Kansalliskirjailija Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla saa Seinäjoen kaupunginteatterissa ensi-illan 9. helmikuuta. Näytelmää luonnehditaan jylhäksi ja karun kauniiksi kuvaukseksi pienen ihmisen kamppailusta kohtalonsa edessä.
Tuosta luonnehdista tuli vääjäämättä mieleeni kirjan se kohtaus, kun Pentinkulman opettaja pyytää Leppäsen Valtua kirjoittamaan taululle s-kirjaimen. Poika alkaa juntturoida heti ja huomauttaa opettajattarelle, ettei s:n piirtäminen onnistu, mutta ämmän hän osaa tehdä.
Luokassa syntyy melkoinen kaaos, hässäkkä ja opettaja kutsuu paikalle miehensä. Valtu antaa kuulua, vetoaa lakiin ja itsemääräämisoikeuteensa.
…Valtu kiersi pulpettijonon taakse turvaan, ja kiukun sokaisema rouva alkoi syöksähdellä puolelta toiselle saadakseen Valtun epäilemään kummalta puolen pulpettijonoa hän lähtisi koettamaan tätä kiinni.
–Sinä joudut kasvatuslaitokseen…
-Juu, juu…Mutta ei vaan revitä toista tukasta…on vaan laki puolella.
-Tästä pidetään imineeraus että tiet… Näät kuinka käy kun repii toista tukasta… Kylläs väännät porua kun laskee vallesmanni pihaan että tumpeli helisee…
Rouva huusi miestään eikä kiihdyksissään muistanut käyttää sanontaa opettaja, vaan huusi erittäin henkiläkohtaiseen sävyyn:
-Penttiii, Penttiii
Opettaja tuli, ja Valtu joutui hätään, sillä opettaja loikkasi aina pulpettijonon yli toisen kätensä varassa, mutta taitavasti liikehtien poika pelastui joka kerta.
-… hakatkaa ja repikää vaan saatana… Mutta kyllä lakiin mennään tästä asiasta…ja helvettiäkö minua opetatte kun sen saatanan hyvin tiette ettei minusta kirjoitusmiestä tule…
Lopulta Valtu oli nurkassa ja opettaja hänen edessään, mutta poika sieppasi vyöllään riippuvasta tupesta pikku puukon ja sanoi sähisten:
-Jos jumalauta kosket, niin tosta pesee…
Pienen ihmisen kamppailua kohtalonsa edessä, Niin, sitä se elämä on ollut ja on. Valtun kohtaloksi tuli olla Pentinkulman ensimmäinen sankarivainaja talvisodassa 1939.
(660.)