Kategoria: Yleinen

Arvaa harmittiko, kun jokin aika sitten eräältä vanhalta kaverilta tuli viesti, joka alkoi: ”Äkäslompolos oltiin viikko..oli komeeta!”

Teksti jatkui harmitustani lisäten.

Kolmena päivänä oli -25, muttei juurikaan tahtia haitannut. Auringon noustessa, siis kylmimpään aikaan, ladulle ei siinä mitään! Asennekysymys vain, ja tän ikäinen mies on jo palellut sen verran, että osaa ainakin pukeutua.

No, sitten tulee vielä tämäkin uroteko.

Isometsän kiipesin pariin otteeseen, ylhäällä on nääs lämpösempää. Matkalla sinne vain tahtoo lämmitä jo tarpeeksi. Isometsää alaspäinkin oli suht. helppoa kireän kelin takia, uskalsi jollain lailla tulla sentään!

Ja lopuksi esitetään asiallinen tunnustus meikäläisille ja kriittinenkin arvio vaasalaisista.

Kovasti oli pohojalaasia, erikoisesti hurreja. Näky usein nuorisoo, joilla [selässä]If Minken, Falken, Åsarna..kovasti harrastavat sillä suunnalla. Hiihtelin toistasataa. .kaveri melkein 300. Hän onkin syntyjään Vaasasta. Tekis mieli sanoo urheiluhullu..en kuitenkaan sano!

Harmistustani lauantaiaamuna lisäsi koiraa ulkoiluttaessani Linnanpuiston kentällä erään pariskunnan vaivattoman sujuva hiihtely. Ja vielä kun siihen jostakin ilmestyi suksiansa kantava mies, joka ihmetteli ääneen, että miksi en ole ladulla. Sanoin, että pidän vielä muutaman päivän pakkolepoa, jotta tervehdyn räkätaudista ja kylkeä vaivaavasta urheiluvammasta. Saatuaan sukset jalkaansa ja lykättyään tunnustellen vauhtia totesi mies, että hiihtää näillä lumilla ensimmäistä kertaa. Hyvin näkyi luistavan.

Ajattelin että voisihan sitä liittyä hiihtäjien joukkoon ja varovaisesti sujutella muutaman kilometrin. Järki voitti – parasta toipua kunnolla, tai en hiihdä koko talvena. Pientä painetta aiheuttaa liittymiseni ”Tuhannen Kilometrin Kerhoon”. Tavoitteena on kerätä kyseinen määrä hiihtokilometrejä huhtikuun loppuun. Tutkisteltuani tarkemmin kerhon sääntöjä selvisi, että kävely ja juoksu kelpaavat myös. Polveni takia juoksua minulla ei ole metriäkään, mutta kävelykilometrejä sauvojen ja koiran kanssa on kertynyt marraskuun alusta aivan kohtalaisesti.

Hyvällä alulla olen. En kuitenkaan niin hyvällä kuin Kainuun kuntoilukaveri, joka on jo ylittänyt puolet tavoitteesta! Tuossa yllä olevassa viestissä toinen kaveri, tämä Äkäslompolon kävijä luonehtii hiihtokollegaansa urheiluhulluksi ja tarkentaa, että hän onkin syntyjään Vaasasta. Minun tekisi mieleni luonnehtia Kainuun hiihtokaveria samaan tyyliin ja muistuttaa, että hän onkin Vaalasta.

Vähän helpotti harmittamasta.

Tosin lisäharmitusta toi Lidliin lähtiessäni se kun auton tuulilasiin oli kaiketi punatulkku läsäyttänyt pihlajanmarjalastin, joka oli tehnyt kierroksensa ruoansulatuselimistössä. Onneksi se ei ollut ehtinyt jäätyä ja tuulilasin pyyhkin huitaisi sen sivuun.

***

Kuntosalin puuttuessa notkeutta ja voimailutaitoja voi kehittää kuvan osoittamalla tavalla eli kotikonsteilla.

(762.)

Aamulla näytti siltä, että perjantaista kehittyisi päivä, josta ei paljon jäisi muisteltavaa. Ulkona lämpöasteita ja lumettoman joulukuun hämärää ulottui kaikkialle. Maakuntalehden tapahtumakalenterin muutaman rivin pienitekstinen maininta, että Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetään aamukymmeneltä näytelmä Yksi mies, kaksi pomoa tuntui uskomattomalta. Tarkistus netistä osoitti, että näin on asia ja esitys kestää taukoineen kaksi ja puoli tuntia. Niin, siinä todella oli kestämistä.

Pari kuukautta sitten, ensi-illan jälkeen, muistan näytelmää kehutun kreisikomediaksi ja hulvattomaksi irrotteluksi. Sitäkin korostettiin, että päähenkilöksi oli onnistuttu saamaan Janne Kataja, tämä tv:stä tuttu.

Teatteriaamun ensimmäinen yllätys oli lipun hinta 30 euroa, toinen ”emme vastaa naulakkoon jätetyistä vaatteista”. Kolmanneksi yllätti se, että talo oli täynnä nuorta yleisöä, joka täytti teatterin 400 katsomopaikkaa. Minun paikkani oli piippuhyllyllä eli viimeisen rivi pehmeä istuin numero 405.

Lisää yllätyksiä. Näytelmän ”juoni” hukkui hössötykseen, kun näyttämöllä mentiin ja tultiin, pyörtyiltiin, pudottiin portaikkoon, laitettiin ja tarjoiltiin ruokaa ja siinä tohinassa ”syttyi” pieni tulipalokin. Estradille pyydettiin apuja katsomostakin, eli jonkinlaista interaktiivisuutta.”Menestysnäytelmäksi” luokiteltu esitys jätti sekavan vaikutelma. Sen sijaan railakkaasti soittanut bändi (kuva) ja väliajan leivoskahvit tarjosivat aamupäivän parasta antia. Niiden avulla selvisin nukahtamatta loppuun.

Jonkinlainen yllätys ja iloinen sellainen oli poistuessani huomata lippalakkini ja takkini olevan naulakon siinä kohtaan mihin ne tullessani jätin. Nuoren yleisön arvoitus selvisi, kun kaupunginteatterin edessä vartosi ainakin kymmenen Härmän liikenteen linja-autoa, jotka tuulilasin plakaattien mukaan palasivat Vimpeliin, Ähtäriin. Alajärvelle jne. Lukiolaiset olivat olleet teatteriretkellä, jolta he toivon mukaan saivat muutakin kuin väliajalla jaetut välipalaeväät.

Minä antaisin heille tunnustuksen asiallisesta käytöksestä.

(761)

Ties monesko kymmenes kerta tämä oli, kun aamupäivä meni Kivistön koulun myyjäisissä. Innokasta väkeä riitti niin myynti- kuin asiakaspuolella. Kokeneimmat ovat asialla jo ennen yhdeksää ja hankkivat pussikaupalla tuoreita leivonnaisia vasta kun pääjoukko saapuu hankinnoille. Toki onnistuneita ostoksia ehti tehdä turhia hätäilemättä, eikä pieni tungos kaupanteossa ole kuin sujuvuutta lisäävä asia. Valintojen kanssa ei voi ruveta kuhnailemaan.

Oli kuivaa kakkua, mokkapaloja, pipareita, joulutorttuja, pizzoja… kasvomaalausta, takuuvarmoja arpoja, hattaroita, tarkkuusheittoa, onnenpyörää. Ja sitä, mitä ei ollut, ei tarvinnut.

Kukaan ei ihan tarkasti osannut sanoa, kauanko Kivistön koulun joulumyyjäisiä on järjestetty. Muuan opettaja arvio neljä vuosikymmentä. Monen ostoksille tulleen jälkipolvi oli jo ajat sitten jättänyt koulun, mutta vanhemmat ja isovanhemmat jatkavat perinnettä. Näin tulevaisuus näyttää turvatulta, ja luokat hankkivat kätevästi leirikoulunsa kustannukset.

Minä poloinen jouduin jo runsaan puolen tunnin jälkeen raahaamaan ensimmäisen ostoskassin autoon. Iltapäiväkahvilla maistelin piparkakkuja, ja maistuivat ne aivan jouluisilta. Kovin perusteellisesti en vielä ehtinyt perehtyä, mitä moninainen arpajaisvoittokokoelma käsitti. Ainakin lasinen kynttilänsuojus ja cd-levy siinä oli. Täytyy toivoa, että niille on käyttöä eivätkä ne hautaudu muun tilpehöörin sekaan.

Jos myyjäisiä pitää arvioida yhdellä sanalla, on se sana yhteisöllinen. Sana tosin on lähes loppuun kulutettu kun sitä on käytetty surutta ja heikoin perustein, mutta näissä myyjäisissä yhteisöllisyys korostuu. Näkee tuttuja, joita tulee kahvitellessa lisää ja lasten vanhempien ja isovanhempien yhteys selviää.

Kivistö koulun joulumyyjäisistä ei jouluun ole enää kuin vähäsen.

***

Paikalla oli Ylen toimittaja, onhan kyse merkittävästä tapahtumasta.  Haastateltavana Anni, joka hoiti kasvomaalauspistettä Veran kanssa.

(758)

Suhtautumiseni huomiseksi eli torstaiksi luvattuun lumimyräkkään vaihtelee tässä vaiheessa hiihtäjän iloisesta näkökulmasta autoilijan huolestuneeseen. Suomi on kahden totuuden tai vaihtoehdon maa pitää paikkansa tässä asiassa.

Ilahdun suuresti, jos aamulla Capun, siis tämän ystävällisen ja pienen borderterrierin kanssa, näemme Linnanpuiston futiskentälle hiihdetyt ladut ja niiden hiihtäjän. Se tietää, että kotiin päästyämme minä vedän päälleni hiihtokamppeet ja otan sukset, kaiketi Yokot ja suuntaan hiihtämään.

Tämänhetkisen lumettoman maiseman katselu marraskuun lopulla ahdistaa. Valoa on niukasti, märkä asfaltti imee auton valot ja ihmiset liikkuvat uhkarohkeasti ilman minkäänlaisia heijastimia. Pahinta on se, että päivittäistä pimeää kestää tolkuttoman kauan. Pienikin määrä tuoretta lunta valkaisee ympäristöä ilahduttavasti ja nostaa mielialaa puhumattakaan muista terveellisistä vaikutuksista, kuten vaikkapa lumitöiden tekemisestä. Ne, jotka asuvat kerrostalossa pääsevät pitkästä aikaa valittamaan talonmiehen heikkoa otetta lumen auraamiseen. Myöhemmin talvella se muuttuu valitukseksi siitä, kun lunta aurataan kovalla kolinalla kovin varhain.

Peittipä luvattu lumisade maan sitten vaaksan verran tai enemmän, on se ohi menevä ilo tai haitta. Säätiedotus näet  lupaa perjantaiksi vesisadetta, samoin lauantaiksi. Siihen loppuvat lumiolot ja sukset pitää nostaa varaston orsille. On tämä rankkaa. Suoranaista kärsimystä.

Ei auta kuin odottaa tulevia aikoja. Sekin on hyvä muistaa, että  meillä on Lappi.

***

Kuulin tai taisin lukea – ainakin omasta mielestäni – hyvän vitsin ajoilta ennen ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkumista. Jossakin tuolla Bulgariassa muuan ukko ylittää rajan epäilyttävän usein polkupyörällä säkki tarakalla. Mennäänpä asiaan.

Tullimies kysyy, onko tullattavaa?

– Ei mitään, ukko vastaa.

– Mutta mitä tuossa säkissä on?

– Santaa.

Viikon ajan mies pyöräilee päivittäin säkki tarakalla. Kahdeksantena päivänä tullivirkailijan epäilyt heräävät.

– Sanokaa nyt rehellisesti mitä säkissä todella on.

– Santaa, vain santaa.

– Se tutkitaan nyt, tullimies toteaa.

Santa seulotaan, mutta se on ehtaa santaa

Ukko pyöräilee edelleen joka päivä rajan ylitse säkki tarakalla. Tullimies päättää tehdä lopun hommasta ja lähettää säkin laboratoriotutkimuksiin. Tulos: Santaa.

Tullimies kypsyy lopullisesti ja jättää työnsä. Muutaman kuukauden kuluttua hän tulee tervehtimään kollegojaan, ja eikös santasäkkiä kuljettava ukko ole taas liikkeellä!

Entinen tullimies ottaa ukkoa hihasta ja supattaa hänen korvansa,  ettei hän kunniasanalla paljasta kenellekään, jos ukko kertoo, mitä hän oikein salakuljettaa?

– Polkupyöriä!

***

Nostalginen maisema: A-paalu, hiljainen tie  ja rapistunut liikennemerkki 30 km/h. Pentti Heikkilä on saanut kaiken oleellisen mahtumaan otokseensa.

(757.)

Vähältä piti, etten päässyt todistamaan Inarinjärven eteläpuolelle syöksynyttä meteoriittia. Saariselän Kaunispään rinteelle tulipallo ja sen synnyttämä jylinä olisivat näkyneet ja kuuluneet. Tapaus meni lähes huomaamatta ohitse, sillä eihän näistä ennakkoon tiedoteta.Tai syntyy siitä melkoinen pauke ja jyrinä kun maan ilmakehään tullaan. Sinne tullaan räyhäkästi ei oven raosta kuikuillen.

Onneksi seuraavana päivänä asiasta on kerrottu näkyvästi, on silminnäkijähavaintoja, video- ja muuta kuvaa. Ääni on ollut sellainen, että sitä on verrattu maailmanloppuun. Nyt sekin sitten tiedetään. Inarin palokunta on torstai=iltana ollut lähtövalmiina, kunne sai varmistuksen, ettei kyse ole lentokoneen putoamisesta tai naapurin harhautuneesta ohjuksesta. Sellainen on joskus hulahtanut jäiden läpi Inarinjärveen.

Ursan tähtitieteilijät ovat valottaneet asiaa. ”Tulipallosta on irronnut kymmeniä kiloja, mahdollisesti jopa sata kiloa, meteoriitteja, jotka putosivat maan pinnalle. Ylä-Lapissa tehtiin torstaina illalla useita havaintoja kirkkaasta valopallosta ja jyrinästä. Ilmiö syntyi, kun suurta vauhtia edennyt meteori törmäsi maan ilmakehään.”

Tulipallon putoamispaikka on laulun mukaan jossakin ”hyljätyn järven” etelän- ja kaakonpuoleisilla rannoilla eikä onneksi missään Helsingin lähiössä. Kauniin laulun antama kuva Inarinjärvestä ei taida pitää paikkaansa muuten kuin että järvi on yhtä syvä kuin leveä. Laulu tietää senkin, että mittamiehen köysi on katkennut.

Näin jälkeenpäin harmittaa, kun olen ollut hyvin lähellä, melkein paikan päällä, melkoista tapahtumaa, mutta kuitenkaan en ole mitään nähnyt enkä kuullut. Kuitenkin valpas tiedonvälitys kertoo asiat nopeasti ja katkoo huhuilta siivet heti alkuunsa.
***
Pohjoisessa pakkanen kiristyi sen verran, ettei hiihto enää suuremmin houkutellut. Sen sijaan Saariselän FIS-kisoissa pakkanen, noin 14 astetta, ei ollut este, korkeintaan pieni hidaste, johon hiihtäjien huoltojoukoilla on voiteet. Kisat jatkuvat lauantaina ja sunnuntaina, ja mukana näkyy olevan huippumenijöitä Puolasta, Ranskasta ja Itävallasta jne.

Suomen hiihtäjät kilpailevat samaan aikaan Rovaniemellä. Mikä järki tällaisessa järjestyksessä on? Oman maan huiput mittaavat samaan aikaan keskinäistä paremmuuttaan 260 kilometriä etelämpänä kuin maailmanhuiput!

***

Taisi olla ensimmäinen Lapin-reissu kun en nähnyt luonnossa oikeata poroa. Tuntuma poroon typistyi lautasella poronkäristykseen ja karkkipussin poronpapanoihin.
(756.)

Ylimenosillan päällä kyltti kehottaa käyttämään vasemmanpuoleista latua. Oikeanpuoleisella hiihtojoukkueet virittelevät kalustoaan ja mittaavat suksien ominaisuuksia ladun viereen pystytettyjen tunnistaminen avulla. Saariselällä kisataan viikonvaihteessa korkeatasoiset FIS-hiihdot. Niinpä latua suojellaan meiltä peruslykkijöiltä, jotta sprintti- ja perinteisen hiihtäjät voivat ampaista moitteettomille laduille.

Kävin Kakslauttasessa, jonne muuten poroaidalta johtaa Saariselän hienoin latu. Siihen ei kyllästy, se on vaihteleva, sen laskut ovat nopeita, eivät liian jyrkkiä antaen vauhtia nousuihin ja ympäröivä maisema on rauhallista. Tällä kertaa ladun varressa ei näy poroja.

Kakslauttasen rotevan lihakeitto antoi paluumatkalle ylimääräistä potkua. Ladulla väki on huomattavasti lisääntynyt, olisiko mainittujen hiihtokilpailuja vaikutusta. Paluumatkalla pysähdyn siinä kohtaa, jossa latu erkaantua Ahopään yli Kiilopäälle, siinä piti lepotaukoa myös pariskunta, joka pyysi minua ottamaan heistä valokuvan. Asetuttuaan latuviittojen eteen niin, että niistä voi päätellä, että missä ollaan tai että ainakin ollaan Suomessa ja Lapissa.
Tšekistä, sanoo herra.
Prahasta?
Ei, Brnosta.
Icehockeyplayer?
Jaromir Jágr
Nyökyttelemme asiantuvasti, onhan kyse maailman parhaasta tšekiläisestä laitahyökkääjästä.

Jatkoin matkaa, ja Saariselän keskustassa moottorikelkkamies vahti ettei viimeistelyllä, puhdistetulla ja hiotulla ladulla kukaan hiihdä. Laskettelin sallittua latua ja kapusin tuvalle.

Myöhemmin kauppareissulla vastaani ja ohi kipitti riukusäärisiä urheilijoita, joiden pusakkojen selästä käy ilmi, että kaukaa on tultu. Toivon menestystä.
(756.)

Kyllä minä nyt pahoitin mieleni pahemman kerran, kun en voinut pudottaa neljää postikorttia tuttuun keltaiseen laatikkoon. Sen lippa oli suljettu tiiviisti teipillä ja lyhyt teksti ilmoitti tylysti, että tämä kirjelaatikko on poistettu käytöstä. Postimerkin myynyt henkilö erään hotellin receptionissa sanoi, ettei Saariselällä ole käytössä enää kuin yksi postilaatikko ja se on postikonttorin seinustalla.

Muistan hyvin, kuinka keltainen posti- eli kirjelaatikko kertoi paikkakunnan palvelutasosta. Samanlaisia mittareita olivat, senkin muistan, taajamaan tullut puhelinkioski ja linja-autopysäkki kaupan, apteekin tai muiden palvelujen lähelle. Niistä uutisoi valokuvan kanssa paikallislehti. Puhelinkioskeja ei enää juuri näy, ja niin katoavat posti… ei kun kirjelaatikot. Kaikilla on kännykät ja sähköpostit.

Aina kun posti tipauttaa jostakin kotimaan tai useimmiten ulkomaan kohteesta lähetetyn postikortin, johon tuttu käsiala on tiivistänyt kuulumiset ja terveiset, ilahdutta se. Tuollainen kortti jää joksikin aikaa keittiönpöydälle nojaamaan kukkavaasiin, kunnes se siirretään muiden korttien pariin.

Posti koettaa säästämisinnossaan tyrehdyttää korttien lähettämisen ihannetta ja erästä yhteisöllisyyden ilmentymää. Posti kertoo joka vuosi isoon ääneen, kuinka paljon se joutuu lajittelemaan ja jakamaan joulukortteja. Sen sijaan vuoden muuna aikana lähetetyt ja jaetut kortit ovat sille kustannuserä.

Postin olisi syytä mennä peilin eteen. Lähettäjälle kortti, sen hankkiminen, siihen sopivan merkin ostaminen ja kortin saattaminen loppusijoituspaikkaan edelleen kuljetettavaksi on monimutkainen rituaali. Kun tätä rituaalia vaikeutetaan, ei ihme että juurettomuus vaivaa.

No niin, lähtiessäni tämänpäiväiselle lenkille huomasi, että Saariselän hiihtäjien lähtöpaikkana tunnettu kota oli hävitetty ja sen korvasi moderni, jopa tyylitön opastetaulu. Toki selkeä se on, mutta kodassa oli tiettyä tenhoa ja sen lävitse hiihtäessä saattoi hetken aistia saamelaisuutta ja todeta digimittarista lämpötila ja ilman kosteuden, jonka merkitys jäi minulle epäselväksi. Asiaa olisi silloin tällöin Voinut olla selvittämässä joku meteorologi, kuten Joonas Koskela tai Kerttu Kotamäki.

.Kodan vieressä seisoi ilman suksia kaksi ukkoa, joista mahorkalta haiskahti Se, jonka verryttelypuvun pusakan selässä luki Armenia. Juttelivat venäjäksi, taisivat olla johtajia. Urheilijat olivat maastossa, etteivät joutuneet haukkomaan mahorkanmakuisia ohjeita.

Hiihtelin aikani ja huomasin, että lisää latuja oli avattu hiihtelijöiden käyttöön. Ainakin kerran reissulla pitää poiketa Kaisan savottakahvilassa, siinä on jotakin eksoottista. Kuumaa mehua ryypiskellessäni ja maistellessani lakoilla kuorrutettua leipäjuustoa huomasi, kuinka tiskin päässä olevan kassakoneen kohdalla lattiassa oli puolen neliön kulunut kohta. Se on lahjomaton indikaattori eli osoitus siitä, että kauppa käy ja kassa laulaa kun Kaisa tai hänen tyttärensä hyväntuulisesti myyvät tuotteita ja rahastavat asiakkaita.

Ajatukseni oli käydä toisen kerran hiihtämässä iltasella, mutta kunnolla hautonut makkara-perunasoppa kellisti miehen vaakasuoraan asentoon, josta heräsin puhelimen soittoon. Ajattelin, että taas joku Elisa siellä myyntimielessä lähestyy ja sanon sille suorat sanat. Soittaja oli Eila eikä hänelle suoria sanoja jyräytellä.

Siinä tämä päivä. Nyt mies samoin kuin puhelin ja IPad latautuvat.
(754.)