Kuukausi: helmikuu 2019

Iltauutiset kertoi, että lauantai 23. helmikuuta oli ollut alkuvuoden lämpimin päivä. Sään oikkuja, ajattelin.

Ilta oli aamua tietävämpi. Aamulla en näet vielä aavistanut merkkejä siitä, millaiseksi päivä kehittyy ajellessamme Ilmajoelle. Lumikerros pelloilla näytti ehkä ohuelta, kun sen läpi tunki sänki. Talvesta muistuttivat viime päivinä satanut lumi ja paukkunut pakkanen, mutta illalla selvisi, etteivät ne pystyneet pitämään lauantaita talvisena. Oliko lounaasta karannut lämpöä?

Ilmajoen S-marketin piha oli hiekoitettu terävällä sepelillä. Kaupan ovi kävi ihmisten työntäessä tyhjiä ostoskärryjä ja palatessaan ne olivat täynnä.

Olin Harri Sippolan kanssa kansanvallan juoksupoikana avustamassa Pasi Kivisaarta ja Antti Kurvista hankkimaan huhtikuun eduskuntavaaleissa ääniä. Me apumiehet tarjosimme karamelleja – Mariannea, Fazerinaa ja Dumlea – ja ojentelimme Kivisaaren ja Kurvisen prosyyreja. Ne kelpasivat valinnanvapauden hengessä lähes jokaiselle. Samoin kelpasi kansanedustajaehdokkaiden vankka asia.

Joku sanoi tehneensä valintansa huhtikuun eduskuntavaaleihin jo ajat sitten. Toinen kehaisi, että ehdokkaat ovat hyviä ja puolue oikea. Joku tuhahti pari valittua ilkeyttä, mutta se kuuluu pelin henkeen. Moni jäi rupattelemaan ja kyselemään Kivisaaren ja Kurvisen kantoja, niin mistäpä muusta kuin vanhustenhoidosta.  

Kurikan S-marketin ovella joku kehotti heti alkajaisiksi minua hillitsemään vaali-intoa: ”Laita jäitä hattuun, kun on noin iso pipokin.” En provosoitunut, kiitin neuvosta, sillä me äänestäjät olemme oikeassa kuten asiakkaat ja oikeutetut viimeiseen sanaan. Käsillä ovat ajat, jolloin närkästystään tai suoraa palautettaan ei pantata, sen voi pläjäyttää vaikka kansanedustajaehdokkaan apurille. Sillekään ei tässä vaiheessa voi mitään, että moni näkee kaikkeen liittyvän väärää politiikkaa, lupauksia, selkärangattomuutta, oman edun ajamista, valehtelua… 

Kauhajoen ABC:lla söimme. Pöydän valinnassa emme ottaneet huomioon, että televisiosta tuli Seefeldistä hiihtoa. Krista Pärmäkoski oli kahdeksas ja Teuvalla meidät tavoitti tieto Iivo Nikkasen sijoittumisesta yhdistelmähiihdon neljänneksi. Hänen kohtalokseen koitui kaatuminen. Harmitti, mutta kansanvallan edistäminen vaati S-marketin edustalle.

Iltapäivällä Teuvalla ei voinut olla huomaamatta, kuinka lämpöaalto pehmitti kinoksia, muutti parkkialueen sohjoiseksi ja sai ihmiset hyvälle tuulelle. Harvinaiseksi ja jopa kadonneeksi luultu hymy palasi. 

Teuvalaiset puhuttivat Kivisaarta ja Kurvista vaatien heiltä mielipiteitä moninaisista asioista. Siinä toteutui parhaimmillaan ihmisten kohtaamista, joka koituu voimavaraksi niin kohdattavalle kuin kohtaajalle. Energiaksi sitä myös sanotaan.

Kyllä se lauantai oli alkutalven lämpimin päivä.

(900.)

Sen lisäksi että Kainuun hiihtokollega on melkoinen ladunnielijä, on hänellä laajat yleistiedot. Niinpä olemme usean vuoden ajan tavanneet testata toisiamme kahden sanomalehden, Kainuun ja Helsingin Sanomien, visailuilla.

Olen muuten sitä mieltä, että yksi sanomalehden perinteinen tehtävä on jakaa tietoa ja näppärimmin se käy taitavasti laadituilla tietokilpailuilla. Niillä on myös kätevä selvittää, kuinka hyvin aviisin on lukenut. Arvaamallakin pärjää.

Yhteydenpitomme tapahtui pitkän aikaa Skypen välityksellä, mutta nyt olemme jonkin aikaa hoitaneet tulospalvelun WhatsAppilla. Tänään lauantaina 16. helmikuuta viiden tunnin aikaerosta huolimatta hoidin uutisvisan Thaimaassa kilpakumppanin vedellessä täyttä päätä hirsiä. Tuloksekseni Hesarista – minulla kun ei ole pääsyä Kainariin – tuli 7/10.

Tulosta pidän kelvollisena ja varsinkin kahden kysymyksen tietämistä: toinen kuului, kuka oli NBA:n arvokkaimmaksi koripalloilijaksi valittu eurooppalainen. Ilman kolmea vaihtoehtoa olisin oitis tiennyt, että saksalainen Dirk Nowitzk ja täkäläistä kotikenttäetuani hyödynsin kysymyksessä, minkä maan prinsessoja on Uboratan? Thaimaan.

Jos päivälehtien visoissa ainakin pieneltä osalta auttaa urheilun tuntemus, niin Parnasson Repe kysyy -palstalla vaaditaan mittavat tiedot kirjallisuudesta. Viime numeron ainoan kysymyksen, jonka selvitin oikein, oli kenelle myönnettiin ensimmäisenä naisena Nobelin kirjallisuuspalkinto? Selma Lagerlöfille. Se onkin melkein yleissivistystä.

Kirjallisuudesta puheen ollen, moni muistaa tarinan, kun opettaja kysyi Aleksis Kiven päivänä luokalta, kuka sen Seitsemän veljestä kirjoitti. Kaikki muut paitsi pikku Kalle viittasivat. Opettaja kehotti Kallea pinnistelemään ja lopulta poika vastasi arkaillaan: en minä ainakaan sitä ole kirjoittanut.

Vastaus jäi askarruttamaan opettajaa ja hän päätti käydä Kallen kotona nähdäkseen millaisista oloista hän on. Ennen kuin hän meni perille asti, poikkesi hän kulmakunnan kunnallisneuvoksen luona valmistellakseen kotikäyntiä. Kerrottuaan kunnallisneuvokselle käyntinsä syyn eli Kallen vastauksen, nykäisi kunnallisneuvos opettajaa hihasta ja madalsi ääntään: kyllä se sellaista väkeä on, että poika on ihan hyvin sen Seitsemän veljestä voinut kirjoittaa.

                                       ***

Heitänpä yhden kysymyksen: Minkä yhtiön valmistamat hissit ovat tässä hotellissa?

A. Koneen

B. Mitsubishin

C. Otisen

Oikea vastaus on B.

(897.)

Tänäkin aamuna uima-allas oli kokonaan käytössäni. Vesi oli lämmintä ja kirkasta eikä tuuli nostanut pienintäkään aallokkoa, joten matka taittui reippaasti. Taittui reippaasti kahden kilometrin paikkeille kun kaksi huoltomiestä alkoi virittää altaan syvän pään poikki vaijereita, joiden luulin helpottavan uimataidottomien pysymistä pinnalla. Väärä luulo. Vaijereihin kiinnitettiin matrasseja.

Myöhemmin aamulla kuulin, että perjantaisin noilla matrasseilla harjoitetaan joogaa. Istutaan lotusasennossa ja tuijotetaan kaukaisuuteen. Sain kolmen kilometrin uintiharjoitukseni päätökseen ja aamiaisen jälkeen lähdin 100 metrin päähän kauppaan. Mitään tarpeellista ei ostoslistalla ollut, kunhan käytin kuluttajan vapauttani. Kauppamatka tuotti enemmän elämyksiä kuin rahalla hankittu materiaali.

                                              ***

– Hotellin paraatioven vieressä on ATM: n pankkiautomaatti, kadun toisella puolella taksit odottelevat kyytejä.

– Kaksi kulkukoiraa etsii auringolta suojaa, toinen asettuu Buddhan alttarin viereen, toinen jää keskelle jalkakäytävää.

– Kadun varressa kyltti opastaa pelastautumisreitin tsunamin varalta.

– Kaupan portailla vesipullopakkauksiin nojaileva taksikuski tarjoaa kyytiä, mutta näytän sormilla, että kävelen mieluummin.

– Lähden kaupasta repussani muutama tölkki Heinekenia ja paikallista Singhaa kun huomioni kiinnittyy luudalla katua lakaisevaan naiseen ja hänen leveälieriseen hattuunsa. Muistan nähneeni tällaisen tuokiokuvan, jossakin elokuvassa, olisiko ollut Suzie Wong?

– Hotellin luiskalla on Tuk-Tuk taksi, sellainen jonka pieni lava on katettu ja sisustettu molemmin puolin penkeillä.

Tuollainen Tuk-Tuk olisi ollut kelpo kulkuväline 50 vuotta sitten abiajelulla. Paikkakunnalle jostakin tullut eteläpohjalainen vallesmanni ei näet sallinut meidän ajella kuorma-autolla. ”Koska laki sanoo, notta ihmisten kyyrittemisehen lavalla pitää olla kiinteät lavittat.”

Sellaisia ei ole ollut ennen meitä eikä niitä ole abiajeluilla ollut senkään jälkeen. Ajelu jäi, mutta pidimme pienen kauppalan kaduilla luvallisen ja leikkimielisen mielenosoituksen. Se kuitenkin paisui television iltauutisten pääuutiseksi. Seuraavan päivän lehdet kertoivat siitä näyttävästi. Hesari jopa kirjoitti pääkirjoituksen otsikiolla Laki ennen mua syntynyt, mun jälkeeni jää,

                                                ***

Hotellin uima-allas iltavalaistuksessa.

(896.)

”Tietomme ulkoisesta todellisuudesta perustuu viime kädessä (aisti)havaintoon kuten näkemiseen, kuulemiseen tai tuntemiseen. Havaintokokemus (aistimus) on mentaalinen tapahtuma, ja mielenfilosofiassa ollaan kiinnostuttu sen luonteesta.”

Aamiaispöydässä tuli selväksi että paras tapa hankkia tietoa, on tehdä havaintoja. Niitä tuli esille kaksi, molemmat liittyivät oleellisesti arkeen. Ensimmäinen havainto, jonka Markku esitti pohjautui hänen kotoperäiseen kokemukseensa: hotellimme massiiviset sängyt ovat kovin lyhyiden jalkojen varassa. Siitä taas johtuu, että imurointi sängyn alta on jopa mahdotonta – ainakin meikäläisillä pölynimureilla.

Markku sanoo suorittavansa kotona säännöllisesti ns. suurimuroinnin. Siihen kuuluu otsalampun avulla imurointi sänkyjen alta, ja ne paikat keräävät pölyä. Ihmettelimme, millaisessa kunnossa hotellimme sänkyjen alapuolet ovat.

Toinen havainto, jonka esittämistä pöytämme naiset toppuuttelivat oli se, että täkäläinen vessapaperi on liian ohutta. Siitä ei muuta keskustelua syntynyt kuin toteamus, että hyvä kun edes on paperia. 

Jo matkan alkuvaiheessa syntyneet havainnot täkäläisestä ystävällisyydestä sen kuin vahvistuvat. Fiksuus ei maksa mitää.

Tänään huoneeseemme oli aamiaisen aikana ilmestynyt punainen ruusu ja sen vieressä lappu: Happy Valenti’s Day, have A good day. Room maid ”Pui”.

                                                     ***

Filosofi Maurice Merleau-Pontyn (1908-1961) mukaan: ”Havainto edustaa maailmaa, joka edeltää tietoa, ikään kuin maailmaa lapsen näkökulmasta.”

Havainto on halpa ja kätevä keino hankkia tietoa. Ei tarvitse kuin pitää silmät auki.

(895.)

Nyt alkaa lomailun – ikävä kyllä – se vaihe, jota voi kuvata saturaatioksi eli kyllääntymiseksi. Päivät muistuttavat toisiaan, aamiaisherkut ovat muuttuneet, jos eivät ihan pakkopullaksi niin vähemmän elähdyttäviksi. Aurinko se jaksaa paistaa päivästä toiseen täysillä. Sadekuuro voisi tuoda vaihtelua. Niin ja aiheen pieneen marmatukseen.

Aamurutiineihin kuuluu varata altaan reunalta makuulavitsa levittämällä sille valtauksen merkiksi sininen pyyheliina. Siinä sitten vietetään päivän kuumimmat tunnit, mitä nyt välillä nestettä nautitaan, pulahdetaan altaaseen ja kun jostakin kantautuu suomea käydään juttusille. Mutta tämä on sitä lomailun ydintä: ei tehdä mitään ja kuitenkin tehdään.

Eilistä tiistaita säväytti iltapäivällä mieluisa sähköpostiviesti. Se tuli Väiskiltä: Linnanpuiston tuhannen kierroksen hiihtohaaste suoritettu! Olipa hän kiertänyt vielä yhdeksän sakkokierrosta kaupan päälle. Tätä 1009 kierroksen ennätystä pitää hieman juhlia.  

Kerroin taannoin vanhalle työkaverille Väiskin lähestyvän vääjäämättä päämäärää ja pahimmoiksi olen silloin reissussa. Löytyisikö vauraan lehtitalon uumenista jotakin tunnustuksen tapaista? Oli löytynyt, kaksi pipoa. Tuossa Väiskin ottamassa valokuvassa ne poseeraavat.

Väiskin ennätys ja sen syntyvaiheiden seuraaminen tarjosi meikäläisille eräänlaisen sisäpiirin aitiopaikan. Aamun koiralenkin päätteeksi vaimo toisti sama kysymys: oliko Väiski ladulla? Ja usemmiten oli. Asiaa ei sen kummemmin revitelty eikä levitelty, se kun on ollut jo vuosittainen talvitapaus. Minäkin muistan niistä viisi tai kuusi.

Siitä ei mihinkään pääse, ennätykset ovat meille tärkeitä. Niistä jokainen haluaa päästä tavalla tai toisella osalliseksi. Joskus jouduin Lapualla pyöräillessäni kysymään neuvoa (!) eräältä kulkijalta. Opastuksen lisäksi hän ehti kertoa, että on sauvoitta hiihdon – oliko peräti – maailmanennätyksen haltija. Ennätys kuin ennätys, se kelpaa aina.

Tänään myös minä tein ennätyksen eli olen nyt tämän reissun aikana uinut 15 km. Ennätys paranee, sillä lomailu- ja uintipäiviä on vielä. Vanha Thaimaan uintiennätykseni oli 12 km. Se syntyi vuodenvaihtessa 2017/2018. Näin rekordeja eli ennätyksiä murskataan.

Lomailun tässä vaiheessa voi tehdä sen johtopäätöksen, että me suomalaiset olemme välittömimmillään turistimatkoilla – ja jonkun mukaan samaa välittömyyttä voi kokea myös kuorossa. Taitaa havainto päteä muidenkin kansallisuuksien kohdalla, eli mitä kauempana kotoa, sitä läheisempiä ovat maanmiehet.

Me näissä maisemissa lomailevat turistit emme ole ainoita suomalaisia. Jonku tiedon mukaan Patongin alueelle on asettunut pysyvästi useita satoja suomalaisia. Tosin sellainen populaatio häviää 60 miljoonan asukkaan Thaimaahan kuin tuhka tuuleen, joten meikäläinen Lienee harvinainen vieraslaji.

Aina kun suomalaiset tapaavat tässä ympäristössä ensimmäisen kerran, kysytään, koska olet tullut. Sen kyllä paljastaa jo rusketus, onko se vielä punavoittoista, kesivää vai verhoaako se kantajaansa tasalaatuisesti. Sitten selvitetään asuinpaikkakunnat, yhteiset tuttavat ja kotimaan tuoreet uutiset.

Itsestä se on kiinni, jos ei täällä viihdy.

(894.)

Kaikkea ei tietysti pidä päästää suustaan eikä varsinkaan panna nettiin. Helsingin Sanomat kertoo 24-vuotiaan venäläisen Maria Matzunan tapauksesta.

Hänelle tuli rikossyyte uskovaisten loukkaamisesta ja hän joutui valtion ekstremistilistalle talletettuaan humoristisia kuvia, jotka tulkittiin pilkkaavan pääasiassa ortodoksiuskontoa. Venäjällä on pari vuotta sitten tiukennettu terrorismilakeja ja alennettu rikosoikeudellista ikärajaa.

Tiedossa oli oikeudenkäynti ja tulossa jopa viiden vuoden tuomio. Epäilty muutti Liettuan Vilnaan venäläisen tuomiovallan ulottumattomiin. 

Sanan- ja  sanomisenvapautta koetellaan monella tapaa. Usein käytetty ”sana on teko” tuntuu aina vain todemmalta. Sana on kova ase. Ceausescun Romaniassa valtio piti kirjaa niistä, joilla oli kirjoituskone. Sillä pystyi tuottamaan pahempaa jälkeä kuin pampulla ja kumiluodeilla tai peräti tuliaseilla.

Luin hiljattain Svetlana Aleksijevitšin Neuvostihmisen loppu -romaanin (Tammi, suom. 2018). Tosin ihmettelin, miksi se on  2013 palkittu Nobelilla. Kaiketi kyse on ollut toimikunnan kannanotosta pikemminkin kuin kirjallisista ansioista. Kirja on nauhalta purettujen, toinen toistaan muistuttavien haastattelujen kirjaamista siitä, kuinka kansasta ensin tehtiin marxismi-leninismin omaksuma homo sovieticus ja kuinka se sitten on pyristellyt irti aatteen ikeestä.

Ihmisiä teloitettiin, kidutettiin, kyyditettiin vankileireille Siperiaan, jonne he katosivat, ihmiset ilmiantoivat toisiaan. Olin jättää synkän kirjan kesken jo alkumetreillä, mutta pinnistelin loppuun siinä toivossa, että kai vielä hyvääkin on tulossa. Mutta samana se jatkui.

Osuvasti on  määritelty se, että venäläisten kohtalo kytkeytyy neljään sukupolveen. Ne ovat Stalinin, Hruštšovin, Brežhnevin Gorbatšovin. Stalin oli hirmuvaltias, Hruštšov oikukas tappi, Brežhnev vanha juoppo ja Gorbatšov se, joka petti kaikki. Jeltsinin syyksi riitti se, että hän petti vain Venäjän.

Neuvostoihmisen loppu ja Maria Matzunan tapaus sivuavat toisiaan. Suun avaaminen väärässä paikassa voi johtaa hankaluuksiin. Aleksijevitš kirjoittaa, kuinka pariskunta on ostamassa miehelle housuja eikä sopivia löydy. Vaimo tuhahtaa kauppiaan kuullen, että on tämäkin kommunismia! Yhtenä kauniina päivinä vaimo katoaa. Myöhemmin selviää, että hänet on kansanvihollisena passitettu Siperiaan. Eikä hänestä sen jälkeen kuultu mitään.

Neuvostihmisen loppu vahvistaa käsityksen: Puhdas ja aatteellinen, ahdas ja puutteellinen.

(893.)

Valepoliisi, sanoi meistä joku uima-altaan reunalla puikkelehtivasta tyypistä, jonka valkoisen kylpytakin selässä luki sinisellä POLlZEI. 

Vitsi se oli, ja vieläpä tehokas. Tekstistä päätellen saksalaista alkuperää. 

Die Zeit -lehti kirjoittaa siitä, miten Itä-Saksan 85 000 poliisin kävi Saksojen yhdistyessä 1989.  Ammattikunta oli koulutettu sotilaallisesti ja ihan toisenlaisiin oloihin kuin mitä Länsi-Saksa edusti. DDR:n poliisi oli uskollinen SED-puolueen [sosialistisen yhtenäisyyden puolue] ja Stasin käsikassara kansaa vastaan. Olisiko se pitänyt siirtää noin vain luokkavihollisen eli demokraattisen Länsi-Saksan palvelukseen.

Se ei ihan heittämällä onnistu, ja lukuisa määrä poliiseja jätti työnsä vapaaehtoisesti ja kovimmat politrukit pantiin lähtemään. Suomessa Valtiollinen poliisi [Valpo] saneerattiin aikoinaan niin, että ensin lähtivät kirjoitustaidottomat ja sitten lukutaidottomat. 

Uudelleenkoulutus vaihteli Saksan osavaltioissa. Saksissa esimerkiksi piti suorittaa kaksi seminaaria ja omaksua muutamassa viikossa uusi oikeusjärjestelmä, joka oikeastaan olisi edellyttänyt kolmivuotista poliisikoulutusta. Monille se oli ylivoimaista. 

Muuan viranomainen kertoo: ”Yhtäkkiä täytyi käsittää punaisten lyhtyjen ja huumeiden  olemus. Ne kun eivät olleet ainakaan virallisesti tunnettuja DDR:ssa.” Näin maailmat ja naapurivaltiot törmäävät.

                                       ***

Täällä Thaimaassa hulppean hotellin uima-altailla ei huomaa kuin huumorimielessä virkavallan läsnäoloa. Paha maailma on jossakin kaukana. 

Otetaanpa lopuksi pieni huumoripläjäys.

Muuan tuttava, joka kuuluu ABC:n kantaporukkaan, kertoi jonkun viereisessä pöydässä puhuneen reissustaan Bangkokiin. Tuttava oli illalla kotona netissä kurkistellut Bangkokin villiä menoa, kunnes vaimo komensi hänet nukkumaan.

Siinä kun emäntä sammutti valot ja toivotti hyvää yötä, tuli isännän mieleen kysymys:

– Kreetta, oletko koskaan ajatellut, että olisit mies?

– Ei, en ole koskaan ajatellut. Entä sinä!

– !!!???###

(892.)

Näissä oloissa tulee mieleen koulupojan vastaus kun opettaja kysyi Josefin vaimon nimeä. Poika oli tehnyt opettajan lukeman tarinan perusteella päätelmän, että vaimojen nimet olivat Vilu ja Helle.

– Perustele, opettaja sanoi.

– Yöllä Josefia kiusasi Vilu ja päivällä Helle, poika totesi.

Thaimaalaisittain vastaus olisi puoliksi oikein. Päivisin täällä tottumatonta voi vaivata pienellä alkukirjaimella kirjoitettu helle, siis säätila. Tosin sitä riittää yöksikin, mutta silloin avun saa säätämällä ilmastointinappulaa. Meitä ei öisin kiusaa vilukaan (pienellä alkukirjaimella kirjoitettu), ja mainittakoon vielä, että matkaseurueemme leppoisien rouvien (eris)nimet ovat Arja ja Eila.

Suomalaisia kun olemme, ajatus liitää usein kotopuoleen. Eilen ihan piti laittaa sähköpostia hiihto- ja kuntoilukaveri Väiskille, Linnanpuiston uurastajalle: Paljonko latukierroksia on mittarissa? Vastaus tuli melkein saman tien: ”51 puuttuu tuhannen kierroksen tavoitteesta.” Näillä keleillä siihen ei mene kuin muutama päivä. 

Kun matkaseuranamme on eteläpohjalaisen huippu-urheilijan vanhemmat, niin kyllä me täällä helteessä keksimme sopivan tavan kunnioittaa Väiskin saavutusta. Kyse kun on jo monivuotisesta hiihtoperinteestä. 

Lähimmästä apteekista voisi hakea täkäläistä ihmevoidetta, käärmesalvaa. Kyllä se tehostaa hikilautojenkin luistoa ja pitoa, kun se tehoaa vaivaan kuin vaivaan; perustuuhan monen ”lääkkeen” , kuten käärmekeiton ja happiveden, vaikutus plaseboon ja kovaan uskoon. 

Ei mikään ihme, jos se muuttaa sukset turbiinivetoisiksi – vieläpä vähäpäästöisiksi. Mutta, mitäpä mies, joka on tottunut tekemään itse latunsa tuollaisilla tekisi.

Kuvan pitkäkorva ilmestyi vuoteelle siivojan käynnin jälkeen. Taitavasti tehty.

(891.)