Juuri kun keskustelu Postin toimitusjohtaja Heikki Malisen 82 000 euron kuukausipalkasta alkoi käydä kuumimmillaan ilmestyi Jari Tervon kirja Loiri. samamannimisestä näyttelijästä. Sitä on mainostettu jo niin voimallisesti, että se on syrjäyttänyt muut valtakunnan keskustelunaiheet.
Kirja on 700-sivuinen, joten siinä lienee kaikki ja vähän enemmänkin kuin mitä kertomisen arvoista on päähenkilöstä eli Vesa-Matti Loirista. Ei epäilystäkään, etteikö kirja ota saman tien paikkansa Mitä Suomi lukee-listan ykkösenä ja pidä sitä kauan. Loiri. on vaivaton lahjaratkaisu niin isänpäiväksi kuin jouluksi ja se on varma valinta melkein merkkipäiväksi kuin merkkipäiväksi, jos ei ihan rippilahjaksi.
Kirjailija sanoo haastatelleensa päähenkilöä 100 tuntia, mikä 8-tuntisina päivinä tekee 12,5. Tuntuu, että vähempikin olisi riittänyt. Ei kaunokirjallisuus mitään dokumentointia ole, parhaimmillaan se on sepittämistä, ja riittää kun totuutta on edes siteeksi.
Mahtaako kirjassa olla sen tekovaiheeseen liittyvää episodia, kun Tervo ja Loiri ovat matkalla pohjoiseen ja Tervo menee yöllä junan pysähdyttyä Oulussa tupakalle asemalaiturille ja jää junasta. Tervo ottaa taksin Rovaniemelle.
***
Jos olisin ollut kärpäsenä junan makuuhytin katossa, olisin soveltuvin osin käyttänyt joskus kuulemaani anekdoottia tällaisesta tilanteesta, kun kolme naista, vaikkapa Virpi, Lenita ja Helena olisivat istuneet makuuvaunussa Tervon tyhjäksi jättämällä vuoteella ja jutelleet aikansa kuluksi miehistä:
– Minä pidän urheilijoista.Tulevat nopeasti, hoitelevat homman nopeasti, lähtevät nopeasti.
– Minä taas sotamiehistä. Vasen – tulevat, oikea – tekevät temput, vasen – lähtevät.
– Minä taas peuhaan mieluiten intiaanien kanssa, ovat luonnonlapsia. Rytyyttävät kuin elukat.
Samassa juna Tervolan kohdalla jarruttaa. Yläpetiltä putoaa syylänaamainen mies.
– Saanen esittäytyä – painin maailmanmestari, kapteeni istuva Härkä!
***
En ole lukenut Loiria., mutta joistakin siitä kertovista arvioista olen päätellyt, että viime vuonna ilmestynyt Panu Rajalan kirjoittama Suomussalmen sulttaani, Ilmari Kiannon elämä kertoo huomattavasti Loiria viriilimmästä kulttuurihenkilöstä. Mainittakoon, että Iki Kiannolla (1874-1970) oli 12 lasta. Parhaimmillaan hän eli taloudessa, jossa hänen lisäkseen asui kolme naista ja pieni lapsi. Sopu ei aina säilynyt ja naisten välillä syntyi tulisia riitoja.”Kun palkattu apulainen ei ehtinyt enää täysipäiväisesti hoitaa tehtäviään, oli palkattava uusi. Sellainen löytyi naapurista, Vuonanniemestä eli Ryysyrannan Joosepin Karihtaniemestä: Aino-Kaino Seppänen, 18-vuotias neito. Tarvinneeko mainita, että hänestä tuli Kiannon seuraava sauna- ja sänkykaveri.”
Panu Rajala saa mahtumaan yhden kirjallisuutemme värikkäimpiin hahmoihin kuuluvan Ilmari Kiannon tarinan 525 sivuun.
(942.)