Veljet Jan ja Jari

Jan ja Jari.

Molemmat julkkiksia ja törttöilijöitä. Jari Sillanpään, 52, tietää ja tuntee jokainen suomalainen.

Entä Jan Ullrich, 43? Hän voitti 23-vuotiaana ensimmäisenä saksalaisena Ranskan ympäriajon vuonna 1997 ja kaksi vuotta myöhemmin Espanjan ympäriajon. Sydneyn olympialaisissa tuli kultaa ja hopeaa. Vuonna 2002 miehen kävi käry ja tuli kuuden kuukauden kilpailukielto ekstaasin ja amfetamiinin käytöstä. Samana vuonna hän jäi kiinni rattijuoppoudesta ja vuonna 2006 vuoden urheilija kytkeytyi dopingepäilyksiin ja joutui jäämään pois Ranskan ympäriajosta. Siitä alkoi alamäki ja urheilu-uran Jan Ullrich lopetti 2007. Viime vuodet hän on asunut Sveitsissä Bodenseen rannalla.

Samoihin aikoihin kun meidän tangokuninkaamme Jari Sillanpää kärähti huumeratista, langetti oikeus Jan Ullrichille kolmen ja puolen vuoden takaisesta rattijuopumuksesta 17 kuukautta ehdollista neljän vuoden koeajalla. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä kaksi vuotta sitten hänen tuomiostaan oli valitettu.

Toukokuussa 2014 entinen huippupyöräilijä oli kolhinut kahta autoa kauppareissulla. Tuomittavaksi asian teki se, että Jan Ullrich oli nauttinut valkoviiniä ja rauhoittavaa Valiumia. Promilleja hänen veressään oli 1,8. Oli vähällä, ettei hänelle tullut passitusta vankilaan, sillä ylinopeus lähenteli hurjastelua, kun 80 alueella kaahaa 132 km/h.

Katuva Ulrich pyyteli töppäilyään anteeksi. Vapausrangaistuksen lisäksi hänen maksettavakseen määrättiin oikeuskulut ja noin 9000 euron sakot. Ne eivät paljon tunnu 5,7 miljoonan euron vuosituloissa. Välit ovat kunnossa niiden kanssa, joiden autoja hän vahingoitti, ja korvaukset hän on maksanut.

Syntyjään rostockilainen Jan Ullrich muutti perheineen Mallorcalle pian sen jälkeen kun hän oli saanut Sveitsissä ensimmäisen kerran tuomion ajettuaan ylinopeutta ja puhunut kännykkään ilman handsfreetä. Mallorcalla hän toimii yrittäjänä, joka tarjoaa pyöräilijöille harjoitusleirejä.

Jan sai tuomion, Jari sitä vielä odottaa. Tosin kansa on jo antanut oman tuomionsa. Molempien julkkisten teot ovat murheellisia.

Harrastelijana ja täysamatöörinä en ymmärrä, mikä entistä huippupyöräilijää riivaa, kun pitää autolla kauppareissulla noin koheltaa. Sama pätee tangokuninkaaseen. Onneksi kumpikaan ei vahingoittanut ihmisiä, mitä nyt kolhivat itseään yleisön silmissä.

***

Heikkilän Pentti on poiminut sivutuotteena  kameransa etsimeen onton pönttövanhuksen. Samassa otosryppäässä oli upeita kuvia kurkiauroista.  Siis syksyä tässä elellään.

(726.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *