Kaikkea ei tietysti pidä päästää suustaan eikä varsinkaan panna nettiin. Helsingin Sanomat kertoo 24-vuotiaan venäläisen Maria Matzunan tapauksesta.
Hänelle tuli rikossyyte uskovaisten loukkaamisesta ja hän joutui valtion ekstremistilistalle talletettuaan humoristisia kuvia, jotka tulkittiin pilkkaavan pääasiassa ortodoksiuskontoa. Venäjällä on pari vuotta sitten tiukennettu terrorismilakeja ja alennettu rikosoikeudellista ikärajaa.
Tiedossa oli oikeudenkäynti ja tulossa jopa viiden vuoden tuomio. Epäilty muutti Liettuan Vilnaan venäläisen tuomiovallan ulottumattomiin.
Sanan- ja sanomisenvapautta koetellaan monella tapaa. Usein käytetty ”sana on teko” tuntuu aina vain todemmalta. Sana on kova ase. Ceausescun Romaniassa valtio piti kirjaa niistä, joilla oli kirjoituskone. Sillä pystyi tuottamaan pahempaa jälkeä kuin pampulla ja kumiluodeilla tai peräti tuliaseilla.
Luin hiljattain Svetlana Aleksijevitšin Neuvostihmisen loppu -romaanin (Tammi, suom. 2018). Tosin ihmettelin, miksi se on 2013 palkittu Nobelilla. Kaiketi kyse on ollut toimikunnan kannanotosta pikemminkin kuin kirjallisista ansioista. Kirja on nauhalta purettujen, toinen toistaan muistuttavien haastattelujen kirjaamista siitä, kuinka kansasta ensin tehtiin marxismi-leninismin omaksuma homo sovieticus ja kuinka se sitten on pyristellyt irti aatteen ikeestä.
Ihmisiä teloitettiin, kidutettiin, kyyditettiin vankileireille Siperiaan, jonne he katosivat, ihmiset ilmiantoivat toisiaan. Olin jättää synkän kirjan kesken jo alkumetreillä, mutta pinnistelin loppuun siinä toivossa, että kai vielä hyvääkin on tulossa. Mutta samana se jatkui.
Osuvasti on määritelty se, että venäläisten kohtalo kytkeytyy neljään sukupolveen. Ne ovat Stalinin, Hruštšovin, Brežhnevin Gorbatšovin. Stalin oli hirmuvaltias, Hruštšov oikukas tappi, Brežhnev vanha juoppo ja Gorbatšov se, joka petti kaikki. Jeltsinin syyksi riitti se, että hän petti vain Venäjän.
Neuvostoihmisen loppu ja Maria Matzunan tapaus sivuavat toisiaan. Suun avaaminen väärässä paikassa voi johtaa hankaluuksiin. Aleksijevitš kirjoittaa, kuinka pariskunta on ostamassa miehelle housuja eikä sopivia löydy. Vaimo tuhahtaa kauppiaan kuullen, että on tämäkin kommunismia! Yhtenä kauniina päivinä vaimo katoaa. Myöhemmin selviää, että hänet on kansanvihollisena passitettu Siperiaan. Eikä hänestä sen jälkeen kuultu mitään.
Neuvostihmisen loppu vahvistaa käsityksen: Puhdas ja aatteellinen, ahdas ja puutteellinen.
(893.)