Kunto kuin hevosella

Jos tämä lauantai menee suunnitellusti, täyttyy minulla Lapin ensimmäisen hiihtoviikon minimimäärä eli 200 hiihtokilometriä. Eipä se suurta ponnistelua vaadi, vain 27 kilometrin hiihtelyn, joka tulee Kuutamolatua Kiilopäälle ja takaisin.

Kainuuun kollegasta pitää sen verran mainita, että siinä varsinainen hiihtovirtuoosi: tammikuun alussa 68-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi hän hiihti tuon määrä kilometrejä. Hiihdon hän tiivisti siihen, että se kesti hämärästä hämärään. Toinen hänen urotekonsa, Tervahiihdon 89 kilometriä pari viikkoa sitten muistuttaa, että kovassa seurassa olen.

Eilen hiihtelimme sellaisessa säässä, joka usein on tallennettu lukuisiin lappiaiheisiin postikortteihin. Niissä kuvissa pääosassa ovat avarat, lumiset ja kirkkaat maisemat. Ja joissakin kuvissa vaivaiskoivujen seassa kuopii jäkälää poro. Niin, eilisen lenkki, minulla noin 43 ja kollegalla 47 kilometriä taittui auringonpaisteessa ja luistavissa kelioloissa. Muitakin, vaan ei poroja, oli liikkeellä, heistä parhaiten jäi mieleeni muutama riuska luistellen vastaan ja ohi sujahtanut tyyppi.

Meikäläisen huippunopeudeksi Sportstracker mittasi 33 km/h. Sellaiseen vauhtiin pääsin laskiessani ja välillä himmatessani Kaunispäätä alas. Siinä meno yltyi hetkellisesti noihin lukemiin Luuvaaran rinteessä antaessani suksille luvan, mutta vain silmänräpäykseksi, vapaaseen laskuun. Totuuden nimissä on tunnustettava, ettei tällä iällä enää alamäet tuota entisaikaista hurmaa. Vain pelkoa ja tutinaa. Ylämäkien kapuaminen on meikäläisen juttu, niin ja hiihto tasamaalla kun suksi luistaa.

Tämän päivän aikeemme kollegan kanssa on käydä Kiilopään matkailumajalla. Sieltä kun palailemme Saariselälle tuttua reittiä, saatamme poiketa Laanilassa Kaisalle herkuttelemaan Inarin muikuilla. Niitä söimme muutama päivä sitten, ja siitä jäi sellainen lähtemätön makuelämys, joka ei jätä rauhaan. Ruokailu Kaisan lokaalissa hoituu tilassa, johon on sijoitettu perinneaineistoa metsätyöstä savottoineen; on työkaluja, käyttöesineitä ja valokuvia. Melkein tuntuu kuin istuisi todenmukaisessa tukkikämpässä. Vain haju puuttuu. Ruoan lisäksi vaikutuksen tekevät valokuvat hevosista, joiden kiskottavana upottavassa lumihangessa on ollut melkoiset kuormat. Tuskin puu metsästä olisi liikkunut ilman hevosia.

Jos on hevonen ollut korvaamaton apu sodissamme takaamassa itsenäisyyttämme, on sen merkitys ollut mittaamaton kansantaloudessamme. Eikä ollut yhtään liioiteltu äskettäinen Sami, Musti, Jauhojärven käyttämä vertaus Iivo Niskasesta tämän kultahiihdon jälkeenettei se ollut mikään ihme, kun miehen kunto on kuin hevosella. Suomentyöhevosella.
(676.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *