Jopa minua harmitti aamulla, kun lehti kertoi Suomen jalkapallomaajoukkueen yltäneen Kroatiaa vastaan tasapeliin 1-1. Aloin illalla katsoa ottelua, mutta kun näytti siltä, ettei Suomi saa mitään aikaiseksi, hyvä, että palloa edes vastustajan puolelle, suljin television. Tuli todistettua, että pelaaminen voi olla rämpimistä, mutta maalit ratkaisevat.
Nyt syntyi sellainenkin ajatus, että voisin vielä syksyn kuluessa käydä katsomassa SJK:n kotiottelun. Näin tulisin käyneeksi ensimmäisen kerran stadionilla. Torstaina Seinäjoelle tulee jo mestaruuden varmistanut HJK, mutta siitä pelistä ei hyvää seuraa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Antaa olla.
***
Lauantaina aamupäivällä harpoin kadun toiselle puolelle ja kuntosalille. Heti sisään astuttuani tein mieluisan havainnon, tällä kertaa ei ollut äänessä se tavanomainen radioasema, jonka äänekkäät toimittajat yrittävät ratkaista ihan liian vaativia asioita. Ne jäävät ratkaisematta ja kuulija tuntea itsensä jotenkin hölmöksi: onko tätä pakko kuunnella. Nyt ei ollut sitä vaaraa.
Useimmat asiakkaat näyttivät valmistautuneen korvakuulokkeilla siihen, ettei tarvitse kuunnella kaiuttimista tunkevaa hömppää. Ei sen puoleen, hiljaisuus oli tervetullut vaihtoehto, jonka silloin tällöin keskeytti kuntoilijan ähkäisy, puntin kolahdus, vaijerin sihahdus tai juoksumaton tömähtely. Se ei nyt mikään järisyttävä havainto ollut, että jokaisella kuntoilijalla on juomapullo. Eräällä tyypillä, joka huhki stepperillä, oli kahvallinen parilitrainen kannu. Kuntosalilla pitää nauttia nestettä.
Harvinaista ei ollut sekään, että lähes kaikkien nuorenpuoleisten treenaajien raajoja ja näkyviä kehon osia koristivat tatuoinnit. Jäntevien nuortenmiesten pulleista hauiksista näki harjoittelun tuoman vaikutuksen. Tosin sen olen huomannut kuntosalilla, että kävijöistä suurin osa on nuoria naisia.
Kuntosalin suosikkini on soutulaite, ollut aina. Sillä nostan kymmenen minuuttia sykettä alkulämmittelyksi. Penkki ja levytanko nostavat myös suosiotaan. Painot ovat vielä vähäisiä, mutta tekniikkani on sen verran kehittynyt – voima sen sijaan on samassa suhteessa tainnut vähetä – että pystyn nostamaan sopivan rautakuorman ja riittävän monta kertaa. Joka kerta sen jälkeen tuntee tehneensä jotakin ja olevansa silmänräpäyksen samalla aaltopituudella Jari Bull Mentulan kanssa. Siis vain aaltopituudella.
Tunti meni mukavasti. Ainoan pitkästymisen hetken koin 47. minuutin paikkeilla. Sen jälkeen kun vielä venyttelin, täyttyi määräaikani ja saatoin poistua. Hyvä ajoitus, sillä vihreän juomapullon sisältö oli hörppyä vaille huvennut.
(736)