Ainoa rekka, jonka lauantaina näin Seinäjoen ja Peräseinäjoen välillä oli A-rehun säiliöauto. Sekin tuli vastaan. Muuten tiellä liikkui pääasiassa henkilö- ja pakettiautoja sekä muutama mopoauto ja moottoripyörä. Niitä loppujen lopuksi olikin melkoisesti…
Kesälauantain liikenne vaikutti vilkkaalta, ja arvelin väen lähteneen Seinäjoelle Farmariin. Sen mitä ehdin seurata, kääntyivät useimmat henkilöautot Rengonkylään ja lentokentälle. Siellä oli tilava parkkipaikka ja sieltä edelleen bussikuljetus maatalousnäyttelyyn.
Päivän sää ja tuuli tällä reitillä suosivat pyöräilyä. Mennessä hieman puhalteli sivuvastaisesti mutta kehän umpeutuessa pääsisin hyödyntämään myötäistä. Kaarsin Kalajärven caravaanarialueelle, joka näytti melkoisen täydeltä. En alkanut etsiskellä vävy-Pepeä ja Tatu-poikaani. Soitin ja kuulin, että ovat jo Louvonmäellä eli matkalla kotiin.
Se siitä, ja siinä samassa alkoi jytistä kuin Tupolevin matkustajakone olisi lähestynyt. Ilma värisi ja se sai sisäelimet tärisemään, kunnes leirintäalueen ohittavalla tiellä tuli pitkä jono moottoripyöriä. Päätin kiiruhtaa ravintolaan kahville ennen motoristeja tai muuten munkit ja kahvi loppuvat.
Niinpä kahvio täyttyi mustanahkatakkisista miehistä, oli joukossa muutama nainenkin. Miehet edustivat selästä päätellen Bandidosta ja muita liivikerholaisia, jotka tulivat ainakin Kurikasta, Raumalta ja Turusta. Katsoin parhaaksi hörpätä kahvin ja rutistaa munkin lopun suuhuni ja polkaista tieheni. Lähtiessä laskin moottoripyöriä seisovan parkkipaikalla yli 60. Taisi kahvio tehdä hyvän tuloksen?
Kalajärveltä Jalasjärvi–Seinäjoki-valtatielle matkaa tulee 20 kilometriä. Sen etapin taittaminen ei paljon vaatinut, sillä molemmat ylämäet muistuttivat töyräitä: toinen ylitti rautatien ja toinen, vähän pidempi oli luonnon muodostama kohouma ja helposti saavutettava. Näkyi siinä isäntä pöyhivän traktoriin kiinnitetyllä laitteella, pöyhimellä, tuorerehuksi valmistettavaa heinää. Homma kävi kätevästi ja nopeasti.
Valtatie yhdeksäätoista Seinäjoelle on 29 kilometriä tuttua taivalta. Päätän kuitenkn koukata Pojanluoman kautta, ja se osoittautuu viisaaksi päätökseksi; rauhallinen ja hienosti maisemassa mutkitteleva tie. Tästä ei pitkää lisälenkkiä tullut, ajattelin ja keskityin katselemaan tienvarren taloja ja laajoja viljelyksiä. Haistelin pitkillä sisäänhengityksillä maalaismaisemaa.
Aina kun hörppäsin juomapullosta muistin yhden kohdan aamun Hesarin jutusta Hjallis Harkimon yksinpurjehduksesta maailman ympäri 30 vuotta sitten. Hän oli lähtenyt Sydneystä Rio de Janeiroon ja kuinka ollakaan, juomavesisäilöön oli pesijä unohtanut saippuan! Voi jumaa…, minäkin noiduin, vaikka pullossani oli raikasta vettä. Hjalliksen onneksi vettä tuli kuin Esterin peestä, ja purjehtija sai sadevettä juodakseen.
Loppumatkan keskityin Radioteatterin kuunnelmasarjan ”Töissä täällä” tämänkertaiseen jaksoon ”Kaavahelvettiin”. Mukavaa kuunneltavaa. Mieleen jäi se, että jokaisella itseään arvostavalla työpaikalla on aloitelaatikko. Kuunnelman tulitikkutehtaalla syttyi kisma siitä, oliko aloitelaatikko työntekijän vai hänen esimiehensä idea. Se oli vain yksi käänne, toinen se kun työmaalle saapui 99 kopiokoneenkorjaaja puutteellisesti täytetyn kaavakkeen takia. Jakso esitetään uusintana, kannattaa kuunnella.
Kuunnelman jälkeen tuli Aristoteleen kantapää, sekin suosikkejani. Jouduin pitkittämään lenkkiä kuullakseni ohjelman loppuun, jossa pohdittiin muun muassa sitä, miksi koulu ei opeta puhumista kun siellä jo on lukemista ja kirjoittamista. Aiheellinen kysymys, sillä moni käyttää puhuessaan niitä lihaksia, joita käytetään ruoan nielemiseen. Sellainen puhe ei kuulosta nautittavalta.
***
Kuva on viikontakaiselta Uumajan-matkalta ja käynniltä Kitaramuseossa.
(702.)