Erään tutun tähtäimessä oli juuri menneiden kunnallisvaalien jälkeen saada lautakuntapaikka, sanottakoon hevosenottolautakunnasta. Se olisi tarjonnut eläkeläiselle vaikkapa mahdollisuuden businekseen. Lautakunnan nimi on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Kartsalla eli kaupungilla hän taputti olkapäälleni ja aloitti: ”Ei mennyt meidän, siis minun ja vaimon ääni hukkaan, kun lähisukulaisesi meni läpi.” Siinä oli jotakin imelää, paljastaa äänioikeutensa määrittelemä salaisuus, jonka todenperäisyyttä vaalijärjestelmä ei mitenkään salli tarkistaa, ja siksi toiseksi kyse on useista kymmenistä äänistä. Se oli tyylipuhdasta imarteluna, joten kehotin häntä onnittelemaan suoraan häntä, jota vaimosi kanssa olet äänestänyt.
Tutun seuraava avaus oli ratkaiseva, hän kun kertoi täysin sitoutumattomana kuuluneensa viime vaalikauden hevosenottolautakuntaan ja jatkaisi siinä edelleen.
”Minä en asian eteen voi tehdä mitään, minulla ei yksinkertaisesti ole vaikutusvaltaa tällaisiin asioihin”, totesin.
Muistutin hänelle vielä, että kannattaa selvittää, ettei vain hevosenottolautakuntaa ole ulkoistettu.
”Sellainen on ajan henkeä. Aivan kuin sekin, että armeija hankkii ruoan ulkopuoliselta samoin sotilasmusiikin eikä kunnallisilla hevosenottolautakunnillakaan ole enää merkitystä.”