Prosenttikorotus

Vuoden ensimmäinen päivä ja lämpöasteita! Ja niitä on tiedossa lisää päivän ja viikon mittaan. Luntakaan ei muualla näe kuin Jouppilanvuoren kolmen kilometrin hiihtolenkillä. Se on perustettu niin tiiviisti paksulle säilölumelle, ettei sitä kovin helposti verota vesisade ja lämpö. Ladulla on kova käyttö. Eräskin tuttu ohitti minut luistelutyylillä mennen ja tullen, mutta ehdimme sentään kääntöpaikalla vaihtaa muutaman sanan.

– Pohjoisessa hiihto-olot taisivat olla toisenlaiset, hän kysyi tietäen minun siellä juuri olleen.

– Lunta 80 senttiä ja ilmat suosivat. Toki kahden viikon aikana piti lepopäiviäkin pitää.

– Tänään minulla tulee 600 km täyteen! Kerran olen käynyt Lehtimäellä ja oli kuin Lapissa, hän ehti sanoa ennen kuin loittoni hyvää vauhtia.

Sipaisin kotona lähtiessäni hiihtämään liisteriä suksiin, mutta sitä olisi saanut olla jykevämmin, sillä suksi ei oikein pitänyt liippaantuneella ladulla. Vuoden viimeinen hiihto 12 kilometriä ja yhteensä reilut 250 kilometriä.

Ilmariselta tuli jouluksi kirje. Siinä oli selvitys viime vuonna maksetuista eläkkeistä, pidätetyistä veroista, maksettavan eläkkeen päivämääristä – ja eläkkeeseen tulevasta 1,23 prosentin korotuksesta ja mitä se tekee euroina. Sen ilahduttava vaikutus ei kauaa kestänyt. En kuitenkaan katkeroitunut. Sekin on tutkittu, että palkankorotuksen tuottamaa hyvänolontunnetta kestää vain pari kuukautta.

Eläkeläisellä on aikaa. Kadun toisella puolella on kuntosali, jonne voin mennä Reinot jalassa. Linnanpuiston futiskentälle on 150 metriä ja siellä pääsen ensilumille hiihtämään, tosin nyt on ollut huonompaa. Lähiympäristön puistoissa teen koiran kanssa aamuisin ja toisinaan muulloinkin 1,3 kilometrin lenkin. Laskujeni mukaan siitä kertyy vuodessa 250 kilometriä! Apilaan, joka on yksi Suomen hienoimmista kirjastoista, kävelymatka on parisataa metriä. Sama matka on teatteriin ja kirkkoon, uimahalliin vähän pidempi. Olenko etuoikeutettu – ja eläkeläinen? Heitä kun tavataan pitää loputtomina narisijoina.

Eräs innokas eläkeläisaktiivi houkutteli taannoin minua edustamaansa eläkeläisjärjestöön, mutta luopui kun sanoin, että minulla on ohjelmaa ja ajanvietettä omiksi tarpeikseni muutenkin. Enkä näillä musiikkilahjoilla halua liittyä kuoroon. Hän vetosi alhaisiin eläkkeisiin ja kuinka niitä nyt korotetaan vaivaisella 1,23 prosentilla, ja kuinka se hänen eläkkeeseensä tuo 21 euroa lisää. Meidän eläkeläisten pitää käyttää joukkovoimaa ja vaatia korotusta eläkkeisiin!

Ennen koiralenkkiä laitoin itseni laskemaan noilla muuttujilla ja hieman ruostuneilla prosenttilaskutaidoillani, paljonko eläkeaktivistin eläke oikein on. Yhden tuntemattoman yhtälö on seuraava 21/x = 1,23%/100% ja sievennettynä 1,23 * X = 21 * 100 ja loppu on pelkkää jakolaskua eli 2100/1,23 = 1707€. Jos se ei eläkeläiselle kuukaudeksi riitä, lisätienestiä voi kokeilla vaikkapa lottoamalla ja muilla Veikkauksen peleillä.

(964.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *