Sinisiä varjoja

Sattuneesta syystä asioin keskiviikkona Applen jälleenmyyntiliikkeessä. Sieltä ilmoitettiin iPadini vaihtokoneen saapuneen, joten lähdin noutamaan sen. Vanhan laitteen oikukas akku oli osoittanut akkutestissä puutteita, ja koska niitä (akkuja) ei uusita, vaihdetaan koko kone uuteen. Ilman rahaa vaihtokauppa ei onnistu. Minulta siihen meni 159 euroa.

Liikkeestä poistuessaan muuan tuttava totesi, ettei minua ole näkynyt ladulla. Jonakin talvena näin hänet vaimonsa kanssa hiihtelemässä harva se päivä. Sanoin tuttavalle, etten minä liioin ole nähnyt sinua ladulla. Kertasin hänelle lyhyesti aloittaneeni hiihdot marraskuun alussa Lapissa, minkä jälkeen etelässä maa oli lumeton ja joulunaikaan, kun alkoivat hiihtokelit, olin Thaimaassa. Suksille pääsin vasta loppiaisen jälkeen. Kärki oli ottanut etumatkaa, jopa päässyt karkuun. Tästä kun ehdin ladulle, sanoin, täyttyy seitsemässadas hiihtokilometrini, ja talvea on vielä jäljellä.

Suurimman osan kilometreistäni olen hiihtänyt näissä maisemissa. Totesin vielä sen, etteivät latumme ole sivunneet toisiamme eivätkä ajoitukset menneet yksiin.

Asiointi vei yllättävän kauan, sillä jouduin välillä käväisemään kotonakin. Ladulle pääsin viideltä. Olin toki aamupäivällä kokeillut suksien luistoa Linnanpuiston kentällä, ja hyvä se oli. Joupiskalla luisto ei enää ollut yhtä sujuvaa, mutta se parani matkan edistyessä. Tähän aikaan päivästä hiihtäjiä oli runsaasti menossa ja tulossa, ja heti alkumetreillä vastaan hiihtää lenkiltä palaava tuttu..

Hiihdin Ahonkylän laavulle, jonne edestakaista matkaa tulee 17 kilometriä, ja kun lisään siihen aamupäivän noin 8 kilometriä, päivämatkaa kertyy 25 kilometriä.

Melko pian paluumatkalle lähdettyäni vastaan tulee vanha työkaveri, Arto T. Hän ahertaa yhä töissä. Sen verran hänellä on vauhtia, että hädin tuskin ehdimme tervehtiä, enkä enää kuule mitä hän sanoo etääntyessään kauaksi taakseni. Tuumin, että kello on niitä aikoja, että hän on suoriutunut töistään sopivasti ehtiäkseen hiihtolenkille. Ei mene kuin tovi, kun tulee toinen työkaveri, Jouni T., hänkin yhä töissä. Huomattuaan minut hän jarruttaa luistelun ja rupattelemme hetken. Illalla näen hänen Sportstracker-päivityksestään hänen lenkkinsä pituuden, noin 23 kilometriä ja sen, että hän on viillättänyt melkoista vauhtia,13,5 km/h. Siinä vasta hiihtäjä, ja vielä kovempi hiihtäjä on hänen veljensä.

Minäkin innostun luistelemaan, ja kokeilu vie melkein kilometrin pitkin sitä suoraa, jonka varrella on viime aikoina tehty mittavat metsätyöt. Pöllejä on kasattu korkeaksi ja pitkäksi pinoksi, ja näkyy siellä nytkin loistavan jonkin metsäkoneen valot. Luistellessa vauhtini kiihtyy huomaamatta ja pian se tuntuu säärissä, sillä luistelu vaatii omat suksensa ja pidemmät sauvat ja myös monot. Siirryn karvapohjasuksineni ladulle ja annan vauhdin ja hengityksen tasaantua.

Ladunvarren valot saavat nuorten mäntyjen oksien varjot heijastumaan ladulle hennon sinisinä. Hetken jo vaikuttaa siltä, kuin ladulle on läiskytetty sinistä maalia. Ilmiö häipyy saman tien kun olen hiihtänyt varjon lähelle.

(790.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *