Hiihtokausi kääntyy viimeiselle puoliskolleen. Talvi on ollut mainio, on lunta, ja pakkasiakin on ollut ihan siedettävästi.
Jokin aika sitten hiihtolenkillä ollessani esiteltiin radiossa Kalle Virtapohjan kirja Kekkonen urheilumiehenä. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta, vaikka Kekkonen on läpivalaistu lukemattomissa kirjoissa, viimeksi naisasioissa. Suomen pitkäaikaisimmasta presidentistä riittää aiheita ja kirjoittajia, tuleehan hänen kuolemastaan ensi syksynä 36 vuotta. Reilu sukupolvi. No, olipa hän vallassa 25 vuotta eli neljänneksen Suomen satavuotisesta itsenäisyydestä.
UKK oli aikoinaan saksityylin korkeushyppääjä ja vähitellen hän siirtyi urheilujohtajaksi. Virtapohja tuo kirjassaan esille, että urheilu on Kekkoselle ollut vallankäytön väline, jolla hän on päässyt esittämään näkemyksiään vaikkapa kansanterveyden edistämiseksi. Yksi hänen viisautensa, jonka mukaan ”syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä”, on ollut käyttökelpoinen iskulause vuosikymmenet.
Radio-ohjelmassa kerrottiin Kekkosen intohimosta hiihtoon ja mainittiin, että hänen keväisillä Lapin viikon hiihtoreissuilla kertyi parisataa latukilometriä. Ja se kerrottiin aina näyttävästi kansalle siihen tapaan, että ottakaapa esimerkkiä hyväkuntoisesta maan isästä. Kaksisataa hiihtokilometriä viikossa on ihan kunnioitettava määrä semminkin, kun latuja ei ole avattu moottorivoimin. Siitä huolehti rajamiehistä koottu komennuskunta.
Kun 1980-luvulla kävin keväisin erään tuttavan kanssa hiihtovaelluksella Käsivarressa, autiotuvilla oli usein ketteräliikkeinen ja vaitelias mies. Hänen olemuksensa kieli ulkoilmassa vietetystä ajasta.
Kiinnitin huomiota siihen kun tämä mies laittoi paljain käsin kamiinan hiillokselle pakinkannen, jolla oli joitain ruoka-aineita. Eikä häneltä ollut kintaita käsissään kun hän otti kypsyneen ruoan pois arinasta ja alkoi pistellä makupaloja suuhunsa.
Hiljainen mies lähti vähin äänin maastoon, ja hänet saattoi nähdä jollakin toisella tavalla. Sitä en tiedä, oliko hänestä kerrottu tarina tosi: hän oli rajamies, joka oli saanut hatkat kun ei ollut aamulla lähtenyt Kekkoselle tekemään latua, vaan todennut, että saapi tuo itekin latunsa tehtyä.
Tarina tuntui keksityltä ja tarkoitushakuiselta kritiikiltä Kekkoselle, joka oli ollut liian kauan presidenttinä. Kyseisen rajamiehen tottelemattomuus edusti ”rohkeutta”. Siis mitä sopivin hahmo sankaritarinaan.
(794.)