Kun maassa on hanget korkeat nietokset, tuntuu se näissä maisemissa käsittämättömältä. Totta se kuitenkin on, tosin noin 800 kilometriä pohjoisempana ja tarkemmin sanottuna Suopunkitie kahdeksan lähimaastossa Saariselällä. Juna lähtee Seinäjoelta 00.12 kohti Rovaniemeä, josta aamulla kahdeksan maissa Eskelisen Lapinlijat (tai Golden Line) vie loppumatkan ja puolilta päivin saavutaan Saariselälle. Sitten suksille.
Unto ja Tuulikki kuljettivat hiihtokalustoni suksiboksissa loskaisia maanteitä perille jo toissa päivänä. Ilmatieteenlaitoksen mukaan noissa maisemissa, joihin olen menossa, on nyt yli puolimetriä lunta ja pakkasta muutama aste, mutta molemmat – pakkanen ja lumi– lisääntyvät alkavan viikon puolivälissä. Siitä kun viimeksi Saariselällä hiihtelin on jo yli puoli vuotta, enkä hiihtämistä ole sen koommin harrastanut, mitä nyt tuossa Linnanpuistossa hieman tuntumaa ottanut. Tällä kertaa tarkoitukseni on viipyä näissä maisemissa kaksi viikkoa ja aistia kaamosta sekä palautella hiihdon liikeratoja.
Hiihtokilometrejä en ahnehdi, mutta en toppuuttele, jos niitä on tullakseen. Matkaan olen varannut kahdet sukset, Rossignolin skinit ja Fischerin voideltavat. Ajankuluksi varaan Markku Mantilan 500-sivuisen Taivaaseen on toinenkin polku. Sen lisäksi repussani on vielä lahjapakkauksessa kirja, jonka avaan ja aloitan sen lukemisen jouluaattona. Saas nähdä mikä se on.
”Otetaan rauhallista tuumailua ja vietetään joulua ja palataan asiaan”, kuulosti viisaalta ohjeelta, jonka presidentti Sauli Niinistö sanoi television lauantai-illan pääuutisissa kun häneltä kysyttiin Al-Holin suomalaisten naisten ja lasten mahdollisesta palauttamisesta Suomeen.
Kuvan otin joskus vuosi sitten Conncticutin New Londonissa, joka on aikoinaan ollut merkittävä valaanpyynnin keskus. Kaupungin keskusaukiolla valaanpyrstö kertoo menneistä ajoista.
(961.)