”Jo on erikoisen makuista lihaa”, huomauttaa nainen, joka sanoo joskus Agadirissa maistaneensa kamelinlihaa. Ja se vasta oli erikoisen maukasta.
”Oliko yksikyttyräistä vai kaksikyttyräistä?” Osmo Kuha kysyy töksäyttäen. Hän on matkanjohtajan lisäksi suomalaisen kosmetiikkakauppiaiden ryhmän toinen mies. Muut ovat naisia.
Alun perin maahantuojan tarjoamalle messumatkalle Kölniin piti osallistua Kuhan vaimon, mutta hänen polvensa tekonivelleikkaus ei sallinut vielä matkustamista.
Kuhan vieressä nainen purskahtaa äänekkääseen nauruun ja pian koko seurueella on hauskaa. Nainen, joka kehui kamelinlihaa kysyy, että mitä väliä sillä on, onko kameli yksi- vai kaksikyttyräinen, kun se jo on pantu lihoiksi. Kuhaa nolottaa hänen vitsinä heittämänsä nokkeluuden onttous.
Päivän ohjelma on ollut tiivis, ja illallisen jälkeen useimmat lähtevät huoneisiinsa. Messukierroksen rasituksesta virkistynyt Kuha päättää kuitenkin mennä yökerhoon. Tarjoilija tuo tilaamatta hänelle korkean ja värikkäästi koristellun lasin vihertävää juomaa.
Korokkeelle nousee mies, joka tarttuu mikrofoniin ja sanoo ensin jotakin saksaksi ja sitten englanniksi osoittaen yökerhon takaosan ovea, jonka yläpuolella on vihreä valo: Notausgang. Ihmiset kääntyilevät ja alkavat nousta pöydistä ja valua kohti ovea. Epätietoinen Kuha kulauttaa hätäisesti juomaa, joka jättää pirteän maun, ja liittyy jonoon,
Päästyään ulos pimentyneesen iltaan hän huomaa hotellin edessä useita poliisiautoja siniset valot uhmakkaasti vilkkuen. Rivakasti liikkuvia vihreäpuseroisia ja koppalakkisia poliiseja menee ja tulee ja kehottavat ihmisiä pysymään muovinauhalla eristetyn alueen ulkopuolella. ”Jotakin kummaa tässä nyt on”, Kuha päättelee ja tuntee hermostuvansa.
Poliisi tiedottaa megafonilla, mutta sanomaa puuroutuu epäselväksi ja kieltä ymmärtämättömälle Kuhalle käsittämättömäksi. Hänen vieressään eräs seurueen kielitaitoinen nainen kertoo, että hotellin aulassa on havaittu epämääräinen laukku, herrenlose Tasche. ”Saksassa tällaiseen isännättömään laukkuun suhtaudutaan äärimmäisen vakavasti. Terrorismin pelko on jokapäiväistä”, nainen sanoo. Kuha mutisee, ettei vaan muslimit olisi asialla. ”Ne tämän maailman ovat panneet sekaisin.”
Reilussa puolessa tunnissa operaatio on ohitse, ja poliisit riipiivät muovinauhan ja kokoavat muoviaidat. Ihmiset, joita on muutama kymmenen, palaavat sisälle ja muut uteliaat lähtevät tahoilleen. Poliisiautot poistuvat näyttävässä saattueessa. Kuha ei mene enää yökerhoon, vaikka hänen olisi tehnyt mieli juoda loppuun raikas tervetuliaismalja.
Noustuaan hissillä seitsemänteen kerrokseen Kuha muistaa olkalaukkunsa ja palaa hakemaan sitä vastaanoton nurkasta. Ummikkona ja neuvottomana hän pälyilee aikansa, kunnes vastaanoton rouva kysyy häneltä was nun denn da los. Kuha hätkähtää ja alkaa viittilöimällä esittää, että hänen olkalaukkunsa on kadonnut. Rouva sanoo moment ja menee takahuoneeseen ja tuo sieltä nahkavyön ja siihen kuuluvan valkoisen rähinäremmin. Kuha pyörittää päätään ja huitaisee kädellään, ettei tämä ole hänen ja tuumaa, että joku upseeri jossakin hakee kiivaasti paraatipukunsa vyötä. Kuha manaa kielitaidottomuuttaan, ettei tämmösen miehen pitäisi lähteä ulkomaille yksin ilman hollaajaa.
”Jos joku on laukun varastanut, pettyy surkeasti. Mitä joku tekee yöpuvullani, kalsareillani, hammasharjallani ja vajaalla hammastahnatuubilla tai verenpainelääkkeelläni tai matkaherätyskellolla”, Kuha puhisee ja kääntyy vuoteessa kyljelleen ja nukahtaa.
Hän on nukkunut vaatteet päällä ja herättyään lähtee aamiaiselle päästäkseen kahden kesken matkanjohtaja Magnuksen puheille. Ravintolassa ei ole vielä muita kuin Kuha, mutta pian sinne alkaa tulla hotellivieraita, jotka kiertävät ja tutkivat tottuneesti seisovan pöydän ruokia. Kuhan tehdessä lähtöä noutopöydän ääreen huomaa hän salin ovella Magnuksen, jolla on hänen kassinsa. Kuha huojentuu ja päästää pidäkkeettömästi pesäpallokatsomosta tutulla äänellä:
”Mistä helevetistä se on löytynyt?”
”Guten morgen, good morning – ja huomenta Kuha”, Magnus tervehtii ja näyttää Kuhalle ryhditöntä kassia.
”Ei sitä ainakaan ole varastettu”, hihkaisee Magnus ja kertoo hotellin vahtimestarin kiinnittäneen illalla huomiota epäilyttävään, isännättömään kassiin ja siitä kuuluvaan raksutukseen.
Magnus moittii Kuhaa, että julkiseen tilaan jäänyt kassi, tuollainen rauskakin, on turvallisuusriski toisin kuin siellä kotopuolen juna-tai linja-autoasemalla. ”Ei täällä saa olla sinisilmäinen”, hän ärähtää ja kertaa illan tapahtumat, joita muu seurue kuuntelee.
”Paikalle hälytettiin poliisi, joka tyhjensi hotellin, eristi lähikadut, ja erikoisyksikkö läpivalaisi kassin, ja kun selvisi, ettei siinä mitään pommia ollut, vaan herätyskello ja kassin osoiteläpyskässä luki Osmo H. Kuha Nurmo Hippi Finland, operaatio päättyi.”
”Pitää näköjään paikkansa, että vaikka mies lähtee Nurmosta, niin Nurmo ei lähde miehestä”, Magnus livauttaa ja seurue Kuhaa lukuun ottamatta nauraa.
”Poliisin päällikkö toi kassisi vielä illalla tänne ja sanoi, että tulee yhdeksältä aamulla tekemään loppuraportin ja sinun on oltava läsnä.”
”Eikö tämä jo tässä ollut”, Kuha toteaa vaisuna.
”Saksassa ei mikään ole itsestään selvää, täällä mennään protokollan mukaan”, Magnus muistuttaa.
Kuha asettaa kassin tuolinjalan viereen ja ihmettelee, kuinka yksi Junghansin matkaherätyskello aiheuttaa tällaisen hässäkän. Hän lusikoi puuroa ja kaivaa toisella kädellä kassin sivutaskusta verenpainelääkkeen, kun hänen puhelimensa soi. Ehtimättä sanoa mitään alkaa vaimo toisessa päässä kysellä, että mitä siellä oikein on tapahtunut?
”Iltapäivälehdet täällä toitottavat suomalaisseurueen joutuneen Kölnissä keskelle pommiuhkaa.”
”Valokuva on samasta Schwan-hotellista, jossa te asutte.” Vaimo kuulostaa vihaisemmalta kuin huolestuneelta. Hän mainitsee vielä, että toinen lehti on haastatellut yhtä seurueen naista, jonka mukaan tilanne illalla hotellin parkkipaikalla oli jännittynyt ihmisten värjötellessä ulkona kevyesti pukeutuneina ja epätietoisina.
Kuha ei saa sanaa suustaan, ihmettelee tiedon nopeaa kulkua Kölnistä Etelä-Pohjanmaalle. Sanoo, että kyse on saksalaisten yliherkkyydestä ja aiheettomasta hälytyksestä, ja ne iltapäivälehdet metsästävät skandaaleja ja kohujuttuja.
Kuhan viereisessä pöydässä nainen huokaa, että on ihanaa päästä illaksi kotiin. Hän kertoo, kuinka Ilta-Sanomista oli hänelle soitettu vielä myöhään illalla, kun Facebookissa oli kerrottu suomalaisryhmän hotellin joutuneen pommiuhkauksen kohteeksi Kölnissä.
”Miten tiesivät sinulle soittaa?”, Kuha utelee.
”Siltä ammattikunnalta mikään ei jää ulottumattomiin”, nainen tuhahtaa.
Aamiaiselle tulee viimeisenä kukkuraista tarjotinta kantaen ja iloisesti hymyilevä hajuvedeltä tuoksuva pohjoisen nainen, joka illalla kertoi maistaneensa Agadirissa kamelinlihaa.
”Miepä istuuvun tähän meijän terroristipomon viereen. Että sellainen Osmo bin Kuha sie oot”, nainen nauraa hekottaa hytkyen. Muutkin nauravat. Kuha kokoaa astiansa ja lähtee. Päästyään huoneeseensa hän kaivaa kassista herätyskellon – saatanan Junghansin – ja poistaa siitä pariston ja palaa eteisaulaan, jossa poliisi ja Magnus jo odottavat häntä.
Punakka, tuuheaviiksinen poliisi kättelee Kuhaa ja asettaa koppalakkinsa sohvalle. Napsautettuaan pari kertaa kuulakärkikynää poliisi kysyy jotain Magnukselta, joka luettelee kirjain kerrallaan Osmo Kuhan nimen ja muut tiedot, jotka poliisi toistaa ja lukee lainkohdan vihreäkantisesta käsikirjasta:
”Poliisi selvisi operaatiosta alle tunnissa, joten Bundespolizei laskuttaa Teitä halvimman mukaan eli vain 300 euroa. Se menee röngtenlaitteen käytöstä.”
Magnus sanoo, että pääset halvalla ja muiden mukana vielä tänään kotiin. Kuha allekirjoittaa kaavakkeen ja kaivaa takataskustaan lompakon ja siitä neljä viidenkymmenen ja yhden sadan euron setelin.
”Danke schön”, poliisi kiittää ja ojentaa Kuhalle pöytäkirjan jäljennöksen.
”Aufwierersehen”, Kuha sanoo.
Kuha on varma, että kun vaimo kuulee matkasta hänen versionsa, tämä sanoo epäilleensä jo ennen lähtöäni, että jotain tällaista sattuu. ”Olet sinä sellainen seikkailusankari!”
(904.)
