Kategoria: Yleinen

Tänään on se päivä, jolloin pitää saada kaalilaatikkoa, ja vielä tarkemmin sanottuna jauheliha-kaalilaatikkoa. Tarpeet odottavat jääkaapissa: kilon keräkaali, puolikiloa jauhelihaa, maito ja tarvittaessa kerma. Vettä tulee hanasta ja mausteet, kuten suola, siirappi sekä musta-ja valkopippuri, löytyvät kaapista.

Siis toimeen!

Lasken sopivan suuruiseen kattilaan muutaman desilitran vettä ja asetan alun perin pontevan oloisen kaalin, nyt silputussa muodossa pehmenemään. Ruskistetun jauhelihan sekaan varistelen sipulia ynnä mausteet, minkä jälkeen kippaan kaalin sekaan kerroksittain jauhelihan, riisin, siirapin ja maidon tai kerman. Sitten seos uunivuokaan, joka tietysti on voideltu reilun tunnin uunitusta varten. Päälle asetan vielä viipaleen margariinia.

Siirrän vuoan 200-asteiseen uuniin. Siellä se itsekseen kypsyy puolitoista tuntia levittäen asuntoon ja porraskäytävään muhevaa tuoksua. Se on oikaa syksyistä aromia.

Uimasta palaan kotiin nälkäisenä ja mätän kaksi kauhallista uunituoretta kaalilaatikkoa lautaselle. Jostain kun siihen vielä saan kyytipojaksi ja koristukseksi ja lisämausteeksi puolukkahilloa, niin kulinaarinen nautinto on täydellinen. Sen päälle voin käydä hyvin ansaituille päikkäreille.

Kuvassa vielä kokonainen kahden euron kaali ja kattila, eli siitä alkaa kaalilaatikon valmistus.

Palataan asiaan myöhemmin.
(734.)

 

 

Sade loppui sopivasti kun lähdin koiran kanssa aamulenkille. Kaiken lisäksi ilma lämpeni. Koiralla riitti nuuskittavaa ja koivennostoa ja lirauteltavaa. Joku joskus sanoi, että koirilla on oma Facebookinsa, jota ne seuraavat ja johon ne tekevät merkintöjään sekä lisäävät ystäviä ja voivat joitain sieltä poistaakin.

Siellä, missä Pajuluoma laskee Kivistötien alitse keräten vedet jyrkkäreunaiseen lampeen, josta ne jatkavat kulloisenkin virtauksen mukaisesti eteenpäin. Tänään kouliintunut silmäni erotti melkein uppoamaisilla olevan tölkin lähellä rantaa. Sen saattaisin poimia, ajattelin, mutta koira pitää ensin köyttää katulampun pylvääseen, sillä laskeutuminen vedenrajaan vaatii keskittymistä. Tukea saatoin ottaa vain märästä heinästä. Jollakin oksankarahkalla sain huiskittua tölkkiä lähemmäksi ja kopattua sen siitä. Kauaa se ei enää olisi kellunut, sillä se oli aivan täynnä vettä.

Ojentauduttuani pystyyn tunsin veren pakenevan päästä ja ohikiitävän hetken huippaavan. Puistokäytävällä irrottaessani koiraa pylväästä ajattelin, että olikohan tämä 15 sentin arvoinen manööveri. Onneksi en mulinut!

Päivää jatkoin vetisissä merkeissä uimahallissa. Syksyn kuntouinnit aloitin viime kuun ensimmäisenä ja syyskuun saldoksi kertyi 39 km. Lokakuussa olin tänään (keskiviikkona) toisen kerran uimassa, ja nyt mittarissa on mukavasti 45 km. Jos tämä tahti pysyy, niin jouluun mennessä koossa on sata ja vähän enemmänkin uintikilometrejä. Mutta ei riennetä asioiden edelle.

Viime vuonna tapasin uida maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina ja aina aamulla. Nyt uintipäivät samoin kuin ajankohdat vaihtelevat, ja se käytäntö on osoittautunut hyväksi. Tänään kauhoin puoliltapäivin ja tilaa altaassa oli runsaasti. Piipahdin tällä kertaa lähtiessä saunaankin. En kuitenkaan jaksanut kauaa kuunnella kun joku selitti ajokilometreistään verottajan kanssa syntynyttä erimielisyyttä. Puhui vielä jupisemalla. Poistuttuani lauteille jäi minua kohteliaampi kuuntelija.

Hain kirjastosta varaamani Syvänmeren tohtori Teppo -kirjan, joka sisältää opettavaisen sadun. Luin sen elokuussa Kuortaneella kun vietimme Pariisista tänne viikoksi tulleiden suomalaistaustaisten lasten kesäleirin kotailtaa, ja minut oli saatu helposti houkuteltua satusedäksi. Se oli mainio kokemus, ja lasten lisäksi vanhemmatkin pitivät lukemastani sadusta. Eikä aikaakaan, kun minulle langetettiin jatkopesti: luen Syvänmeren tohtori Tepon  Seinäjoen Suomi–Ranska-seuran pikkujoulussa.

Tässä on hyvää aikaa perehtyä tekstiin syvemmin ja löytää siitä uusia opetuksia, niitä oikeaoppinen satu tarjoaa aina joka kerta. Lukijan tehtävä on tarjota kuulijoille pääsy tulkintojen ja opetusten kiehtovaan maailmaan.

(733.)

 

Taannoin odotellessani Tampereella junaa kotipuoleen kiinnitin huomioni asemahallin seinällä olleeseen reliefiin. Siinä muistutetaan, kuinka rautateiden virkamies Eino Lähteenmäki pelasti 18.1.1918 toiminnallaan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheimin hengen. Alla on pienemmällä tekstillä Tampereen Klassikot ry.

Noustuani Vaasaan menevään Pendolinoon kaivoin Googlesta tapahtumasta tarkempaa tietoa. Ensinnä selvisi se, että reliefi on kiinnitetty paikalleen jo 31.10. 2008 Tampereen klassisen lyseon perinneyhdistys Klassikoiden aloitteesta. Paljastuspuheen piti Tampereen piispa Juha Pihkala.

Ylipäällikkö C.G.E. Mannerheimin junamatka Helsingistä Vaasaan 18. tammikuuta 1918 olisi voinut loppua Tampereella kohtalokkaasti ilman Eino Lähteenmäen ripeyttä. Mannerheim matkusti turvallisuussyistä väärennetyllä passilla esiintyen kauppias Malmbergina. Venäläinen sotilaspartio nousi Tampereella yöjunaan tarkastamaan junan matkustajia, jolloin Malmbergin hyvä venäjän kielen taito sai venäläiset sotilaat epäilevälle kannalle. Mannerheim totesi:” Olen kauppias ja osaan monia kieliä.” Venäläiset eivät uskoneet selitystä ja komensivat Malmbergin lähtemään kanssaan esikuntaan.

Väärä passi olisi tuolloin saattanut merkitä hengenmenoa. Tilanteen tuli kuitenkin pelastamaan 28-vuotias venäjäntaitoinen rautateiden virkamies koppalakki päässä. Hän sai venäläiset vakuuttumaan, että kauppias Malmbergin asiat olivat kunnossa. Juna pääsi lähtemään, ja Mannerheim selviytyi täpärästi. Hänen pelastajansa oli myöhemmin yli 20 vuotta (1934-1956) Klassillisen lyseon rehtorina toiminut Eino Lähteenmäki.

Urotyö tuli julki Mannerheimin muistelmissa vuonna 1951. Sen jälkeen kansalle selvisi pelastajan henkilöllisyys. Urotyöstään Lähteenmäelle myönnettiin I luokan Vapaudenristi miekkoineen, ensimmäisenä siviilihenkilönä.

Tekoaan Lähteenmäki kommentoi myöhemmin vaatimattomaan tapaansa: ”No, pitihän sitä auttaa… kiipeliin se olisi muuten joutunut. Niin ja mekin!”

Jatkoin matkaani Seinäjoelle Vaasaan menevällä Pendolinilla kuten Mannerheim höyryjunalla tuolloin 1918. Tosin silloin matka Haapamäen kautta Vaasaan kesti huomattavasti kauemmin kuin minun.

Pienet tapahtumat ja sattumat vaikuttavat kansakunnan historiaan.

(732.)

Alkoi lokakuu ja nyt mennään jo sen toista päivää. Kuukautta on jäljellä vielä 29 (lyhenevää) päivää. Maisema on odottavalla kannalla, pihlajat kannattelevat runsasta marjasatoa, koivut varistelevat keltaisia lehtiään ja jostakin maanpinnalle nousee puna- ja valkohattuisia sieniä. Luonnon kukistaa viimeistään 29. lokakuuta päättyvä ”kesäaika”.

Yläkerran yksin elävä asukas kantoi aamutuimaan satsin tuuletettavaa mattotelineelle ja varastoimista odottavalle puistonpenkille. Oli monenmoista mattoa, tyynyjä, päiväpeittoja, petauspatjoja, ryijyjä ja raanuja. Ihmettelimmekin jo, ettei ole naapuri pitkään aikaan siivonnut.

Koiralenkillä näkyi joka-aamuinen, sinipuseroinen sauvakävelijä painelevan vauhdikkaasti viimeisiä suoria. Jalkapallokentän lyhyeksi leikattu nurmikko vihersi. Kuulosuojaimin varustautuneen ruohonleikkaajan pärisevä ja ketterästi liikkuva kone jätti siistiä uraa. Saa tulla talvi ja lumi – ja Väiski aloittaa suksineen Linnanpuiston kentän tuhannen kierroksen kiertämisen. Meneekö aloitukseen vielä kauan?

Etapin jäteauto peruuttaa kapeaa käytävää pitkin pienkerrostalon roskiksille. Vanhemmat tuovat lapsiaan päiväkotiin, ja pian siellä alkaa täysi touhu. Tunnen suurta sympatiaa nähdessäni ikkunasta, kuinka viime päivinä esiin nostetut luvattoman heikosti palkatut päiväkodin tädit aloittavat taas vastuullisen päivän. Vanhemmat jatkavat omille töilleen.

Aamuinen koiralenkkini on kilometrin pituinen, ja kierrän sen noin 200 kertaa vuodessa, eli siitä tulee minulle ja lyhytjalkaiselle koiralleni vuodessa 200 kilometriä. Lenkin varrelta kerään näkemäni tyhjät tölkit ja pullot. Joskus niitä on ollut jopa kymmenen, mutta se on harvinaista, sillä puistossa pulloja ja tölkkejä keräävät muutkin kuin minä. Muuan puhelias mies, joka kohdatessamme rapsuttaa Capua, kurkistaa jokaiseen roskikseen, ja kai hän niistä löytää palautettavan tölkin tai pullon.

Tänään huomasin, että luomassa kellui ainakin kaksi punaista tölkkiä, Koffin ja CocaColan. Ne olivat harmikseni juuttuneet puista pudonneisiin lehtimattoihin. Ne olisi voinut poimia lipolla tai onkivavalla sohien, mutta en siihen viitsi ryhtyä. Minua pidettäisiin pian omituisena, niin kuin sitä papparaista, joka pyöräillessään seurasi tienreunaa niin tarkasti, että törmäsi kerran pylvääseen.

Varovaisesti arvioiden löydän lenkillä keskimäärin yhden 0,15 sentin tölkin, ja kun sen kerron 200:lla, tuotoksi vuodessa tulee 30 euroa. Aika mitätön summa, mutta kyse on enemmän symbolisesta ja rahalla mittaamattomasta teosta. Löytäessäni muovipullon, jonka pantti on 0,20 tai peräti 0,40 senttiä, tunnen tehneeni lähes uroteon. Maailman merissä ja muissa vesissä lilluu sellainen määrä muovia, että jo yhdenkin muovisen limsapullon noukkiminen Pajuluomasta on ympäristöteko.

Save the World ja sama saksaksi Rettet die Welt. Suomalainen sanoo: ”Pelastetaan maailma.”

(731.)

Hamburger Abendblatt  ihmettelee (28.9.), tarvitseeko Hampuri McDonaldsin, Burger Kingin, Jim Brockin ja lukuisten muiden burgerpaikkojen lisäksi vielä yhden, joka tarjoaa käristetyn lihanpalan leipäpuolikkaiden välissä? Kysymys on aiheellinen, sillä Hampurin parhaalla paikalla Sisäalsterin eli Binnenalsterin tuntumassa ECE-kauppakeskuksessa avaa perjantaina 29.9. pietarsaarelainen ravintolaketju Friends & Brgrs satapaikkaisen ravintolan.

Lehden mukaan ketjun perustajalla, 53-vuotiaalla Peter Fagerholmilla ja hänen viidellä ystävällään lompsan täytyy olla lyönnissä. Muuten ei 285 neliön tilojen vuokraaminen onnistu Food Sky:n ylimmästä kerroksesta Europapassagessa. Lehti pitää investointia hämmästyttävänä yritykseltä, jonka taival on alkanut vasta vuonna 2014 pienestä 20 000 asukkaan kaupungista ja jolla on neljä toimipistettä Suomessa ja yksi Kööpenhaminassa. Yrityksen taustahahmot sen sijaan ovat kokeneita liikemiehiä liha- ja gastronomia-alalta.

Fagerholm sanoo toiminnan periaatteeksi tuotteiden paikallisuutta ja lisäaineettomuutta. Niinpä pekoni ja juustot tuodaan Suomesta, mutta liha, jauhot ja perunat ovat saksalaista alkuperää. Liha hampurilaisiin valmistetaan ravintolassa, leipä leivotaan asiakkaiden nähden ja perunat ranskalaisiin leikataan saksalaisista perunoista, jotka keittämiesen jälkeen friteerataan kahdesti. Tarjolla on myös gluteiinitonta leipää ja kasvishampurilaisia. Hinnat alkavat 6,50 euron klassikosta ja päättyvät 7,20 Umami-burgeriin. Friends & Brgrs pitää tyyliänsä rennon raikkaana pikemmin kuin pikaruokalana.

Fagerholm sanoo ketjun aikovan laajentua ympäri Eurooppaa. Ja jos toiminta lähtee Hampurissa hyvin vauhtiin, ovat uudet toimipisteet mahdollisia. ”Hyvä tuki ja kumppani meille on ECE-kauppakeskus, jonka tiloissa pääsemme runsaiden asiakasvirtojen äärelle”, hän lisää.

Pitää toivottaa pietarsaarelaisyrittäjille onnea, ja harmitella kun hansakaupungissa tuli käytyä jo viikko sitten.

(730.)

Hampurin suomalaisen merimieskirkon edessä meidät ohittaa saksalaisperhe koiransa kanssa. En tapaa puuttua ihmisten koirien rotuun muuten kuin poikkeustilanteissa ja nyt oli pakko kysyä, että onko herrasväen koira borderterrieri. Ja olihan se. Sanoin myös oman koirani olevan borderterrieri ja nimeltään Capu. Herra talutti Emmaa, joka on kuusi vuotta. Lyhyen tapaamisemme aikana teimme selväksi, että kyse on viisaasta koirasta ja ettemme ole tanskalaisia, kuten herra niin luulee.

Herättyämme sunnuntaina riensimme  Fischmarktille, kalamarkkinoille. Se on viikonlopun nähtävyys Hampurissa, ja sitä se oli nytkin. Satoja metrejä myyntipöytiä. Tarjolla oli tietenkin joutavaa rihkamaa t-paidoista jääkaappimagneetteihin, kalatiskeillä vaikka mitä tuoreista ankeriaista punalihaisiin lohiin sekä suoraan laivoista tuotuja etelänhedelmiä. Niin ja hyvin kävivät kaupaksi ruukkukukat.

Se tuli todistettua, ettei kauppa, ja varsinkin kannattava kauppa, edellyttää supliikkia. Sitä entisaikaista helppoheikkimäisyyttä, että pannaan tuosta samaan kymppiin vielä kourallinen nahkiaisia ja tuosta vielä tuo, etteivät vaimo ja lapset jää ilman. Näin pakettiin kertyy edustava koostumus mereneläviä.

Tosin erään kauppiaan ääni vain kähisi, ja moni taisi tehdä kauppaa hänen kanssaan pelkästä myötätunnosta. Puoli kymmeneltä kirkonkellojen kumahdeltua kovaääniskuulutus kertoi, että kauppa päättyy, Verkaufen beendet, ja kauppiaat saavat häipyä, jotta alue voidaan siivota.

Hyppy satama-aluetta esittelevään alukseen ja tunnin aikana vahvistui käsitys, että Hampuri on mahtava, yksi Euroopan suurimpia satamakaupunkeja, Speichertstadt. Pohjanmereltä pitkin Elbeä matkaa hansakaupunkiin kertyy sata kilometriä, mutta väylä alkaa käydä matalaksi tämän päivän laivoille. Luonnonsuojelijat eivät sallisi väylän syventämistä. Heidän mielestään merenkulkijat hyödyntäkööt nousuveden vaihetta, ja jos eivät sen aikana ehdi matkaan, niin odottakoot seuraavaan päivään.

Nosturit, polttoainesäiliöt, tuhannet kontit ja telakat kertovat, että kyse on maailmanluokan keskittymästä, joka tuo rahaa ja hyvinvointia tarjoten työtä 150 000:lle. Aluksen nuori naiskippari kertoi satama-alueen valtavien romukasojen, Schrotthaufen, kertyneen vanhoista Toyotista, ja sekö nauratti mersu- ja audisaksalaisia.

Elbphilharmonie on Hampurin ehdottomasti uusin nähtävyys. Massiivinen arkkitehtuuriltaan, no jaa, sopusointuinen rakennus kierrettiin pariin kertaan ja se teki joka puolelta ainutkertaisen vaikutuksen. Ei ihme, että talon konsertit on kaikki tyynni varattu vuodeksi eteenpäin. Se tieto helpottaa hampurilaisia veronmaksajia, joille noin 900 miljoonaa euroa maksanut ja vuosi sitten valmistunut Elbphilharmonie pysyy kestokauhistelun aiheena.

Satamakierroksen vetänyt kapteeni ansaitsi kiitokset selkeästä saksastaan. Ei hän kuitenkaan luvannut lähteä kyyditsemään meitä Suomeen. Siihen pursi olisi ollut liian hentoinen.

Sunnuntain aamu ja puolipäivä menivät hauskasti ja informatiivisesti. Liittopäivävaalit näkyivät isoina plakaateina, joissa poseerasi joko Angela Merkel (CDU) tai Martin Schulz (SDP).

Illalla kävi selväksi, että vaalien voittajaksi nousi AfD, jopa kaksinumeroisella kannatusluvulla, 12 prosentilla. Kansa on ennenkin ja varsinkin Saksassa äänestänyt väärin. Toivottavasti seuraukset eivät ole nyt dramaattisia. Ei tule olemaan Saksassa helpot ajat.

(729.)

 

 

Ennen kuin täpötäysi Ryanair kiitää täyteen vauhtiin lentääkseen Bremeniin juomme koulukaverin kanssa croissantkahvit Pirkkalan lentokentän kahviossa. Ja eikö niin käy, että joudumme käyttämään kulunutta sanontaa ”kyllä maailma on pieni”. Siinä kahveja pöytään viedessämme jostakin ilmestyy Viitasen Martti, vanha koulukaveri hänkin.

Martti lähti koulun jälkeen Kieliin opiskelemaan lääkäriksi ja jäi sille tielle. Kävimme joskus tämän toisen koulukaverin kanssa tervehtimässä häntä Kielin Melkendorfissa. Mustapartainen ja mustatukkainen nukutuslääkäri on eläköitynyt ja harmaantunut tyylikkäästi. Viimeksi hän työskenteli palokunnassa ja ambulanssissa, siis ihmishenkien pelastajana.

Suomeen hän on tullut tervehtimään sairaanhoitajapoikaansa, joka suorittaa Tampereen yliopistosairaalassa siviilipalvelua. Martti on Saksan ja Suomen kansalainen, samoin perheen neljä lasta ovat kaksoiskansalaisia. Pirkkalan kentälle laskeutuu ja nousee kevyesti ilmavoimien hävittäjiä, joista Martti toteaa, että ne eivät kiinnosta häntä vähääkään. ”Olen pasifisti”, hän lisää.

Martti jatkaa Bremenistä junalla Hampurin kautta Kieliin. Hän pitää kansalaisvelvollisuutena äänestää sunnuntaina liittopäivävaaleissa. Hän halua omalta osaltaan päästä estämään äärioikeistolaisen ja populistisen AfD:n menestymistä. Puoluetta hän pitää Saksalle häpeänä, ja ihmettelee, kuinka sen kannattajiin kuuluu järkevääkin väkeä. Toki suurin osa on entisen Itä-Saksan pettyneitä ja näköalattomia osseja. Hän äänestää Martin Schulzia, siis demareita.

Lentokone ei kauan Pirkkalassa viivy, kunhan purkaa matkustajat ja ottaa uudet sisään. Lähtöajasta nipistyy kymmenisen minuuttia. Se koituu Ryanairin ja tietysti matkustajien eduksi, ja sen Ryanair kertoo näyttävästi fanfaarien kera, kun laskeudumme Bremeniin.

Kone on viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta se ei takaa kannattavuutta, sillä Ryanair lopettaa talveksi Tampereen reittinsä ja avaa ne sitten keväällä. Pirkkalasta ei enää muutamaan vuoteen ole päässyt kuin Bremeniin ja Budapestin. Halpalentoyhtiö hakee tuottoa, ei hyväntekeväisyyttä. Niinpä irlantilaisyhtiö tekee aina vain parempaa tulosta. Tuottoihin tähtää myös se, että Ryanair alkaa lähiaikoina operoida Fuhlsbüttelistä Hampurista. On eri asia lennättää väkeä yli 80-miljoonaisessa Saksassa kuin 5,5 miljoonan Suomessa.

Täällä pilvien päällä aurinko paistaa ja takaa kantautuu vahvaa tamperelaismurretta – jumalauta, oikeeta mäyhäämistä. Joku nuorista miehistä tiivistää työelämän niin, että en koskaan ole rokuliin jäänyt, mitä nyt monesti maanantaisin olen puhaltanut vessanpönttöön.

(728.)

 

 

 

 

 

Hampuriin!

Tällaisina päivinä kannattaa ottaa mallia kurjista. Kyse ei kuitenkaan ole Victor Hugon romaanista Kurjat eikä tämän eteläpohjalaisen kaupungin ilmatilaa hallitsevista nostokurjista.

Esimerkkiä kannattaa ottaa isosta linnusta eli kurjesta, jonka ääni  lintukirjan mukaan muistuttaa trumpettia. Kurjet tekevät paraikaa lähtöä etelään uljaissa auramuodostelmissa. Takaisin nämä pitkän matkan muuttajat palaavat toukokuun alussa.

Lentomatka odottaa meikäläistäkin tosin vain Pirkkalasta Ryanairilla  Bremeniin. Se ei vedä vertoja kurkien muuttoreissulle, joka ulottuu Afrikkaan. Bremenistä jatko tapahtuu onnikalla Hampuriin. Se on Pietarin jälkeen suurin meitä lähin miljoonakaupunki, asukkaita siellä on lähes kaksi miljoonaa. Se on myös oma osavaltionsa. Kaupunki ja sen vilkas satama on Elben varrella.

Ajankohta on mitä otollisin, sillä Saksassa käydään sunnuntaina koko EU:n kannalta tärkeät vaalit, liittopäivävaalit, Bundestagswahl. Ennakkoon vaalin tulosta pidetään selvänä ja Angela Merkel aloittaa neljännen kautensa liittokanslerina. Hänen etujaan ovat luotettavuus, ennustettavuus, järjestys ja vakaus. 

Demarien Martin Schulz jää statistiksi ja hänen puolueensa kärsii tappion. Tappiota sille tulee myös Hampurissa, vaikka kaupunki on vankkaa demarien aluetta. Toinen vaalien mielenkiintoinen seurattava on sikäläisen persujen eli AfD:n, Alternativ für Deutschland, menestys. Sille on ennustettu noin yhdeksän prosentin ääniosuutta ja nousua valtiopäiville.

Ilman vaalejakin Hampurissa riittää ihmeteltävää. Ehdoton kohde, joka pitää nähdä, on maailman 12. kallein rakennus, viime marraskuussa keskelle Elbeä valmistunut Elbphilharmonie. Iisakin kirkkoa muistuttava projekti alkoi vuonna 2003 ensimmäisistä luonnoksista. Kustannukset se ylitti roimasti ja hintaa sille ilmoitetaan kertyneen 900 miljoonaa euroa!

 Rakennuskompleksissa on mahtavien konserttisalien lisäksi hotelli ja asuntoja, jotka ovat keskimäärin 190 neliön suuruisia  ja niiden neliöhinta vaihtelee 15000 eurosta 36000 euroon. Suuren salin konsertit on myyty loppuun jo ajat sitten, myös ensi maanantain Lontoon filharmonian konsertti, jonka johtaa Esa-Pekka Salonen.

Hampuri on profiloitunut musiikilla. Sieltä se Beatleskin aloitti uransa. Viikko sitten Rolling Stonesin konserttia seurasi sadantuhannen yleisö. Eivätkä papat olleet ensimmäistä kertaa Hampurissa, ensimmäisen kerran he soittivat ja lauloivat kaupungissa 1965.

Lauantaiaamuna pitää käydä Fischmarktilla, kalamarkkinoilla, aistimassa ja maistelemassa mereneläviä. Se kuuluu Hampurin-reissun kulttikohteisiin. Näkemisen arvoinen on Hafenstadt eli kaupungin dynamo eli satama, jonka olemuksen kontit ovat muutaneet. Niinpä käytöstä poistetut varastot ja muut vanhat rakennukset on muutettu uusiin tarkoituksiin.

Maanantaina illalla koneen laskeuduttua Pirkkalaan olisko taas  nähneeni, kuulleeni ja kokeneeni huomattavan paljon uutta. Ja se on lyhyenkin ulkomaanmatkan tarkoitus. Matkan kustannukset eivät koidu raskaiksi, ei ainakaan tämän hetken laskelmien mukaan. Edestakainen lento tekee 80 euroa, bussimatka Bremen-Hampuri-Bremen parikymppiä ja asuminen Airbnb:n kautta vuokratussa asunnossa keskellä miljoonakaupunkia Alsterin rannalla ei maksa sekään paljoa.

***

Nuo kuvan kurjet, jotka Heikkilän Pentti on kuvannut Paukanevan vaiheilla, haeskelevat paikkaansa aurassa.Taitavat jo olla perillä talvehtimisseuduillaan jossakin Etiopiassa tai Marokossa silloin, kun me perjantaina puoliltapäivin laskeudumme Bremeniin.

Ovat ne melkoisia lintuja, ja millaisia navigoijia ne ovat!

(727.)

Jan ja Jari.

Molemmat julkkiksia ja törttöilijöitä. Jari Sillanpään, 52, tietää ja tuntee jokainen suomalainen.

Entä Jan Ullrich, 43? Hän voitti 23-vuotiaana ensimmäisenä saksalaisena Ranskan ympäriajon vuonna 1997 ja kaksi vuotta myöhemmin Espanjan ympäriajon. Sydneyn olympialaisissa tuli kultaa ja hopeaa. Vuonna 2002 miehen kävi käry ja tuli kuuden kuukauden kilpailukielto ekstaasin ja amfetamiinin käytöstä. Samana vuonna hän jäi kiinni rattijuoppoudesta ja vuonna 2006 vuoden urheilija kytkeytyi dopingepäilyksiin ja joutui jäämään pois Ranskan ympäriajosta. Siitä alkoi alamäki ja urheilu-uran Jan Ullrich lopetti 2007. Viime vuodet hän on asunut Sveitsissä Bodenseen rannalla.

Samoihin aikoihin kun meidän tangokuninkaamme Jari Sillanpää kärähti huumeratista, langetti oikeus Jan Ullrichille kolmen ja puolen vuoden takaisesta rattijuopumuksesta 17 kuukautta ehdollista neljän vuoden koeajalla. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä kaksi vuotta sitten hänen tuomiostaan oli valitettu.

Toukokuussa 2014 entinen huippupyöräilijä oli kolhinut kahta autoa kauppareissulla. Tuomittavaksi asian teki se, että Jan Ullrich oli nauttinut valkoviiniä ja rauhoittavaa Valiumia. Promilleja hänen veressään oli 1,8. Oli vähällä, ettei hänelle tullut passitusta vankilaan, sillä ylinopeus lähenteli hurjastelua, kun 80 alueella kaahaa 132 km/h.

Katuva Ulrich pyyteli töppäilyään anteeksi. Vapausrangaistuksen lisäksi hänen maksettavakseen määrättiin oikeuskulut ja noin 9000 euron sakot. Ne eivät paljon tunnu 5,7 miljoonan euron vuosituloissa. Välit ovat kunnossa niiden kanssa, joiden autoja hän vahingoitti, ja korvaukset hän on maksanut.

Syntyjään rostockilainen Jan Ullrich muutti perheineen Mallorcalle pian sen jälkeen kun hän oli saanut Sveitsissä ensimmäisen kerran tuomion ajettuaan ylinopeutta ja puhunut kännykkään ilman handsfreetä. Mallorcalla hän toimii yrittäjänä, joka tarjoaa pyöräilijöille harjoitusleirejä.

Jan sai tuomion, Jari sitä vielä odottaa. Tosin kansa on jo antanut oman tuomionsa. Molempien julkkisten teot ovat murheellisia.

Harrastelijana ja täysamatöörinä en ymmärrä, mikä entistä huippupyöräilijää riivaa, kun pitää autolla kauppareissulla noin koheltaa. Sama pätee tangokuninkaaseen. Onneksi kumpikaan ei vahingoittanut ihmisiä, mitä nyt kolhivat itseään yleisön silmissä.

***

Heikkilän Pentti on poiminut sivutuotteena  kameransa etsimeen onton pönttövanhuksen. Samassa otosryppäässä oli upeita kuvia kurkiauroista.  Siis syksyä tässä elellään.

(726.)

Se oivallus, että etenemme vääjäämättä kohti talvea, tuli tänään puolityhjässä Lidlissä. Pitkän pöydän ääressä ryhmä ihmisiä penkoi vaatteita. Joku etsi miesten kokoja, joku toinen heitti pusakkansa pois kokeillakseen löytöä. Siinä hankittiin porukalla talven varalle tikkitakkeja. Viereisen laatikon naisten haaremihousut eivät kiinnostaneet.

Kauppa taitaa ennakoida talven tuloa liian suurpiirteisesti. Ensin pitää kärsiä syksy, joka saattaa venyä pimeänä pitkäksi, ja talvi, se perinteinen myräköineen, lumineen ja pakkasineen, antaa odottaa. Luotetaan almanakkaan ja siihen, että Lidl myy vielä pitkän aikaa tikkitakkeja tarjoushintaan.

Maksettuani vähäiset ostokseni tunsin Lidlistä tultuani ulos ilman aivan selvästi lämpenevän. Digimittarin vaikeaselkoiset numerot osoittivat lämpötilaksi viisitoista celsiusta eli 59 fahrenheitia. Kuinka ollakaan ilman mitään yhteyttä mieleeni tuli myös se, että öljykaupan suure on barrel eli 159 litraa. Barrel öljyä maksaa noin 50 dollaria. Muistan sen joskus maksaneen 70 taalaa. Ja tulkoon sekin mainituksi, että aamulla verenpaineeni oli 116/79. Näillä tiedoilla on sangen vähän, jos yhtään, tekemistä kauppareissun saati lähestyvän talven kanssa. Joskus vain on hyvä puhua ja kirjoitella lämpimikseen.

Lämpöasteista siirtyminen Seinäjoen uimahallin isoon altaaseen on sujuva aasinsilta. Veden lämpötila on 27 astetta, ja se koskettaa minua, sillä aloitin syyskuun ensimmäisenä päivänä reilun kahden kuukauden jälkeen uinnin eli kolmesti viikossa kolme kilometriä kerralla ja viikossa yhdeksän kilometriä. Laskeskelin, että saavutan vuodenvaihteeseen mennessä sata kilometriä. Pakollisia taukoja tuottavat ensilumen hiihtoleirit ja muut matkat. Nyt uintikilometrejä on koossa viisitoista.

Talven tai ainakin päättyvän syksyn merkki on se, ettei SJK eli Seinäjoen Jalkapallokerho ehdi enää tänä vuonna antamaan potkuja valmentajalle. Niitä kun jo on annettu kolmesti.

***

Kuka Paukanevaa taitavammin osaisi kuvata kuin Pentti Heikkilä?

(725.)