Tasavallassa syntyi 70 vuotta sitten eli 1948 elokuun 24. päivä 249 lasta. Tiedän kaksi, jotka viettävät tänään 70-vuotispäivää. Toinen olen minä ja toinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Tuolloin elokuussa meitä syntyi yli 9000 lasta ja koko vuoden saldo oli peräti 107 759. Poikia heistä oli 55 288 ja tyttöjä 52 471*. Näin meidät luokitellaan suuriin ikäluokkiin, jollaiset ovat tuoneet tähän maahan paljon hyvää, ja tuovat sitä yhä vielä. Yksi sellainen on vuonna 1948 voimaan tullut lapsilisälaki, josta lapset yhä pääsevät osallisiksi.
Seitsemän vuosikymmentä ei loppujen lopuksi mikään pitkä ajanjakso ole, mutta pienen ihmisen, kuten tällaisen Leppäsen Preetin kannalta siihen mahtuu monenmoista. Minun kaksi elämänmittaista valintaani, ammatti ja harrastus, saivat alkunsa 60-luvun puolivälissä. Olin ollut kesän Mannerheimin lastensuojeluliiton uimakoulunopettajana ja kirjoitin siitä jutun pitäjänlehteen. Vähän yli kuusikymppisenä huomasin työskennelleeni reilut kolmekymmentä vuotta toimittajana.
Uintiharrastus on aina ollut veden äärellä kasvaneelle niin lähtemätön, että uin vuosittain reilut 200 kilometriä. Jossain vaiheessa hankin uinnin A-valmentajan tutkinnon, seurasin uintia EM ja MM-tasolla paikan päällä ja kuuluin Saksan uintivalmentajaliittoon (Deutsche Schwimmtrainervereinigung). Huomasin kuitenkin, että saksan kieleni kehittyi valmennustaitoja nopeammin ja niin valitsin kielen.
Saksan kieli tuli mieluisaksi kouluaikana, kun sitä paasattiin (pauken) seitsemän vuotta. Kesällä 1985 minulla oli tilaisuus osallistua Leipzigissa yhtenä ei-sosialistisen maan edustajana saksan kielen kurssille. Se oli tehokas kuusiviikkoinen, mutta vielä tehokkaammin se opetti kommunismin ihanteiden ja käytäntöjen olevan valovuosien päässä toisistaan. Pian DDR tuupertui omaan mahdottomuuteensa ja Länsi-Saksa otti sen hoteisiinsa. Sen ymmärtää, että meillä kartalta poistuu kuntia, mutta keskeltä Eurooppaa pyyhkäistään pois koko valtio. Se oli jotakin!
Saksassa käyn säännöllisesti ja lähiajan suunnitelmissa on vierailla Hampurin Elbphilharmoniessa. Se on mahtava konserttitalo, jonka rakentaminen keskelle Elbeä pitkittyi vuosikausia ja kustannukset nousivat lopulta 800 miljoonaan euroon – ja jota tietty kritisoitiin. Heti ensimmäisenä valmistumisvuotena 2017 siellä kävi miljoona ihmistä. Eiköhän siellä pian nähdä meidänkin herra istumassa konsertissa?
Hieno kokemus myös oli osallistua muutama vuosi ennen eläkettä Århusissa pohjoismaiden journalistien ns. pitkälle kurssille. Korkeatasoisten esitelmien, workshopien ja ekskursioiden ansiosta käsitys pohjoismaista syveni. Niin, ja tuli sillä kurssilla opittua muutama sana tanskaakin.
Tässä on vielä paikallaan onnitella – maan isää. Olemme tasan yhtä hyvää vuosikertaa. Koska en käytä Facebookia, mutta vaimo ja tytär käyttävät ja he tiedottavat sinne tulleista onnitteluista, joita on yhtä runsaasti kuin entisen toimittajan saamia palautteita. Ne kaikki lämmittävät. Erityisesti lämmittää Jani Sievisen onnittelu – uintimiehiä hänkin.
*http://tilastokeskus.fi/til/synt/index.html
(846.)