Vaasaan, tuohon kaksikieliseen Vaasaan, suuntaan tiistaiaamuna varttia vaille kymmenen. Sää ei ole vielä muuttunut kesäiseksi, mutta aurinko paistaa. Kuulokkeista tulee Yle radio ykköseltä päättymäisillään oleva Muistojen bulevardi.
Megakeskuksen kulmauksessa kuuluttaja ilmoittaa: Muistojen Bulevardin viimeinen kappale on Unto Monosen 1970 säveltämä Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa. Muistan kappaleen hyvin. Nyt M.A. Numminen esittää sen ruotsiksi: Med min kvinna i riksdagshusets park.
Tangon poljentoon liittyy saumattomasti M.A:n persoonallinen laulanta. Huomaan, että ymmärrän laulun sanat, sillä olen kuullut sen lukuisia kertoja suomeksi, eikä siihen nyt sisälly ruotsalaista intonaatiota. ”Tämä on sopivaa johdantoa Vaasan-reissulle”, ajattelen Itikan risteyksessä.
Noin puolivälissä matkaa eli Tervajoella näen ensimmäisen Vaasa-kyltin. Ennen tämä on ollut Vähääkyröä, mutta kuntaliitokset muuttavat maantiedettä ja maamerkkejä. Suuntaan tällä kertaa Vähänkyrön kautta, sillä ajattelen toisen vaihtoehdon eli Laihialla tehtävien laajojen tietöiden haittaavan pyörällä liikkumista. Siksi toiseksi en ole vuosikymmeniin käynyt Vähässäkyrössä. Kunnantalo on muuttunut Vähäkyrö-taloksi, eikä missään näy enää kunnan elinkeinoelämään ja lähes jokaiseen vähäkyröläiseen vaikuttanutta Finncrownia. Se valmisti pläkkisiä, peltisiä, keittiötarvikkeita siis pläkkyrintuotteita. Kunta tunnettiin ja tunnetaan pläkkyreistä ja yhdestä heidän tunnetuimmasta tuotteestaan, fyrrykyrönä. Fyrry on lelu, jonka ideana on puhaltamalla pyöritettävä siipiratas.
Kevyen liikenteen väylä päättyy pian Merikaarron koulun jälkeen, ja matkanteko jatkuu lähelle Vaasaa muun liikenteen kanssa. Ajattelen liikenteen vilkastuvan iltapäivällä kun ihmiset palaavat töistä. Niinpä päätän palata Laihian kautta siitäkin huolimatta, millaisessa kunnossa risteysrtyömaa on. Kannan vaikka seitsemän kilon painoista pyörääni muutaman kilometrin, jos tie on kovin huono.
Ensin kuitenkin saavun Vaasaan ja totean kaupungin ulottuvan tänne asti ja tiivistyvän mitä lähemmäksi keskustaa tulen. Ylitettyäni Maasillan istun pian kauppahallin ravintolassa lusikoimassa tuhtia 7,90 euron broilerikeittoa.
Poljettuani jo hyvän matkaa Vaasasta rinnalleni ilmestyy polkupyöräilijä. Tervehdimme ja vaihdamme kuulumiset: Onko paljon pyöräilty, kysyn. Noin viitisen… Olen sanomaisillani, että niissä lukemissa minäkin, mutta sitten hän lisää, että viitisentuhatta kilometriä. Jopa olet ehtinyt, ihmettelen, ja hän selventää, että talvella voi pyöräillä Botniahallissa. Mies sanoo käväisevänsä Jurvassa, sata kilometriä. Sanon palaavani Seinäjoelle, satakuusikymmentä kilometriä. Mies polkaisee lisää vauhtia ja ennen kuin hän katoaa omille teilleen näen hänen selässään Gran Canaria. Sanoo käyneensä siellä keväällä harjoittelemassa. Siis tekijämiehiä.
Laihian tietyö ei ole sellainen kuin oletan. Vain joitain pätkiä täytyy ajella sepelikössä, mutta vastaavasti vanhaa kevyen liikenteen väylää on jätetty pyöräilijöiden iloksi. Kun jatkan Laihialta Isonkyrön suuntaan selkääni puskee ronski myötätuuli. Lähes koko loppumatkan saatan ajaa muulta liikenteellä erossa joko omaa väylää tai vanhaa hiljaista maantietä. Ylistarosta Halkosaaren risteykseen eli noin kymmenen kilometriä poljen valtatien väljää luiskaa. Raskas liikenne on tauonnut.
Poikkean parkkipaikalla kioskilla ja ostan pahvimukillisen kahvia ja lastenannoksen pehmistä ilman strösseliä eli koristemurskaa. Ne ravitsevat tai ainakin virkistävät lähtemään viimeiselle peninkulmalle.
(698.)