Kuukausi: elokuu 2018

Sauvakävelyn terveysvaikutuksista on saatu uutta tutkimustietoa. Sen mukaan sauvakävely lisää rasvakudoksen aineenvaihduntaa vilkastuttavaa hormonia keski-ikäisillä ylipainoisilla miehillä, joilla on riski sairastua diabetekseen. Kohtuukuormitteinen sauvakävely peittosi terveysvaikutuksiltaan kuntosaliharjoittelun. ”Sauvakävelystä on edelleen epäluuloja ja harhakäsityksiä siitä, että se olisi vain puuhastelua, josta ei ole kummoistakaan hyötyä”, sanoo terveysliikunnan Mika Venojärvi dosentti Itä-Suomen yliopistosta. (HS 25.8)

Harrastin aikoinani sauvakävelyä ja pidin siitä, mutta oikean jalan kulunut polvi ei. Niinpä nyt on selvitettävä, olisiko aika korvata muutaman päivän yli 70 vuotta palvellut polvi tekonivelellä. Vanha polvi toimii hiihdossa, pyöräilyssä ja uinnissa oikein hyin, ja ne suorastaan hoitavat ihmiskehon suurinta niveltä, mutta jo kävely ohutpohjaisilla kengillä aiheuttaa ikäviä tuntemuksia.

Vanhenemisesta puheen ollen ja sen päästyä toden teolla vauhtiin, kirkastuvat haalenneet muistot ja nousevat pintaan. Parempi se kuin ikääntymisen se vaihtoehto, jolloin mieli myrkyttyy ja tuottaa katkeruutta ja ilkeyttä – siis tekee ihmisestä pirullisen. Sellaiselle kaikki oli ennen paremmin, markka-ajan hinnat kohdallaan, radio-ohjelmat, kuten Kankkulan kaivo, hauskoja ja tv:n Heikkiin ja Kaijaan oli helppo samaistua. Kestävyysjuoksijat pärjäsivät. Mikään ei ole kuin ennen. Ei ihme, että ihmiset haluavat nähdä ja kuulla, mistä kaikesta mielennsäpahoittajat Heikki Kinnunen tai Antti Litja oikein närkästyät.

***

Olen todennut käyttökelpoiseksi keinoksi karkottaa iän tuomaa katkeruutta nostamalla agendalle kokemuksen New Yorkin maratonilta syksyltä 1981 ollessani 33-vuotias. Aikaani en muista eikä sillä ole merkitystä. Mutta sillä on, että ensimmäisenä maaliin Central Parkissa oli tullut Alberto Salazar vieläpä ME-ajalla 2.08.13. Sitä muistellessa saatan kokea ohikiitävän hetken, miltä tuntui kun kaksi miljoonaa ihmistä kadun varsilla kannusti – Go, Go!

Seuraavan päivän lehtien palstat olivat revetä kun voittajasta tehtiin sankari. Sankaruuden ja urheilun raadollisuus kuitenkin nousivat esiin kun korostettiin, että Alberto Salazar oli pikkupoikana muuttanut perheensä kanssa Yhdysvaltoihin sen perivihollismaasta Kuubasta!

Kaksi vuotta myöhemmin eli vuoden 1983 New Yorkin maratonin aikaan tehtiin myös ”sankariteko”. Yhdysvallat liittolaisineen valloitti pienen Grenadan saarivaltion kun presidentti Ronald Reagan pelkäsi sen muuttuvan venäläis-kuubalaiseksi marxilaisuuden tyyssijaksi.

Enää en sauvakävele enkä juokse. Uin, mutta joudun pian törmäyskurssille allasmitoituksen kanssa. Olen näet lähdössä ensi viikon lopulla muutamaksi viikoksi USA:han ja siellä uima-altaat ovat enimmäkseen jaardimittaisia.

Pitääkö tässä vielä opetella jaardien muuttaminen metreiksi sen lisäksi, kun joutuu vertailemaan taaloja euroihin ja jenkkien lämpömittarin Fahrenheiteja celsiusasteisiin. Siinä toimii laskukaava: jos esimerkiksi on 68° Fahrenheitia, niin celsiuksiksi se muutetaan (68°F – 32) × 5/9 = 20 °C. Ei se ihan heittämällä eikä ilman laskinta käy.

Kuva: Jazzin kuunteleminen on sopivaa valmistautumista Amerikan-matkalle. Se on muutenkin ansiokasta musiikkia.

(847.)

Tasavallassa syntyi 70 vuotta sitten eli 1948 elokuun 24. päivä 249 lasta. Tiedän kaksi, jotka viettävät tänään 70-vuotispäivää. Toinen olen minä ja toinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Tuolloin elokuussa meitä syntyi yli 9000 lasta ja koko vuoden saldo oli peräti 107 759. Poikia heistä oli 55 288 ja tyttöjä 52 471*. Näin meidät luokitellaan suuriin ikäluokkiin, jollaiset ovat tuoneet tähän maahan paljon hyvää, ja tuovat sitä yhä vielä. Yksi sellainen on vuonna 1948 voimaan tullut lapsilisälaki, josta lapset yhä pääsevät osallisiksi.

Seitsemän vuosikymmentä ei loppujen lopuksi mikään pitkä ajanjakso ole, mutta pienen ihmisen, kuten tällaisen Leppäsen Preetin kannalta siihen mahtuu monenmoista. Minun kaksi elämänmittaista valintaani, ammatti ja harrastus, saivat alkunsa 60-luvun puolivälissä. Olin ollut kesän Mannerheimin lastensuojeluliiton uimakoulunopettajana ja kirjoitin siitä jutun pitäjänlehteen. Vähän yli kuusikymppisenä huomasin työskennelleeni reilut kolmekymmentä vuotta toimittajana.

Uintiharrastus on aina ollut veden äärellä kasvaneelle niin lähtemätön, että uin vuosittain reilut 200 kilometriä. Jossain vaiheessa hankin uinnin A-valmentajan tutkinnon, seurasin uintia EM ja MM-tasolla paikan päällä ja kuuluin Saksan uintivalmentajaliittoon (Deutsche Schwimmtrainervereinigung). Huomasin kuitenkin, että saksan kieleni kehittyi valmennustaitoja nopeammin ja niin valitsin kielen.

Saksan kieli tuli mieluisaksi kouluaikana, kun sitä paasattiin (pauken) seitsemän vuotta. Kesällä 1985 minulla oli tilaisuus osallistua Leipzigissa yhtenä ei-sosialistisen maan edustajana saksan kielen kurssille. Se oli tehokas kuusiviikkoinen, mutta vielä tehokkaammin se opetti kommunismin ihanteiden ja käytäntöjen olevan valovuosien päässä toisistaan. Pian DDR tuupertui omaan mahdottomuuteensa ja Länsi-Saksa otti sen hoteisiinsa. Sen ymmärtää, että meillä kartalta poistuu kuntia, mutta keskeltä Eurooppaa pyyhkäistään pois koko valtio. Se oli jotakin!

Saksassa käyn säännöllisesti ja lähiajan suunnitelmissa on vierailla Hampurin Elbphilharmoniessa. Se on mahtava konserttitalo, jonka rakentaminen keskelle Elbeä pitkittyi vuosikausia ja kustannukset nousivat lopulta 800 miljoonaan euroon – ja jota tietty kritisoitiin. Heti ensimmäisenä valmistumisvuotena 2017 siellä kävi miljoona ihmistä. Eiköhän siellä pian nähdä meidänkin herra istumassa konsertissa?

Hieno kokemus myös oli osallistua muutama vuosi ennen eläkettä Århusissa pohjoismaiden journalistien ns. pitkälle kurssille. Korkeatasoisten esitelmien, workshopien ja ekskursioiden ansiosta käsitys pohjoismaista syveni. Niin, ja tuli sillä kurssilla opittua muutama sana tanskaakin.

Tässä on vielä paikallaan onnitella – maan isää.  Olemme tasan yhtä hyvää vuosikertaa. Koska en käytä Facebookia, mutta vaimo ja tytär käyttävät ja he tiedottavat sinne tulleista onnitteluista, joita on yhtä runsaasti kuin entisen toimittajan saamia palautteita. Ne kaikki lämmittävät. Erityisesti lämmittää Jani Sievisen onnittelu – uintimiehiä hänkin.

*http://tilastokeskus.fi/til/synt/index.html

(846.)

Otetaan spagetin molemmista päistä luja ote ja taivutetaan, kunnes puikko katkeaa. Montako kappaletta syntyy? Vastausvaihtoehtoja on yllin kyllin, vaan ei sitä, että syntyy kaksi kappaletta. Pystyykö joku tosiaan katkaisemaan spagettipuikon vain kahteen osaan?

Se on vaivannut vuosikymmenet tiedemiehiä. Niinpä fysiikan Nobelilla palkittu Richard Feyman (1918-1988) vietti jo nuoruudessaan yhden illan selvittääkseen, miksi spagetti ei koskaan murru kahteen osaan. Tuloksetta.

Arvoitus ratkaistiin vasta vuonna 2005. Ranskalaiset tiedemiehet oivalsivat, että molemmista päistä tasaisesti taivutettu spagettipuikko katkeaa ensin suurin piirtein keskikohdasta, siis siitä missä jännite on voimakkainta. Tämä ensimmäinen murtuma palauttaa taipuneen puikon takaisin ja tällöin voimat levittäytyvät spagetissa kuin aalto ja murtaa spagetin myös toisista kohdista. Loppujen lopuksi tämä oli ideana vuoden 2006 Nobelin palkinnolle.

Yksi kysymys kuitenkin jäi vaille vastausta: voiko spagetti katketa missään oloissa kahteen osaan? Kyllä voi, vastaavat kuuluisan Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkijat raportissaan. Kierretään spagettia.  Tutkijat testasivat oikean taivutuksen ja kiertymisen ominaisuuksia tarkoitusta varten kehittämällään laitteistolla, jolla he saattoivat kontrolloida spagettitankojen taivutusta ja kiertämistä.

Tulos: Jos haluat pätkäistä spagetin vain kahteen osaan, täytyy se taivuttaa lähes 360 astetta tuomalla molemmat päät huolellisesti yhteen. Tutkijoiden mukaan tämä onnistui ainakin spagettilajikkeilla Barilla 5 ja7.

Yksi tutkijoista selvitti myös, miksi pyörittäminen estää syntymästä muita murtumia. Siihen vaikuttaa pääasiassa kaksi seikkaa:

1. Kierretty spagettipuikko ei napsahda niin nopeasti ensimmäisen murtuman  jälkeen, joten ”murtoaalto” ei ole kyllin voimakas.
2. Kun puikko irtoaa jännityksestä ensimmäisen murtuman jälkeen, vapautuu energiaa, joka estää enemmät rikkoutumiset.

Yksinkertaista, vai mitä?

Kun spagetti murtuu, jatkaa se pyörimistään edestakaisin palautuakseen suoraan asentoon, selittää yksi tutkijoista. Niinpä spagetti ei halua kiertyä entisestään ja irtautua tästä asennosta.

Siinä vaiheessa, kun ”murtoaalto” syntyy puikon taipuessa eteen ja taakse päin, muodostuu lisäksi ”kääntöaalto”, jonka avulla puikko irtoaa kierteestä. Tämä ”kääntöaalto” on nopeampi kuin ”murtoaalto” jonka energiaa se käyttää. ”Näin ei synny toista murtumaa, jos tankoa kiertää tarpeeksi tiukasti”, neuvoo tutkija.

Siitä vain tekemään spagetilla kokeita. Ja jos spagetti ei katkea kahteen osaan, siitä ei suurta vahinkoa tule.

(845.)

Ajattelin – ajatteleminen on niin köyhän, tyhmän ja syrjäytyneen kuin vauraan, viisaan ja sosiaalisen keino pitää itseään aktiivisena. Kun kerran olen Tampereella ajattelen käydä katsomassa Tampereen keskeistä, ellei peräti keskeisintä paikkaa eli Hämeensiltaa ja sen nykyistä kuntoa. Lehtitietojen mukaan se on perusteellisen remontin kourissa. Näen jo kaukaa, kuinka liikenne sumppuuntuu sillan paikkeilla ja jään Nyssestä hyvissä ajoin pois. 

Kävelen Koskipuiston rantaan ja ihailen kansallismaisemaa ja sen punatiilisiä teollisuusrakennuksia. Koski ei pauhaa saamatta rauhaa niin kuin A. Aimo laulaa. Maisema tekee aina vaikutuksen, niin nytkin: tyyni suvanto, värikkäitä kukkia ja vehreä puisto penkkeineen. Saatoin olla niillä main, jossa Lauri Viidan isä ja äiti Alfhild-runossa viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa morsiusparina Tampereen puistoissa – ostaen kahvit ja pullat kai jos sattuu olemaan perjantai. 

Soitan Coxaan, joka edustaa tamperelaista tekonivelkirurgian huippuosaamista. Vaimolleni on aamun aikana asennettu uusi lonkkanivel. Hoitaja sanoo rouvan voivan hyvin ja olevan vielä valvomossa ja sanoo antavansa puhelimen hänelle. Vaihdamme kuulumisia ja sanon, että hyppään Nysseen ja tulen sinne.

Sillä aikaa kun olen päässyt Coxaan ja juon kahvia potilaskahviossa on vaimo siirretty osastolle, ja pian hän soittaakin. Lupaan tulla hänen huoneeseensa. Vielä siinä juttelen parin kainalosauvoilla liikkuvan henkilön kanssa, joille on asennettu lonkkanivel. Ovat varaosiinsa tyytyväisiä. Vaimo ilahtuu kuten aina tavatessamme. Aikainen herätys ja leikkauksen aiheuttama jännitys väsyttävät häntä, vaikka operaatio kesti vain reilun tunnin. Hän pystyy jo nostamaan leikattua koipeaan ja pian tulee hoitaja, jonka kanssa hän tekee pienen kävelylenkin.

Pohdimme, kuinka ennen on vain pitänyt kärsiä nivelten kulumisesta aiheutuvaa kipua ja rajoittaa liikkumista; on vain pitänyt sinnitellä ontuen ja vältellä tiettyjä liikkeitä ja asentoja. Helpotusta on tuonut Hota ja joillekin viina. Ja kun nivelet ovat kuluneet käyttökelvottomiksi, sitten vain on pitänyt asettua sängyn pohjalle ja virua siellä.

                                                  ***

Katselin junassa kotimatkalla Yle.fi-uutisista filmiä, kuinka Genovassa moottoritien silta sortui ja alle jäi useita autoja joiden mukana rusentui kymmeniä ihmisiä. Siitäkään ei ole kauan kun Bolognassa Italiassa nestekaasua kuljettanut kuorma-auto roihahti kolarin seurauksena valtavaksi tulimereksi, joka nieli pätkän moottoritietä. Siinä onnettomuudessa kuoli vain kaksi, mutta loukkaantui vaikka kuinka monta. Meillä tällaista ei saa tapahtua. Sillat ja muu infrastruktuuri pitää pitää kunnossa aivan kuin ihmiskehon nivelet.

Erinomaista, että Hämeensilta remontoidaan viimeisen päälle kivi kiveltä. Sillalla kun pian kulkevat autojen lisäksi raitsikat. Kiskoja jo asennetaan.

(844.)

Päätin tänään tutustumiskierroksen Suomen neljään maauimalaan, joissa on täysimittainen eli 50-metrinen allas. Koeuintien perusteella voin sanoa, että Tampereen uuden uintikeskuksen – avattiin 1.8. – maauimalan allas osoittautui parhaaksi, jopa ylivoimaisesti. Muut uimalat, eivät kehnoja nekään,  olivat Ahvenisto, Uimastadion, Porin maauimala ja erityistapauksena mukaan otettu Uumajan Navetin uimahallin 50 metrin allas. 

Joku neuvoi minua käymään Tampereen maauimalassa silloin kun koulut ovat alkaneet, jotta vältän tungoksen innokkaiden lasten viettäessä uimalassa vapaa-aikaansa. Se oli viisas neuvo, sillä aamupäivällä altaassa oli väljää. Sain uida kolmekilometriseni kaikessa rauhassa omalla radallani. Vesi oli lämmintä, lämpimämpää kuin ilma. Uinti kulki ja käännökset solahtivat päädyissä oikea-aikaisesti. Metallipäällysteisen altaan pohja syvenee matalan pään 1,20 metristä huomaamatta ja siinä rajakohdassa olin tuntevinani, kuinka vesi viileni. Sen kokemuksen saattoi aiheuttaa pelkästään näköhavainto, että syvenevä vesi on aina kylmää. 

Uimalaan kuuluu pitkän altaan lisäksi lasten opetusallas liukumäkineen ja hyppyallas kymmenmetrisine torneineen. Kenenkään en nähnyt hyppäävän; ehkä se on koulupäivän päätyttyä kovassa käytössä kun pojat ja myös rohkeat tytöt ottavat mittaa toisistaan, kuinka korkealta uskaltavat hypätä. Tuskin tohtisin enää  hypätä pää edellä kuin kolmesta metristä, koska hyppääminen vaatisi jatkuvaa harjoittelua, eikä korkea ikäkään yllytä huimapäisyyteen.

Tamperelaiset odottivat kauan maauimalaa. Nyt tämä yhdeksän miljoonaa euroa maksanut liikuntapaikka tarjoaa viiden kuukauden ajan (touko–syyskuu) mahdollisuuden harrastaa uintia ja muuta vesiliikuntaa taivasalla. Myös viereisessä uimahallissa on ensiluokkaiset tilat kuten 50 metrin allas, hyppyallas ja lastenallas.  Maauimalan ja sisähallin yhteiskäyttö maksoi meikäläiseltä eli eläkeläiseltä 6,25 euroa. Vaihtoehtona olisi ollut ostaa lippu vain maauimalaan, mutta eräs tuttava neuvoi lunastamaan yhteislipun, koska uimahallin pukuhuonetilat ovat toimivammat kuin maauimalan vastaavat.

Uinti on kansalaistaito ja halpa harrastus eikä se juuri aiheuta urheiluvammoja. Sen voin vakuuttaa, sillä tämä oli vuoden 57. uintikerta ja kertolaskun perusteella uintikilometrejä on kertynyt 171.

(843.)

Tämänvuotinen Pyörät pyörimään -tapahtuma alkoi kohtalokkaasti. Huomasin näet viime keskiviikkona junassa matkalla Ylivieskaan, ettei repussani ole iPadia! Se oli jäänyt kotiin ja vaimon ilmoituksen mukaan eteisen vaatekaapin hattuhyllylle. Sieltä sen perjantaina oli paljastanut Skype-puhelun uikuttava hälytys.

Näin jäivät kirjaamatta pyöräilyn päivittäiset raportit tuoreeltaan, mutta hoidetaan se nyt jälkikäteen. Reitti alkoi helteisissä oloissa – mikä on ollut tyypillistä tälle kesälle – Ylivieskasta jatkuen aina vain helteisemmin pitkin Pohjois-Pohjanmaata päättyen kolmen päivän jälkeen lauantaina Oulun torille. Meitä yli 300 kilometrin reissun pyöräilijöitä oli kaksikymmentä, ja matkan varrella uljas karavaani venyi melko pitkäksi kun mukaan liittyi paikallisia pyöräurheilijoita.

Yksi tyyppi pitää erikseen mainita eli uusvanha  Asko (kuva). Viime suvena hän oli vielä jääkaappipakastimen kokoinen äijän köriläs. Miehessä yhdistyi itäinen pituus ja läntinen leveys, ja sen tietää, että sen massan alla polkupyörä natisi ja kettingit rutisivat ja renkaat litistyivät. Mies oli edelleen pitkä, mutta myös salskea. Painoa Asko oli vuoden aikana pudottanut melkoisesti. Sitä oli valunut litrakaupalla hiihtoladuille ja pyöräreiteille, mutta eniten uuteen olomuotoon on hänen mukaansa vaikuttanut se, mitä ja kuinka paljon mitäkin suuhunsa laittaa. Toki vehnäsen nauttiminen kahvin kanssa menettelee kuten kuva kertoo.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu reitti kulki tasaisissa ja viljavissa maisemissa poiketen sympaattisissa kirkonkylissä ja kylissä. Kaupunkeja olivat Ylivieskan lisäksi Kalajoki, Raahe ja Oulu. Kalajoella kävimme Myllylän tilalla tutustumassa hiekkaparsinavettaan, jossa lehmien kuivikkeena käytetään hiekkaa. Sitä Kalajoella piisaa. Yli sadan lehmän navetta on pitkälle automatisoitu ja nykytekniikkaa hyödyntävä tuotantolaitos. Väkeä avoimien ovien navetan ympärillä liikkui satamäärin. Puheita pitivät pääministeri Sipilä ja MTK:n puheenjohtaja Marttila ja olis iellä muitakin.

Polkupyörille palaillessamme meillä jokaisella oli päässä oranssi Hankkija-lippis. Se vaihtui kypärään kun maantie kutsui.

Toisen päivän vetonaula oli pienen Lumijoen kunnan monena ollut kunnantalo eli lumilinna. Kaksikerroksinen, laatikkomainen talo on virkistävä poikkeus näiden metallisten ja lasisten ja kulmikkaiden kunnantaloluomusten kirjossa. Siksi arvokas tämä tyylipuhtaan funktionalismin edutaja on, että talo on suojeltu.

Matka jatkui Läpi avaran Limingan ja Tyrnävän perunaviinatehtaan höyryjä nuuhkien Muhokselle. Päätöspäivänä Ylikiiminki, Kiiminki ja Haukipudas: mehua, kahvia ja nisua sekä lyhyitä puheita. Helle muuttui puuskatuuleksi, mutta onneksi viimeinen etappi Ouluun kulki kevyen liikenteen väyliä.

Ja Oulussa paistoi.

(842.)

Saksa on ykkönen Suomen viennissä ja tuonnissa. Tavaroiden ja palveluiden viennin arvo oli viime vuonna 86,3 miljardia euroa. En osaa sano, luetaanko paraikaa tapahtuva helteiden siirtyminen meiltä Saksaan palveluihin vai aineettomiin hyödykkeisiin. Vai onko kyse ensinkään viennistä.

Oli miten oli, mutta Keski-Euroopassa varaudutaan täyttä päätä täältä äärimmäisestä pohjoisesta, Ultima Thulesta, Pohjois-Skandinaviasta ja Pohjois-Venäjältä alkaviin hönkäyksiin. Ne nostavat elohopean jopa 50 asteeseen ja tekevät öistä trooppisia. Syy tähän on pohjoiseen huhtikuussa jumittunut korkeapaine, joka on estänyt Atlantilta vaihtuvien ilmojen virtaamisen Keski-Eurooppaan. Ja ilmastonmuutoksella on myös vaikutuksensa.  Nyt kun ilmamassa alkavat meiltä virrata pois alkavat eurooppalaisten lomat ja helteet – ja hikiset yöt.

Saksalaiset eivät halua hikoilla ja käytännön kansana he jakavat keinoja, joilla helleöinä voi helpottaa unettomuutta. Ohjeita ovat jakaneet Saksan unitutkimuksen ja unilääketieteen seura. Ensimmäinen neuvo on alentaa huonelämpötilaa ja toiseksi pitää huolehtia, ettei aurinko paista koko päivää esteettömästi asuntoon (kuva 1).

Yöksi kannattaa valita hengittävä, puuvillainen yöpuku (kuva6), ei missään nimessä keinokuituinen. Yöpukua voi viilentää laittamalla se jääkaappiin kahdeksi tunniksi ennen nukkumaanmenoa. Otsalla voi pitää viileää pesurättiä (kuva 3) tai ranteen päälle kylmällä vedellä täytettyä lämminvesipulloa. Kostean lakanan ripustaminen yöksi avoimen ikkunan eteen helpottaa (kuva 2).

Kehon viilentäminen ennen sänkyyn menoa onnistuu parhaiten lämpimillä juomilla ( kuva 4), kuten yrtti- tai piparminttuteellä, mutta ei missään nimessä kylmällä (oluella) juomalla. Myös lyhyt suihku (kuva 5) haalealla vedellä viilentää. Näin ihohuokoset avautuvat ja keho luovuttaa tehokkaasti lämpöä.

***

Oheinen piirros kertoo, kuinka nukkuja voi sietää kuumuutta ja mitä kannattaa tehdä ennen nukkumista. Kuvan olen kaaapannut Frankfurter Allgemeinesta.

(841.)