Kesätauolle

 Seinäjoen uimahalli suljettiin viikko sitten henkilökunnan kesälomien vuoksi, joten piti perjantaina kesäkuun toiseksiviimeisenä päivänä käydä Vaasan pitkällä radalla uimassa perinteinen kolmen kilometrin testi. Kyseisen testin uin siellä vuosittain kahdesti – vuodenvaihteessa ja tähän aikaan. Eilen siihen oli viimeinen tilaisuus, sillä Vaasan halli meni seuraavana päivänä kesätauolle.

Uimahallien pitkät kesätauot tuntuvat käsittämättömiltä meistä kuntouimareista.Toki muutkin kuten vesijuoksijatkin jatkaisivat harrastustaan ilman taukoja samoin kuin lapsiperheet pulikoisivat lämpimässä vedessä. Tosiasia on, ettei kuntouinti avovedessä onnistu niin kuin hallissa. Meressä tai järvessä polskutellaan eikä niissä vesissä juuri kuntouida tai harrasteta vesijuoksua.

Kylmät, tuuliset ja sateiset olot eivät innosta avoveteen.  Niin, miksi uimahalli ei voisi palvella veronmaksajia samalla tavalla kuin Seinäjoen kaupunginkirjasto, joka oli juhannuksena avoinna. 

Uiminen viidenkymmenen metrin altaassa poikkeaa hieman uimisesta puolta lyhyemmässä altaassa. Pitkässä altaassa vauhti tuppaa ainakin aluksi hidastua huomaamatta pitkällä altaan suoralla. Pian meno vakiintuu. Sen sijaan lyhyessä altaassa uimaan tottuneen on helpottava huomata, että pitkässä altaassa matkaa laskiessa jäävät pois 25 ja 75 metrin käännökset. Niistä kun aiheutuu pidempää matkaa uidessa helposti laskuissa sekoamista.

Sön Vaasan uimahallin kahviossa tuhdin annoksen lohikeittoa, niin siinä sopassa oli kohtalaisen isoja lohenpalasia kermaisessa liemessä. Eipä sitten kuin kohti kotia.

Ennen Ylistaroa alkoi vaivata perinteinen raukeus. Vähitellen sehivuttautui väsymykseksi, Sivuikkunoita avaamalla ja sulkemalla pidin itseäni valppaana. Kotona purin uintidatan ja olin uinut  jokseenkin samoin kuin tammikuussa. Puolen vuoden uintikilometrejä on 150. Ne ovat koostuneet 50:stä 3 kilometrin suorituksesta.

Palaan altaaseen heinäkuun lopulla kun Seinäjoen halli avataan.Tarkoitukseni on käydä muutama kerta elo= ja syyskuussa kokeilemassa Tampereelle Kalevan uintikeskuksen yhteyteen valmistuvaa maauimalaa ja sen 50 metrin allasta, ja Kalevan uintikeskuksessa on samanmittainen sisäallas. Mansessa kun väkeä piisaa joka altaaseen.

Seinäjoellekun toivotaan silloin tällöin maauimalaa. Minä en sellaista kannata, mieluummin nykyisen altaan jatkamista viisikymmenmetriseksi. Maauimala on näillä leveysasteilla avoauton kaltainen: kauniina kesäpäivänä mukava lelu, muuna aikana joutava.

(828.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *