Siitä on aikaa kun viimeksi olen uinut maauimalassa. Tänään lauantaina 7.7. päivitin asian legendaarisen Ahveniston uima-altaassa, joka valmistui 1952 Helsingin olympialaisten nykyaikaisen 5-ottelun kilpailupaikaksi. Maauimala kuitenkin rapistui ja se suljettiin 1980-luvun alussa, eikä ollut kaukana, ettei sitä täytetty maalla ja hyppytornia purettu.
Ahveniston maauimalaa ei niin vain romutettu. Se julistettiin 1995 suojelukohteeksi ja remontti alkoi 2013 ja uusittu Ahvenisto avattiin 2014. Siinä mainio uintiretken kohde.
Aamujuna oli täynnä Tampereen Herättäjäjuhlille menijöitä. Hämeenlinnassa nousin paikallisbussiin, joka vei aika lähelle Ahvenistoa. Kuski neuvoi, että tuosta kilometri suoraan, niin siellä se on, ja aika tasan yhdeltätoista hyppäsin altaaseen.
Vesi tuntui lämpimältä ja kirkkaalta. Harmi vain, että meidän kuntouimareiden käytössä oli vain kaksi rataa, joista toista käytti leveällä räpylällä harjoitellut naisuimari. Hän oli kahden isokokoisen miehen silmälläpidon alaisena kun he altaan reunalla sekunttareineen valvoivat harjoitusta. Kuulin kuinka toinen huomautti vauhdikkaasti liukuvalle uimarille, että tämän pää alkaa näillä kohdin nyökkiä.
Altaan alasta vei huomattavan osan jokin ilmalla täytetty muovihökötys. Samanlainen lasten peuhaviritys on joskus ollut Seinäjoen uimahallissa, mutta ei se siellä tuollaista alaa vienyt.
En osaa sanoa, mitä sellaista lisäarvoa ulkoaltaalla on että se tekee siitä paremman kuin uimahallin. Kroolatessa ja vielä vähemmän selkää uidessa ei juuri maisemia katsella.
Kai maauimalan vetovoima perustuu siihen, että sen tuntumassa voi oleilla ja aistia veden läheisyyttä ja lyhyttä kesää. Niin ja pulahtaa hetkeksi 26-asteiseen veteen. Näin se on etelänmatkoillakin, oleilua, vilvoitelua ja virkistymistä ja taas sama uudestaan.
Uin kolme kilometriä omaan tahtiin ohittaen hitaampia ja nopeampien ohitellessa minut. Viisi uimaria mahtuu – vauhdista riippuen – uimaan sujuvasti samalla radalla 50 metrin altaassa.
Olympiatiellä sijaitsevassa Ahveniston maauimalassa on tiettyä vanhahtavaa, kuten karut pukukopit. Nostalgiaa herätti se, että olympialaisten 5-ottelun 200 metrin uinnin voitti 66 vuotta sitten ruotsalainen Hall ajalla 4:05:4. Olavi Mannonen oli paras suomalainen, viides, Lauri Vilkko, 7:s, ja Olavi Rokka, 13:s. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa kolmanneksi Unkarin ja Ruotsin jälkeen.
Helsingin olympialaiset 1956 -kirja mainitsee, että 5-ottelu on epäilemättä urheilijan kunnon – henkisen ja fyysisen – monipuolinen mittapuu. ”Yleisesti on tunnettua, että ritariottelun miehet ovat fiksua joukkoa.” Vaatii tinkimätöntä asennetta harjoitella miekkailua, ammuntaa, vapaauintia, esteratsastusta ja maastojuoksua. 5-ottelu on kokenut olympialaisten lisääntyneen lajikirjon, eikä otteluun enää käytetä viittä päivää ja muutenkin lajia on tiivistetty ja modernisoitu.
***
Tein mukavan, päivänmittaisen uintiretken Hämeeseen. Paluumatkalla totesin, että auringosta huolimatta paras uintikeli on vesikeli. Totesin myös, että tällaisena päivänä taivaalta paistava aurinko ehtii reilun tunnin aikana tarttua ulkoaltaassa kroolavan käsivarsiin ja niskaan.
***
Viimeviikkoinen uintimatka Tampereen uintikeskukseen ei mennnyt ihan niin kuin olin ajatellut. Siellä kun 50 metrin allas oli jaettu kahdeksi 25 metrin tilaksi. Noh, menetteli sekin.
Tampereen uintikeskuksen yhteyteen valmistuu ensi kuussa maauimala hyppy- ja lastenaltaineen sekä 50 metrin allas. Sinne pitää ehtiä ennen kuin lehdet kellastuvat.
(832.)