Väkevä mies kaatoi puuta ja kellisti Ladan

Jos kokemus metsätöistä rajoittuu juhannuskoivujen ja joulukuusen sekä ongenvavan hankintaan, kannattaa lukea Kuningasmetsuri, Jaakko Pessisen elämä. Risto Jussilan kirjoittama 299-sivuinen kirja on kunnianosoitus lappajärveläiselle metsurille ja samalla koko ammattikunnalle. Se on myös oivallinen kuvaus metsätyön kehityksestä pokasahasta ja kirveestä moottorisahaan ja monitoimikoneeseen. Siitä selviää myös se, miten metsätyöntekijä ja tukkijätkää muuttui metsuriksi.

Jaakko Pessinen, 71, aloitti työuransa koulupoikana sodassa haavoittuneen isänsä apuna. Taidot ja voimat kehittyivät ja pojan merkitys suurperheen taloudelle tuli aina vain tärkeämmäksi. Lappajärven Länsirannan Aholan kylään asettuneeseen perheeseen kuului seitsemän veljestä ja yksi sisar. Perhe eli tiukkoja aikoja lunastaessaan tilan omakseen. Elanto ja toimeentulo hankittiin omasta metsästä, josta puukaupan ajoitus kuitenkin osui huonoon aikaan, pienestä karjasta, maanviljelystä sekä luonnon tarjoamista antimista. Ja kovalla työllä.

Jaakon ammatinvalinta kypsyi jo varhain. Koulu ei erikoisemmin maittanut, ja poika sijoittui koulutodistuksella mitattuna häntäpäähän, mutta voimiensa puolesta hän oli kärjessä. Opettaja muistaa Jaakon koulun vahvimpana oppilaana puuttuneen ja estäneen toisten kiusaamisen, se oli hänelle luonteenomaista. Jos joku haastoi hänet sormikoukunvetoon, oli haastaja jo etukäteen tuomittu häviöön, eikä muissakaan voimainkoetuksissa Jaakkoa päihitetty. Hänen käsilläkävelytaitonsa herätti huomiota.

Tie kuningasmetsuriksi on ollut vaativa ja kurinalainen kuin huipulle tähtäävällä urheilijalla. Tietysti nuoruuden kokeilut ovat kuuluneet Jaakonkin elämään: Tutustuminen armeijassa tupakkaan alkoi ja loppui kolmen piippukopallisen röyhyttelyyn ja siitä äityneeseen pahoinvointiin. Armeijasta kotiumisen kunniaksi ryypätyn Kossun vaikutus oli tupakkaan verrattava kokemus, niinpä sekin nautintoaine jäi, joskin satunnainen ryyppy joissakin juhlatilaisuuksissa saattaa maistua. Sen sijaan lukuisia ryyppyjä hän on joutunut tarjoamaan 80 moottorisahalleen!

Riittävä yöuni on taannut palautumisen ja kestävyyden yli 50-vuotiselle työuralle: nukkumaan kymmeneltä ja ylös neljältä. Työpäivän pituus on ollut pääasiallisesti kahdeksan tuntia, mutta silloin kun vesisade on pakottanut pois hakkuutyömaalta, on hän tehnyt rokulipäivän lauantaina silloin, kun viikon viimeinen työpäivä oli lyhyempi tai kun työviikko oli viisipäiväinen. Sunnuntaina hän ei töitä tehnyt. Ravinto on ollut suomalaista perusruokaa: runsaasti maitoa tai kotikaljaa, perunoita, voita, leipää ja sianlihaa. Päivän pääateriaan kuului noin puoli kiloa sianlihaa. Metsässä eväänä oli Ilkkaan kääritty maitopullo, termospullollinen kahvia, sokeria ja kokonainen ruisleipä. Voidellun ruisleivän hän kuumensi haarakepillä nuotiossa, jolloin voi imeytyi leipään antaen sille ruokaisan maun.

Ensi kosketuksen moottorisahaan Jaakko sai vanhemman veljensä Juhanin hankittua suomalaisen Hyryn, kun veljekset lähtivät mittavaan hakkuuseen Kuortaneen vanhainkodin metsään. Matkat taitettiin Juhanin osamaksulla ostetulla Mossella. Työtä oli tiedossa ennen lumen tuloa talven yli kevääseen asti. Iso savotta työllisti veljesten lisäksi kolme muutakin metsuria.

Tilipussi lihoi Juhanin kaataessa ja Jaakon kasatessa, kun työ oli mitoitettu suoritettavaksi pokasahalla ja kirveellä. Palkka maksettiin Juhanin verokirjalle, koska Jaakko oli alaikäinen, mutta ansiot tasattiin ja Jaakko osallistui veljensä Mossen osamaksuihin. Autolla päästiin kätevästi palstalle ja kahden viikon työputken jälkeen Lappajärvelle.

Jaakon maine luotettavana, ahkerana ja väkivahvana metsurina levisi ja töitä oli jatkuvasti tarjolla. Ja mikä metsurille on harvinaista, pysyi Jaakko terveenä ja välttyi haavereilta. Yksi hänen elämänsä merkkitapaus oli se, kun hän kaatoi heinäkuussa 1991 tuhatkiloisen Ladan Alajärven Kitron pesäpallostadionilla Alajärven ja Vimpelin pesäpallo-ottelun väliajalla. Suoritus noteerattiin Quinessin ennätystenkirjaan.

Kuningasmetsuri osoittautuu vahvaksi persoonaksi muutenkin kuin voimiensa puolesta. Yhtenä esimerkkinä on se, kun hän oli vuosia äitinsä omaishoitajana tehden samalla raskasta ansiotyötään. Tietokirjailija Risto Jussilan kirja avaa Jaakko Pessisestä ja hänen kauttaan useita näkökulmia, joita sävyttää elämän vaatimattomuus. Jaakko Pessisen elämä noudattaa Suomen sodanjälkeisiä vaiheita ulottuen aivan näihin päiviin. Kirjan lukuisista henkilöistä jäi mieleeni lappajärveläinen kansanedustaja ja ministeri Veikko Savela sekä lapualainen Maatalousseurojen keskusliiton konsultti U.K. Rantala.

(1003.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *