Ties monesko kymmenes kerta tämä oli, kun aamupäivä meni Kivistön koulun myyjäisissä. Innokasta väkeä riitti niin myynti- kuin asiakaspuolella. Kokeneimmat ovat asialla jo ennen yhdeksää ja hankkivat pussikaupalla tuoreita leivonnaisia vasta kun pääjoukko saapuu hankinnoille. Toki onnistuneita ostoksia ehti tehdä turhia hätäilemättä, eikä pieni tungos kaupanteossa ole kuin sujuvuutta lisäävä asia. Valintojen kanssa ei voi ruveta kuhnailemaan.
Oli kuivaa kakkua, mokkapaloja, pipareita, joulutorttuja, pizzoja… kasvomaalausta, takuuvarmoja arpoja, hattaroita, tarkkuusheittoa, onnenpyörää. Ja sitä, mitä ei ollut, ei tarvinnut.
Kukaan ei ihan tarkasti osannut sanoa, kauanko Kivistön koulun joulumyyjäisiä on järjestetty. Muuan opettaja arvio neljä vuosikymmentä. Monen ostoksille tulleen jälkipolvi oli jo ajat sitten jättänyt koulun, mutta vanhemmat ja isovanhemmat jatkavat perinnettä. Näin tulevaisuus näyttää turvatulta, ja luokat hankkivat kätevästi leirikoulunsa kustannukset.
Minä poloinen jouduin jo runsaan puolen tunnin jälkeen raahaamaan ensimmäisen ostoskassin autoon. Iltapäiväkahvilla maistelin piparkakkuja, ja maistuivat ne aivan jouluisilta. Kovin perusteellisesti en vielä ehtinyt perehtyä, mitä moninainen arpajaisvoittokokoelma käsitti. Ainakin lasinen kynttilänsuojus ja cd-levy siinä oli. Täytyy toivoa, että niille on käyttöä eivätkä ne hautaudu muun tilpehöörin sekaan.
Jos myyjäisiä pitää arvioida yhdellä sanalla, on se sana yhteisöllinen. Sana tosin on lähes loppuun kulutettu kun sitä on käytetty surutta ja heikoin perustein, mutta näissä myyjäisissä yhteisöllisyys korostuu. Näkee tuttuja, joita tulee kahvitellessa lisää ja lasten vanhempien ja isovanhempien yhteys selviää.
Kivistö koulun joulumyyjäisistä ei jouluun ole enää kuin vähäsen.
***
Paikalla oli Ylen toimittaja, onhan kyse merkittävästä tapahtumasta. Haastateltavana Anni, joka hoiti kasvomaalauspistettä Veran kanssa.
(758)