Kevättä ilmassa ja rullalla

Hyvä syy aloittaa eväiden syöminen, kun juna ohittaa Lapuan noin kello 9. Kaivan täyteen pakatusta repustani käärön kevätrullia. Rinkkani saa olla viereisellä istuimella, sillä nyt etäisyydet ovat kunniassa. Kevätrulla sopii ajankohtaan, onhan päivä kevätpäiväntasaus, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle, eli ylittää taivaanekvaattorin etelästä pohjoiseen.

Kevätrulla tai kevätkääryle on aasialaisperäinen ruoka, niin sanottua sormiruokaa, kunhan näpit on pesty. Riisijauhosta valmistetun taikinapötkylän sisään on paistettu vihanneksia. Kevätrullia on alun perin syöty uuden kuun juhlissa, siis kevääntulon kunniaksi. Nämä kevätkääryleet on valmistanut ahkeruudestaan tunnettu Seinäjoen myanmarilaisyhteisö. Siis aitoa, huokeaa ja terveellistä herkkua.

Näissä merkeissä matka taittuu ja vaihtuu Oulussa pikkuauton kyydiksi. Toivottavasti eväät eivät vielä silloin ole syöty.

Kuva: Ei sen puoleen, kyllä ulkona kärkkärikin maistuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *