Alkoi lokakuu ja nyt mennään jo sen toista päivää. Kuukautta on jäljellä vielä 29 (lyhenevää) päivää. Maisema on odottavalla kannalla, pihlajat kannattelevat runsasta marjasatoa, koivut varistelevat keltaisia lehtiään ja jostakin maanpinnalle nousee puna- ja valkohattuisia sieniä. Luonnon kukistaa viimeistään 29. lokakuuta päättyvä ”kesäaika”.
Yläkerran yksin elävä asukas kantoi aamutuimaan satsin tuuletettavaa mattotelineelle ja varastoimista odottavalle puistonpenkille. Oli monenmoista mattoa, tyynyjä, päiväpeittoja, petauspatjoja, ryijyjä ja raanuja. Ihmettelimmekin jo, ettei ole naapuri pitkään aikaan siivonnut.
Koiralenkillä näkyi joka-aamuinen, sinipuseroinen sauvakävelijä painelevan vauhdikkaasti viimeisiä suoria. Jalkapallokentän lyhyeksi leikattu nurmikko vihersi. Kuulosuojaimin varustautuneen ruohonleikkaajan pärisevä ja ketterästi liikkuva kone jätti siistiä uraa. Saa tulla talvi ja lumi – ja Väiski aloittaa suksineen Linnanpuiston kentän tuhannen kierroksen kiertämisen. Meneekö aloitukseen vielä kauan?
Etapin jäteauto peruuttaa kapeaa käytävää pitkin pienkerrostalon roskiksille. Vanhemmat tuovat lapsiaan päiväkotiin, ja pian siellä alkaa täysi touhu. Tunnen suurta sympatiaa nähdessäni ikkunasta, kuinka viime päivinä esiin nostetut luvattoman heikosti palkatut päiväkodin tädit aloittavat taas vastuullisen päivän. Vanhemmat jatkavat omille töilleen.
Aamuinen koiralenkkini on kilometrin pituinen, ja kierrän sen noin 200 kertaa vuodessa, eli siitä tulee minulle ja lyhytjalkaiselle koiralleni vuodessa 200 kilometriä. Lenkin varrelta kerään näkemäni tyhjät tölkit ja pullot. Joskus niitä on ollut jopa kymmenen, mutta se on harvinaista, sillä puistossa pulloja ja tölkkejä keräävät muutkin kuin minä. Muuan puhelias mies, joka kohdatessamme rapsuttaa Capua, kurkistaa jokaiseen roskikseen, ja kai hän niistä löytää palautettavan tölkin tai pullon.
Tänään huomasin, että luomassa kellui ainakin kaksi punaista tölkkiä, Koffin ja CocaColan. Ne olivat harmikseni juuttuneet puista pudonneisiin lehtimattoihin. Ne olisi voinut poimia lipolla tai onkivavalla sohien, mutta en siihen viitsi ryhtyä. Minua pidettäisiin pian omituisena, niin kuin sitä papparaista, joka pyöräillessään seurasi tienreunaa niin tarkasti, että törmäsi kerran pylvääseen.
Varovaisesti arvioiden löydän lenkillä keskimäärin yhden 0,15 sentin tölkin, ja kun sen kerron 200:lla, tuotoksi vuodessa tulee 30 euroa. Aika mitätön summa, mutta kyse on enemmän symbolisesta ja rahalla mittaamattomasta teosta. Löytäessäni muovipullon, jonka pantti on 0,20 tai peräti 0,40 senttiä, tunnen tehneeni lähes uroteon. Maailman merissä ja muissa vesissä lilluu sellainen määrä muovia, että jo yhdenkin muovisen limsapullon noukkiminen Pajuluomasta on ympäristöteko.
Save the World ja sama saksaksi Rettet die Welt. Suomalainen sanoo: ”Pelastetaan maailma.”
(731.)