Tämänvuotinen Pyörät pyörimään -tapahtuma alkoi kohtalokkaasti. Huomasin näet viime keskiviikkona junassa matkalla Ylivieskaan, ettei repussani ole iPadia! Se oli jäänyt kotiin ja vaimon ilmoituksen mukaan eteisen vaatekaapin hattuhyllylle. Sieltä sen perjantaina oli paljastanut Skype-puhelun uikuttava hälytys.
Näin jäivät kirjaamatta pyöräilyn päivittäiset raportit tuoreeltaan, mutta hoidetaan se nyt jälkikäteen. Reitti alkoi helteisissä oloissa – mikä on ollut tyypillistä tälle kesälle – Ylivieskasta jatkuen aina vain helteisemmin pitkin Pohjois-Pohjanmaata päättyen kolmen päivän jälkeen lauantaina Oulun torille. Meitä yli 300 kilometrin reissun pyöräilijöitä oli kaksikymmentä, ja matkan varrella uljas karavaani venyi melko pitkäksi kun mukaan liittyi paikallisia pyöräurheilijoita.
Yksi tyyppi pitää erikseen mainita eli uusvanha Asko (kuva). Viime suvena hän oli vielä jääkaappipakastimen kokoinen äijän köriläs. Miehessä yhdistyi itäinen pituus ja läntinen leveys, ja sen tietää, että sen massan alla polkupyörä natisi ja kettingit rutisivat ja renkaat litistyivät. Mies oli edelleen pitkä, mutta myös salskea. Painoa Asko oli vuoden aikana pudottanut melkoisesti. Sitä oli valunut litrakaupalla hiihtoladuille ja pyöräreiteille, mutta eniten uuteen olomuotoon on hänen mukaansa vaikuttanut se, mitä ja kuinka paljon mitäkin suuhunsa laittaa. Toki vehnäsen nauttiminen kahvin kanssa menettelee kuten kuva kertoo.
Hyvin suunniteltu ja toteutettu reitti kulki tasaisissa ja viljavissa maisemissa poiketen sympaattisissa kirkonkylissä ja kylissä. Kaupunkeja olivat Ylivieskan lisäksi Kalajoki, Raahe ja Oulu. Kalajoella kävimme Myllylän tilalla tutustumassa hiekkaparsinavettaan, jossa lehmien kuivikkeena käytetään hiekkaa. Sitä Kalajoella piisaa. Yli sadan lehmän navetta on pitkälle automatisoitu ja nykytekniikkaa hyödyntävä tuotantolaitos. Väkeä avoimien ovien navetan ympärillä liikkui satamäärin. Puheita pitivät pääministeri Sipilä ja MTK:n puheenjohtaja Marttila ja olis iellä muitakin.
Polkupyörille palaillessamme meillä jokaisella oli päässä oranssi Hankkija-lippis. Se vaihtui kypärään kun maantie kutsui.
Toisen päivän vetonaula oli pienen Lumijoen kunnan monena ollut kunnantalo eli lumilinna. Kaksikerroksinen, laatikkomainen talo on virkistävä poikkeus näiden metallisten ja lasisten ja kulmikkaiden kunnantaloluomusten kirjossa. Siksi arvokas tämä tyylipuhtaan funktionalismin edutaja on, että talo on suojeltu.
Matka jatkui Läpi avaran Limingan ja Tyrnävän perunaviinatehtaan höyryjä nuuhkien Muhokselle. Päätöspäivänä Ylikiiminki, Kiiminki ja Haukipudas: mehua, kahvia ja nisua sekä lyhyitä puheita. Helle muuttui puuskatuuleksi, mutta onneksi viimeinen etappi Ouluun kulki kevyen liikenteen väyliä.
Ja Oulussa paistoi.
(842.)