Turjan tarinaa

Aamulla satoi vetistä lunta, päätin etten lähde tänään perinteiselle hiihtolenkille. Lueskelin paksua päivälehteä ja sen ohessa tullutta aikakauslehteä. Entisenä lehdentekijänä saatoin todeta: liian paljon yhdellä kertaa. Siinä on materiaalia koko viikoksi.

Tuli mieleeni työelämäni viimeiset ajat, kun kollega pyysi, että kopauttaisin jonkin pätkän palstan täytteeksi. Kopautin ja sanoin, että se on nyt siellä tiedostossa. Kollega totesi tylysti, luuletko että luen juttujasi.

Lehden jutut ovat vapaasti lukijoiden valittavissa. Yhtä miellyttävät sarjakuvat, toista kunnallispoliitikon yleisönosastokirjoitkset, kolmas on mieltynyt omiin teksteihinsä ja neljäs pääkirjoituksiin…

Katselin aikani keittiön pöydän ääressä tuoreita lehtiä ja ikkunasta säätä, ja huomasin, ettei vetistä lunta ei enää satanut. Vedin päälleni hiihtokamppeet, monot jalkaan, kuulokkeet korville ja valitsin suksiksi Yokot.

Kyrkkärin jäisellä parkkipaikalla oli lauantaina väljää. Niinpä lenkiltä saapui pian tuttu pariskunta, ja minä lähdin.

Ja kohta vastaan tuli lähes päivittäinen tuttava, huumorimies, joka totesi: ”Et kai vaan nukkunut pommiin?” Sanoin, että lähtöäni viivästytti räntäsade.

Vaikka suksien alta kuului kostea kihinä, oli luisto tällä kalustolla vauhdikas,

Ainakin se hyöty 55-tuumaisesta televisiosta on, että se helpottaa Oberstdorfin kisojen sponsoreiden logojen itkemisen tajuntaan. Näissä kisoissa tukijoina eivät ole olutpanimot ja niiden alkoholittomat juomat.
MM-hiihtojen pääsponsorit ovat saksalainen Würth ja ruotsalais-suomalainen StoraEnso. Molemmat yritykset toimivat maailmanlaajuisesti, metsäjätti StoraEnso kaikilla mantereilla. Etelä-Pohjanmaata lähimpänä sillä on saha Kristiinankaupungissa. Würth käy ruuvikauppaa eli kiinnitys- ja asennuskauppaa 80 maassa, myymälöitä sillä on myös Etelä-Pohjanmaalla useilla paikkakunnilla. Yrityksellä on 78000 työntekijää. StoraEnsolla työntekijöitä on 23000.
Reinhold ja Carmen Würth perustivat yrityksen toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 Stuttgartin lähelle, jonne yritys on myöhemmin rakentanut maailmankuulun arkkitehti Daniel Chipperfieldin piirtämän taidehallin. Muutenkin Würth on sijoittanut suuria summia taiteeseen, ja se tukee monella tapaa kulttuuria, koulutusta, nuoriso– ja rauhantyötä.

Hoastoa, sanoo karjalankielinen, kun teonsanasta haastaa on tehty jätettä. Alkaa olla jopa hoasteellista, peräti uskaliasta käyttää mokomaa sanaa. Aina paikalla näet saattaa olla kielipoliisi, joka pitää tukkimiehenkirjanpito puhujan sanoista.

Näin teki aikoinaan Toini Havu arviossaan, kun hän teilasi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Eräidenkin laskujen mukaan kirjassa oli 224 ärräpäätä. Millainen sotaromaani siitä olisi tullut, jos niitä olisi ollut puoletkin vähemmän?

Tosin yksikin kirosana riittää, kun sen ajoitus on oikea, kuten aikoinaan maailmanmestariksi hiihtänyt Marjo Matikainen osoitti ja jäi historiaan ärjäisyllään: Havuja, perkele!

Sodan lailla urheilu on niitä tantereita, jotka nostavat pintaan primitiivisiä tunteita, kuten Juha Mieto on tiivistänyt voittamista tappajan meiningiksi. Urheilu ja sota muutuvat tiimellyksen ja taiston tauottua tilaksi, jota voi sanoa pyhäksi..

Usein käytetty esimerkki on Maradonaa maalin teossa auttanut jumalan käsi.

Kuva: Käytin kerran kirosanaa, kun yritin Tatun kanssa ahtaa 55 tuuman  televisiota Almeran takapenkille. Onneksi kuljetusapu oli lähellä, kun   kunnallisvaaliehdokas poikkesi matkalla vaalikuvaukseen ja toimitti television kotiin. Haasteellinen tilanteesta tuli, kun sanoin että kiitos tulee vaaliuurnalta.

Lähestyvien kunnallisvaalien ehdokkaista tippuu tietoja: yllättäviä uusia nimiä ja paljon vanhoja tuttuja, ministereistäkin mukana ovat oikeusministeriä lukuun ottamatta muut. Olisiko oikeusministeri jäävännyt itsensä.

Jonkun puoluevalinta on yllättynyt vähän niin kuin yllätin itseni tänään suksivalinnalla: Yokon optigripit. Ne toimivat ilman voitelua kelillä kuin kelillä, kuten juuri tällaisissa keväisissä lämpöasteissa.

Sekin etu voitelemattomista suksista on, että hiihtämään lähtiessä ja palatessa kaluston voi kuljettaa auton sisätiloissa eivätkä penkit tahriinnu kuten pitovoidelluista suksista, puhumattakaan liisteristä, jota on pipoa myöden.

Eräs tuttava ilmoitti kuvan ja tarvittavien kehysten kanssa asettuneensa ehdokkaaksi kotikaupunkinsa valtuuston. Sitä peukutettiin, kiiteltiin ja kannustettiin. Kunnes jonossa oli yhden kyynikon maininta: ”Et sitten muuta keksinyt!”

Muut kommentit olivat voittopuolisesti tuttavan päätöstä ja puoluetta ymmärtäviä. Näinä aikoina pitää nostaa hattua kunnallisvaaleihin ehdokkaiksi lähteville. He haluavat hoitaa kuntalaisten asioita ja taata kunnan tärkeimmän tehtävän, tarjota kuntalaisille palveluja. Tänään kelpasi hiihdellä kaupungin ja kunnan liikuntatoimen hyvin hoidetuilla laduilla.

Voitelemattomuus on hyve myös kunnallisvaaliehdokkalle.

Päätin hiihtämään lähtiessäni, etten päähän laita aurinkolaseja, vaikka jo kahdeksalta taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi. Tällainen aamu tiesi, että Kyrkösjärven parkkipaikka oli tiiviisti vieri viereen parkkeerattuja autoja, ja se näkyisi Ahonkylän-uralla hiihtäjien tungoksena.

Nappikuulokkeet korville. Radiosta tuli asiallinen ohjelma  vaasalaisesta, suositusta tanssimuusikko Sulo Kalliosta. Kallion orkesterille tarjottiin 60-luvun lopulla hyvä työtilaisuus Helsingissä, mutta orkesterin soittajilla oli vakaat työpaikat, ja Vaasassa suosion takasi tango. Parhaimmillaan orkesteri soitti vaasalaisravintolassa eräänkin vuonna yhdeksän kuukauden ajan joka ilta.

Mutta pitihän Helsinkikin kokea, ja Sulo Kallio orkestereineen tuli hyvin suosituksi pääkaupungin ravintoloissa. Sulo soitti kontrabassoa ja myöhemmin palattuaan Vaasaan ja orkesterin muututtua kvartetista trioksi rumpuja ja lauloi.

Toimittaja Vesa Rantalan haastattelee vähäeleisesti ja asiantuntevasti saaden Kallion kertomaan, miten hänen äänensä on pysynyt vuosikymmenet moitteettomana. Sen on taannut pitkäjännitteinen laulutunneilla käyminen, jopa kolme kertaa viikossa Akseli Halla-Ahon opissa. 

Hauska yksityiskohta oli se, kun toimittaja kysyi, onko Sulo koskaan tavannut toista Kallio-nimistä iskelmälaulajaa eli Reijo Kalliota. Kerran he esiintyivät samoissa tansseissa Vaalassa, kun musiikista huolehti Reijo Kallion ja Sulo Kallion orkesteri. 

Lyhyt ohjelma oli nauhoitus vuodelta 1996, ja olisihan sitä kuunnellut pidempäänkin, mutta: lyhyesti virsi kaunis.

Sitten tuli ohjelma Simone de Beauvoiresta (1908-1986), hyvä sekin, mutta jääköön toiseen kertaan. Piti kiirehtiä katsomaan Oberstdorfin kisoja.

Kuva: Berliinissä eräs norjalainen rouva halusi päästä kuvanottoa varten Marxin syliin, ja autoin hänet siihen, kunnes Engels kehotti häntä laskeutumaan maankamaralle.

Sanomalehden iso ilmoitus lupaa suksia 50 ja 70 prosentin alennuksella. Se kolahtaa, koska vanha karvapohja-Rossignol katkesi keskeltä kantapään kohdalta. Niillä olin hiihdellyt monta talvea, ja enimmäkseen luistavia latukilometrejä oli kertynyt tuhansia. Ensimmäinen houkutin hankinnalle ei ollut hinta, vaan tarve.

Urheiluliikkeen alakerran suksiosaston seinällä kiiltelee rivi komeita suksia. Kysyin myyjältä, onko alennetut hinnat valmiiksi laskettu vai määritelläänkö se kassalla? Myyjä hieman ämistyy ja sanoo, että hinta on siinä sukseen kiinnitetyssä lapussa. Seinällä on vielä maininta hintaryhmästä, johon kyseiset sukset kuuluvat.

Myyjä tarkentaa, että tämänpäiväinen lehtimainos koski Vaasan myymälää, ei meitä. ”Ei niitä sielläkään enää kovin paljon ole jäljellä”, hän sanoo.

”En minä niitä Vaasasta lähtisi hakemaan”, totean.

Toinen myyjä, joka on palannut lounaalta, ryhtyy toimeen ja kysyy painon, ottaa minun pituiselle sopivat sukset ja asettaa ne jonkinlaiselle korokkeelle ja kehottaa minua astumaan siteen kohdalle. Välillä pitää nousta päkiälle, kun myyjä liuuttaa suksen alla pahvia määritelläkseen pitoalueen. Toimenpide on hoidettu nopeasti, ja kun vielä kerron mononi merkin sidettä varten, kysyy myyjä suksihuoltoa. Vaikuttaakseen tottuneelta suksien tuntijaosta sanon, että sellainen kahdenkympin huolto uunituksella. Valmista on seuraavana päivänä.

Maksan yläkerran kassalla 450 euroa, mutta maksupääte ei hyväksy korttiani. Ei toisellakaan kerralla, kun koetan maksaa summan kahdessa erässä. Muistelen, että maksurajat ovat jääneet liian alhaisiksi. Sanon pyörähtäväni kotona nostamassa maksurajoja.

Palaan liikkeeseen ja hoidan laskun. Ulkona paistaa ja parkkipaikka on loskainen, pipo tuntuu kuumalta.

Toivon, että huomenna iltapäiväksi pakastuisi ja pääsisin kokeilemaan uusia suksiani. Se hetki tuntuu aina ratkaisevalta, vaikka se unohtuu saman tien.

Aikaani on vienyt Maximilian Stejskalin Folklig Idrott -kirja. Se on isokokoinen, mustavalkoisista valokuvista koostuva tutkielma kansanomaisesta, maalaisympäristössä ulkona tai tuvassa tapahtuvasta voimainkoetuksesta, ketteryydestä, rohkeudesta. Temput ovat edellyttäneet voiman lisäksi kehonhallintaa, notkeutta ja harjaannusta. Apuvälineiksi ovat kelvanneet puunrunko, rahi, selkänojalliset tuolit, kirveet, tikapuut ja maataloustyökalut.

Aineistonsa voimistelunopettaja Stejskal (1906-1999) keräsi vanhan liiton kansatieteilijän tapaan polkupyörällä kesät 1929 –1937 ja 1948 Etelä ja Itä-Suomessa sekä Virossa asuvan suomalais-ruotsalaisen vähemmistön keskuudessa.

Vuonna 1954 hän väitteli Åbo Akademissa. Tutkimuksen aihe on englanniksi saatu näyttämään niin akateemiselta, ettei se juuri innosta penkkiurheilijaa. Onneksi kirjan 71 valokuvaa kertovat asian selkokielellä.

”Folk-athletic games: An ethno-sociological study of outdoor games the male farming population in Swedish-speaking Finland, particularly in the summer months, of their settings and tradition in the light of general historical changes in sports and their social important.”

Kirjassa on muutama sivun laajuinen englanninkielinen selvitys kirjoittajasta ja tutkimusalasta.

Lopuillaan on vuoden lyhyin kuukausi. Tämän päivän jälkeen sitä on enää päivä ja se on siinä. Minusta on tuntunut, että tämä helmikuu on kulunut liiankin nopeasti, vaikka joistakin sen päivistä ei ole meinannut tulla loppua. Kuukauteen on mahtunut takatalvea ja alkavaa kevättä.

Näitä kuukausia on elämässäni ollut 73. Tämänkin helmikuun on muista erottanut 16 viime vuoden aikana Einon, lapsenlapsen, syntymäpäivä. Nytkin se katkaisi arjen pariksi tunniksi täytekakkuineen. Perinteisesti ja tahdikkaasti päivänsankari ilmoitti kekkereiden päättyneen kello 18, ja vieraat saavat poistua. Näin se kutsussakin oli ilmoitettu ja etiketin mukaan mennään.

Lähtiessämme teimme kaksi havaintoa: valo sen kuin lisääntyy ja autojen katoille oli kertynyt melkoisesti lunta, ja sitä naapurin Simokin näkyi yhä lykkivän. Lunta ajopeleistä harjatessa joku meistä yli 70-vuotiaista ehti sanoa, että lunta on juuri niin kuin ennen vanhaan. Toinen täydensi, että näin sitä oli joka talvi. Hienoja muistoja, vaikka eivät ihan paikkaansa pitäisikään. 

Kävin vielä myöhemmin kaupassa Almeralla, jonka takapyöriin poika kaverinsa kanssa oli iltapäivällä vaihtanut uudet jarrupalat. Pitihän niitä kokeilla: ei kuulunut jarruttaessa rohinaa eikä vingahtelua. Jarrupalojen hintakin oli vain 25 euroa. Työn sivukuluineen korvaan remonttiryhmälle pizzalla Alwarin kulmassa.

Pahin ja pimein aika vuodesta on mennyt huomaamatta seuratessa HS:n toimittaja Ari Pusan raportointia lentokapteeni Ari Huuselan yksinpurjehduksesta maapallon ympäri. Loppusuora ja Ranska jo häämöttää, mutta löysäilyyn ei ole varaa, sillä Biskajanlahti voi olla katala ja tuhota koko reissun.

Aamulenkillä jutteleiksin Linnanpuiston sik-sak-latua kiertävän Väiskin kanssa ja sanoin hänen ja Huuselan uurastuksessa olevan jotain samaa. Väiski on näet laskeskellut saavansa tuhat kierrosta täyteen maaliskuun 10:ntenä eli samoihin aikoihin kun Huusela saa jalkojensa alle kiinteää maata ja pääsee Lappiin hiihtämään. ”Tämä on helppoa, merellä kun voi joutua odottamaan päiväkausia tyynessä tuulta tai yrittää pitää kurssia myrskyn kourissa”, hiihtäjä totesi ja piti työläimpänä sitä, kun joutuu ensi töikseen avaamaan umpihankeen ladun, jotta pääsee varsinaiseen asiaan. Aamulla latu näytti jo verraten sujuvalta, ja sitä kiersi Väiskin lisäksi kaksi muutakin hiihtäjää.

Huomautin naiselle, että näkyy suksi luistavan. Hän vähätteli ja sanoi, että poikansa on huoltanut sukset jo vuosia sitten eikä niillä ihan joka talvi ole edes hiihdelty, että sattuvat nyt luistamaan.

Rapsutettuaan Capua Väiski jatkoi hiihtoa ja me lenkkiä. Vaikka lenkkimme kulkee päivästä toiseen samaa reitti, koira löytää joka kerta jotain mielenkiintoista nuuskittavaa. Nyt lenkki huipentui, kun ylitimme Pelitietä ja vastaan tuli emäntänsä kanssa musta, ryhdikäs kerrynterrieri. Se osoittautui sopuisaksi. Capukin asettui, vaikka pienempänä terrierinä yritti ärhentää.

Loppumatkalla huomasin lumessa enemmän ja vähemmän huolellisesti ruiskaistuja ja ripoteltuja keltaisia merkkauksia.

Peroneus ei tietääkseni ole sukunimi, ellei se satu olemaan sen herran nimi, joka ensimmäisenä on kärsinyt peroneuspareesin. Näin ilmiöt usein nimetään keksijänsä mukaan. Puolinelson on painiote, jonka kehittäjä olisi Nelsonin poika.

Peroneuspareesi on pohjehermohalvaus eli jalkaterä alkaa kävellessä läpäsähdellä. Siihen tutustuin, kun kävellessä niin sanotusti alkoi läsähdellä, ja sellainen kiinnittää huomiota, kun koettaa hiipiä. Nilkka ei toiminut tahtoni mukaisesti, vaan omia aikojaan. Fysioterapeutti totesi huolestuneena, että nilkasta puuttui voima, kun yritin kävellä kantapäillä. Toisella jalalla se onnistui. Seuraavaksi lääkäri selvitti syyn, joka oli sääressä kulkeva peroneus, pitkä pohjeluulihas ja passitti minut jatkoon eli ENMG-tutkimukseen eli hermoratatutkimukseen. Sitä tässä odottelen.

Hiihdosta on tullut lepopäiviä, mutta eipä ole ollut ilmojakaan. Lauantaina kävin Joupiskalla, mutta kokeiluksi jäi ja saman tien kokosin kaluston ja ajoin kotiin seuraamaan television urheilutarjontaa. Perjantai jo oli urheilun, varsinkin joukkueurheilun juhlaa, kun Suomen miehet voitti koripallossa Sveitsin ja naiset jalkapallossa Portugalin. Susijengi ja naisfutaajat ovat maanosan parhaimmistoa. Ollaan me hyviä.

Tyngäksi jääneellä hiihtolenkille opin nappikuulokkeiden kautta, että ”kertsi on kappaleen ydin, olipa kertsi sitten vaikka vain kolme sana”. Vähemmän musiikkia tunteville sanottakoon, että kertsi on kertosäe. Mieleeni on syöpynyt yksi kertosäe: ”Hoi, laari-laari-laa”