Maskin takaa

Monena vuonna ehdin Lapissa ihmetellä ensin niitä japanilaisia, jotka liikkuivat maski naamalla revontulia kaselemassa ja vähän myöhemmin ihmetyttivät kiinalaiset. Viime vuonna heitä oli tulossa sellaiset määrät, että Suomella oli täysi työ haalia ja palkata sesonkityöläisiä passaamaan heitä.

Sen vielä ymmärsin, että Tokiossa tai Shanghaissa ilma on sakeana partikkeleita, että happea pitää haukkoa jonkin suodattimen läivitse. Reissuilla maailman lentokentillä vikkelät japanilaiset ja määrätietoiset kiinalaiset erottaa passin lisäksi muista matkustajista hengitysuojaimista. Kiinalaiset erottaa myös siitä, että he ryystävät keittoa äänekkäästi – tietysti ilman maskia.

Menneenä talvena selvisi suun edessä pidettävän kangaslapun tehtävä. Se estää puolin ja toisin pisaroinnin niin, ettei käy niin kuin nyt kävi, ja koronavirus pani maailman sekaisin.

Kiinalaisten lähdettyä maasta suomalaiset innostuivat maskeista, mutta ei niitä saanut mistään. Jotkut askartelivat maskeja odotellessaan Kiinasta Finnairin leveärunkoisten laskeutumista Helsinki-Vantaalle. Ensimmäinen satsi osoittautui sekundaksi ja välistävetäjien bisnekseksi.

Vaikka koronavirus lienee lähtöisin Kiinasta, tulee sieltä toki paljon hyödyllistä, kuten turisteina vaurastunutta keskiluokkaa, joka tuo rahaa Lappiin. Tosin matkustelu tällä erää loppui lyhyeen. Kiina tuottaa sellaiset määrät tavaraa, jota ilman länsi ei toimi. Tuntemattomasta sotilaasta tuttu sanonta ”tavaraa on kuin Amerikassa, kaikkea ei edes tarvita” pätee Kiinaan.  Tietokoneen varaosia ei löydy lähempää kuin Kiinasta ja siellä niitä computereitakin enimmäkseen tehdään. Samoin on laita monen muun hyödykkeen, kuten soittimien. Kiinalaiset tekevät maailman pianot, viulut ja kitarat.

Rupesin hengityssuojaimen käyttäjäksi ja välttääkseni hengittämästä suksivoiteiden myrkyllisiä höyryjä. Maskia en onneksi tarvinnut, kun siirryin voitelemattomiin suksiin. Yhden suksiparin voitelun ulkoistin.

Kasvomaskista on tullut globaali brändi. Saksassa se jo on arkea kauppareissulla. Perässä seuraavat muut valistuneet maat lukuun ottamatta Trumpin USA:ta.

(996.)

JK/ Edellisen kirjauksen kuva oli Wanhan Karhumäen körttiopistosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *