Saavuin eilen sunnuntaina Saariselälle hieman jälkeen kello kahdentoista. Päivän olin aloittanut aamukuudelta tunnin kuntosalitreenillä. Lauantai kului rutiininomaista rataa, johon iltapäivällä sentään sisältyi kohokohta: tyttärentyttären Annin 12-vuotissynttärikekkerit. Tupa oli täynnä väkeä ja juhlapöytä täynnä herkkuja. Sen jälkeen ilta kului miettiessä, pitääkö täydeksi käyneeseen reppuun pakata vielä jotakin – mukamas tärkeää. En keksinyt mitään.
Juna lähtee Seinäjoen pimeältä ja hiljaiselta asemalta vähän yli puolenyön. Käyn heti makuulle ja nukahdan ajatukseen, että pian konduktööri koputtaa tarkastaakseen matkalippuni. Niin ei käynyt. Herään Oulussa ja juon kahvin ja syön jogurtin. Pitkässä junassa nukutaan. RavintoLavaunussa, kuten VR kirjoittaa ravintolavaunun, on lisäkseni toinen varhainen matkustaja aamukahvilla. Kello on jotain aamuviiden paikkeilla. Palaan hyttiin loikoilemaan ja lueskelemaan päätteeltä päivän lehtiä. Rovaniemelle juna saapuu seitsemän minuuttia myöhässä ja ovet avautuvat tulosuuntaan nähden vasemmalle.
Reppu on kätevä kantoväline, vakuutun kun vaunusillalle alkaa tulla lähinnä japanilaisen näköistä ja kokoista porukkaa, joiden matkalaukut ovat järkälemäisiä matka-arkkuja. Rovaniemen aseman ulkoseinän lämpömittarin lukema on miinus yksi astetta. Asemaravintolassa jono pitenee. Syy selviää kun tulen maksamisvuoroon ja kun kysyin, onko lähimaksua. Myyjä sanoi kuin Kaurismäen elokuvassa: On, mutta se ei toimi! Naputan tunnukseni.
Suurin osa linja-autoon nousseista matkustajista jää pois Napapiirillä Joulupukin kylässä. Siis japanilaisia. Torkahtelen ja kymmeneltä vääntäydyn Sodankylän matkahuollon pihassa ulos ja kysyn kuskilta, onko kahvila auki vai pitääkö mennä tien toiselle puolelle huoltoaseman kahvilaan.
”Auki se on kun ikkunassa lukee OPEN”, kuski toteaa.
Juon aamun kolmannen kahvin ja syön juustolla päällystetyn karjalanpiirakan. Lähimaksu toimii.
Bussin ikkunasta japanilaisnainen kuvaa puhelinlaitteellaan ohikiitäviä kaamosmaisemia ja siellä täällä vilahtelevia jouluvaloja. Matkavauhtimme on reipasta. Muistan tienvarren liikepaikan: Se on Ukkolan veljesten poronlihamyymälä, jossa kauppaa tekee vuoden 1976 Montrealin olympialaisten kultamitalisti Pertin veli.
”Pitkän matkan on olympiavoittajan pitänyt tehdä näiltä selkosilta.”
Kakslauttasessa ja Kiilopäällä jäävät ovat japanilaisia ja muita kaukomaiden matkalaisia. Meitä on kolme, jotka jatkamme Saariselällä, Bussi jatkaa Inariin.
Päätän, etten enää matkusta makuuvaunussa Seinäjoelta Rovaniemelle. Seinäjokelainen kun on jo junaan noustessaan ohittanut unen syvimmän vaiheen. Päiväsaikaan päivävaunussa nukahtelu, uinailu ja oheistoiminta ovat tehokkaampaa ja halvempaa kuin muutaman tunnin viruminen makuuvaunussa. Aiemmilla matkoilla olen jo päättänyt, että reissulla selkäreppu on paras vaihtoehto.
Uusi reppuni toimi erinomaisesti ensimmäisellä Lapin-reissullaan.
(961.)