Turjan tarinaa

Ensi vaikutelma antaa käsityksen tulevasta eli siitä, mitä on odotettavissa, onpa kyse ihmisen tapaamisesta, kirjan aloittamisesta, asunnon tuulikaapista ja vaatenaulakosta ja mistä tahansa uudesta kokemuksesta. Ensi vaikutelmaan panostaminen on jatkoa ajatellen viisasta.

Asiaan. Ei ole yhdentekevää, millaisella äänellä tavattaessa ensimmäiset sanat lausutaan: tylysti, töksäyttäen, jaanaten vai luontevasti ja avoimesti, siis kiinnostusta osoittaen. Katse kertoo paljon, pälyileekö se, tuijottaako kuin sonni uutta porttia vai kiertääkö katse kattoa ja jalkalistoja. On myös muita seikkoja vaikuttaa siihen käsitykseen, joka meistä alkajaisiksi syntyy ja joka myös jää enemmän tai vähemmän vallitsevaksi.

Olen ollut hankkimassa vähäistä tuntumaa siitä, kuinka kansanedustajaehdokasta tuoda esille. Se kokemus on syntynyt oheistuotteena markettien edustalla jaettaessa mainoksia. Siinä tehtävässä on vahvistunut se, että lähtökohta ja ydin on ylläpitää myönteistä ja vakuuttavaa ensi vaikutelmaa. Jos se murenee, joudutaan harhateille.

***

Joskus 70-luvulla eräs tuttava innostui politiikasta siinä määrin, että päätti pyrkiä kansanedustajaksi. Epäilin, että se oli hänen äitinsä haave. Hän kun odotti pojastaan peräti maaherraa, joka siihen aikaan edusti korkeaa statusta. Lupasin olla apuna.

Tehtäväkseni tuli vaalimainosten levittäminen. Niitä oli rullalla Fiat 850:n takapenkillä ja siellä oli myös jämerä nitoja. Siihen aikaan ei niin nuukaa ollut, mihin julisteita niittasi. Jos maitolavan omistaja oli eri linjoilla kuin ehdokas, hän repäisi kylmästi mainoksen pois. Myös sähkötolpat tarjosivat alustan, ja mitä ylemmäksi pylvääseen plakaatin nitoi, sitä kauemmin se siellä pysyi. Jopa kuukausia muistuttaen ehdokkaan yritykseksi jääneestä uravalinnasta. Tuotteesta ei ollut syntynyt vakuuttavaa ensi vaikutelmaa. Minua muistutti pitkään kipeytynyt kämmensyrjä kun olin louskuttanut nitojaa liiankin voimallisesti. 

Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin liikuin kansaedustajaehdokkaan vuokraaman pakettiauton ohjaamossa äänestäjien luokse. Ehdokas oli jostakin syystä profiloitunut perunoilla, joita hän jakoi halukkaille viiden kilon pusseissa. Johtuiko se perunan sopeutumiskyvystä, joka muistuttaa ihmistä, ja ei kai se muuten Andeilta olisi päätynyt meille ja kaikkialle maailman ruokapöytiin.

Peruna – mahtoiko se olla juuri se kuuma peruna – ei avannut uraa kansanedustajaksi.

***

Nyt olen kolmannen kerran ehdokkaan apuna. Muutama kannustava kampanjareissu on tehty maakuntaan. Toreilla ja turuilla olen johdattellut ihmisiä ehdokkaan puheille, mutta visaisia kysymyksiä on esitetty minullekin ja olen saanut selittää ehdokkaan puolueen gallupsuosiota ja puolueen tekemisiä. Olen tarjonnut vastaukseksi sitä, etteivät gallupit äänestä eikä yhtäkään ääntä ole vielä annettu. Muistutan myös parantuneesta työllisyydestä.

Saa nähdä, millaiseksi kenttätyö muuttuu kun hallitus otti ja erosi ja jatkaa toimitusministeristönä. Sillä ei merkitystä taida olla. Ehdokkaasta syntynyt ensi vaikutelma on sitä luokkaa, että se on vain vahvistunut ja lujittunut, joten samaa rataa jatketaan.

No, vaalit ovat viiden viikon kuluttua ja toimitusministeristö hoitaa asioita eikä kansa huomaa mitään edes tapahtuneen. Ei edes mitään dramaattista. Toki sellaisena olisi voinut pitää opposition valuttamia krotiilin kyyneleitä kun maassa ei ole poliittista hallitusta, jota oppositio vielä jokin aika sitten yritti välikysymyksillä kaataa!

Kevät ja vaalit lähestyvät, lumet sulavat ja pian muuttolinnutkin ovat täällä. Ja maassa uusi hallitus.

(902.)

”Murheellisena ulvahteli nurkan takana tuuli”, aloittaa Pentti Haanpää (1905-1955) jonkun juttunsa, joka on jäänyt muistiini. Tänään se palautui mieleeni kun seisoin Ylistaron S-marketin sisäänkäynnin edessä ja yritin suojautua tuulelta, joka kaikesta huolimatta pureutui armottoman tylysti luihin ja ytimiin. Se oli myös repiä riekaleiksi salossa paukahdelleet Eepeen keltaiset liput.

Pysyin lujana ja keskityin tarjoamaan ihmisille  kansanedustajaehdokas Pasi Kivisaaren kirjallista vaalimateriaalia ja makeisia. Molemmille riitti ottajia.

Pureva tuuli kiusasi meitä jo Isossakyrössä, josta aloitimme kiertueemme. Puhalsi puhuri mistä suunnasta ja millaisella voimalla hyvänsä, ei auta kuin hyväksyä se. Ihminen on olematon tekijä muuttamaan tuulen suunta tai vähentämään sen voimaa. Ihminen voi vain haistella tuulia ja valittaa, jos ei vaatetus eli windstopper auta.

Isossakyrössä lounasravintola Tarjanttista palaavia tyytyväisiä asiakkaita oli helppo lähestyä ja tarjota heille tietoa Kivisaaresta. Heitä oli mukava jututtaa ja oli mieluisa yllättyä heidän suhtautumisestaan kansanedustajaehdokkaaseen. Pasi Kivisaari oli näet monelle tuttu, kuten lounaalle tulleelle kunnanjohtajalle ja tekniselle johtajalle. He ovat lapualaislähtöisiä.

Ohjailin assistenttina eli apurina ihmisiä Kivisaaren puheille, ja heitä riitti. Mielestäni siinä onnistuin ja onnistuin myös karamellien ja esitteiden jaossa. Epäilin jopa olleeni liian avokätinenkin, sillä molempia piti pari kertaa käydä hakemassa lisää Pasin vaalikuntoon teipatun Volvon peräkontista. Mieleeni jäi eräs mies, jolle vaalisyötti ei kelvannut. Hän oli ylistarolainen punabarettinen, suulas ja velmu tyyppi. Hän sanoi hakevansa kaupasta suosikkiaan eli Fazerin sinistä. Joku tiesi, että hän on vaasalaisen Susanna Kosken porukkaa.

Tämänkertainen kiertue päättyi Seinäjoen Halpa-Hallille. Totesin Pasille, että tämä on ollut oikeaa maakuntaretkeilyä: Pohjankyrön tuulta ja tuiverrusta, Kyrönjoen rannalla maltaantuoksuinen Napue ja Komian kirkon ylhäisyys. Siinä on kolminaisuus, joka riittää ihmiselle: luonto, nautinto ja kaitselmus.

(901)

Iltauutiset kertoi, että lauantai 23. helmikuuta oli ollut alkuvuoden lämpimin päivä. Sään oikkuja, ajattelin.

Ilta oli aamua tietävämpi. Aamulla en näet vielä aavistanut merkkejä siitä, millaiseksi päivä kehittyy ajellessamme Ilmajoelle. Lumikerros pelloilla näytti ehkä ohuelta, kun sen läpi tunki sänki. Talvesta muistuttivat viime päivinä satanut lumi ja paukkunut pakkanen, mutta illalla selvisi, etteivät ne pystyneet pitämään lauantaita talvisena. Oliko lounaasta karannut lämpöä?

Ilmajoen S-marketin piha oli hiekoitettu terävällä sepelillä. Kaupan ovi kävi ihmisten työntäessä tyhjiä ostoskärryjä ja palatessaan ne olivat täynnä.

Olin Harri Sippolan kanssa kansanvallan juoksupoikana avustamassa Pasi Kivisaarta ja Antti Kurvista hankkimaan huhtikuun eduskuntavaaleissa ääniä. Me apumiehet tarjosimme karamelleja – Mariannea, Fazerinaa ja Dumlea – ja ojentelimme Kivisaaren ja Kurvisen prosyyreja. Ne kelpasivat valinnanvapauden hengessä lähes jokaiselle. Samoin kelpasi kansanedustajaehdokkaiden vankka asia.

Joku sanoi tehneensä valintansa huhtikuun eduskuntavaaleihin jo ajat sitten. Toinen kehaisi, että ehdokkaat ovat hyviä ja puolue oikea. Joku tuhahti pari valittua ilkeyttä, mutta se kuuluu pelin henkeen. Moni jäi rupattelemaan ja kyselemään Kivisaaren ja Kurvisen kantoja, niin mistäpä muusta kuin vanhustenhoidosta.  

Kurikan S-marketin ovella joku kehotti heti alkajaisiksi minua hillitsemään vaali-intoa: ”Laita jäitä hattuun, kun on noin iso pipokin.” En provosoitunut, kiitin neuvosta, sillä me äänestäjät olemme oikeassa kuten asiakkaat ja oikeutetut viimeiseen sanaan. Käsillä ovat ajat, jolloin närkästystään tai suoraa palautettaan ei pantata, sen voi pläjäyttää vaikka kansanedustajaehdokkaan apurille. Sillekään ei tässä vaiheessa voi mitään, että moni näkee kaikkeen liittyvän väärää politiikkaa, lupauksia, selkärangattomuutta, oman edun ajamista, valehtelua… 

Kauhajoen ABC:lla söimme. Pöydän valinnassa emme ottaneet huomioon, että televisiosta tuli Seefeldistä hiihtoa. Krista Pärmäkoski oli kahdeksas ja Teuvalla meidät tavoitti tieto Iivo Nikkasen sijoittumisesta yhdistelmähiihdon neljänneksi. Hänen kohtalokseen koitui kaatuminen. Harmitti, mutta kansanvallan edistäminen vaati S-marketin edustalle.

Iltapäivällä Teuvalla ei voinut olla huomaamatta, kuinka lämpöaalto pehmitti kinoksia, muutti parkkialueen sohjoiseksi ja sai ihmiset hyvälle tuulelle. Harvinaiseksi ja jopa kadonneeksi luultu hymy palasi. 

Teuvalaiset puhuttivat Kivisaarta ja Kurvista vaatien heiltä mielipiteitä moninaisista asioista. Siinä toteutui parhaimmillaan ihmisten kohtaamista, joka koituu voimavaraksi niin kohdattavalle kuin kohtaajalle. Energiaksi sitä myös sanotaan.

Kyllä se lauantai oli alkutalven lämpimin päivä.

(900.)

Sen lisäksi että Kainuun hiihtokollega on melkoinen ladunnielijä, on hänellä laajat yleistiedot. Niinpä olemme usean vuoden ajan tavanneet testata toisiamme kahden sanomalehden, Kainuun ja Helsingin Sanomien, visailuilla.

Olen muuten sitä mieltä, että yksi sanomalehden perinteinen tehtävä on jakaa tietoa ja näppärimmin se käy taitavasti laadituilla tietokilpailuilla. Niillä on myös kätevä selvittää, kuinka hyvin aviisin on lukenut. Arvaamallakin pärjää.

Yhteydenpitomme tapahtui pitkän aikaa Skypen välityksellä, mutta nyt olemme jonkin aikaa hoitaneet tulospalvelun WhatsAppilla. Tänään lauantaina 16. helmikuuta viiden tunnin aikaerosta huolimatta hoidin uutisvisan Thaimaassa kilpakumppanin vedellessä täyttä päätä hirsiä. Tuloksekseni Hesarista – minulla kun ei ole pääsyä Kainariin – tuli 7/10.

Tulosta pidän kelvollisena ja varsinkin kahden kysymyksen tietämistä: toinen kuului, kuka oli NBA:n arvokkaimmaksi koripalloilijaksi valittu eurooppalainen. Ilman kolmea vaihtoehtoa olisin oitis tiennyt, että saksalainen Dirk Nowitzk ja täkäläistä kotikenttäetuani hyödynsin kysymyksessä, minkä maan prinsessoja on Uboratan? Thaimaan.

Jos päivälehtien visoissa ainakin pieneltä osalta auttaa urheilun tuntemus, niin Parnasson Repe kysyy -palstalla vaaditaan mittavat tiedot kirjallisuudesta. Viime numeron ainoan kysymyksen, jonka selvitin oikein, oli kenelle myönnettiin ensimmäisenä naisena Nobelin kirjallisuuspalkinto? Selma Lagerlöfille. Se onkin melkein yleissivistystä.

Kirjallisuudesta puheen ollen, moni muistaa tarinan, kun opettaja kysyi Aleksis Kiven päivänä luokalta, kuka sen Seitsemän veljestä kirjoitti. Kaikki muut paitsi pikku Kalle viittasivat. Opettaja kehotti Kallea pinnistelemään ja lopulta poika vastasi arkaillaan: en minä ainakaan sitä ole kirjoittanut.

Vastaus jäi askarruttamaan opettajaa ja hän päätti käydä Kallen kotona nähdäkseen millaisista oloista hän on. Ennen kuin hän meni perille asti, poikkesi hän kulmakunnan kunnallisneuvoksen luona valmistellakseen kotikäyntiä. Kerrottuaan kunnallisneuvokselle käyntinsä syyn eli Kallen vastauksen, nykäisi kunnallisneuvos opettajaa hihasta ja madalsi ääntään: kyllä se sellaista väkeä on, että poika on ihan hyvin sen Seitsemän veljestä voinut kirjoittaa.

                                       ***

Heitänpä yhden kysymyksen: Minkä yhtiön valmistamat hissit ovat tässä hotellissa?

A. Koneen

B. Mitsubishin

C. Otisen

Oikea vastaus on B.

(897.)

Tänäkin aamuna uima-allas oli kokonaan käytössäni. Vesi oli lämmintä ja kirkasta eikä tuuli nostanut pienintäkään aallokkoa, joten matka taittui reippaasti. Taittui reippaasti kahden kilometrin paikkeille kun kaksi huoltomiestä alkoi virittää altaan syvän pään poikki vaijereita, joiden luulin helpottavan uimataidottomien pysymistä pinnalla. Väärä luulo. Vaijereihin kiinnitettiin matrasseja.

Myöhemmin aamulla kuulin, että perjantaisin noilla matrasseilla harjoitetaan joogaa. Istutaan lotusasennossa ja tuijotetaan kaukaisuuteen. Sain kolmen kilometrin uintiharjoitukseni päätökseen ja aamiaisen jälkeen lähdin 100 metrin päähän kauppaan. Mitään tarpeellista ei ostoslistalla ollut, kunhan käytin kuluttajan vapauttani. Kauppamatka tuotti enemmän elämyksiä kuin rahalla hankittu materiaali.

                                              ***

– Hotellin paraatioven vieressä on ATM: n pankkiautomaatti, kadun toisella puolella taksit odottelevat kyytejä.

– Kaksi kulkukoiraa etsii auringolta suojaa, toinen asettuu Buddhan alttarin viereen, toinen jää keskelle jalkakäytävää.

– Kadun varressa kyltti opastaa pelastautumisreitin tsunamin varalta.

– Kaupan portailla vesipullopakkauksiin nojaileva taksikuski tarjoaa kyytiä, mutta näytän sormilla, että kävelen mieluummin.

– Lähden kaupasta repussani muutama tölkki Heinekenia ja paikallista Singhaa kun huomioni kiinnittyy luudalla katua lakaisevaan naiseen ja hänen leveälieriseen hattuunsa. Muistan nähneeni tällaisen tuokiokuvan, jossakin elokuvassa, olisiko ollut Suzie Wong?

– Hotellin luiskalla on Tuk-Tuk taksi, sellainen jonka pieni lava on katettu ja sisustettu molemmin puolin penkeillä.

Tuollainen Tuk-Tuk olisi ollut kelpo kulkuväline 50 vuotta sitten abiajelulla. Paikkakunnalle jostakin tullut eteläpohjalainen vallesmanni ei näet sallinut meidän ajella kuorma-autolla. ”Koska laki sanoo, notta ihmisten kyyrittemisehen lavalla pitää olla kiinteät lavittat.”

Sellaisia ei ole ollut ennen meitä eikä niitä ole abiajeluilla ollut senkään jälkeen. Ajelu jäi, mutta pidimme pienen kauppalan kaduilla luvallisen ja leikkimielisen mielenosoituksen. Se kuitenkin paisui television iltauutisten pääuutiseksi. Seuraavan päivän lehdet kertoivat siitä näyttävästi. Hesari jopa kirjoitti pääkirjoituksen otsikiolla Laki ennen mua syntynyt, mun jälkeeni jää,

                                                ***

Hotellin uima-allas iltavalaistuksessa.

(896.)

”Tietomme ulkoisesta todellisuudesta perustuu viime kädessä (aisti)havaintoon kuten näkemiseen, kuulemiseen tai tuntemiseen. Havaintokokemus (aistimus) on mentaalinen tapahtuma, ja mielenfilosofiassa ollaan kiinnostuttu sen luonteesta.”

Aamiaispöydässä tuli selväksi että paras tapa hankkia tietoa, on tehdä havaintoja. Niitä tuli esille kaksi, molemmat liittyivät oleellisesti arkeen. Ensimmäinen havainto, jonka Markku esitti pohjautui hänen kotoperäiseen kokemukseensa: hotellimme massiiviset sängyt ovat kovin lyhyiden jalkojen varassa. Siitä taas johtuu, että imurointi sängyn alta on jopa mahdotonta – ainakin meikäläisillä pölynimureilla.

Markku sanoo suorittavansa kotona säännöllisesti ns. suurimuroinnin. Siihen kuuluu otsalampun avulla imurointi sänkyjen alta, ja ne paikat keräävät pölyä. Ihmettelimme, millaisessa kunnossa hotellimme sänkyjen alapuolet ovat.

Toinen havainto, jonka esittämistä pöytämme naiset toppuuttelivat oli se, että täkäläinen vessapaperi on liian ohutta. Siitä ei muuta keskustelua syntynyt kuin toteamus, että hyvä kun edes on paperia. 

Jo matkan alkuvaiheessa syntyneet havainnot täkäläisestä ystävällisyydestä sen kuin vahvistuvat. Fiksuus ei maksa mitää.

Tänään huoneeseemme oli aamiaisen aikana ilmestynyt punainen ruusu ja sen vieressä lappu: Happy Valenti’s Day, have A good day. Room maid ”Pui”.

                                                     ***

Filosofi Maurice Merleau-Pontyn (1908-1961) mukaan: ”Havainto edustaa maailmaa, joka edeltää tietoa, ikään kuin maailmaa lapsen näkökulmasta.”

Havainto on halpa ja kätevä keino hankkia tietoa. Ei tarvitse kuin pitää silmät auki.

(895.)

Nyt alkaa lomailun – ikävä kyllä – se vaihe, jota voi kuvata saturaatioksi eli kyllääntymiseksi. Päivät muistuttavat toisiaan, aamiaisherkut ovat muuttuneet, jos eivät ihan pakkopullaksi niin vähemmän elähdyttäviksi. Aurinko se jaksaa paistaa päivästä toiseen täysillä. Sadekuuro voisi tuoda vaihtelua. Niin ja aiheen pieneen marmatukseen.

Aamurutiineihin kuuluu varata altaan reunalta makuulavitsa levittämällä sille valtauksen merkiksi sininen pyyheliina. Siinä sitten vietetään päivän kuumimmat tunnit, mitä nyt välillä nestettä nautitaan, pulahdetaan altaaseen ja kun jostakin kantautuu suomea käydään juttusille. Mutta tämä on sitä lomailun ydintä: ei tehdä mitään ja kuitenkin tehdään.

Eilistä tiistaita säväytti iltapäivällä mieluisa sähköpostiviesti. Se tuli Väiskiltä: Linnanpuiston tuhannen kierroksen hiihtohaaste suoritettu! Olipa hän kiertänyt vielä yhdeksän sakkokierrosta kaupan päälle. Tätä 1009 kierroksen ennätystä pitää hieman juhlia.  

Kerroin taannoin vanhalle työkaverille Väiskin lähestyvän vääjäämättä päämäärää ja pahimmoiksi olen silloin reissussa. Löytyisikö vauraan lehtitalon uumenista jotakin tunnustuksen tapaista? Oli löytynyt, kaksi pipoa. Tuossa Väiskin ottamassa valokuvassa ne poseeraavat.

Väiskin ennätys ja sen syntyvaiheiden seuraaminen tarjosi meikäläisille eräänlaisen sisäpiirin aitiopaikan. Aamun koiralenkin päätteeksi vaimo toisti sama kysymys: oliko Väiski ladulla? Ja usemmiten oli. Asiaa ei sen kummemmin revitelty eikä levitelty, se kun on ollut jo vuosittainen talvitapaus. Minäkin muistan niistä viisi tai kuusi.

Siitä ei mihinkään pääse, ennätykset ovat meille tärkeitä. Niistä jokainen haluaa päästä tavalla tai toisella osalliseksi. Joskus jouduin Lapualla pyöräillessäni kysymään neuvoa (!) eräältä kulkijalta. Opastuksen lisäksi hän ehti kertoa, että on sauvoitta hiihdon – oliko peräti – maailmanennätyksen haltija. Ennätys kuin ennätys, se kelpaa aina.

Tänään myös minä tein ennätyksen eli olen nyt tämän reissun aikana uinut 15 km. Ennätys paranee, sillä lomailu- ja uintipäiviä on vielä. Vanha Thaimaan uintiennätykseni oli 12 km. Se syntyi vuodenvaihtessa 2017/2018. Näin rekordeja eli ennätyksiä murskataan.

Lomailun tässä vaiheessa voi tehdä sen johtopäätöksen, että me suomalaiset olemme välittömimmillään turistimatkoilla – ja jonkun mukaan samaa välittömyyttä voi kokea myös kuorossa. Taitaa havainto päteä muidenkin kansallisuuksien kohdalla, eli mitä kauempana kotoa, sitä läheisempiä ovat maanmiehet.

Me näissä maisemissa lomailevat turistit emme ole ainoita suomalaisia. Jonku tiedon mukaan Patongin alueelle on asettunut pysyvästi useita satoja suomalaisia. Tosin sellainen populaatio häviää 60 miljoonan asukkaan Thaimaahan kuin tuhka tuuleen, joten meikäläinen Lienee harvinainen vieraslaji.

Aina kun suomalaiset tapaavat tässä ympäristössä ensimmäisen kerran, kysytään, koska olet tullut. Sen kyllä paljastaa jo rusketus, onko se vielä punavoittoista, kesivää vai verhoaako se kantajaansa tasalaatuisesti. Sitten selvitetään asuinpaikkakunnat, yhteiset tuttavat ja kotimaan tuoreet uutiset.

Itsestä se on kiinni, jos ei täällä viihdy.

(894.)