Suomalainen legenda

Jokainen tunnistaa sen napsahduksen  ja sihahduksen, joka kuuluu avattaessa juomatölkki. Näin viikonloppuisin tuo ääni toistuu, ja moni siemaisee tölkillisen raikasta suomalaista lonkeroa. Niin myös tällä puolella Atlanttia, The Finnish Long Drink. Legend of 1952.

Tämä pieni Voluntown Connecticutissa on niitä itärannikon paikkakuntia, missä myydään lonkeroa eli The Long Drink -juomasekoitusta. Sitä saa myös New Yorkissa ja Georgiassa eli niillä seuduilla – Etelä- ja Pohjois-Carolinassa – minne äskeinen hirmumyrsky rantautui.  Maailmalla liikkuessa on mukava todeta asioita, joilla on yhteys kotimaahan olipa kyse arkkitehti Eero Saarisesta tai oopperatähti Karita Mattilasta. Erityisen mieluisaksi tällaisen yhteyden tekee ja antaa sille lisäarvoa se, jos aistimuksen synnyttää maku. Sanotaan vaikkapa Pirkon Pakarin Juureskakko, Atrian Helapää tai Fazerin sininen. Siinä olisi iso osa kotimaata.

Lonkeron tie tänne 6600 kilometrin päähän avautui viime keväänä kahden sisukkaan suomalaisen eli Eero Partasen ja Sakari Mannisen ponnistelujen tuloksena. Ja taustatukea hankkeelle on antanut Foodwest Seinäjoelta.

Amerikkalaiset ovat taitavia markkinoijia. Ainakin yksi mainos kertoo, kuinka ”maailman onnellisimman kansan huippu-uutuus tulee Amerikkaan. Kyse on aidosta kirpakasta juomasta ja sen virkistävästä täysin jäljittelemättömästä mausta”. Kuuden tölkin pakkauksessa, joka muuten maksaa 15.99 dollaria, kerrotaan lonkeron historia, joka alkaa vuodesta 1952 eli Helsingin olympialaisista.

”Neljämiljoonainen köyhä kansa toipui toisen maailmansodan seurauksista. Maastaan ylpeänä suomalaiset halusivat tarjota urheilijoille ja turisteille unohtumattoman elämyksen. Oli kuitenkin vakavasti harkittava, kuinka tarjota juomia tarpeeksi nopeasti kaikille vierailijoille. Ratkaisuksi syntyi ajatus uudesta vallankumouksellisesta drinkistä. Näin syntyi ensimmäinen Lonkero. Ihmiset ihastuivat siihen ja vaativat, että juomaa pitää saada myös kisojen jälkeen.”

Selostus päättyy Cheers – Kippis!

Samassa yhteydessä on kolme vanhaa mustavalkoista valokuvaa. Yksi esittää avajaisia täpötäydellä Olympiastadionilla, toinen Paavo Nurmea ja kolmas työmiehiä stadionia rakentamassa.

Valokuvan olen kaapannut The Long Drink Companyn nettisivulta. Siinä on kaksi kylmää tosiasiaa; pilkkionkijat ja tuote maininnalla suomalainen polttoaine.

(856.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *