Tällaisena aamuna tai aamuyön hetkenä kun heräät ja muistat, että Suomen nuoret taistelevat toisella puolella maapalloa jääkiekon maailmanmestaruudesta, ei auta kuin avata televisio. Suomi johtaa 1–0 kun peliä on vielä seitsemäntoista minuuttia, ja mieleen ryömii iänikuinen pelko, että vastustaja eli USA tulee ja korjaa potin. Niin se tulikin, vaan ei päässyt kuin tasoittamaan.
Aivan pelin loppuhetkillä voiton ratkaisee niin nimeltään kuin taidoiltaan perisuomalainen – sallittakoon ryöpsähdys kansallismielisyyttä – Kaapo Kakko. Suomi voitti 3–2.
Kakko: Niin se on litteä, pyöreä ja pehmeä leipä, joka on valmistettu happamattomasta ruisjauhotaikinasta kypsentämällä tulen loisteessa. Se tunnetaan myös rievänä, rieskana ja kaltiaisena. Sitä en tiedä. mistä Kaapo Kakko on tehty, mutta älyä, voimaa, nopeutta, tahtoa, pelisilmää ja -tajua siinä hepussa on. Vieläpä oikeissa suhteissa.
Vaikka Kakon poika nousi mestaruusottelun ratkaisijaksi, oli voitto Jutilaa lainaten koko joukkueen ansiota.
Tällaisina hetkinä kun suomalainen joukkue yltää maailmanmestariksi on paikallaan ottaa esille Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Umpimähkään avattuani eepoksen olen siinä kohtaa, jossa veljekset joutuvat härkien piirittämiksi. ”Kiilien tuli heitä kohden kymmenen kiukkuista härkää möräten huumaavasti, voimakkaasti iskettiin heitä vastaan ja alkoi kammottava taisto.”
Jukolalaisten kivikasvoinen valmentaja olisi luonnehtinut, että siinä vaadittiin jätkiltä omaa tekemistä ja yhteenpelaamisen taitoa. Jenkit kun kävivät päälle kuin ”yleinen syyttäjä” antamatta meikäläisille tilaa.
Sitten tullaan ratkaisun hetkille: ”Kivellä seisoivat veljekset ampuen lakkaamatta ja aina kiirahteli härkiä maahan.” Näin se ottelukin meni: ”Mutta ilon ja karkeloitten hälinä Jukolan tuvassa eneni hetki hetkeltä ja muuttui viimein ryskeiseksi riemuksi.”
Helsingin aamuyössä rohkeimmat juhlijat olivat syöksyneet kalsareissa tyhjään suihkulähteeseen. Sen verran on veressä ollut promilleja, ettei hypotermiasta ole ollut vaaraa, mitä nyt vähän kompuroinnista on aiheutunut asfaltti-ihottumaa. Tähän sopii lainaus sanomalehden urheilusivulta:” Meillä on materiaalia ja myös yksilöitä.”
Kyllä taas kelpaa olla suomalainen – melkein kuin KAKKO tai Kiakko.
(880.)