Peroneus ei tietääkseni ole sukunimi, ellei se satu olemaan sen herran nimi, joka ensimmäisenä on kärsinyt peroneuspareesin. Näin ilmiöt usein nimetään keksijänsä mukaan. Puolinelson on painiote, jonka kehittäjä olisi Nelsonin poika.
Peroneuspareesi on pohjehermohalvaus eli jalkaterä alkaa kävellessä läpäsähdellä. Siihen tutustuin, kun kävellessä niin sanotusti alkoi läsähdellä, ja sellainen kiinnittää huomiota, kun koettaa hiipiä. Nilkka ei toiminut tahtoni mukaisesti, vaan omia aikojaan. Fysioterapeutti totesi huolestuneena, että nilkasta puuttui voima, kun yritin kävellä kantapäillä. Toisella jalalla se onnistui. Seuraavaksi lääkäri selvitti syyn, joka oli sääressä kulkeva peroneus, pitkä pohjeluulihas ja passitti minut jatkoon eli ENMG-tutkimukseen eli hermoratatutkimukseen. Sitä tässä odottelen.
Hiihdosta on tullut lepopäiviä, mutta eipä ole ollut ilmojakaan. Lauantaina kävin Joupiskalla, mutta kokeiluksi jäi ja saman tien kokosin kaluston ja ajoin kotiin seuraamaan television urheilutarjontaa. Perjantai jo oli urheilun, varsinkin joukkueurheilun juhlaa, kun Suomen miehet voitti koripallossa Sveitsin ja naiset jalkapallossa Portugalin. Susijengi ja naisfutaajat ovat maanosan parhaimmistoa. Ollaan me hyviä.
Tyngäksi jääneellä hiihtolenkille opin nappikuulokkeiden kautta, että ”kertsi on kappaleen ydin, olipa kertsi sitten vaikka vain kolme sana”. Vähemmän musiikkia tunteville sanottakoon, että kertsi on kertosäe. Mieleeni on syöpynyt yksi kertosäe: ”Hoi, laari-laari-laa”