Sukupolvelta toiselle siirtyvien viinitilojen viljelyala on tällä 170 kilometrin pituisella viinireitillä yli 15 000 hehtaaria. Viljelijöitä on neljätuhatta ja vuosittain markkinoille lähtee 150 miljoonaa viinipulloa. Pääasiallinen tuote on valkoviini. Enemmän ja vähemmän jyrkillä rinteillä viinitarhat suorine riveineen jo sinänsä ovat nähtävyyksiä puhumattakaan keskiaikaisten kaupunkien arkkitehtuurista tai haikaroiden rauhoitusalueesta.
Alsacen pääkaupunkia Strasbourgia pidetään Brysselin ohella Euroopan toisena pääkaupunkina, joka muistuttaa, että täällä ollaan Euroopan ytimessä. Kaupungissa kohtaavat syvälle ulottuva historia ja elinvoimainen nykyaika.
Strasbourgin katedraali pani niskat koetukselle, suut haukkomaan henkeä ja katseet ymmyrkäisiksi. Päästyämme hämärästä kirkosta ulos ja totuttuamme päivänvaloon hätkäytti meitä aukion ihmisvilinän läpi marssinut järein konetuliasein ja luotiliivein varustautunut tiukkailmeinen sotilasosasto.
”Täällä ei olla missään lintukodossa”, kävi monen mielessä.
Pahat ajatukset kuitenkin kaikkosivat, kun pääsimme ravintolaan ja paikallinen herkku teki tehtävänsä. Epäilimme ensin ravintolan konstailevan kustannuksellamme, kun meille tarjottiin hapankaalia (sükrüt) suolaisten makkaroiden ja palvatun sianlihan ja keitettyjen perunoiden lisäksi ja kyytipojaksi valkoviiniä. Mutta se oli aitoa alsacelaista herkkua, choucroutea.
Siitä syntyi kotoinen ja tuhti, jopa ähkyinen makuelämys. Sen voimalla saatoimme jatkaa Euroopan parlamentin päämajaan. Siellä käytävät ja istuntosali olivat hiljaisia, sillä parlamentaarikot ja virkamiehet olivat vielä Brysselissä.
EU-kansalaisina kritisoimme näiden yhteisten instituutioiden jakamista kahteen kaupunkiin ja kuinka kalliiksi niihin reissaaminen tulee. Totesimme kuitenkin asioiden olevan isompien tahojen käsissä.
Alsace eli Elsass on kuulunut useaan otteeseen Saksalle, ja hyvin siellä pärjäsi saksalla varsinkin vanhemman väen kanssa. Sen testasi ryhmämme pyöräilijä, joka oli hyvissä ajoin ennen matkaa vuokrannut kelpo maantiepyörän. Tehtyään sillä ensin viiden peninkulman lenkin lähirinteiden viinireitillä hän suuntasi naapuriin Reinin toiselle puolelle Freiburgiin.
Edestakaisin sinne tulee sata kilometriä. Matka onnistui hyvin enimmäkseen pyöräilyväyliä pitkin. Rajan ylittämisen hän huomasi ajeltuaan jo pitkästi Saksan puolella, kun näköpiiriin ilmestyi oluttupia ja ilmassa leijui currywurstin tuoksu. Tiet oli hyvin merkitty ja opasteet selkeitä.
Paluumatka toista, eteläistä reittiä Colmariin sujui mutkitta, kunnes isohkon kaupungin, sen vilkkaan liikenteen ja alkavan auringonlaskun yhteisvaikutus sai pyöräilijän empimään. Ehtiäkseen muun porukan illanviettoon hän päätti tulla loput 15 kilometriä taksilla.
Lyhyen taksimatkan aikana hänen ranskan sanavarastonsa runsastui melkoisesti. Selvisi myös, että Hunawihrin nimen alkuosa Huna tai Hune juontaa kylän ammoisen mahtimiehen vaimosta, joka oli pyykkäri. Pyhimys Hunesta tuli 1515 ja yhtenä perusteena oli se, että hän pesi köyhien vaatteita ilmaiseksi.
Kuva kertoo, että sadonkorjuu näissä maisemissa on rypäleiden poimimista.
(jatkuu…)
(631.)