On siinä uitavaa

Vesipeto

Kannattaa painaa muistiin Ben Hooper, 38, poliisi, sotilas ja mielenterveyshoitaja Britanniasta. Hän ei ole tähän mennessä tehnyt oikeastaan mitään mainittavampaa, mutta pian hänestä kuullaan. Hooper näet on näinä päivinä aloittanut Atlantin ylittämisen uimalla. Taival alkaa Dakarista Senegalista ja päättyy neljän, viiden kuukauden kuluttua Brasiliassa.

Maailma tuntee näitä ekstremeharrastajia. Joku kiipeää muutaman kilometrin korkuiselle vuorelle, toinen juoksee auringonpaisteessa Saharassa tai hyisellä Antarktiksella, onpa muuan työkaveri hölkännyt Lapista Helsinkiin ja talvisin eräs tuttava hiihtää tuossa futiskentällä kilometrin latua tuhat kierrosta. Kunnioitettavia saavutuksia.

Atlantti on ylitetty vaikka millä keinolla, mutta Hooperin uinti lienee lajissaan kovin suoritus, ellei hai sitä ennen popsi häntä. Siihen hän on varautunut käyttämällä neopreenipukua, joka tekee hänestä näkymättömän haiden hyökkäyksille. Lisäksi hänellä on haiden karkotukseen niiden vieroksumaa hajustetta, Repel sharks.

Uintimatkaa varten Hooper on harjoitellut usean vuoden ajan uima-altaassa ja avovedessä. Loppuaikoina harjoitusmatkat ovat olleet 20 kilometriä. Uitavaa Afrikasta Etelä-Amerikkaan tulee noin 3000 kilometriä, mikä 25 metrin uima-altaassa tietää noin 115 000 altaan mittaa.

Meikäläisen uintimäärä elokuun alusta tähän päivään on 105 kilometriä eli noin 3,5 prosenttia Hooperin matkasta, ja siihen olen uinut 4500 altaanmitaa ja käyttänyt yhdeksän kilometrin viikkovauhdilla kolme kuukautta. Jäisi Brasilia saavuttamatta.

Atlantin ylitystä seuraa kaksi purjevenettä, toisessa on tonnikaupalla ruokaa, juomaa ja muuta välttämätöntä. Toisessa seurataan, että kaikki sujuu hyväksyttävästi ja saavutus kelpaa Guinnesin ennätysten kirjaan. Mukana on usean alan osaajia.

Vesipedolle kiusaa tuottavat meren elävien – haiden ja meduuojen lisäksi – luonto myrskyineen, virtauksineen ja helteineen. Laivaliikenne aiheuttaa myös ongelmia, meressä kun saattaa kellua kuormasta pudonneita kontteja. Ravintoa ja nestettä Hooper nauttii noin puolen tunnin välein, ja tarpeen vaatiessa useamminkin. Kulutus päivässä on 12 000 kcal.

Hooper ui päivässä 12-14 tuntia eli kaksi kuuden tunnin jaksoa. Viikossa uintipäiviä on kuusi ja päivätavoite on 9 mailia eli 14,4 kilometriä hieman alle 7 tunnissa. Keskiviikkona illalla mittari (Track Bens Progress)  näytti maileja kertyneen 37 eli liki 60 kilometriä. Jos kaikki menee hyvin, kauhottavaa Hooperilla on vielä 137 päivää ennen kuin hän pääsee Brasilian Navaliin.

Toivottavasti tuulet puhaltavat Benille suotuisasti eikä kuumuus käy ylivoimaiseksi. Vesi noilla leveysasteilla on perin uimariystävällistä, reilusti yli 25 celsiusastetta.
(634.)

Huom! Käykäähän FB:ssa 100Rastia loppiaisena -sivulla ja tulkaa kyseiseen tapahtumaan 6.1. 2017 Seinäjoki Areenaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *