Kuvassa on kaikki mikä on oleellista: aika, paikka, väri ja valo. Vihreätä maata peittävät kuolleet lehdet, on siis syksy. Puissa ja pensaassa näkyy vielä katoavaa vihreää. Tyhjä, pinkki puistonpenkki vaikuttaa imelältä, mutta kun se on kytketty kettingillä valaisintolppaan, se on juuri siinä, missä sen pitää olla. Tolpan kyljessä vihreän roskiksen musta suuaukko tuo mieleen ammottavan kidan.
Hieno valokuva, joka on tavoittanut syksyn. Kuvasta puuttuu vain se, että jostakin kuuluisi Joseph Kosman Kuolleet lehdet. No, silloin se ei enää olisi puhdaspiirteinen valokuva, se olisi multimediaa. Antaa valokuvan olla sellainen kuin se on.
Paras kun kuvaa katsoo ihan vain valokuvana, sen enempää sitä tulkitsematta. Mutta ei sillekään katsoja mitään mahda, että havainto synnyttää assosiaatioita eli mielikuvia. Tuolta penkiltä on hetki sitten joku lähtenyt nähtyään lähestyvän koiranulkoiluttajan ja tämän kädessä koiran jätöspussin, jonka hän aikoo laittaa tuohon roskikseen… Tai paikalle tulee melskaava nuorisojengi ja alkaa repiä penkkiä irti tolpasta… Miten penkki on lukittu valaisintolppaan ja milloin kaupungin puisto-osasto noutaa sen varastoon…
Hyvä valokuva tarjoaa mahdollisuuden kuvapinnan ulkopuoliseen elämään. Joka tapauksessa Heikkilän Pentti on tavoittanut kuvaan kuolleiden lehtien, pinkin puistonpenkin ja roskapöntön lisäksi syksyisen ilmapiirin.
”Siinä niitä on”, totesi Nurmon kunnanjohtaja näyttäessään kuvia nurmolaisista olympiavoittajista, kun esitteli liikuntataloa urheilujohtajille. Niitä kuvia on komea rivi.
(737.)