Tervo ja sotilaan vaimo

Tellervo Koivisto täytti 90 vuotta 2. 1 ja sen kunniaksi hänestä esitettiin kaikin puolin onnistunut haastattelu eilen illalla TV1:ssä. Haastattelijana oli kirjailija Jari Tervo, kuukautta vaille 60 vuotta.

Haastattelussa ei oikeastaan tullut esiin mitään uutta rouva Koivsistosta. Hänestä on kerrottu lähes kaikki oleellinen, ja sitä oleellista on ollut paljon samoin kuin pitkän elämän vuosia. Kekkosen presidenttiuran (1956–1982) jälkeen virkaan valitun Koiviston (1982–1994)  puolison tehtäväksi tuli luonnostaan valottaa avioliittoa, jota muuten kesti lähes 70 vuotta. Rouva Koivisto ei kuitenkaan jäänyt sivustakatsojaksi.

Yhteinen taival alkoi kun nuoret sattuivat tanssipaikkaa etsiessään Turun ylioppilaskunnan talolle, joka kuitenkin sinä iltana oli suljettu. Mauno Koivisto vei Tellervon Pansion työväentalolle tansseihin. Tellervo ei kertomansa mukaan vielä ihastunut pitkään, komeaan mieheen, eikä saattomatkan kävelyosuudella kavaljeerin järkeily totuuden olemuksesta ollut ihan tavanomaista.

Haastattelijan ja haastateltavan kesken vallitsee luottamus, joka vakuuttaa katsojaa ja tuntuu kuin haastattelu olisi harjoiteltu etukäteen jopa pienintä piirtoa myöten. Niukat ja rauhalliset kuvakulmat luovat syvyyttä pysähtyen Tervon arvoitukselliseen ilmeeseen tai Tellervon terävään katseeseen ja hymyyn.

Haastattelu etenee vähäeleisesti viitteellisten ajankuvien saattelemana. Tervo poimii ajanvirrasta kiinnostavia tapahtumia, joita Tellervo syventää sujuvasti, kuten kansanedustajaksi valitsemistaan. ”Minusta tuli huono poliitikko”, hän toteaa, koska olin lähtenyt politiikkaan kiireellisesti ja lyhyellä harkinnalla ja saanut sellaisen äänivyöryn.

Mihael Gorbatšoviin hän ihastui jo ennen kuin tästä tuli pääsihteeri. Ruskeat silmät olivat tehonneet ja vakuuttaneet, että hän tulee muuttamaan systeemejä. Tellervo kehuu Gorbatšovia, jonka ainoana negatiivisena puutteena hän pitää tämän vaimoa. Hän oli epäluuloinen, rasittava ja kaikkitietävä, jonka mielestä länsi vain sumuttaa heitä.

Otsikon ”sotilaan vaimo” oli Mauno Koiviston termi, jolla hän kysyi puolison kantaa ryhtyessään uusiin tehtäviin, kuten presidenttiehdokkaaksi. Oletko sotilaan vaimo? Tellervo lupasi olla.

***

Haastattelussa minua vaivasivat kansiot vai mitä prosyyrejä ne olivat, joita Tervo piti koko ajan toisessa kädessään. Niitä hän ei näyttänyt edes vilkaisevan. Toisessa kädessä hänen muhkea rannekellonsa kiinnitti huomiota. Komea aikarauta.

(879.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *