Hiihtäjää ei hymyilytä, ei ainakaan Seinäjoella eikä muuallakaan, missä Lumi ja ladut katoavat.
Tänään perjantaina Tanelinrannan kuntorata oli lumesta vapaa ja jäisellä uralla vallitsi pääkallokeli. Entinen latu oli jähmettynyt kouruksi, jolla suksijan täytyi teräväpiikkisiä sauvoilla tukea tasapainoa. Jo ensimmäinen työntö kiihdytti vauhdin sellaiseksi, että, vauhdin lisäämisen sijasta piti keskittyä jarrutteluun.
Moni katsoi viisaimmaksi kääntyi takaisin jo parinsadan metrin päästä ennen pientä laskua tunneliin ja sitä seuraavaa nousua. Tällä kelillä se oli järkevää, sillä vauhdista nauttiminen olisi ollut uhkarohkeaa, jopa pöhlöyttä.
Tiedä mikä minuun meni, mutta kiersin kahden kilometrin lenkin ja vielä luisteluhiihtäjille tarkoitetun viiden kilometrin lisälenkin. Luistelin sen minkä saatoin ja muuten lykin perinteistä. Normikelilläkin yksi pitkä mäki vie aivan liian lujaa, joten nyt siinä oli tekeminen pysytellä jäisellä uralla, kun heti sen ulkopuolella oli sula maa. Kanervikko, kantoja ja mäntyjä.
Ei meitä suksittelijoita pahemmin ollut. Parkkipaikalle poikkesi muutama auto, joista tultiin katsomaan radan tilannetta. Joku sanoi, että lienee parasta valita joku muu laji kuin hiihto. Suosittelin sauvakävelyä. Uintia en tohtinut ehdottaa, sillä se vaatii vähintään kaksi kilometriä reipasta kroolia, jotta se vastaa vitosta ladulla. Ja harva sellaiseen menoon ryhtyy. Monelle uinti tuo mieleen pulikoinnin, kun siinä ei tule hiki. Olen toista mieltä.
Lopetettuani ja suksia irrottaessani tuli muuan mies katsomaan hiihtouraa ja alkoi kertoa viikontakaisesta reissustaan Vuokattiin. Lunta siellä oli niin kuin talvella pitääkin. Latuja sai valita mielensä ja kuntonsa mukaan. Sanoi matkan Nurmosta sinne mahtuvan vielä ajopiirturin suositukseen eli 380 kilometriä. Ajokeli oli ollut loistava mennen ja tullen. Paluumatkalla jossakin Kärsämäen tällä puolella lumikerros oli ohentunut huomattavasti ja mitä lähemmäksi kotimaakuntaa oli tultu, sitä niukemmaksi se kävi.
Suositteli minullekin Vuokattia. Otin suosituksen vakavasti. Harkintaani vahvisti vielä se, kun liikuntatoimi oli kiinnittänyt Hyllykallion ladun ilmoitustauluun tiedotteen: ”Latu pois käytöstä. Liikkuminen omalla vastuulla.” Tylyä luettavaa, vaikka aina olen hiihtänyt omalla vastuullani, tuntui viestin ja pääkallokelin yhteisvaikutus kovin tehokkaalta. Hieman sitä lievitti kirkas auringonpaiste.
Lähdin pois.
(662.)