Kuukausi: maaliskuu 2021

Varhainen kosketukseni vieraskielisiin nimiin kävi ilmeiseksi jo kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Kompastuksena oli Epykti, ei vaan Egypti, ja saattaa se vieläkin lipsahtaa.

Egypti on näinä päivinä ollut julkisuudessa enemmänkin, ja mikä muu kuin onnettomuudet, nostavat ja pitävät asioita esillä. Egyptissä sattui samana päivänä kaksi uutiskynnyksen ylittänyttä tapahtumaa. Junien törmäyksessä kuoli 32 ihmistä. Toinen onnettomuus tai haveri ei vaatinut ihmisuhreja. Kysymys oli materiaalisista menetyksistä konttilaivan tukkiessa Suezin kanavan ja estäen yhden maailman vilkkaimman laivareitin liikenteen yli viikoksi. Liikkumisen tärkeys korostui, kun tavarot juuttuivat kuluttajien ulottumattomiin.

Kaukoidästä Eurooppaan konteilla lastatut laivat seilaavat loputtomana virtana, koska tavaraa tuotetaan ja sille on ostajia.

Egypti on kahden tärkeän vesireitin maa, Suezin kanavan ja 6000 kilometrin pituisen Niilin. Niili mahdollistaa maanviljelyn eikä maa muualla viheriöi kuin kaistaleina Niilin varrella. Niilin tarjoamasta hyvinvoinnista haluavat osallisiksi myös Egyptiin naapurivaltiot, eivätkä aina ystävällisessä mielessä.

Kerran olen ollut Niilin risteilyllä Luxorista Assuanille ja takaisin. Siinä sai pintapuolisen käsityksen ikivanhasta maasta, mutta näki myös käsittämättömän Assuanin padon. Niilinkrokotiiliä en nähnyt, mutta niistä varoitettiin hirtehishuumorilla. Saksalaispariskunnan vene keikahti Niilillä nurin ja he jäivät odottamaan pelastusvenettä, jollaisen rouva näki lähestyvän. Herra totesi, että se näyttää olevan Lacosten-merkkinen.

Ylivieskan ja Kokkolan kautta kotiin.

Soitin muutaman päivän ennen lähtöä VR:n vai mikä VrGroup se onkaan, asiakaspalveluun ja tiedustelin, miltä raiteelta junani IC 28 lauantaina lähtee Oulusta. Virkailija kertoi ystävällisesti, ettei sitä tiedä, sillä lähtöraide saattaa selvitä aivan viime hetkessä.

Kaihdan Oulun asemalta lähtöä, kun palaan kaverin kyydillä Saariselältä jatkaakseni junalla Seinäjoelle ja hänen suunnatessa itään. Raahaan suksipussia raskas rinkka selässä aseman sisään tarkistaakseni lähtöraiteen ja jos se on kakkonen tai kolmonen, pitää  kantamuksineen jatkaa ja laskeutua alas tunneliin ja nousta portaat ylös kakkos- tai kolmosraiteelle.

Silloin ei ole kovin suurta hätää, kun on aikaa, mutta kun aseman kovaääninen hoputtaa, että juna Ylivieskan, Kokkolan ja Seinäjoen kautta lähtee …, niin se on menoa.

Viimeksi kaikki sujui rauhallisesti, kun olin varannut lipun junaan, jonka lähtöön Oulusta oli kaksi tuntia aikaa. Aika kului yllättävän nopeasti, ensin tunti aseman autiossa odotushallissa sitten kolmosraiteelle, jonne alkoi tulla muitakin ja juna Helsingistä, joka tyhjeni matkustajista ja siivottiin pahimmista roskista palatakseen IC 28:na takaisin Helsinkiin.

Jokainen matka on kokemus, joka jättää ainakin pienen jäljen. Niin tämäkin.

Mökkirivarin pihaan ilmestyi eilen taksi, pitkä musta mersu, jossa oli molemmin puolin kolme ovea. En ole automiehiä, mutta auto vaikutti ihmeelliseltä. Samanlaisen pitkän auton olen joskus tainnut nähdä Aku Ankassa Roope-sedällä. Mahtoiko Kekkosenkaan Neuvostoliiton lahjoittama Zili yltää samaan pituuteen.

Pituus on valttia, kun tavaraa pitää kuljetettaa pyörillä. Muistan joskus jonkun tien reunassa seisoneen miehen todenneen Kouvolan seudulla katsellessaan polkupyöräjonoa, että pitkä kuin Venäjän juna. Vertaus liittyi sotakorvausjuniin.

Maanteillä on kulkenut jo jonkin aikaa 30-metrisiä rekkoja. Tavaraa ja tukkeja pitää liikutella aina vain suurempia määriä.

Kunnioitusta herättää, kun 400 metriä pitkä laiva tuo 12000 konttia Kiinasta Rotterdamiin ja ajaa Suezin kanavassa rantaan ja tukkii maailman vilkkaimman laivareitin.

Jokainen päivä laivan lojumisesta rantahietikossa tietää varustamolle 53 000 euron laskua, ja tavarantilaajat Euroopassa tulistuvat. Markkinoille pitää saada halpoja kiinalaisia tuotteita hinnalla millä hyvänsä.

Jaaha, taivaalla alkaa olla lupaavasti sinistä, ja päivästä kehittyy sellainen, ettei karvapohjasuksiin tarvitse vetää voidetta. Lämpöä on luvassa peräti neljä celciusastetta. Varotoimenpiteenä naaman voitelu taitaa tänään olla viisasta, sillä pohjoisen keväthangilla ultraviolettisäteily tekee sen, että kotiin palaa musta mies.

Siitä mieleeni tuli, että ensimmäinen mustaihoinen jenkki, joka juoksi olympialaisissa maratonin oli Theo Corbitt ja vieläpä Helsingissä 1952. Kisan voitti Tšekkoslovakian Emil Zatopek ja Corbitt oli 44. USA:ssa noussut ”Black lives matter” eli mustien hengellä/elämällä on väliä -liike muistutti Corbittista ja hänen myöhemmästä kestävyysjuoksijan urastaan, joka kelpasi esimerkiksi.

Ihonväri urheilussa ei ole itsestäänselvyys. Nyt meille kerrotaan, kuinka Skotlannissa pelaava suomalainen jalkapalloilija Glen Kamara on saanut kuulla, mikä on miehiään, ellei peräti apina.

Kohu siitä nousi.

Maanantaina alkoi tarkentua takapihan mattotelineen tangon ympärille kiertynyt lumipaakku. Sisältä katsottuna se vaikutti tilataideteokselta, ja eikö taiteen tehtävä ole täyttää tyhjää tilaa.

Aivan hetkessä se ei ole syntynyt. Otin kiehkurasta terassilta valokuvan ja kuten ilmenee, se näyttää viimeistellyltä. Mutta käytyäni ulkona – tänään maanantaiaamuna muuten oli kymmenen astetta pakkasta – ja paikkansa pitäväksi osoittautui vanha sanonta ”moni kakku päältä kaunis…”

Tämäkin luomus oli toisesta näkökulmasta tuulten kovertama vailla minkäänlaista muotoa ikään kuin tuohon luonnon oikusta puolihuolimattomasti heitetty ja takertunut tankoon. Ei se mitään haittaa, kun jostakin suunnasta kuten keittiön ikkunasta miellyttää edes jonkun silmää

Hyvä syy aloittaa eväiden syöminen, kun juna ohittaa Lapuan noin kello 9. Kaivan täyteen pakatusta repustani käärön kevätrullia. Rinkkani saa olla viereisellä istuimella, sillä nyt etäisyydet ovat kunniassa. Kevätrulla sopii ajankohtaan, onhan päivä kevätpäiväntasaus, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle, eli ylittää taivaanekvaattorin etelästä pohjoiseen.

Kevätrulla tai kevätkääryle on aasialaisperäinen ruoka, niin sanottua sormiruokaa, kunhan näpit on pesty. Riisijauhosta valmistetun taikinapötkylän sisään on paistettu vihanneksia. Kevätrullia on alun perin syöty uuden kuun juhlissa, siis kevääntulon kunniaksi. Nämä kevätkääryleet on valmistanut ahkeruudestaan tunnettu Seinäjoen myanmarilaisyhteisö. Siis aitoa, huokeaa ja terveellistä herkkua.

Näissä merkeissä matka taittuu ja vaihtuu Oulussa pikkuauton kyydiksi. Toivottavasti eväät eivät vielä silloin ole syöty.

Kuva: Ei sen puoleen, kyllä ulkona kärkkärikin maistuu.

Taivaalta on pudonnut Kihniöön amerikkalaisesta jakeluasemana toimineesta lentokoneesta, kerosiiniletku. On käynyt niin sanottu inhimillinen moka tai se tunnettu vanhanaikainen: Viimeksi  tankannut ja tehtäviinsä syöksynyt hävittäjä ei ole muistanut solauttaa tankkauspistooolia ohjeiden mukaisesti takaisin niin kuin pitää.

Sitä ei ole kerrottu, kuinka korkealla lentokone on ollut, kun letku on pudonnut ja minne päin Kihniötä. Ne lienevät sotilassalaisuuksia, joita varjellaan myös rauhan aikana.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Suomeen putoaa suurvallan sotakalustos. Inarinjärven jäälle jysähti tammikuussa 1985 silloin Neuvostoliiton harhautunut maaliohjus. Sen nostamisesta päivänvaloon tuli mediatapahtuma, kun paikallla oli kansainvälisen median lisäksi joulupukki. Suomi laskutti nostotyön 30 vuoden kuluttua naapurilta, joka oli muuttunut Venäjäksi.

Olisiko Kihniössä aineksia vastaavaan? Kerosiiniletkun löytöpaikalle, vaikkapa Nerkoojärven jäälle, tuoda joulupukin sijasta sopuliturkkiin sonnustautuneen kihniöläisen Kalevi Keihäsen hahmon. Hän voisi erityisluvalla tiputtaa polttoaineletkusta medialle Kihniön kipakkaa ja jutella mukavia.

.

Aamulla satoi vetistä lunta, päätin etten lähde tänään perinteiselle hiihtolenkille. Lueskelin paksua päivälehteä ja sen ohessa tullutta aikakauslehteä. Entisenä lehdentekijänä saatoin todeta: liian paljon yhdellä kertaa. Siinä on materiaalia koko viikoksi.

Tuli mieleeni työelämäni viimeiset ajat, kun kollega pyysi, että kopauttaisin jonkin pätkän palstan täytteeksi. Kopautin ja sanoin, että se on nyt siellä tiedostossa. Kollega totesi tylysti, luuletko että luen juttujasi.

Lehden jutut ovat vapaasti lukijoiden valittavissa. Yhtä miellyttävät sarjakuvat, toista kunnallispoliitikon yleisönosastokirjoitkset, kolmas on mieltynyt omiin teksteihinsä ja neljäs pääkirjoituksiin…

Katselin aikani keittiön pöydän ääressä tuoreita lehtiä ja ikkunasta säätä, ja huomasin, ettei vetistä lunta ei enää satanut. Vedin päälleni hiihtokamppeet, monot jalkaan, kuulokkeet korville ja valitsin suksiksi Yokot.

Kyrkkärin jäisellä parkkipaikalla oli lauantaina väljää. Niinpä lenkiltä saapui pian tuttu pariskunta, ja minä lähdin.

Ja kohta vastaan tuli lähes päivittäinen tuttava, huumorimies, joka totesi: ”Et kai vaan nukkunut pommiin?” Sanoin, että lähtöäni viivästytti räntäsade.

Vaikka suksien alta kuului kostea kihinä, oli luisto tällä kalustolla vauhdikas,

Ainakin se hyöty 55-tuumaisesta televisiosta on, että se helpottaa Oberstdorfin kisojen sponsoreiden logojen itkemisen tajuntaan. Näissä kisoissa tukijoina eivät ole olutpanimot ja niiden alkoholittomat juomat.
MM-hiihtojen pääsponsorit ovat saksalainen Würth ja ruotsalais-suomalainen StoraEnso. Molemmat yritykset toimivat maailmanlaajuisesti, metsäjätti StoraEnso kaikilla mantereilla. Etelä-Pohjanmaata lähimpänä sillä on saha Kristiinankaupungissa. Würth käy ruuvikauppaa eli kiinnitys- ja asennuskauppaa 80 maassa, myymälöitä sillä on myös Etelä-Pohjanmaalla useilla paikkakunnilla. Yrityksellä on 78000 työntekijää. StoraEnsolla työntekijöitä on 23000.
Reinhold ja Carmen Würth perustivat yrityksen toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 Stuttgartin lähelle, jonne yritys on myöhemmin rakentanut maailmankuulun arkkitehti Daniel Chipperfieldin piirtämän taidehallin. Muutenkin Würth on sijoittanut suuria summia taiteeseen, ja se tukee monella tapaa kulttuuria, koulutusta, nuoriso– ja rauhantyötä.

Hoastoa, sanoo karjalankielinen, kun teonsanasta haastaa on tehty jätettä. Alkaa olla jopa hoasteellista, peräti uskaliasta käyttää mokomaa sanaa. Aina paikalla näet saattaa olla kielipoliisi, joka pitää tukkimiehenkirjanpito puhujan sanoista.

Näin teki aikoinaan Toini Havu arviossaan, kun hän teilasi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Eräidenkin laskujen mukaan kirjassa oli 224 ärräpäätä. Millainen sotaromaani siitä olisi tullut, jos niitä olisi ollut puoletkin vähemmän?

Tosin yksikin kirosana riittää, kun sen ajoitus on oikea, kuten aikoinaan maailmanmestariksi hiihtänyt Marjo Matikainen osoitti ja jäi historiaan ärjäisyllään: Havuja, perkele!

Sodan lailla urheilu on niitä tantereita, jotka nostavat pintaan primitiivisiä tunteita, kuten Juha Mieto on tiivistänyt voittamista tappajan meiningiksi. Urheilu ja sota muutuvat tiimellyksen ja taiston tauottua tilaksi, jota voi sanoa pyhäksi..

Usein käytetty esimerkki on Maradonaa maalin teossa auttanut jumalan käsi.

Kuva: Käytin kerran kirosanaa, kun yritin Tatun kanssa ahtaa 55 tuuman  televisiota Almeran takapenkille. Onneksi kuljetusapu oli lähellä, kun   kunnallisvaaliehdokas poikkesi matkalla vaalikuvaukseen ja toimitti television kotiin. Haasteellinen tilanteesta tuli, kun sanoin että kiitos tulee vaaliuurnalta.