Kostea vappuviikko

Lumiräntä peitti vielä muutama päivä sitten lähes kokonaan Linnanpuiston futiskentän, mitä nyt männikön puoleinen sivusta on sulana. Ja räntää sataa taas sunnuntaina.

Hieno näky, ajattelin oikaistessani kentän poikki torstaina iltapäivällä koiran kanssa. Saapas upposi märkään lumeen ja jätti jälkeensä vettynyttä kulku-uraa. Koira spurttaili riemuissaan hihnan päässä.

Katsellessani kenttää toisesta päästä olin erottavinani lumikannessa suksen painamat jäljet eli ladun. Siinä on joku hiihtänyt, ajattelin ja päädyin Väiskiin, tähän Linnanpuiston ikiliikkujaan. Kun näen hänet, kysyn, että oletko sinä vielä vappuviikolla ollut hiihtämässä  keskellä kaupunkia? Ei siinä mitään, hiihtää saa kun maassa on lunta tai käytössä rullasukset.

Minun viikkoni on sujunut myös kosteissa, jopa märissä merkeissä. Vapun alusviikosta tuli viiden päivän uintiviikko Seinäjoen mainiossa uimahallissa. Päiväannos on ollut kolme kilometriä kerrallaan eli yhteensä viisitoista kilometriä. Joku voi pitää tuollaista uimista tylsänä 25-metrisessä altaassa, mutta matkaa taittaessa voi summailla ja kalkuloida muitakin kuin matkantekoon liittyviä laskutoimituksia.

Sadalla metrillä teen neljä käännöstä ja noita satametrisiä mahtuu 3000 metriin 30 ja käännöksiä tulee 118 kiepautusta, koska lähtiessä ponnautan itseni päädystä vauhtiin ja lopettaessani läpsäytän kämmenen päätyyn. Siinä selitys kahden päätykäännöksen puuttumiseen. Altaanmitallisen uin 12 kauhaisulla eli sadalla metrillä kauhaisuja kertyy 48 ja 3000 metrillä 1440. Pysyy tuolla keinolla ainakin olkapää elastisena. Niin ja matka taittuu.

Kolmen kilometrin uintiin menee keskimäärin 66 minuuttia eli vappuviikon uinteihin meni viisi ja puoli tuntia. Polar 360 aktiivisuusranneke, joka vaikuttaa lähinnä lelulta, mittasi kertasuoritukseni kuluttaneen noin 800 kilokaloria eli viikkomääräksi tuli 4000 kilokalorin kulutus. Sitä vajetta täytin heti uinnin jälkeen kahvimukilla ja Lidlin korvapuustilla. Vyötäkään ei tarvinnut kiristää kuin yhden reiän verran.

Tänä vuonna uintia on kertynyt 90 kilometriä eli lähes kolme kertaa Kanaalin ylityksen vaatima uintimnatka. Olen tänä vuonna molskahtanut 30 kertaa altaaseen ja antanut mennä. Ennen kuin halli menee juhannuksen jälkeen kiinni, ehdin uida mitä pyöräilyltä aikaa liikenee vielä tuollaiset neljä peninkulmaa.

Tänään lähtiessäni hallista siinä samalla kulmalla oli isä ja poika, jotka puhuivat vierasta kieltä. Se selvisi italiaksi, kun sitä kysyin. Jostain mieleeni juolahti että italiaksi ”uida” on nuotata ja ”perhonen” farfalla. Pusakkaa päälle vetäessäni pyöräytin käsiäni perhosuinnin tyyliin ja sanoin nuoto a farfalla. Olin huomaavinani isän ja pojan ilmeen kirkastuvan.

Hyvä harrastus tämä uinti. Tapaa ihmisiä, joiden kanssa puhellessa voi käyttää vieraita kieliä. Tosin vain pää pinnan yläpuolella tai kuivalla maalla, muuten suu täyttyy vedellä.

(689.)

Projekti ja sen toteutus

Meikäläisen päätökset alkavat olla aika minimaalisia, mutta kaikesta huolimatta niitä on tehtävä. Nyt kun kevään pitäisi kukoistaa, ilmassa hönkii talven kylmyys. Se tunkee raa‘asti läpi pusakan, saa nenän vuotamaan eikä se jätä varpaitakaan rauhaan. Niinpä päätän lähteä uimaan, uimahalliin tietty. Ne ovat ihan eri ihmiset jotka pulahtavat tähän aikaan vuotta luonnon vesiin.

Eilen käväisin myös uimassa. Yli viikon uimattomuus, mitä nyt Kanarialla pari kertaa pulahdin merivedellä täytetyssä uima-altaassa, vaati pientä totuttelua. Lomahotellien altaat ovat pulikotisijoille, ja kukapa Kanarialla hotellin uima-altaassa alkaisikaan tosissaan kroolata. Jaaha, kyllä siinä joku tyyppi eräänä päivänä veteli kovin hartaalla ja kehnolla tyylillä kymmenen metriä tuonne ja palasi vielä kehnommalla. Hyvä että uinti edes jotenkin eteni. No, ei uinnista tyylipisteitä kerätä, mitä niitä nyt rannalta jaellaan; pääasia että pää pysyy pinnalla.

Näissä maisemissa eletään niitä aikoja, kun hiihto ei onnistu ja pyöräilykin on vähän liian kylmää. Eilen maanantaina päätettiin ukkojumppa tältä keväältä. Vetäjänämme toiminut Riikka ilmoitti jättävänsä vetovastuun ja muuttaa Vaasaan. Joku huomautti, että vaatii kainuulaiselta melkoisen haasteen saada ruotsia puhuvan kaupungin jumpattavat ymmärtämään mitä tarkoittaa ”käjet ylös”. Jakeluun vielä saattaisi mennä täkäläinen komento ”käret ylähälle”. Ei sen puoleen, hämäräksi olisi tainnut meillä ukkojumppaajilla jäädä rantaruotsalainen kehotus ”händerna uppåt”.  Kuitenkin jumppauttaja on sen verran edelläkävijä, että näyttää mitä kulloinkin tehdään.

Kirjanpitoni mukaan uintikertoja tänä vuonna eilinen mukaan lukien on 25 eli kilometreinä 75. Jos tällä viikolla onnistun pulahtamaan viidesti altaaseen ja uimaan kolme kilometriä kerralla, vapuksi kilometrejä on koossa 81. Toukokuussa niitä tulee lisää reilut parikymmentä ja kesäkuussakin sen verran että tavoite täyttyy. En muuten enää muista, mikä se tavoite on.

Ei auta kuin ottaa uintikassi kylpyhuoneen naulasta, kiepauttaa toiseen ranteeseen aktiivisuusmittari ja toiseen avainranneke. Tänään pitää tarkistaa uimahallin sisäänmenoportin näytöltä, paljonko uintikertoja on vielä jäljellä.  Muistelen hankkineeni niitä vuodenvaihteessa sen verran, ettei hieman päälle tunnin uintikerralle tule kuin nimellinen hinta. Ja samaan hintaan voi uinnin lisäksi saunoa, jopa kahdessa kylyssä, tavallisessa eli löylytoimisessa ja höyrysaunassa sekä lähtiessään kuivata tukkansa koneellisesti.

Päätös on tehty, enää puuttuu vain sen toteutus. Siis matkaan.

(688.)

Vuoristoa ja rasitusta

Hyvä asia, ettei Seinäjoella ole vuoristoa, kunhan vain nimellisesti muutama vuori: Jouppilan-, Hallilan- ja Kyrkösvuori sekä muutama samaan sarjaan kuuluva, vaatimattomasti vain kumpare maastossa.

Eilen eli ensimmäisenä pääsiäispäivänä tein tuttavuutta vuoristoon ja tietenkin polkupyörällä. Kuvassa reitti ja alapuolella kuvaus lenkin korkeuseroista. Hyvin  ymmärrän Kanarialla käyneiden ja vuokra-autolla noita pyöräilyreittejä ajelleiden varoitteluja. Niitä ei ole tarkoitettu ihmisvoimin kuljettavaksi. Ei ainakaan polkupyörällä sinne ole asiaa.
Kaikesta huolimatta lähdin haastavalle reitille, jonka pituudeksi katsoin noin 46 kilometriä. Siis reilu maraton, joita olen ehtinyt hölkätä viisitoista. Pahaksi ja ”pahaksi” onnekseni kilometrit olivatkin maileja. Siis reitistä kertyy 80 kilometriä, ja kun puoliväliin olin ehtinyt, oli turha haikailla paluuta.
Tie oli ensiluokkainen, sää aurinkoinen ja liikenne maltillista sekä kohteliasta. Muuan moottoripyöräilijä pysähtyi pitäessäni juomataukoa ja kysyi miten menee. Hyvin, sanoin.
Nyt minulle selvisi se, mitä tarkoittaa henkeäsalpaava maisema: vuorenseinämä kohoaa korkeuksiin ja tien toisella puolella rotko on syvä kuin meri. Maisema muistuttaa kuunmaisemaa, mitä nyt kuvista sen sellaiseksi olen päätellyt. Pelotteena toimivat varoitukset, joiden mukaan ylhäältä voi tielle tipahdella, isompia ja pienempiä kiviä.
Nousua oli pahimmillaan 1177,2 metriä, joten siellä piippuhyllyllä olin lähellä taivasta. Pisimmät nousut hipoivat kilometriä ja jonkin maininnan mukaan jyrkimmillään ne olivat 15-sateisia. Noin silmämääräisesti nousut olivat kymmenen kertaa pidempiä kuin Joupiskan mäki.

Kyliä reitin varrella oli sopivasta, joten huolto pelasi. Nesteytyksestä vesi ja cokis olivat korvaamattomia ja kun rasva alkoi rasituksen ja 28-sateisen kuumuuden vaikutuksesta toden teolla palaa, roihua piti sammuttaa oluella.
Erinomainen retki, vaikka paluu ajoittui hämärtyvän illan kanssa yksiin. Näin polkupyöräilykausi tänä vuonna alkoi raa’anpuoleisella lenkillä, mutta tästä on hyvä jatkaa Simpsiön- ja Vaasan-kierroksilla ja muilla polkaisuilla.
Nyt uidaan ja nautitaan taivaalla helottavasta valoilmiöstä eli Auringosta. Lihakset vertyvät, mutta ranteissa on yhä pientä pakotusta,
Se johtuu kilometrikaupalla jarruttelusta käsi jarrukahvalla.
(687.)

Hietaa hampaissa, väriä käsivarsissa

Hyvän pyörän vuokrasin Gran Canarialla. Varsinkin sen lukkopolkimia kiittelen. Paremmat ne ovat kuin omani. Irrottavat jalan lukituksesta jo pienellä liikkeellä. Sellaiset hankin heti kotona.

Jo alkumatkasta käytän nopeatoimisia lukkopolkimia. Lähestyn edelläni menevää koiraa ulkoiluttavaa perhettä ja ilmoitan heille yskäisten sekä lukituksen irrottamalla  pedaalista, jolloin kuuluu metallinen napsahdus. Kuulettehan, että täältä tullaan.

Isä alkaa kelata talutushihnaa saadakseen kahden nyrkin kokoisen lemmikkinsä hallintaan. Yritän pujahtaa nurmikon kautta ohitse, mutta hihnan päässä lamppuharjaa muistuttava otus säntää kimppuuni. Irrotan jalkani nopeasti pedaalista ja pysäytän pyörän, ettei lemmikki rusennu etupyörän alle. Siitä huolimatta se jatkaa rähinää kiittämättömästi minulle. Isäntäväki valittaa tilannetta.

Jatkan umpimähkäisesti tuota katua tuonne ja seuraavasta liikenneympyrästä sinne. Ja huomaan kiertäväni jotakin golfklubia. Kun keskityn ajamiseen, löydän vihdoin kuivan kanavan varteen. Seuraan sitä ja mitä lähemmäksi hiekkadyynejä tulen, sitä enemmän tuuli tunkee suuhuni hienoa hiekkaa, joka narskuu ilkeästi hampaiden välissä.

Tulen rantaan. Voimakas tuuli vyöryttää vaahtopäitä, mutta siitä huolimatta rannalla on auringonpalvojia. Ilma joka tapauksessa on lämmin. Ostan 1.50:lla Coca-Cola zeron ja jatkan matkaa.

Myöhemmin lähestyessäni San Agustinia kannan pyörän, se muuten on yllättävän kevyt, ylemmältä rantakadulta alemmalle, minut pidättää musta nainen. Hän sanoo tulevansa Malista, muistan sen olevan Ranskan siirtomaa ja siellä meno on yltynyt hulinoinniksi. Nainen pyytää rahaa. Sanon ettei minulla ole, on vain kortti, mutta löydän 70 senttiä. Se ei ole kelvata. Nainen kehottaa antamaan kympin, josta hän antaisi takaisin. Polkaisen tieheni.

Ennen Hotellia päätän nousta hotellin ohittavan jyrkän mäen päälle. Pyörästä löytyy riittävästi vaihteita, ja jaloistani jerkkua, mutta ennen pitkää maitohappo jyllää jaloissani. Pääsen kuitenkin perille, tai niin oletan, sillä mutkan takana tie jatkuu. Tämä riittää minulle.

Laskettelen melkoista kyytiä ohi hotellin ja käyn ostoskeskuksessa. Huoneessa juon tölkin olutta. Ja suihkun jälkee toisen. Vaikka kilometrejä tuli vain neljäkymmentä, tunnen uurastaneeni paljon enemmän kuin vvastaavalla lenkillä kotimaisemissa.

***

Pääsiäisaamuna kylppärin peilissä on tuttu mies, jonka käsivarret kyynärpäihin asti ovat väriltään violettiset. Sama ilmiö toistui joskus ennen vanhaan kun heinätöitä huhkittiin hihat käärittyinä. Nyt se on merkki pyöräilykauden alkamisesta ja nimenomaan lämpimissä oloissa.

Koto-oloissa pyöräilijän käsivarret päivettyvät pitkävartisia hanskoja muistuttaviksi suurin piirtein niihin aikoihin kesää, jolloin hihat käärittyinä tai lyhythihaisessa t-paidassa tehtiin heinätöitä. Paalauskoneet automatisoivat heinätyöt. Nyt käsivarsien eli polkupyörän suuntaviittojen selvärajainen värjäytyminen kertoo intensiivisestä polkupyöräilystä.

Harrastuksesta kertoo myös tuo peruspyörän kuva englannin- ja saksankielisin termein. Se oli pikainen harjoitus ennen tänne tuloa. Hyvä harrastus antaa väriä elämään.
(685.)

Paluumatkalla

Sanotaan, että hän on Armas. Ikämies. Jos tuollainen joutuu liikenneonnettomuuteen jalkaisin tai polkupyörällä, luonnehtii uutisotsikko häntä vanhukseksi. Siitä lukija voi päätellä, kuka on ollut syyllinen.

No, Armas istuu tuvan pöydän ääressä ja emäntä näkee heti hänen happamasta ilmeestään, että aina vaan se vatvoo kunnallisvaalien tulosta. Äänet eivät riittäneet kunnanvaltuustoon, lohdutukseksi tulee jokin lautakuntapaikka. Vaalien jälkeinen elämä junnaa paikoillaan pääsemättä uralleen.

Emäntä ei tietysti uskalla kysyä Armaltaan mitään, ei todeta edes mitään muodollista. Hän saisi kuulla ties monennenko kerran, mitä minä olen tehnyt väärin, kun minuun ei enää luoteta kuin 32 äänen verran. Minne ovat kadonneet ne kymmenet edellisvaalin minuun luottaneet. Tein neljän vuoden aikana aloitteita, puhuin mikrofoniin ja näyin julkisuudessa. Kirjoitin lehteenkin ja jaoin palkintoja urheilukilpailuissa. Vaimon olisi tehnyt mieli sanoa, että kannattajiasi on kuollut, se on luonnollista.

Paluumatkanmies. Sellaiseksi Armas oli joskus kuullut hänen kaltaisiaan nimitetyn. Hän oli käyttänyt luonnehdintaa huumorimielessä itsestäänkin. Nyt se kuulosti kolkolta ja oikeaan osuvalta: paluumatkanmies hän on.

Piinallisen hiljaisuuden rikkoo Armaksen puhelin. Hän näkee, että kyläyhdistyksen puuhanainen soittaa.

Kuulehan tuolla lopetetun kyläkoulun markilla… hän aloittaa

Armas muistaa sen kunnanvaltuuston kokouksen kiukkuisen tunnelman, kun kyläkoulun lakkautus kopautettiin pöytään. Haluaako se siitä vielä vuosien jälkeen muistutella, Armas ajattelee ja on valmis luettelemaan kylän lapset pääluvun mukaan. Ei tulisi heistä enää koululuokkaa. Ei.

…niin kyläyhdistys polttaa siellä pääsiäislauantaina kokon. Tulisitko sinä sen sytyttämään, ja voisit jotakin sanoakin.

Armas suostuu. Siinä olisi jotakin vertauskuvallista, kun risuista ja rangoista sekä muusta joutavasta kasattu ja hänen sytyttämänsä kokko roihuaa.

Armas raapaisee tikun ja ennen kuin tuli tarttuu paperitolloon, tuuli pyyhkäisee sen sammuksiin. Kaivaessaan kömpelöin sormin rasiasta uutta tikkua valahtaa laatikon sisältö märkään maahan.

Väkijoukosta muuan nuori mies naksauttaa puolihuolimattomasti sytkäristään tulen kokkoon, joka leimahtaa saman tien liekkeihin.

(684.)

Kansanvalta kutsuu!

Ryhtykäämme siis kansanvallalle! Siihen on tänään tilaisuus. Eikä maksa mitään.

Se on tämän päivän kehotus. Tänään kansa saa ilmaista tahtonsa ja äänestää kuntaansa päättäjät.

Päivän Helsingin Sanomat kertoi liikuttavan tarinan ”Vainotut saavat vihdoin äänestää”. Se kertoo espoolaisesta kolmilapsisesta pakistanilaisperheestä, jonka vanhemmat Abdul, 36, ja Iffat, 30, saavat ensimmäisen kerran eläessään käyttää äänioikeutta. Tuohon ikään mennessä suomalaiset ovat voineet äänestää eri vaaleissa kymmeniä kertoja.

Pakistanissa äänioikeuden käyttämisen on estänyt se, että aviopari kuuluu ahmadiyyamuslimien vähemmistöön, ”joka Pakistanissa on ahtaalla muulloinkin kuin vaalipäivinä”. Uskonnon vaihtaminen olisi taannut laveampia oikeuksia. Pakistanissa vaalipäivä on suuri juhla niille, jotka saavat äänestää. Niinpä pariskunta aikoo juhlia tänään äänestämisen jälkeen. Jospa meilläkin innostuttaisiin juhlamielelle tänään.

Uskomatonta, mutta näin se vaan on, että maailmaan mahtuu yhä vaikka kuinka paljon käsittämättömyyttä, kolloutta ja tyhmyyttä, alkeellista vihaa, jolla vallanpitäjät pönkittävät asemaansa ja jolla alistavat vääräuskoisia, köyhiä jne. Suomen yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden juuret ulottuvat sadan vuoden taakse. Se on jo aihe juhlaan.

Muistetaan hoitaa tänään kansalaisvelvollisuus. Jos ehdokas on vielä hakusessa, voi huoletta ottaa Annin piirustuksesta vihjeen ja äänestää hänen äitiään eli numeroa 72. En häntä tässä ala mainostamaan, mutta tuolle numerolle meni ennakkoon ääneni. Illalla nähdään, mihin se ja muut äänet riittävät.

***

Hyvin ne riittivät. 297 ääntä.

(683.)

Kaksi kärpästä kerralla

Pyöräily, siinä erinomainen harrastus.

Jotkut pyöräilevät läpi vuoden, kun taas toisille, kuten minulle, riittää se aika vuotta, kun maa on sula, puussa lehti tai ainakin silmut eikä ajellessa palella sormia eikä varpaita. Samaa periaatetta noudatin veneillessä, eli järvelle ei kovalla tuulella eikä aallokolla. Olin niin sanoakseni tyynen veden veneilijä.

Tarkoitukseni on aivan lähipäivinä aloittaa pyöräily. Siis aikaisemmin kuin koskaan ryhdyttyäni tähän harrastukseen. Jos aloitus ei onnistu ensi sunnuntaina – kylmyyden, sateen tai jonkun muun luonnonoikun takia – onnistuu se ensi viikolla, kun menen huoltoryhmän (=vaimo) kanssa Gran Canarialle. Siellä on käyttööni viideksi päiväksi varattu Ghost Nivotel race carbon. Kovan luokan menijä!

Tässä vaiheessa kaikki näyttää kotoa katseltuna vaivattomalta: paikalliseen säätilaan kosketus tapahtuu netin kautta pelkkinä astelukuina, maasto näyttää kartasta katsottuna sopivalta eikä teillä ole tietoakaan muusta liikenteestä. No, kiirastorstaina illalla saan ensivaikutelman Gran Canarian ilmastosta. Tuttu tunne kun astuu lentokoneesta ulos pimeään iltaan ja lämpö hyväilee turistia. Siinä vaiheessa asia ilmaistaan, ”että niin kuin linnunmaitoa…”

Siitä päivä kerrallaan todellisuus tekee tilaa ja jonkin ajan kuluttua käyttöön tulee kuin varkain luonnehdinta, ettei tällaiseen helteeseen suomalainen totu. Sitten jo iskee katumus: lämpöähän täältä tultiin hakemaan.

Pyöräily ja varsinkin matkailu avartaa. Nytkin on pitänyt opetella englanniksi joitain polkupyörään liittyviä termejä. Tuohon kuvaan niitä olen laittanut, tosin viitenumerot ovat kovin pieniä. 1. the drop handlebars /racing handlebars (ohjaus/sarvet), 2. the frame of the road racer (pyörän kehys), 3. the racing saddle (satula) 4. the spare tubular tyre or tire (vararengas) 5.  the tubular tyre, 6. the chain (kettingit), 7. the pedal (poljin).

Noilla pääse alkuun, kun käytössä pitäisi vielä olla lukkopolkimet eli pedal klicks. Ja ikään kuin ylimääräiseksi opin uuden sanonnan eli idiomin: take your foot off pedal. Eli otetaanpas vähän iisimmin.

Hyvä ohje pyöräilijälle ja vallankin turistille.

[Tuo otsikko kuuluu saksaksi zwei Fliegen mit einem Schlag eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla.]

(682.)

Jumppaa ja demokratiaa

Maanantaina jumpan vetäjä – olin nimittää häntä”tytöksi”, toki pieni ja pippurinen sekä puhelias hän on – sanoi laittavansa meille äijän köriläille enemmän tasapainottelua ja liikkuvuutta kuin vauhtia ja huhkimista. Siitä se jumppa alkoi ties monennenko kerran, ja me toteutimme kuuliaisesti Riikan ohjeita.

Tehokkaan lämmittelyvaiheen jälkeen piti valita tasavertainen kaveri.  Minun vastustajakseni asettui maratoonarina kunnostautunut Tuure, joka otti edessäni paikan kenttään vedetyllä viivalla. Tartuimme toisiamme kädestä sellaisella tervehdysotteella tarkoituksenamme nykäisyillä horjuttaa vastustajaa. Tuttua touhua kouluajoilta. Onnistuimme heilauttamaan edestakaisilla käsiliikkeillä toisiamme, vaan ei se ihan noin vain käynyt. Pelin henki jatkui niin, että seisoessamme kosketusetäisyydellä yritimme toisella kädellä tönäisemällä vastustajaa hartiasta saada tätä pois viivalta ja itse pysyä viivalla. Sekään ei pelkällä voimalla onistunut; piti väistellä ja kuitenkin pysyä tasapainossa ja aloitteellinen piti olla.

Herkästi alkoi hiki kirpoilla otsalle, vaikka emme huonokuntoisia olleet, mutta  kun kisattiin, piti olla tosissaan. Hojaantuipa siinä tuoksinassa muuan ottelupari rähmälleen pitkin permantoa. Kevyesti ja naureskellen raavaat ukot pyörähtelivät kootessaan itseään ylös.

Jumppa päätti taas yhden maanantain kuten se on päättänyt jo usean vuoden ajan. Vähiin käyvät kevään maanantaijumpat. Kahdesti enää kokoonnumme ennen neljän kuukauden taukoa eli laidunkautta. Näin vuosi eli syys- ja kevätkausi päättyy ja pitää vaihtaa lajia. Vien polkupyörän huoltoon Törnävälle polkupyöräliikkeen ammattimiehelle, ja jos ensi sunnuntai ei aivan mahdoton ole, polkaisen Komialle kirkolle eli Ylistaroon. Se olisi pyöräilykauden avaus

Ja uiminen jatkuu kolmen kilometrin kertarykäisyillä muutaman kerran viikossa, kunnes uimahalli menee kesätauolle. Mukava oli eilen maanantaina aamupäivällä nousta altaasta 66 minuutin kroolaamisen jälkeen. Saunaan en välittänyt enää mennä. Anni, 9 v, opasti sunnuntaisen uintitreeninsä jälkeen, ettei uimari tarvitse silloin harjoituksissa juomaa, jos ei hän mene lopuksi hikoilemaan saunaan. Ohjetta oli helppo noudattaa, koska mukanani ei ollut  juotavaa, niinpä suuntasin suihkun jälkeen yläkertaan ja vedin kuteet päälle.

Aika harvoin poikkean uimahallissa saunaan. Siellä kun melkein aina joku löylyttäjä mättää kiukaalle vettä vähääkään välittämättä muista. Meillä vähempiin löylyihin tottuneilla puheenaiheet loppuvat ja yksi toisensa jälkeen livistää pois saunasta.

***

Jos joku, joka ei vielä ole hoitanut kansalaisvelvollisuuttaan ennakkoon, haluaa kunnallisvaaleja varten vinkin, annan sellaisen eli numeron 72. Tasapuolisuuden nimissä ja sen suurempaa numeroa tekemättä mainitsen, että tarjolla on muitakin ehdokkaita, mutta kunhan esitin oman mielipiteeni.

Se sallitaan näin vaalien alusviikolla. Tämä on sitä kansanvaltaa, eli me kansalaiset pääsemme toteuttamaan yhtäläistä oikeutta ja valitsemaan valtaa käyttävät. Sitä sanotaan myös demokratiaksi.

(681.)