Taas vaunu numero 5

Taas vaunu numero viisi. Juuri toissa päivänä tulimme samassa vaunussa Helsingistä. Siitä on tullut itsestäänselvyys, kun ostaa iPadilla junalipun ja antaa palveluntarjoajan eli VR:n valita istumapaikan.

Nyt olisimme halunneet muun kuin vaunun perimmäiset paikat, joiden selkänoja on kiinni peräseinässä, eikä selkänojaa saa säädettyä, vaikka käsinojan alapuolella sitä varten on klipu. Ei muuten, mutta kun pääteasemamme on Rovaniemi.

Junassa onneksi pystyy vetristelemään käymällä ravintolavaunussa, vessassa tai muuten vain jaloitella. Vaunu viisi on lähes täysi. Vaunun molemmilla puolilla matkatavarahyllyt on ahdettu tiiviisti vieriviereen matkalaukkuja. Seinäjoelta lähdettäessä jouduin viemään hiihtokalustoni välikköön, joka on polkupyöriä varten. Siinä oli jo ennestään kolme suksipussia.

Lapualla junasta jäi useita matkustajia ja heiltä vapautui tilaa, niinpä hain suksipussini vaunuun yläritilälle. Pännäisissä junasta jäi yhä lisää matkustajia eikä heitä juuri tullut tilalle. Vaunu viisi väljeni.

Varasin matkalle kolme sanomalehteä, Ilkka-Pohjalaisen, Aamulehden ja Helsingin Sanomat sekä HS:n kuukausiliitteen. Kaikki kolme uutislehteä kirjoittavat koronaviruksen lisäksi UROS Livestä eli Tampereen areenan nimestä ja sen synnyttämästä kritiikistä. Tampereen kaupungin johto suhtautuu nimeen suopeasti, sillä oululainen UROS ei ole ihan mikä tahansa nappikauppa. Se teki maailmalla viime vuonna yli miljardin liikevaihdon ja se on luvannut tuoda nimensä lisäksi Tampereelle kehittämäänsä digiteknologiaa ja työpaikkoja. Nimestä, joka on syntynyt sanoista universal, roaming ja solutions, firma on maksanut Tampereen areenalle kovan hinnan, joten metelöinti on turhaa.

Juna on kiitänyt kahdeksan minuuttia aikataulusta jäljessä. Se ei pahemmin matkustajia haittaa, mutta punatukkaisen konnaritädin kunnia-asia on, että saavutamme aikataulun. Hän kehottaa matkustajia poistumaan junasta asemilla ripeästi. Eikä  tupakoijille heru armoa, elleivät saa imaistua nikotiinia keuhkoihinsa lyhyen seisahduksen aikana, niin saavat jäädä. Kannuksessa konduktööri ilmoittaa, että vielä pitää kuroa neljä minuuttia ja kannustaa junasta poistuvia ripeyteen. En ole kuullut ennen tällaista tsemppausta, mutta näin me matkustajat ja junan henkilökunta osallistumme yhteisen tavoitteen saavuttamiseen.

Vielä on ennenaikaista spekuloida saapumista Rovaniemelle. Sieltä jatkamme  Eskelisen Lapinlinjojen bussilla kolmisen tuntia Saariselälle.

Kerran minulle on käynyt niin, että bussi ei Rovaniemellä enää voinut lykätä lähtöään. Seuraava bussi olisi lähtenyt puolentoista tunnin kuluttua, mutta erään rouvan matkalippu edellytti junan ja bussin synergiaa, joten VR:n velvollisuus oli täyttää lupauksensa. Rouvalle tilattiin taksi, johon minutkin kehotettiin hiihtokalustoineni. Taksamittari muistaakseni raksutti 400 euroa VR:n piikkiin.

Pian sen jälkeen VR lopetti junan ja bussin yhdistelmälippujen myynnin. Tai ainakin lupauksen, että matkustaja pääsee sillä sujuvasti perille. 

(976.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *