Kuukausi: joulukuu 2016

Taidetaan päästä, ja myös pääsimme, täällä Thaimaassa uuteen vuoteen ennen kuin te siellä kotona. Se ei mikään suuri ansio ole, kunhan jonkinlainen kummallisuus aloittaessamme viisi tuntia varhemmin kirjoittamalla päiväykseen 2017. Samalla aloitamme viettää Suomen 100-vuotisjuhlavuotta.

Näissä maisemissa lähestyvän vuodenvaihtumisen huomasi jo eilen, kun hotellin meren puoleiselle nurmikentälle pystytettiin tulevaa esitystä, vai mikä party se on, rakenteita. Kentällä on parikin estradia, isoja tekokukkia, valonheittäjiä, vahvistimia ja monenmoista tavaraa. Ilmassa on linnunlaulun lisäksi junttaamisen jytkettä ja metallin kilahtelua, kun ruokailuvälineitä asetellaan oikeille paikoille toistasadalle pöydälle. Siis melkoista hyörinää.

***

Näin vuoden vaihtuessa vilkaisu muutamiin lehtiin antoi ainakin jonkinlaista optimistia. Angela Merkel ilmaisi asian Spiegelissä ”valtiomme on vahvempi kuin terrorismi”. Frankfurtin Allgemeine oli otsikoinut Merkelin lausunnon ”islamismin terrori on kovin haasteemme”. Hyvin ymmärrettäviä toteamuksia Saksan liittokanslerilta, joka hakee pitkälle virkakaudelleen jatkoa tulevan vuoden vaaleissa. Saksan viimeaikaiset tapahtumat ovat kuitenkin syöneet Merkelin suosiota.

Trumpin kiitos Putinin reiluudesta on noteerattu näkyvästi. ”Olen aina tiennyt, että Putin on kelpo johtaja”, kehuu Amerikan presidentti virkaveljeään.

Vuoden aiheiksi saksalaislehdissä ovat nousseet Brexit, USA:n presidentinvaalit ja maassa kovasti kannatusta saanut AfD-puolue, vaihtoehto Saksalle. Samoja teemoja meilläkin on seurattu, mutta on meillä yksi aihe ylitse muiden, Nobelilla palkittu Bengt Holmström. Eikä Leo-Pekka Tähteäkään sovi unohtaa.

Surullisen Berliinin terrori-iskun ensimmäisen uhrin, puolalaisen rekkakuskin hautajaiset keräsivät satamäärin saattoväkeä aina Puolan korkeimpaa valtiojohtoa myöten. Rahtarikollegat ovat keränneet leskeksi jääneelle puolisolle 200 000 euroa.

***

Valokuvaan olen koettanut saada näytteen täkäläisestä sähkö- ym.kaapeleiden sekasotkusta. Olisiko tässä kyseessä sellainen solmukohta? Tämä ei suinkaan ole pahimpia. Kai täällä joku tietää, mitä missäkin johdossa kulkee ja millaisen sähköiskun mistäkin saa.

Toivottelen näillä sivuillani käyneille hyvää uutta vuotta, ja muistakaa mennä loppiaisena Seinäjoki Areenaan. Siellä käydään itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvä 100Rastn kisa.

(655.)

Taannoin kirjoitin kun olin ostanut viime viikon eli jouluviikon maanantaina Biltemasta suojapeitteen Nissan Almeran suojaksi. Tällä kotterolla hoidan suksien kuljetusta hiihtoladuille eli Joipiskalle ja Tanelinlammelle, ja suojapeitteellä pyrin helpottamaan aamuisin lumen siivoamista auton päältä ja ikkunoiden skrapaamista. Se ei mukaa hommaa ole, mutta pakko tehdä.

Hopeanvärisestä suojapeitteestä ei kuitenkaan koitunut pitkäksi aikaa hyötyä, vain vajaaksi yöksi, sillä se oli riivitty auton päältä jo seuraavana aamuna.

Kävipä köpelösti, ajattelin. En ryhtynyt sen mittavampiin toimenpiteisiin, mitä nyt koiralenkillä lähikulmia hieman tarkemmin katselin, jos tuuli olisi sen siepannut. Pressu tai peite oli kirjattava menetetyksi. Onneksi hankintahinta 39.90 euroa ei ollut sen suurempi. Vahinkokaan ei sinänsä järkyttävä ollut, teko sen sijaan sitä on, jos tekijä on joku muu kuin tuuli.

Hankkiako uusi peite ja sprayata siihen jokin tunnistusta helpottava jälki, ettei sitä kukaan ihan helposti viitsi levittää ainakaan Seinäjoen keskustassa autonsa päälle.

Tuli joulu, matka Kaukoitään ja peite unohtui. Eilen se käväisi mielessäni, kun palasimme shoppailemasta Phuketista ja näin Patongissa jollakin parkkipaikalla kaksikin auton hahmoa hopeiseen suojapeitteen alla. Näissä oloissa auto peitellään, jotta se ei muutu pätsiksi. Täällä ei ole haittaa lumesta eikä ikkunoiden skrapaamisesta.

Päiväreissun toinen mieluisa asia oli noin 20 eurolla hankkimani mustat 45 numeron kengät. Sillä hinnalla ei kotopuolessa taida saada edes Reinoja. Yleensä tuon kokoiset kengät ovat minulle passelit, näissä oli lievää väljyyttä, joten niihin mahtuu hieman paksumpi sukka.

Hikinen päivä päättyi hotellille ja muutamaan uintikierrokseen uima-altaassa ja päivälliseen. Kuinka puffetpöydässä taas kävi niin, että osuin johonkin tuimaan thairuoakaan. Aikani ilmaa haukottuani ja vilvoiteltuani suuta vesilasillisella jatkoin ruokailua varmoilla ja makuystävällisillä valinnoilla.

Hyvin syöneensä kun ilmastoidussa huoneessa aikansa surfailee televisiokanavia, kunnes DW:n eli Deutsche Wellen uutiset pysäyttävät. Saksan Bundesanwaltin selkeäpuheinen naisjuristi tekee yhteenvetoa Berliinin joulumarkkinoilla tapahtuneesta terroriteosta, jossa12 kuoli ja tehohoidossa on yhä 22 loukkaantunutta. Tekoon epäilty tunisialainen Anis Amrin pakeni Hollannin ja Ranskan kautta Italiaan. Milanossa poliisi ampui hänet pidätystilanteessa. Hänellä oli tuhat euroa käteistä, repussa useita puhelimia, Hollannissa hankittu SIM-kortti ja siihen talletettu hänen maanmiehensä yhteystiedot. Tällä epäillään olleen yhteyksiä tapahtumiin.

Saksassa on herättänyt raivoa se, miksi potentiaalinen terroristi on voinut kaikista varotoimista huolimatta liikkua vapaasti Saksassa. Jopa nostaa tekaistuilla nimillä sosiaaliavustusta. Myös Berliinin 17 000 valvontakameraa kyseenalaistetaan.

Herään kello 0:30 puhelimeni tärinään. Poika Suomesta soittaa ja ilmoittaa heti, että hänellä on ilosanoma. Hän oli iltalenkillä törmännyt jalkakäytävällä, siis aivan lähellä taloyhtiötä, mytättyyn suojapeitteeseen, joka oli hävinnyt Almeran päältä. Hänen havaintonsa puolusti sitä, ettei peitettä ole tuuli repinyt, koska sen kiinnityshihna oli yhä lukituksessa.

Joku yökulkija on aikonut tehdä vain ilkivaltaa tai hän on luullut viekkaudella saavansa suojapeitteen, joka kuitenkin on osoittautunut sopimattomaksi hänen autolleen. Mahdollista on sekin, että moraalisesti arveluttava teko joulun alla, kristikunnan suurimman juhlan kynnyksellä, on synnyttänyt tekijässä katumusta. Se on muuttunut piinaavaksi syyllisyydeksi. Päästäkseen tekonsa kanssa tasapainoon hän on päättänyt palauttaa varastamansa omaisuuden. Sitä voisi sanoa myös anteeksipyynnöksi.

Näin asia on loppuun käsitelty.
(654.)

Alkaa käydä lomailu työstä, sellaisesta palkattomasta. Altaalle tullessani ja katsottuani taivaalle päättelin, ettei päivästä kehity yhtä kuuma kuin edellisistä. Mutta niin vain alkoi pilviverho rakoilla ja sinininen taivas otti aina vain enemmän tilaa. Aurinko roimaisi pian täyslaidallisen ultraviolettisäteilyä ja taisi siinä tulla d-vitamiiniakin ihan riittävästi.

Vähitellen aika alkaa näissä oloissa menettää merkitystään kellosta huolimatta. Se nyt ainakin on hallinnassa, että joulu meni ja viikon kuluttua vaihtuu vuosi. Meikäläisille se on 2017, täkäläiset elävät nyt vuotta 2559 ja ensi vuosi heillä on 2560. Täällä mennään 543 vuotta meidän gregoriaanista ajanlaskuamme edellä. Se pitää myös huomata, ettei täällä ole takerrettu sellaiseen pikkuseikkaan kuin kesäaikaan. Buddhalaisuus sisältää paljon viisautta.

Aamun leppostelun keskeytti ankara sarjatulitus tai ainakin paukutus tai vähintään papatus. Se tuntui loputtomalta, mutta vartti taisi olla realistinen arvio. Missään ei näkynyt paukuttajaa eikä mistään noussut savua eikä levinnyt ruudin hajua. Hotellialuetta kiertää parimetrinen betoniaita, jonka takaa tuo ratataratarata kuului. Joku sanoi, että siellä kokeiltiin uudenvuoden paukkuja, että sitten varmasti toimivat. Toimivat oikein hyvin.

Hotellimme vieressä on tämän paukuttelun kätkeneen aidan lisäksi toinen, korkeampi ainakin viisimetrinen valkoiseksi rapattu aita.  Sen sisäpuolelle jäävän maailman arvoitus ratkesi, kun kysyin siivoojalta sitä. Hyvä ettei hän pudonnut polvilleen kakistaessaan, että siellä asuu Big Boss, iso pomo.

Näkyy pitävän paikkansa, että aidan suojakseen pystyttää parempiosainen, kuten Yhdysvallat suojautuakseen Meksikolta, Bulgaria Turkilta, Israel Länsirannalta. Sitten ovat vielä Kypros ja sen turkkilaiset ja kreikkalaiset, Belfastin protestantit ja katoliset ja ihan oman aitansa vaatii Pohjois-Korea eteläistä vastaa.

Vielä pitää olla sen verran uteliaisuutta, että selvitän, mikä tämä Big Boss oikein on. Uhkapeluri, suomalaistenkin jalkapallon alasarjojen tulosten manipuloijia vai jokin maharadja?

***

Kuvaksi liitin näin talvisodan alkamisen 77-vuotismuistoksi sukulaispojan maalaaman taulun, johon hän on saanut aiheen isoisänsä kertomuksista. Vaikka vuodenaika ei ole talvinen, on aihe isänmaallinen ja miehet nuoria.

(653.)

Maanantain uutisten Moskovan pommiuhkaus aiheeton, Venäjän turmakoneen osia löytynyt, Taifuunin tuhot pelättyjä pienemmät, Norjaa lähestyy hirmumyrsky mentyä ja tiistain tultua huomaan uutisten kadottaneen parhaan teränsä. Venäjän turmakone on saatu Mustastamerestä ylös, eikä Filippinit kärsinyt pahemmin taifuunista ja Urdin-myrkkykin talttui.

Sen sijaan kauhua herätti nuorten jääkiekon MM-kisoista aamuyöllä tullut uutinen Suomen häviöstä Tsekille. Siinä meillä on pureskeltavaa eikä se yhdellä nielaisulla mene kiertoon. Jari Tervoa (Matriarkka) mukaillen: finninaamaiset jääkiekkoilijat ovat korvanneet manalle menneet sotaveteraanit. Lätkänpelaajilta odotetaan uro- ja sankaritekoja. Kunniankukko ei laula, elleivät Ruotsi ja Venäjä kaadu.

Tiistain hyvä uutinen on se, ettei meihin ole kehenkään iskenyt turistiripuli. Olemme ehtimiseen desinfioineet ja saippualla pesseet käsiämme. Sen lisäksi olen vältellyt näitä täkäläisiä, huonosti kuumennettuja ruokia, kuten simpukoita ja muita mereneläviä. Iltasella olen huuhdellut ruoansulatusröörin paikallisella ”konjakilla”. Tässä vaiheessa reissua on ennenaikaista ruveta rehentelemään, aikaa kun on vielä toista viikkoa. Ja vatsa tunnetusti reagoi herkästi ihan henkisiinkin paineisiin.

Usean tähden Hotellille antaisin pienen miinuksen siitä, ettei talosta löydy postimerkkiä. Sukelluslaitteille, naisten silkkivaatteille ja miesten vaatehtimolle eli räätälille on oma liikkeensä. Postimerkkiä haikailen siksi, että jostakin matkalaukun uumenista löysin mustavalkoisen kortin, jossa haitari sylissä istuu Antti, Andy, Kosola (1896-1971) ja lähettäisin sen eräälle tuttavalle kotipuoleen. Tietysti kortin voisi pudottaa Helsingissäkin postilaatikkoon. En osaa sanoa, tilastoisiko Posti sen joulukortteihin vai ihan tavalliseksi lähetykseksi. Ei sitä ainakaa sähkö@postiksi luokiteltaisi.

(652.)

 

 

Kaksitoista vuotta lähihimenneisyydessä on niitä ajanjaksoja, joita luonnehditaan, että ”joko siitä niin kauan on”. Tänään tapanina tuli kaksitoista vuotta siitä, kun maailman tietoisuuteen iskostui tsunami. Merenalaisen maanjäristyksen nostattama hyökyaalto aiheutti tuhoa, kaaosta ja tappoi 200000 ihmistä. Pahiten kärsi Indonesian köyhin alue eli Banda Aceh. Thaimaassa tuhoutui isoja alueita ja kokonaisia kyliä pyyhkiytyi pois. Suurta huomiota saivat länsimaisten turistien suosimat lomakohteet, joissa kuolonuhreja tuli tuhansia.

Thaimaan kansantaloudessa turismi on merkittävä tulonlähde. Äskeisen uutisen mukaan tänä vuonna täällä odotetaan käyvän 33 miljoonaa turistia. Tsunamin jäljet on korjattu, uusia hotelleja rakennettu ja mikä tärkeintä, tsunameista varoittava järjestelmä ennakoi vaaran.

Tapaninpäivä tämän hotellin laajalla uima-altaalla kului leppoisasti. Lapset nauttivat vesileikeistä, vanhemmat lojuivat hyvin rasvattuina lepotuoleilla, mitä nyt välillä tilasivat virvokkeita ja käväisivät syömässä. Hotellialueelta avautuu avara näköala meren ulapalle, joka katoaa horisonttiin. Kaksitoista vuotta sitten hyökyaalto vyöryi tuolta Andamaanienmereltä, joka on yksi Intian valtameren sivumeri, eikä turisteilla ja tuskin muillakaan oli silloin aavistusta siitä, mitä oli tulossa. Näin se oli tänäänkin, eipä täällä juuri kukaan tainnut antaa uhkakuvitelmille tilaa ja häiritä lomailua.

Merkki päivän päättymisestä on se kun henkilökunta alkaa järjestellä lepotuoleja oikeille paikoille ja kasata makuualustoja sekä koota sinisiä pyyheliinoja, joita seuraavana päivänä levitellään puhtaina. Sellaista tämä lomailu on.

Jostakin sattui silmääni pieni uutinen, kuinka taifuuni saavuttaa pikapuoliin Filippiinit ja tuhannet ihmiset pakenevat sen tieltä. Myöhemmin kerrotaan, ettei ketään ole loukkaantunut, mutta tieto muuttuu ja tarkentuu: useita on kuollut.

Tämä kolkka maapalloa tuntuu olevan luonnonoloiltaan kovin kaksijakoinen. Aurinkoa ja luontoa ja ystävällisyyttä piisaa, mutta toisaalta luonnonvoimat ovat kovin herkkiä. Tietokaan ei tavoita ihmisiä tarpeeksi nopeasti, jotta katatrofeilta ehditään suojautua.
(651.)

---

Entisenä lehtimiehenä tulee mieleeni aihevalintaa tehdessäni erään vanhemman kollegan ohje, kirjoita juttu urheilusta, liikenteestä, arvostele televisio-ohjelmia tai moiti verotusta. Siitä pääsee alkuun.

Täällä Thaimaassa tekstiä voi lykätä myös noista yllämainituista teemoista hieman soveltaen. Taitaa olla viisainta tarttua urheiluun. Aikaerosta ja Telluksemme asennosta huolimatta sain tänne täkäläiseen aikaan aamuneljältä tervehdyksen koto-Suomesta ja Kainuun hiihtokollegalta. Oli kiertänyt kohtalaisen lenkin aattona ja aikoi saman tehdä tänään eli joulupäivänä.

Jos vähänkin tulkitsin oikein hänen puheitaan, oli niissä satiirinen vihje; ei olisi kannattanut lähteä tropiikkiin, jos aikoo huhtikuussa suksia Vaskoolihiihdon.

Kun tarkastelin täkäläisten urheilusaavutuksia ja urheiluhistoriaa, oli hieno huomata Thaimaan osallistuneen ensimmäisen kerran olympialaisiin 1956 Helsingissä. Silloisesta menestyksestä en saanut selkoa, mutta kultaa ja kunniaa maa on saavuttanut nyrkkeilyssä, painonnostossa ja taekwondossa. Taistelulajit ovat täällä suosittuja.

Yllättävintä oli havaita thaimaalaisen osallistuneen kaksi kertaa talviolympialaisissa murtomaahiihtoon. Prawat Nagvajara suksi 2002 Salt Lake Cityssä ja 2006 Torinossa. Menestystä ei tullut, mutta se on usein ladunavaajan kohtalo, perässähiihtäjillä on jo helpompaa, jos käytän tällaista allegoriaa. Nagvajara on oppinut mies, tohtori elektroniikka-alalla.

Ellei täällä uima-altaalla ole muuta urheiluun viittaavaa kuin niukkapukeisten hipiää koristavat ihopiirrokset ja urheiluvälineinä haarukka ja veitsi, tuntee meikäläinen pienen šakkipelin kanssa itsensä vähintään urheilevaksi ikämieheksi. Se sopii, kun otsalla helmeilevät hikikarpalot. Kuinka muuten mahtaa New Yorkissa käydä Carlsenin ja Karjakin välisessä MM-ottelussa?

Ei auta kuin mulahtaa altaaseen ja kroolata joitakin satoja metrejä ja ryhtyä sen jälkeen taas rasvaamaan, niin tällä kertaa suksien sijasta, tomumajaansa.

(650.)

 

 

 

 

Milloin viimeksi olen käynyt kuningaskunnassa?

Sellaisia on aivan naapurissa, mutta siitä on aikaa kun olen nauttinut Ruotsin, Norjan tai Tanskan monarkioista. Englannin kuningashuone ei juuri muulloin säväytä kuin kuninkaallisten häiden, erojen ja syntymäpäivien aikaan. Ja tietysti skandaalien aikaan. Kosketus Espanjan kuningaskuntaan typistyi Mallorcalla ennen euroa kuninkaan kuvaan, joka oli setelissä.

Thaimaan kuningaskunnan pitkät perinteet tulivat heti maahan saavuttaessa niin sanoakseni iholle. Maailman pisimpään eli 70 vuotta hallinnut kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli lokakuussa 88-vuotiaana. Kansa kunnioittaa ja arvostaa hallitsijaansa, vaikka tuskin hänkään on valtaansa aivan moitteettomasti käyttänyt. Phuketin kansainvälisellä lentokentällä meitä Suomesta tulleita jumbolastillista turisteja kohtaa bingispöydän kokoinen kuva lempeän näköisestä kuninkaasta. Sen jälkeen niitä näkee tämän tästä.

Manalle mennyttä kuningasta surraan tai niin kansan on kehotettu tekemään. Hänen muistokseen on viritetty mustavalkoisia suruliinoja rakennusten julkisivuille. Tuulenvire saa niihin alakuloista hulmahtelua. Kolmen kuukauden mittainen suruaika jatkuu lievempänä vuoden, tässä vaiheessa meno on hillittyä, eikä esimerkiksi värikkäitä leijoja lennätetä kovin riehakkaasti. Sen sijaan turistit saavat alkoholia rajoituksitta ja yökerhot sulkeutuvat ovensa vasta aamulla.

Hotellille saavuttuamme kevennän vaatetustani. Ajattelen kuitenkin oranssisen t-paidan, punaisten shortsien ja vihreiden lenkkareiden kirkaisevan eurooppalaisen tai pikemminkin amerikkalaisen riitasoinnun suruaikaa viettävissä paikallisissa. Huomaan, se on omaa tekopyhyyttäni. Ystävälliset thaimaalaiset tuntevat viisauden ”talo elää tavallaan, vieraat käyvät ajallaan”. Oikeastaan loppu voisi kuulua ”…vieraat tuovat rahaa”. Thaimaan taloudelle turismi on tärkeä tukijalka, eikä sitä elinkeinoa sovi järkyttää, tai käy pian kuin on käynyt Egyptissä, Turkissa ja Pariisissa. Turistit kaikkoavat kun olot epävakaistuvat.

Thaimaan kuninkaaksi nousee kruununprinssi Maha Vajiralongkorni, 63, joka on viime vuodet isännöinyt  Saksassa Baijerissa isoa kartanoa. Hän on tullut tunnetuksi skandaalien sävyttämästä elämästä. Oikeastaan tällainen kuningas sopii hyvin maata hallitsevalle tiukkaotteisen sotilasjuntan talutusnuoraan. Juntan on pelätty puuttuvan maan ja kansan elämään. Se on kuitenkin luvannut ensi vuonna eli 2017 pidettävien parlamenttivaalien toteutuvan.

Kuninkaan suremisen lisäksi huomioni kiinnittyi vasemmanpuoleiseen ja vilkkaaseen liikenteeseen, jonka seassa puikkelehtivat täyteen ihmisiä ahdetut avolavapakut. Myös puhelin- ja sähköjohtojen tiheä sekamelska tolppien välillä vaikutti siltä, ettei niiden virtapiireistä taida kukaan olla selvillä.Täällä olisi tilausta valo- ym. kaapeleille.

Arvoitukseksi jäivät tien varren omenapuita muistuttavat tarhat. Jotakin puista valutettiin niiden runkoihin kiinnitettyihin astioihin. Olisiko tuotettu kumin raaka-ainetta?

Tietä reunustivat pikaisesti kyhättyjen peltikattoisten, huterien tönöjen rivi. Niissä harjoitettiin kaikenlaista liiketoimintaa, oli autokorjaamoista tatuointiliikkeisiin ja hampaidenvalkaisimoista hieronta- ja hyvinvointiyrityksiin.

Ensi käsitykseni Thaimaasta ja sen lähes 70-miljoonaisesta kansasta vaikutti bussin ikkunasta katsottuna, että ahkeruus on hyve. Vielä kun monella taholla rakennetaan ja maisemassa kohoaa upeita taloja, mielikuvani saattaa mukailla todellisuutta.

Toinen todellisuus, trooppinen helle, lähes lannisti minut. Toivottavasti kaksi viikkoa näissä oloissa elvyttää miehen kotimaan laduille, eikä hiihtämättömyydestä muodostu vieroitusòreita.

Hotellin aulaan on turistien iloksi ja  joulun kunniaksi pystytetty viiden kuusen, joulupukin, kolmen lumiukon ja poron sekä epälukuisten tonttujen estradi. Niin ja on siinä röykkiö lahjojakin. Täkäläisille joulu ei ole sellainen juhla kuin meille eurooppalaisille.

Näin se on, että vieraat tekevät juhlan. Myös Thaimaan kuningaskunnassa.
(649.)

 

Sinne jäi kotikaupunki pimeään aamuun, eikä taida päivä kovin ehtiä valaistua kun jo uusi pimeä tulee. Sinne jäi myös Linnanpuisto sulavine hiihtolatuineen, mutta kaikesta huolimatta Väiski, tämä tuhannen kierroksen uurastaja, on jo näillä lumilla Linnanpuiston kentällä saavuttanut liki 500 kilometriä. Kunnioitettava saavutus, ja taival jatkuu.

Toissa päivänä hän totesi, ettei ”haaste”, jonka hän on asettanut itselleen, ole koskaan edennyt näin sujuvasti. Alkutalvi ei ole suosinut Etelä-Pohjanmaalla maastohiihtoa, mutta jos aikoo päästä tavoitteisiinsa, kuten meillä hiihtoniiloilla on tapana, pitää olla sivakkojen kanssa jatkuvasti valmiina ladulle.

Minä olen suksinut jonkin verran Joupiskalla ja vähän enemmän Tanelinrannassa. Linnanpuiston kiemuralle en ole vielä ehtinyt. Kahdesti hiihtoreissun olen suunnanut Saariselälle ja loppusyksystä käväisin Vuokatissa. Kilometrit ovat nippa nappa 500, siis samoissa olen Väiskin kanssa. Hänelle tulee kotiladulle matkaa noin sata metriä ja senkin hän on voinut taittaa suksilla. Näin ahkeruus tulee palkituksi.

Vielä kun tänään torstaina nousen Helsinki-Vantaalta Boeingin 747:llä korkeuksiin ja viileteltyäni sillä noin kymmenen tuntia, saavun Thaimaahan ja sen armottomaan helteeseen, niin on siinä vaikea kuvitella lunta ja hiihtämistä. Sitten jos vielä kahdeksi viikoksi kotopuoleen kehittyvät kelvolliset hiihtokelit minun kärvistellessäni Kaukoidässä uima-altaan reunalla, pitää hiihtoladulla huhkia hyvin tiiviisti loppiaisesta lähtien edellyttäen, että on lunta ja lumessa latua. Nyt näyttää kaikki epämääräiseltä.

Pakko nyt kuitenkin on vielä mainita minua kohdanneesta takaiskusta. Osti tiiastaina Biltemasta peitteen Nissan Almeralle, jotta ei aamuja tarvitse aloittaa jäätyneiden ikkunoiden krapaamisella. Peite sopi tai puki hyvin moottoriajoneuvon ja se ulottui etupuskurista takapuskuriin ja auto näytti ulkopuoliselle kuin kääreessä olisi jokin upeampikin menopeli. Seuraavana aamuna näky taloyhtiön parkkipaikalla hätkäytti: Peite oli poissa. Tuulikaan ei yöllä ollut niin raivonnut, että se olisi tempaissut hopeisen peitteen mukanaan. Sen oli joku varastanut.

Tappiokseni tuli 39.90 euroa. Harmitustani, joskin lyhytkestoista, ei voinut hinnoitella. Toivottavasti peitteen varastanut saa siitä autolleen tehokkaan suojan tuulta, lunta, pakkasta ja vesisadetta vastaan. Jos hän sattuu lukemaan tätä tekstiä, niin hän voisi ilmoittaa, minne toimittaisin pressun säilyttämiseen tarkoitetun kätevän laukun.

Matkakohteessa Thaimaassa ei ennakkotietojen mukaan pitäisi suuresta turistimäärästä huolimatta olla hätää taskuvarkaista. Se tieto tässä vaiheessa helpottaa, vaikka ei meidänkään kadun varressa pitänyt olla auton suojapeitteen varastajaa.
(648.)

Saksalaislehdet, kuten Spiegel online, tapaavat tarjota lukijoilleen tehtäviä. Poimimani tehtävä oli otsikoitu ”Pendelöinnin harmoniaa”. ”Sen täytyy olla rakkautta”, sanotaan johdannon aluksi. Rouva ajaa joka ilta samaan aikaan rautatieasemalle noutamaan töistä palaavan herran. Mutta eräänä iltana kaikki ei sujukaan kuten ennen, vaan molemmat ovat kotona aikaisemmin kuin muulloin.

Tehtävän päähenkilö eli herra käy päivittäin junalla töissä kaupungissa, ja kaiken lisäksi oman paikkakunnan rautatieasemalle kertyy kotoa jonkin verran matkaa. Rouva siis vie puolisonsa aamuin asemalla ja hakee hänet sieltä illalla. Rouva lähtee aina kotoa niin, että on asemalla miehensä junan saapuessa kello 18.00.

Eräänä päivänä mies pääsee töistä tuntia aikaisemmin ja ilahtuu ylimääräisestä ajasta, jonka voi viettää vaimonsa kanssa. Mies ehtii tuntia aiemmin lähtevään junaan ja on perillä myös tunnin aikaisemmin.

Herra ei tavoita puhelimella vaimoa, joka ei tiedä mitään ylimääräisestä tunnista. Niinpä herra lähtee jalkaisin rouvaa vastaan, ja kun havaitsee tämän Audin pysäyttää sen ja nousee kyytiin. Ja kas, kotiin he eivät kuitenkaan saavu tuntia aikaisemmin, vaan heidän aikavoitokseen jää 20 minuuttia.

Nyt on paikallaan esittää kysymys: Kuinka kauan herra on kävellyt asemalta, ennen kuin hän nousee rouvan Audiin?

Muutama oletus: rouva ei joudu odottamaan noutaessaan herraa eikä pysäköintiin, autoon nousemiseen ja lähtemiseen mene aikaa kuin vain hetki. Ajonopeus on mennen ja tullen sama kuin ajoreitti.

Vastaus on 50 minuuttia.

Koska he olivat kotona 20 minuuttia aikaisemmin kuin tavallisesti, on rouva säästänyt 10 minuuttia lähtiessään asemalle ja palatessaan sieltä. Tavallisesti hän tulee rautatieasemalle kello 18.00. Kun hän on säästänyt 10 minuuttia, on hänen täytynyt kohdata puolisonsa kello 17.50, jolloin tämä on hypännyt rouvan kyytiin, ja ajaneet kotiin. Näin asemalle kello 17.00 saapunut herra ehtii kävellä 50 minuuttia.

Yksinkertaista?

(647.)

Ruotsin kieli on jo ennen Seinäjoen ja Vaasan keskussairaalan päivystyksestä syntynyttä kielikiistaa noussut arvoon arvaamattomaan. Silloinkin toisena osapuolena oli eteläpohjalainen. Kerrotaan, kuinka Juha Mieto, Kurikan Ryhti, tuli jossakin kisassa täpärästi toiseksi edellään ruotsalainen hiihtäjä. Radioselostaja, joka taisi olla Paavo Noponen, tiedusteli Mietaalta, miksei tämä ohittanut ruotsalaista, kun hiihto vaikutti kulkevan.

Mietaa vastasi rehellisesti: En osannut pyytää ruotsiksi latua, kun en ole kielimiehiä.

Muuan tuttava oli hiihtelemässä Halliskalla ja laskiessaan pitkähköä ja vauhdikasta mäkeä ja ladulle ilmestyi yhtäkkiä saksanpaimenkoira. Hätistelyhuudoista huolimatta koira seisoi keskellä latua ja törmääminen näytti väistämättömältä. Viimeisenä keinona hiihtäjä karjaisi niin että maisema raikui: A C H T U N G! Ja eikö koira saanut jalat alleen ja ampaissut livohkaan. Myöhemmin hiihtäjä pohdiskeli komentonsa merkitystä ja vaikutusta sillä, että saksanpaimenkoiran geeneissä lymyää achtung-koodi. Siihen vain täytyy osata tehdä täsmäisku.

Tässä tapauksessa niin sanotusti hätä keksi keinon.

Tuosta saksan achtung-sanasta on helppo laajentaa kieliperspektiiviä ja tulla tähän päivään ja Volkswageniin, joka lienee liikevaihdoltaan Saksan suurin yritys, ollut sitä jo kauan. Taannoin se jäi kiinni Amerikassa päästöhuijauksista ja VW:n toimitusjohtaja Matthias Müller joutui jenkkiviestimissä vastaamaan ja puolustamaan yhtiönsä mainetta. Haastattelut hän tietysti hoiti englannilla, mutta niin kömpelösti, ettei sitä katsottu hyvällä. Meikäläinen eivätkä muutkaan ulkomaalaiset siinä mitään kummempaa huomanneet, ihan ymmärrettävää englantia. Sen sijaan englantiin perehtyneet kieli-ihmiset moittivat johtaja Müllerin ilmaisua.

Itse herra Müllerkin totesi, että asioiden hoitaminen vaatii kielitaidon tuoreistamista. Nyt VW:lla on edetty sille mallille, että maailmanlaajuisen konsernin kieleksi tulee viimeistään 2020 englanti. Konsernilla on yrityksiä ympäri maailmaa, joten kielivalintaa perustellaan sillä, että yhteistyö vaikkapa Tšekissä ja Espanjassa toimivien tehtaiden kanssa hoituu englannilla sen sijaan, että vaadittaisiin kaikilta saksan taitoa.

Englantia perustellaan myös sillä, että se helpottaa pätevän, huippuosaavan liikejohdon rekrytointia. Lehtitietojen mukaan kyse ei kuitenkaan ole pakkoenglannista eivätkä työntekijät Wolfsburgissa joudu kahvi- tai ruokapausseilla puhelemaan englantia.

Mikään maailmaa mullistava uudistus ei tämä VW:n englannistaminen ole. Samalla tavalla toimii muukin globaali yritysmaailma.

Ja suomalainen alan uranuurtaja on ollut Juhani Tamminen. Hän on tsempannut joukkueitaan milloin Ranskassa ja milloin Japanissa lyhyellä ja ytimekkäällä englannilla. Respect!

Kuvan olen taas kaapannut Googlen arkistosta.

(646.)