Huomaan aamulenkin siinä kohtaa, missä Ylisentiestä erkaantua Pelitie, että puiston reunasta puuttuu kuusi. Paikalla on tuore, muhkea ja moottorisahan jäljiltä siisti kanto. Viereen jätettyä mäntyä eivät tuulenpuuskat uhkaa niin kuin kuusta, jonka juuret leviävät pitkin maanpintaa.
Oikeastaan vasta nyt huomaan kuusen olemassaolon, kun sitä ei enää ole. Vähän samalla tavalla kävi äskeisten kunnallisvaalien aikana erään entisen työtoverin kohdalla. Luulin hänen eläkkeelle jäätyään muuttaneen synnyinseudulleen, mutta hän ilmestyi julkisuuteen erään pienen, köyhän väen puolustajana profiloituneen puolueen ehdokkaana. Työaikana hän ei osoittanut sensuuntaista ajattelua.
Muistan, kun olin lähdössä Saksaan seuraamaan G7-maiden kokousta ja sen synnyttämiä raivoisiakin protesteja ja tapasin työtoverin vaimonsa kanssa Helsinki-Vantaalla, kun he olivat lähdössä kesälomalle Italiaan.
”Sä vaan seuraat tota politiikkaa”, työtoveri töksäytti.
Sanoin koko maailman huomion kohdistuvan Heiligendammissa kokoontuvan maailman seitsemän rikkaimman maan eliittiin.
”Siellä ei vaihdeta ystävällisiä eleitä, poliisit ja armeija pitävät mielenosoittajia loitolla”, totesin ja kiirehdin lähtöportille.
Kun kuulin, että entinen työtoveri oli astunut politiikan näyttämölle, totesin: ”Ettet sitten muuta keksinyt.”
Vaalien jälkeen hän siirtyi niin sanotusti takavasemmalle, eikä kukaan huomannut, että riviin jäi hänen kohdallaan aukko.