Syksyssä ei mitään pahaa ole, kunhan se ei vaan tule liian aikaisin eikä pääse yllättämään. Syksy tekee nyt vasta tuloaan, jos mittapuuna pidetään almanakkaa, eli tänään syyskuun ensimmäinen päivä taittuu iltaan. Vuodenaikojen vaihtumisen havaitsee almanakan jälkeen parhaiten pimenevinä iltoina ja pimeyden viipyessä aina vain pidempään. Päivistä ikään kuin karisevat turhat rönsyt. Sama havainto mutta päinvastaisessa järjestyksessä muistuttaa joskus helmikuussa, että kohti kevättä mennään, kun valo alkaa kajastaa.
Luonnossa syksyn merkit eivät vielä ole edenneet muuten kuin vihreän värin muuttumisena yhä tummemmaksi ja viljapeltoja parturoivina elonleikkuupuimureina. Mieluisa havainto oli toissaviikkoisella pyöräilyretkellä jossakin tuolla Satakunnan ja Varsinais-Suomen maisemissa, kun viljankuivuri hurisi ja levitti ympäristöön leipämäisen muhevaa tuoksua.
Eräänlainen syksyn ja kesän käännekohta minulle oli tänään käynti sienessä, joka tosin tuotti määrällisesti enemmän puolukoita kuin suppilovahveroita. Puolukat näet pilkottivat kovin kypsän punaisina parin aarin alueella, enkä tohtinut ohittaa sitä houkutusta. Kolmisen litraa niitä kertyi yhdellä kumarruksella, siis lyhyessä ajassa, ja kun vaimon sienisaaliskin oli lähes ämpärillinen, niin teimme ansiokkaan metsäretken.
Yksi varma syksyn merkki on myös Ruotsi–Suomi-maaaottelu ensi viikonvaihteessa Tampereella. Tosin siitä kisasta on vanha hohto kadonnut samalla tavalla kuin toimittajan työstä on karissut herraskainen hohto. Muistellaanpa vain, kuinka ”ruotsintappaja” Voitto Hellsten käänsi viimeisessä lajissa eli 4×400 metrin viestin ankkurina voiton Suomelle. Tai kuinka toimittajan ilmestyessä johonkin porukkaan huomautettiin, että ollaanpa varuilklaan, täällä on toimittajakin, Nyt sama asia kuitataan sillä, että ”toimittaja, tulehan valehtelemaan”.
Syksyyn voidaan lukea myös tuossa naapurissa Taidehallin takana pihlajat, jotka ovat saaneet yllättävän värityksen, kun tänään Bothnia Biennaleen valmistautuvat taiteilijat ovat verhonneet puunrunkoja kirkasvärisillä ja harmailla kankailla. Oksille on ripustettu koristeita, ja näin puut ovat saaneet aivan uutta olemusta. Harmi vain että pihlajat ovat ohikulkijoille (ja koiranulkoiluttajille) hieman pimennossa. Samanlaisia koristeltuja puita saisi olla kaupungin keskeisissä puistoissa.
Syksyä enteilee myös budjettiriihi, joka on valmistanut meille ensi vuoden tulo- ja menoarvion. Odotellaan mitä oppositio siitä sanoo, tai eihän se mikään yllätys ole: oppositio pitää sitä kehnona ja väärin laadittuna ja tekee useita välikysymyksiä. Hallituksen tehtävänä on puolustaa budjettiesitystään. Siinä mielessä budjettiesitys on historiallinen, että se julkaistaan viimeisen kerran keltakantisena opuksena. Ensi vuonna eli Suomen juhliessa sataa vuottaan sitä plärätään sinivalkoisissa kansissa.