Joupiskan säilölumenladulla on hiihdetty pian viikko. Puolentoista kilometrin lenkillä meitä eri tyylin menijöitä piisaa aamusta lähtien.
Lyhyt kierros tarjoaa sopivasti kolmenlaista maastoa: ensin lasku ampumaradalle ja siitä lähdetään nousemaan ja kierros umpeutuu lykkimiseen tasamaalla.
Näinä viitenä päivänä olen ihmetellyt, että kuinka joidenkin kunto ja vauhti jo ovat huippuunsa viritetyt. Aivan kuin välissä ei olisi ollut yli puolen vuoden lumetonta jaksoa, ja ladulla mennään täyttä päätä. Lienee niin, ettei kerran hankittua lumituntumaa sulata lämmin kevät, kuuma kesä eikä pitkä syksy.
Lumen ja ladun kutsua ei siis voi vastustaa. Jos lunta ei ole satanut, ensi hätään levittää säilöttyä lunta maastoon ja vedetään siihen konevoimin latua. Ja jos lunta ei ole varastossa eikä muuallakaan, silloin sitä tehdään. Se edellyttää ainakin pikkupakkasta, että lumitykin syöksemä vesisuihku muuttuu ja jähmettyy lumeksi. Konstit ovat monet.
Joupiskan varastolumikasa hupeni traktorikuorma toisensa jälkeen siirtyessä maastoon. Useamman kymmenen sentin tiivistä kerrosta eivät lämpöasteet ja vesisateet sulata. Mutta eikö vain Ilmatieteen laitoksen ennuste povaa lähipäiviksi kahden asteen lämpöä ja vesisadetta, ja se tuntuu hiihtäjien härnäämiseltä, kun ei näillä seuduilla ole koko kesänä satanut vettä.
Ei kuitenkaan ole mitään syytä menettää toivoa, jota osaltaan nostatti tänään tuohon aamuisen koiralenkini varteen seitinohuelle lumelle ilmestynyt latu. Kuka muu sen siihen olisi jättänyt kuin kulmakunnan ikihiihtäjän Väiskin. Latu kulki sitä samaa rataa kuin edellistalvinakin. Hennon latu-uran viereen hiihtäjä oli laatinut tutun tukkimiehen kirjanpidon, jonka mukaan kauden aloitus on ollut viisi kilometriä.
En ole vielä päässyt kysymään Väiskiltä keliä ja luistoa, mutta jäljistä päätellen se on ollut sujuvaa huolimatta. Iltapäivällä sähköpostiini sitten tuli Väiskin ottama valokuva Linnanpuisto kentän ladusta ja yhteenveto kauden avauksesta.
Siitä se Väiskin urakka taas alkaa kohti tuhannen kierroksen täyttymistä. Toki meitä muitakin ladulle alkaa ilmestyä, kunhan ladunavaaja saa uran hiottua, ja luonto tarjottua lisää lunta.
(868.)