan teitä kaikkien pyhimysten kautta, rukoilen… Tänne tulee ihmisiä!

***

Tämänkertainen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

(764.)

 

Näin meistä kerrotaan

Russia Insider on Wikipedian mukaan uutissivusto, joka on perustettu 2014 Moskovassa. Russia Insider raportoi poliittisyhteiskunnallisista asioista tarjoten vaihtoehdon sille valtavirralle, joka pitää yllä uutisointia Venäjästä. Russia Insiderin perustaja on toimittaja Charles Bausman lukuisine kansainvälisine avustajineen tarkoituksenaan edistää Venäjän ymmärtämistä.

Oheinen Helsingin Sanomien juttu Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta 20.12. sai Russia Insider -sivustolla laajasti tilaa. Sen on laatinut Tyler Durden, Joka on fiktiivinen hahmo, mutta jonka takana oletetaan olevan jopa Yhdysvaltojen kongressin edustajia. Siksi asiantuntevaa ja syvällistä teksti on.

”A bizarre story of a police raid on a Finnish journalist’s home is drawing international attention, especially as it occurred in a country known for its protection of press freedoms. The journalist is Laura Halminien from Finland’s largest daily newspaper, Helsingin Sanomat, where she published a bombshell investigative report on Saturday based on previously leaked documents connected to a Finnish intelligence operation which closely monitors Russian military movements just across the border in the St. Petersburg region.

The report gave details of Finish Defense Intelligence Agecy (VKoeL) secretive facilities and ongoing operations regarding surveillance of Russia, with special focus on a signals surveillance complex in the city of Tikkakoski in central Finland. The Tikkakoski complex is said use a high tech and advanced monitoring system to observe Russian military maneuvers based on electromagnetic radiation.

The unusual police search occurred on Sunday evening, when authorities showed up the journalist’s home without a warrant, yet in response to a possible fire. According to Reuters the series of events unfolded as follows:

Finnish police searched a reporter’s home and seized her computer after she tried to destroy the hard drive to protect sources linked to a security story, her newspaper reported. The journalist, Laura Halminen, said she tried to smash up her computer with a hammer in her home, but the laptop then started smoking and she called the fire brigade, according to an interview published by her employer Helsingin Sanomat.

Police officers who came to her home with the fire service to investigate the blaze then took her computer and searched her property, police said…
advertisement

In a subsequent interview with her newspaper Halminen said that she ”wanted to destroy the computer to ensure that the source of the information is well-protected.” As the Saturday article was based on leaked ’top secret’ intelligence files – some of them reportedly going back ten years – the newspaper faces a criminal investigation over obtaining and publishing the documents.
According to the Helsinki Times, Finland’s president, Sauli Niinistö, took the unusual step of publicly slamming the newspaper for compromising national security. Niinistö said in a brief statement, ”Secret documents have been handed over to Helsingin Sanomat. A criminal investigation has been initiated on that. Exposing the content of highly classified documents is critical to our security and could result in serious damage.”

But also according to the Helsinki Times, the investigative story – which was the first installment in a planned series on the sensitive program – is about much more than a spy operation targeting Russia, but about Finland’s domestic spy capabilities. The Helsinki Times reports:

According to Helsingin Sanomat, the main reason behind publishing the article and exposing the classified documents now is the new bill being prepared for the Finnish parliament to give this facility and other security police agencies authority to survey internet communications inside the country. The article includes images of documents with ”Top Secret” stamps on the top, from 1999.
Similar to the 2013 revelations of NSA domestic warrantless monitoring of Americans’ communications (based on the Edward Snowden leaks), Helsingin Sanomat reporters see the Finish Defense Intelligence Agecy program as potential excuse for spying on Fins while citing ambiguous ”reasons of national security”.

The newspaper’s editor-in-chief, Kaius Niemi, told Finnish media that the four hour police search of his journalist’s house was ”outright exceptional” as Finland prides itself as a world leader in press freedom. The group Reporters Without Borders recently ranked Finland as third in its 2017 World Press Freedom Index (behind its Scandinavian neighbors Sweden and Norway). Niemi also stated, “I believe these events are very disconcerting when it comes to the operational preconditions of the press and the protection of sources [in Finland].”

Meanwhile, the Defense Committee of Russia’s State Duma issued a statement expressing surprise at the revelations of advanced Finnish spy technology stationed along Finnish-Russian border. According to Sputnik:

”We always say that we are ready to build good-neighborly relations. We did not expect something like this from our colleagues in Finland, if this information is confirmed,” first deputy chairman Andrei Krasov told the Gazeta.ru media outlet, calling the intelligence-gathering center’s mission a ”rather unexpected move.”
As there’s more to the investigative series that was scheduled to come out after Saturday’s story, the newspaper could potentially succumb to the political pressure unleashed in the wake of the initial report and decide to halt publication of the rest of the series. In addition to the country’s president, a number of Finnish parliamentarians have reacted fiercely, citing threats to national security.

In response the newspaper has issued an open letter which, while defending the decision to publish, also admitted that it could have done a better job in preparing the public and lawmakers on explaining why the story is vital to the health and democracy of the country.”

(763.)

Arvaa harmittiko?

Arvaa harmittiko, kun jokin aika sitten eräältä vanhalta kaverilta tuli viesti, joka alkoi: ”Äkäslompolos oltiin viikko..oli komeeta!”

Teksti jatkui harmitustani lisäten.

Kolmena päivänä oli -25, muttei juurikaan tahtia haitannut. Auringon noustessa, siis kylmimpään aikaan, ladulle ei siinä mitään! Asennekysymys vain, ja tän ikäinen mies on jo palellut sen verran, että osaa ainakin pukeutua.

No, sitten tulee vielä tämäkin uroteko.

Isometsän kiipesin pariin otteeseen, ylhäällä on nääs lämpösempää. Matkalla sinne vain tahtoo lämmitä jo tarpeeksi. Isometsää alaspäinkin oli suht. helppoa kireän kelin takia, uskalsi jollain lailla tulla sentään!

Ja lopuksi esitetään asiallinen tunnustus meikäläisille ja kriittinenkin arvio vaasalaisista.

Kovasti oli pohojalaasia, erikoisesti hurreja. Näky usein nuorisoo, joilla [selässä]If Minken, Falken, Åsarna..kovasti harrastavat sillä suunnalla. Hiihtelin toistasataa. .kaveri melkein 300. Hän onkin syntyjään Vaasasta. Tekis mieli sanoo urheiluhullu..en kuitenkaan sano!

Harmistustani lauantaiaamuna lisäsi koiraa ulkoiluttaessani Linnanpuiston kentällä erään pariskunnan vaivattoman sujuva hiihtely. Ja vielä kun siihen jostakin ilmestyi suksiansa kantava mies, joka ihmetteli ääneen, että miksi en ole ladulla. Sanoin, että pidän vielä muutaman päivän pakkolepoa, jotta tervehdyn räkätaudista ja kylkeä vaivaavasta urheiluvammasta. Saatuaan sukset jalkaansa ja lykättyään tunnustellen vauhtia totesi mies, että hiihtää näillä lumilla ensimmäistä kertaa. Hyvin näkyi luistavan.

Ajattelin että voisihan sitä liittyä hiihtäjien joukkoon ja varovaisesti sujutella muutaman kilometrin. Järki voitti – parasta toipua kunnolla, tai en hiihdä koko talvena. Pientä painetta aiheuttaa liittymiseni ”Tuhannen Kilometrin Kerhoon”. Tavoitteena on kerätä kyseinen määrä hiihtokilometrejä huhtikuun loppuun. Tutkisteltuani tarkemmin kerhon sääntöjä selvisi, että kävely ja juoksu kelpaavat myös. Polveni takia juoksua minulla ei ole metriäkään, mutta kävelykilometrejä sauvojen ja koiran kanssa on kertynyt marraskuun alusta aivan kohtalaisesti.

Hyvällä alulla olen. En kuitenkaan niin hyvällä kuin Kainuun kuntoilukaveri, joka on jo ylittänyt puolet tavoitteesta! Tuossa yllä olevassa viestissä toinen kaveri, tämä Äkäslompolon kävijä luonehtii hiihtokollegaansa urheiluhulluksi ja tarkentaa, että hän onkin syntyjään Vaasasta. Minun tekisi mieleni luonnehtia Kainuun hiihtokaveria samaan tyyliin ja muistuttaa, että hän onkin Vaalasta.

Vähän helpotti harmittamasta.

Tosin lisäharmitusta toi Lidliin lähtiessäni se kun auton tuulilasiin oli kaiketi punatulkku läsäyttänyt pihlajanmarjalastin, joka oli tehnyt kierroksensa ruoansulatuselimistössä. Onneksi se ei ollut ehtinyt jäätyä ja tuulilasin pyyhkin huitaisi sen sivuun.

***

Kuntosalin puuttuessa notkeutta ja voimailutaitoja voi kehittää kuvan osoittamalla tavalla eli kotikonsteilla.

(762.)

Aamuteatteria

Aamulla näytti siltä, että perjantaista kehittyisi päivä, josta ei paljon jäisi muisteltavaa. Ulkona lämpöasteita ja lumettoman joulukuun hämärää ulottui kaikkialle. Maakuntalehden tapahtumakalenterin muutaman rivin pienitekstinen maininta, että Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetään aamukymmeneltä näytelmä Yksi mies, kaksi pomoa tuntui uskomattomalta. Tarkistus netistä osoitti, että näin on asia ja esitys kestää taukoineen kaksi ja puoli tuntia. Niin, siinä todella oli kestämistä.

Pari kuukautta sitten, ensi-illan jälkeen, muistan näytelmää kehutun kreisikomediaksi ja hulvattomaksi irrotteluksi. Sitäkin korostettiin, että päähenkilöksi oli onnistuttu saamaan Janne Kataja, tämä tv:stä tuttu.

Teatteriaamun ensimmäinen yllätys oli lipun hinta 30 euroa, toinen ”emme vastaa naulakkoon jätetyistä vaatteista”. Kolmanneksi yllätti se, että talo oli täynnä nuorta yleisöä, joka täytti teatterin 400 katsomopaikkaa. Minun paikkani oli piippuhyllyllä eli viimeisen rivi pehmeä istuin numero 405.

Lisää yllätyksiä. Näytelmän ”juoni” hukkui hössötykseen, kun näyttämöllä mentiin ja tultiin, pyörtyiltiin, pudottiin portaikkoon, laitettiin ja tarjoiltiin ruokaa ja siinä tohinassa ”syttyi” pieni tulipalokin. Estradille pyydettiin apuja katsomostakin, eli jonkinlaista interaktiivisuutta.”Menestysnäytelmäksi” luokiteltu esitys jätti sekavan vaikutelma. Sen sijaan railakkaasti soittanut bändi (kuva) ja väliajan leivoskahvit tarjosivat aamupäivän parasta antia. Niiden avulla selvisin nukahtamatta loppuun.

Jonkinlainen yllätys ja iloinen sellainen oli poistuessani huomata lippalakkini ja takkini olevan naulakon siinä kohtaan mihin ne tullessani jätin. Nuoren yleisön arvoitus selvisi, kun kaupunginteatterin edessä vartosi ainakin kymmenen Härmän liikenteen linja-autoa, jotka tuulilasin plakaattien mukaan palasivat Vimpeliin, Ähtäriin. Alajärvelle jne. Lukiolaiset olivat olleet teatteriretkellä, jolta he toivon mukaan saivat muutakin kuin väliajalla jaetut välipalaeväät.

Minä antaisin heille tunnustuksen asiallisesta käytöksestä.

(761)

Liukasta jäätä

Linnanpuiston kentän toinen pääty kerää uskomattomat määrät vettä, ja niinpä pääty on jatkuvasti yhtä hyllyvää lettoa. Sen takia jalkapallokentän takarajaa on täytynyt siirtää, jotteivät pelaajat lennä rähmälleen ja telo koipiaan syöksyessään pallon perässä hetteikköön.

Linnanpuiston kentällä toimii talvisin kätevä lähilatu, mutta kosteusongelma etenee keväisin ja märkyys tunkee lumen alta sohjoonnuttaen ladut. Pahinta kuitenkin on se, että näin syksyisin kentältä alapuoliselle puistokäytävälle valuva vesi jäätyy ja liukastuttaa kulkutien vaaralliseksi.

Sen koin viime viikon lopulla. Liukastuin ja kaaduin aamuisella koiralenkillä ja talutushihnan kelaosa jäi alleni. Kampeuduttuani pystyyn koira riehaantui luullen minun keksineen aamusta toiseen toistuville rutiinilenkeille uutta virikettä. Saatuani hengityksen kulkemaan totesin, että ketään ei ollut näköpiirissä ja jatkoimme aamulenkkiä. Uskoin selviytyneeni ilman pahempia kolhuja ja kävin seuraavana päivänä uimassa kolme kilometriä, joka meni hyvin ja näin täyttyi viikon yhdeksäs kilometri. Vielä kun pidin uinnista kaksi vapaa päivää, tunsin itseni täysin terveeksi, mutta seuraavina päivinä uinnit pahensivat tilaani. Hätäilin ja se kostautui. Siitä muistuttaa yhä kosketusarkuus vasemmanpuoleisen kyljen alimmassa kylkiluussa

Onneksi ennakkoon laatimani suunnitelma toteutui. Päätin näet syyskuun ensimmäisenä päivänä, että saan itsenäisyyspäiväksi eli koko kuluvaa vuotta leimanneen sadan vuoden juhlatohinan kunniaksi uintimittariini 100 kilometriä. Se ei tuntunut mitenkään ylivoimaiselta haasteelta, sillä päiviä olisi käytössä 96.

Joulukuun viidentenä päivänä kilometrejä oli koossa 117. Ne kilometrit syntyivät kolmen viikoittaisen uintikerran ja kolmen kilometrin kertamatkan eli yhdeksän kilometrin viikkopanoksella. Nyt joudun koiralenkin kompuroinnin takia pitämään muutaman (pakollisen) huilipäivän. Kun kylki tervehtyy, molskahdan heti altaaseen, ellei sitten Linnanpuiston kenttää siihen mennessä peitä ladun kestävä lumikerros. Joupiskalle en lähde vesisateessa kiertämään puolentoista kilometrin latua.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Toissa päivänä koiran kanssa aamulenkillä tein mieluisan havainnon: Paikka, jossa olin hojaanatunut, oli tehokkaasti hiekoitettu. Olisiko näin käynyt ilman kaatumistani ja sitä seurannutta ilmoitustani kaupungin sähköisellä palautesivulla. Niin tai näin, toivottavasti kukaan muu ei siinä kaatunut.

Siitä huolimatta vaikka peukalolla tunnustellen löydän yhä kipukohdan alimmasta kylkiluusta, tunnen toimineeni epäitsekkäästi vaikuttamalla liukkauden torjuntaan Linnanpuiston kentän ja Pajuluoman välisellä puistokäytävällä.

Hyvä Suomi! Hyvä me!

***

Kuvan kanto on koiralenkin varrella sillä kohtaa, jossa Pajuluoma laaajenee lammeksi. Joku viitseliäs on taas tuonut kannolle joulukoristeita.

(760.)